Luku 21

Helmikuun hanget vain kasvavat, ja vaikka lumityöt häiritsevät pahasti nettisurffaamista, ehdin jo lukaista seuraavan luvun läpi. Luvun 21 otsikko on ”Vaccine myth number twelve: The effectiveness and side effects of vaccines are monitored after they are introduced” eli rokotteiden tehoa ja sivuvaikutuksia seurataan niiden käyttöönoton jälkeen.  

Tämän myytin tarkemmassa kuvauksessa on lause joka saa minut rehellisesti repeämään: “They (viittaa “medical authorities” -tyyppeihin ) also keep a record of the vaccination status of people who catch the disease, so that they can assess how effective the vaccine is” eli sairastuneiden rokotestatuksesta pidetään kirjaa jotta voidaan arvioida miten tehokas rokote on. Buaaahhahhahhaaaa. Kuka näin väittää? Ehkä jossain maassa (esimerkiksi Pohjois-Koreassa) onkin niin tehokas rekisteröintijärjestelmä että joka ikisen ihmisen joka ikinen rokotus on siellä ylhäällä, ja tietenkin siihen samaan rekisteriin kirjataan joka ikisen ihmisen joka ikinen nuhakuume ja ripulipaskaoksennustauti, vai mitä? Epäilen että tämä myytti on repäisty jälleen omasta taskusta, joskin mainittakoot että olen kuullut viranomaistaholta haikailuja kansallisen rokotusrekisterin perustamisesta – erittäin kannatettava idea IMHO. Mutta sitä odotellessa rokotteiden tehoa lisensoinnin jälkeen seurataan ihan tavallisilla epidemiologisilla tutkimuksilla, kuten tässä, tässä, tässä (Huom! Suomi), tässä, tässä, tässä, tässä, tässä tai tässä, lisää löytyy lukematon määrä enkä valikoinut näitä yhtään, kunhan klikkailin.

Luku sinänsä on jossain määrin erikoista luettavaa, koska se ei mielestäni käsittele lainkaan otsikossa mainittua asiaa; siis rokotteiden vaikutusten seuraamista käyttöönoton jälkeen. Sen sijaan Lydall kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti miten ”medical establishment” on ”patologisen denialismin” tilassa kieltäen järjestelmällisesti kaikki rokotevauriot. Silmiinpistävä piirre: vähän viitteitä ja niitäkin vähiä mahdoton tarkastaa. How convinient. Tämän patologisen denialismin kourissa kaikki rokotereaktiot pistetään Lydallin mukaan sattuman piikkiin. Lydallin maailmassa taas sattumia ei ole. Mikä tahansa sairaus joka rokotetulle henkilölle puhkeaa rokotuksen jälkeen (aikajanana loppu elämä) johtuu rokotuksesta. Muutaman kerran hän kyllä anteliaasti toteaa jotain tyyliin ”eihän sitä tietenkään voi olla varma että se johtuu rokotteesta” mutta jatkaa kuitenkin mainitsemalla todisteita sen puolesta että kyllä se kuitenkin johtuu. 

Esimerkkinä tästä massadenialismista Lydall esittelee Uuden Seelannin koulujen meningiitti-rokotekampanjan vuodelta 1987. Saan Lydallin tekstistä käsityksen että kyseessä oli pienehkö koe jossa joitakin kouluja (ts. niiden oppilaita) rokotettiin, ja suurin osa rokotetuista lapsista sai vakavia oireita. Silminnäkijähavaintojen mukaan rokotetilanteet muistuttivat Florence Nightingalen leffoja; vaurioituneita lapsia makasi siellä täällä kuin sotahaavoittuneita. Lapset saivat vakavaa päänsärkyä, huimausta, kuumetta, niskan kipeytymistä, lasittuneita silmiä, jotkut pyörtyivät, joillain puutuivat kädet tai jalat, osa oksensi, joillain meni jalat alta, jotkut menettivät keskittymiskykynsä tai koordinaatiokykynsä, osa meni veltoksi ja saattoipa joku tippua tuoliltakin kesken läksyjen teon. Oireilun alkamisajankohta vaihteli; ne saattoivat alkaa heti, toisilla vasta kotimatkalla (heidät piti kantaa pois bussista) ja joillain vasta kotona (he nukkuivat epänormaalisti koko iltapäivän). Lydallin ainoa viite jonka abstraktin saan käsiini paljastaa lisätietoja; rokotettujen määrän (jota Lydall ei jostain syystä mainitse) ja raportoitujen sivuvaikutusten määrän (joka Lydallin mukaan oli todella paljon aliarvioitu, salaliiton toiminnan vuoksi). 

Lydall harmittelee, että koska rokotevaurioiden tilastoinnissa nojataan passiivisiin raportointisysteemeihin, ei niistä koskaan saada totuudenmukaista tietoa. Totta, passiiviset raportointisysteemit ovat kyllä tunnustetusti heikkoja, ja erittäin todennäköisesti aliarvioivat esiintyvyyksiä, kuten tässä on havaittu (huomattakoot että raportointitehokkuus näytti olevan kuitenkin selvästi korkeampi kuin lääkkeiden kohdalla oli aiemmissa tutkimuksissa havaittu). Olisi kiva tietää, mitä Lydall ehdottaisi tällaisten järjestelmien sijaan? Jos vaikka rokotteen antanut lääkäri / hoitaja soittaisi rokotetulle potilaalle joka päivä seuraavat X vuotta ja kysyisi ”joko olet saanut sivuvaikutuksia?”  Lydallin mukaan näihin järjestelmiin on lähes mahdotonta saada reaktioita raportoitua, kun lääkärit eivät usko niihin eivätkä suostu niitä kirjaamaan. Ehkä joskus aiemmin raportoinnin on voinutkin tehdä vain lääkäri ja ehkä jossain vieläkin on näin (huono tilanne!) mutta Suomessa sen voi tehdä kuka tahansa täällä (raportoikaa!), ja ainakin jenkkilän VAERS-järjestelmään sen voi tehdä kuka tahansa (tosin tätä tietoa Lydallin mukaan muokataan jälkeenpäin poistamalla tapauksia – oi kiero salaliitto). Tämän perusteella myös Ausseissa on näin (Aussien vuosiraportteja näytti olevan hyvin julkaistu). Tässä Sveitsin raporteista yhteenvetoa, tässä Tanskasta ja tässä vielä jenkkidataa joka tosin laahaa hieman perässä – en löytänyt uudempaa (salaliittopeittelyä?).

 

Mutta passiivisista raportointisysteemeistä ei saa luotettavaa dataa siitä, mikä on erilaisten sivuvaikutusten esiintyvyys. Onneksi on muitakin keinoja selvittää tätä: tarkemmat epidemiologiset tutkimukset. Kuten tämä jossa on tarkasteltu kouristuskohtausriskiä M(M)R –rokotteen jälkeen. Tai tämä jossa on katsottu kahden peräkkäisen influenssakauden rokotteen yhteyttä GB-synrdomaan. Tai tämä jossa on arvioitu elävän poliorokotteen aiheuttamien poliotapausten määrää jenkkilässä, ja rokotevaihdoksen vaikutusta. Tai ne lukuisat hinkuyskärokotteen ja neurologisten ongelmien välistä yhteyttä katsoneet tutkimukset, joita mainitsin viimeksi. Tai ne, joihin palaan vielä myöhemmin.

Ilmeisesti Lydall ei tunne epidemiologisia tutkimuksia ja niiden metodologiaa.

Epidemiologisten tutkimusten ongelmana on tokikin se että pitää osata kysyä oikeita kysymyksiä, jotta ne jotain havaitsisivat. Passiivisten seurantajärjestelmien kautta pyritään havaitsemaan signaaleja, joita tulee tutkia tarkemmin, esim. epänormaali oireryvästymä jonkun rokotteen jälkeen. Tästä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa rotavirusrokotteen, jonka tarinasta löydän selkeän tiivistelmän rokotekirjasta. Jenkkilässä lisensoitiin vuonna 1998 ensimmäinen rotavirusrokote, Rotashield. Pre-lisensointivaiheen tutkimuksissa oli havaittu joillakin rokotetuista lapsista nk. intussuseptio (yhteensä 5 kpl), mutta ero kontrolliryhmään ei ollut tilastollisesti merkittävä (eli myös kontrolliryhmissä oli sitä esiintynyt) eikä ilmaantuvuus ollut taustailmaantuvuutta suurempi (aiheesta tarkemmin mm. täällä kohdassa ”ADVERSE EVENTS AFTER ROTAVIRUS VACCINATION”). Lisensoinnin jälkeen, kesään 1999 mennessä VAERS –järjestelmään oli raportoitu 15 intussusseptiota rokotuksen potentiaalisena haittavaikutuksena, mikä oli enemmän kuin olisi odotettavissa ”normaaliesiintyvyydellä”, joten rokote päätettiin ottaa pois käytöstä ja asiaa tutkittiin tarkemmin, aiheesta mm. täällä ja täällä. Tarkemmat tutkimukset vahvistivat yhteyttä (ainakin tämä ja tämä), joskin kaikki tutkimukset eivät kohonnutta riskiä havainneet (mm. tämä tai tämä), aiheesta on lukuisia juttuja PubMedissä. Joka tapauksessa rokote otettiin pois käytöstä. 

Jännittävää että Lydall ei ainakaan toistaiseksi ole maininnut tästä episodista mitään, miksiköhän?

Mainittakoot vielä yksi passiivisten seurantajärjestelmien haittapuoli, joka on havaittu jenkkilän ihmemaassa: datan manipulointi lakimiesten toimesta. Katsokaa huvikseen taulukkoa 2 jossa esitellään tiettyjen tapahtumien raportointimääriä, jotka liittyvät nimenomaan oikeudenkäynteihin. Suomessa ei liene vastaavaa ilmiötä. ”personal injury lawyers” onkin ilmeisesti yksi ryhmä (ainoa ryhmä?) joka on hyötynyt valtavasti rokoteoikeudenkäynneistä rapakon takana. 

Rokotteiden haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia esitellessään Lydall paljastaa kuinka eräs tohtori Classen havaitsi, että Hepatiitti B –rokotteen käyttöönoton jälkeen vuonna 1988 Uudessa-Seelannissa diabetes-tapausten määrä nousi 60%, viitteenä herran kaksi julkaisua. Kyseisen lehden saan netistä vasta vuodesta 2002, joten harmillisesti joudun luottamaan Lydallin tukintaan niistä, mutta katsotaan asiaa tältä pohjalta. Okei, on siis löydetty kyseisen kaltainen korrelaatio: otetaan käyttöön asia X, jonka jälkeen asiassa Y tapahtuu muutos. Johtuuko Y:ssä tapahtunut muutos X:n käyttöönotosta? Lydall on varma että johtuu (tosin ainoastaan silloin kun se hänelle sopii). Ne joilla on aivot, tietävät, että eivät tiedä. Voi johtua. Voi olla johtumatta. Asiaa tulee tutkia tarkemmin. 

Surffatessa tuli vastaan Uuden Seelannin Canterburyn alueen diabetes-tilanteesta käppyrää (pubmed), joka onkin varsin mielenkiintoinen. Käppyrä lähtee vuonna 1970 noin 3 / 100 000 tienoilta, ja nousee vuoteen 2004 noin 25 / 100 000 tienoille, siis noin 8-kertainen nousu. Tästä ei tokikaan voi päätellä mikä on koko maan tilanne, mutta tekstissä mainitaan että nouseva trendi ei ole alueellinen ilmiö. Diabeteksen ilmaantuvuus on siis todennäköisesti ollut nousussa jo paljon ennen hepatiiti B-rokotetta. Kyseisestä käppyrästä päätellen nousu ei nopeutunut vuoden 1988 jälkeen.

Hepatiitti B –rokotteen lisäksi herra Classen havaitsi myös Hib-rokotteen aiheuttavan diabetesta, Lydallin mainitsema viite on tämä kirje editorille. Mistäköhän syystä Lydall viittaa tällaiseen, eikä herran varsinaisiin tutkimuksiin, kun sellaisiakin on? Kyseessä on kommentti tähän Suomessa (!) tehtyyn tutkimukseen, jossa ei havaittu Hib-rokotteen käyttöönoton lisänneen diabeteksen riskiä. Classen on tyytymätön tutkimuksessa käytettyihin tilastollisiin metodeihin, ja laskee omia arvojaan datasta. Jutusta oli laajempaakin keskustelua lehden sivuilla täällä, suosittelen lukemaan (vaatii rekisteröitymisen, mutta on ilmaista ja sillä pääsee lukemaan lehteä, joskin 5 viimeistä vuotta on varattu maksaville asiakkaille), siellä oli useampiakin laskelmia riskiluvuille – itse en nyt jaksa käyttää tuntikausia siihen että edes yrittäisin kaivaa tilastollisista ”tiedoistani” parhaimmat laskutavat, tietäväisemmät voivat mielellään kommentoida. Katsotaanpa sen sijaan mistö Classenin omia juttuja.   PubMed haku kirjoittajalla ”Classen JB” paljastaa reilu parikymmentä julkaisua (useampi ”letter to the editor”), joista monet käsittelevät rokotteiden ja diabeteksen potentiaalista yhteyttä. Muutamaa silmäilemällä saan kulmakarvani kohoamaan, jännittävää. Miksi Lydall ei mainitse että herran hypoteesien mukaan riittävän aikaisin annettu rokotus suojaa diabetekselta? Tässä yksi eläinkoe aiheesta ja tässä yksi ”ekologinen” tutkimus aiheesta. Jälkimmäisen abstraktista: “We have shown that immunization with several different vaccines starting in the first month of life prevents diabetes in NOD mice and BB rats (Autoimmunity 1996: 24: 137-145) while immunization at birth with the BCG vaccine is associated with an decreased risk of IDDM in humans (Infectious Diseases in Clinical Practice 1997: 6: 449-454). An even bigger decline in diabetes is seen in rodents and associated in humans when one compares immunization starting in the first month of life to immunization starting after 2 months, since the later has been associated with an increased risk of IDDM.” Eli tutkimustemme mukaan useat eri rokotteet ensimmäisen elinkuukauden aikana annosteltuna estävät diabeteksen kehittymisen NOD hiirillä ja BB rotilla, ja ihmisillä heti syntymän jälkeen annettu BCG –rokote assosioituu pienentyneeseen diabetesriskiin. Molemmissa tapauksissa vertailu tilanteeseen jossa rokotukset aloitetaan vasta 2 kk iän jälkeen (jonka on osoitettu lisäävän diabetesriskiä) tuottaa vielä suuremman pudotuksen diabetesmääriin. Pahoittelen julmetun huonoa käännöstä, mutta ehkä saitte ideasta selvää. 

Tästä ”tilannekatsauksesta” löydän mielenkiintoisen lauseen: ”Classen and Classen have postulated a protective effect of exposure to immunogens if babies are vaccinated within 42 days from birth.”, eli herra Classen (ja toinen herra Classen) on ehdottanut immunogeeni-altistuksen suojaavan (diabetekselta), jos vauvat rokotetaan 42 päivän sisällä syntymästä, viitteeksi on annettu tämä juttu jota en valitettavasti pääse itse lukemaan. How about that, Lydall?

Pubmed-listauksesta puuttui ainakin yksi Classenin juttu jonka löysin täältä ja jossa käydään läpi lähinnä tiettyjen maiden diabetes-tilannetta ja peilataan sitä rokoteohjelmaan, johtopäätöksenä esitetään diabetes-tilanteen seuraavan rokoteohjelmaa (=lisää rokotteita > nousua diabeteksessa). Siis muutos Y:ssä > muutos X:ssä. Tässä vielä pari muuta samaisen tutkijan juttua, sekä jälkimmäiseen juttuun liittyvä kritiikki, jonka mukaan jutun tutkimusdata on selektiivisesti valikoitu jo aiemmin mainitusta Suomalaisesta tutkimuksesta. Mielenkiintoinen keskustelu sattui myös tielle; parivaljakko Classen&Classen paljasti kirjeessä editorille omien data-analyysiensä suomalaistutkimuksesta osoittavan Hib-rokotteen yhteyden diabetekseen. Tässä tutkimuksen varsinaisten tekijöiden (jotka eivät yhteyttä löytäneet) vastine jossa mainitaan “Given the disparity of conclusions, it was suggested that Classen and Classen’s analysis be sent to an independent statistician. We are not aware that this has been done.” eli koska johtopäätelmät menivät niin ristiin, on Classen&Classen dataa ehdotettu analysoitavan uudelleen riippumattoman tilastotieteilijän toimesta, mutta tiedossa ei ole että näin olisi tehty. Lisäksi “Dr J B Classen has filed a European and American patent on his schedule that may have widespread implications should his views be implemented. He applies for a patent on immunisation schedules to be administered from birth, both to reduce the likelihood of type 1 diabetes developing and to protect individuals from communicable diseases.” eli toinen herra Classen on hakenut patenttia Euroopassa ja Amerikassa omalle rokoteohjelmalleen, millä voi olla laajamittaista merkitystä jos hänen näkemyksensä vahvistetaan. Hänen rokote-ohjelmapatenttinsa koskevat ohjelmaa jossa rokotukset aloitetaan heti syntymästä, sekä tyyppi1 diabeteksen että tarttuvien tautien ehkäisemiseksi (äidinkielenopettajani kääntyisi haudassaan näistä käännöksistä). (Viite: Classen JB. Method and composition for an early vaccine to protect against both common infectious disease and chronic immune mediated disorders or their sequelae. International publication No WO 95/05193. World Intellectual Property Organization, 23 February 1995).

Lydall siis tukeutuu hemmoon, jonka agendana näyttää olevan rokotusten mahdollisimman varhainen aloitus. *kuolee nauruun*

Sivumennen sanoen, en tajua miten rokoteohjelmia voi patentoida???

Mutta miten sitten selvitetään, johtuuko Y:ssä tapahtunut muutos X:n käyttöönotosta, ts. tässä tapauksessa altistaako (vai suojaako) hepatiitti B /Hib (tai joku muu) rokote diabetekselle, vai ei? Epidemiologiset tutkimukset ovat yksi keino tutkia hypoteesia, ja pikaista perustietoa niistä kiinnostuneille on tarjolla esim. täällä. Ja niitä onkin tehty, ihan kiitettävä määrä.

Ruotsalainen jo vähän vanhempi tutkimus, jossa tuhkarokkorokotteella havaittiin suojaava vaikutus diabetekselle, muilla rokotteilla ei vaikutusta. Tässä ruotsalaiset eivät löytäneet BCG-rokotteella vaikutusta ja tässä ei hinkuyskärokotteella havaittu olevan vaikutusta. Kanadassakaan ei ole havaittu BCG-rokotteen suojaavaa vaikutusta. Tässä yksi Hib-rokotetutkimuksen seurantatutkimus; rokotetuilla ei ollut enemmän diabetesta kuin rokottamattomilla lapsilla. Jenkkiläinen tapaus-verrokki tutkimus aiheesta; mikään rokotus ei näytä lisäävän diabetes-riskiä. Tanskalainen varsin laaja tutkimus aiheesta: mikään rokote ei lisännyt diabeteksen riskiä, ei edes ”geneettisesti alttiilla” eli niillä joiden sisaruksella oli diabetes. Saksalaiset eivät havainneet yhteyttä rokotteiden tai rintaruokinnan keston ja tiettyjen diabetes-markereiden ilmaantumisen välillä 2 ensimmäisen ikävuoden aikana. Myöskään tässä ei havaittu rokotusten lisäävän diabetes-markkereiden ilmaantumista lapsilla. Ranskantaitoisillekin löytyy luettavaa, oma yli 15 vuotta vanha C-ranska ei riitä. Tässä yksi (vanhahko) yhteenveto aiheesta, josta oli suurta apua itselleni surffatessani tässä artikkeliviidakossa, ja jossa muuten mainitaan mielenkiintoisesti: ” No association between HBV and diabetes in children was noted in a study in New Zealand.” eli hepatiitti B rokotteen ja diabeteksen välillä ei havaittu yhteyttä Uudessa Seelannissa, viite on Willis J, Scott R, Darlow B, Lunt H, Moore P. Hepatitis B immunisation and incidence of IDDM in children and adolescents in Canterbury NZ [Abstract 0541]. Meeting of the American Diabetes Association, Boston, 1997. Diabetes 1997;46(Suppl 2):140A, pääsen lukemaan lehden mutta siellä ei ole supplementteja, MUR (ja aiheesta ei hakujeni perusteella löydy ”oikeaa” julkaistua tutkimusta)!  Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja varsin laajalta katsaukselta aihetta liipaten, ja tässä vielä uunituore katsaus rokotusten ja autoimmuunisairausten yhteydestä, josta löytyi perin informatiivinen pätkä diabeteksesta.

Valtaosa (kaikki?) näistä varsinaisista tutkimuksista on julkaistu ennen Lydallin kirjan ilmestymistä. Tällainen määrä kirsikanpoimintaa yksissä kansissa ansaitsee jo tieteenraiskauksen arvonimen.

Miksiköhän muuten salaliitto ei ole tajunnut tarttua tuohon ”varhainen rokotus estää diabetesta” –väitteeseen? Ajatella, miten mahtava tilaisuus markkinoida myrkkypiikkejä heti syntymän jälkeen – tautisuojan lisäksi suoja diabetesta vastaan! Saanko provikat jos vihjaan tästä ”oikeille tahoille”? Huhuu Illut! *lyö itseään sormille*

Diabeteksen patogeneesin yhdestä teoriasta tuli vastaan ihan mielenkiintoisen oloinen juttu, kiinnostuneille.

Lydall myös paljastaa kuinka autoimmuniteetti syntyy: “Two scientists in Seattle found an explanation for how viruses and vaccines cause autoimmune disease by a process of demyelination. *** The scientists in Seattle found that a number of viruses have protein chains which are similar to the protein chains in the myelin sheet. Some people make a massive amount of antibodies after vaccination, and these antibodies can “recognize” the similar protein chains in the myelin sheat, and they set about breaking up the myelin sheat” Eli kaksi Seattlelaista tutkijaa löysivät selityksen sille kuinka virukset ja rokotteet aiheuttavat autoimmuunitauteja demyelinaatiolla. (välistä poistettu pitkä pätkä myeliinistä ja sen merkityksestä joka ei ollut relevantti tähän) He havaitsivat että useilla viruksilla on myeliinitupen kanssa samanlaisia proteiiniketjuja. Joillain ihmisillä syntyy valtava määrä vasta-aineita rokotuksen jälkeen, ja nämä vasta-aineet voivat tunnistaa myeliinitupen, jolloin ne alkavat hajottamaan sitä. Jutun lukaistuani en voi kuin todeta: FAIL FAIL FAIL. Siis Lydallin tulkinnalle. Mutta en ihmettele, miksipä hän ymmärtäisi autoimmuniteettia, kun ei perusimmunologiakaan ”oikein” suju. 

Autoimmuniteetin syntymekanismeista on varsin runsaasti erilaisia teorioita, ja tässä kyseisessä jutussa spekuloidaan ns. molekyylien matkimisen (molecular mimicry - todettakoot että tuossa Wikipedian jutussa minua häiritsee maininta että ilmiö on tilastollisesti todella epätodennäköinen, sillä ymmärtääkseni rakenteiden samankaltaisuus on enemmänkin oletusarvo ottaen huomioon biologian peruspalikat joista me kaikki - mikrobit mukaan lukien - kuitenkin koostumme) potentiaalista roolia tiettyjen mikrobien osalta nimenomaan demyelinisaation suhteen. Kyseiset tutkijat eivät todellakaan ole löytäneet selitystä sille miten virukset ja rokotteet aiheuttavat (kaikkia mahdollisia!) autoimmuunitauteja (mietin että saiskohan siitä Nobellin), he ainoastaan kartoittivat löytyykö valituilta mikrobeilta samankaltaisia proteiinisekvenssejä mitä tietyssä myeliinitupen rakenneproteiinissa on. Molekyylien matkiminen, ts. ristireaktio, on ollut yksi autoimmuniteetin potentiaalinen teoria jo paljon ennen kyseistä tutkimusta. Vuonna -85 (josta kauan on aikaa siis) sekvenssien tutkiminen oli varmasti hottia (ja itse tutkimus on varmasti mitä pätevin!), mutta jos Lydall haluaisi oikeasti tietää jotain autoimmuniteetista ja tämänhetkisestä käsityksestä autoimmuunitautien synnystä, suosittelisin a) jotain uudempaa ja b) laajempaa katsausta aiheeseen. Vaikkapa tätä, tätä tai tätä. Itse molekyylien matkimisen teoriasta löysin jo hieman vanhemman mutta varsin näppärän oloisen katsauksen joka valitettavasti ei ole ilmaiseksi saatavilla, mutta suosittelen niille jotka saavat näppeihinsä! Tästä jutusta mm. selviää, että lineaarinen sekvenssitieto (se mitä Lydallin esiin nostamassa tutkimuksessa on katsottu) ei välttämättä ole oleellista molekyyli-matkimisen kannalta, sillä molekyylin 3-ulotteinen rakenne on tärkeämpi seikka sen kannalta, kykenevätkö immuunijärjestelmän reseptorit sitomaan sitä vai ei. Seikka joka mainittiin myös artikkelissa johon Lydall viittasi, eli kyseiset tutkijat itse eivät vetäneet lähellekään yhtä pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin Lydall. Molekyylien matkimisesta tuli vastaan myös ihan kirja joka tosin jäänee itseltäni lukaisematta. Teoria on mielenkiintoinen ja yksinkertaisena varsin houkuttava, mutta toistaiseksi varsinaiset ”kovat todisteet” sen puolesta, että kyseinen mekanismi on oleellinen autoimmuniteetin laukaisussa, ovat valitettavan vähäisiä. Tässä vielä yksi kyseistä teoriaa lähemmin tarkasteleva katsaus ja tässä yksi juttu jossa käsitellään pandemia-rokotteenkin yhteydessä esille nousseen Guillain-Barré syndroman mahdollisesti laukaisevista molekyyli-matkijoista.

Mutta mites on, voiko rokottaminen aiheuttaa autoimmuniteettia? Koska tämän hetkisen käsityksen mukaan infektiot ovat yksi mahdollinen autoimmuniteetin laukaiseva tekijä, on vastaus itsestään selväsi ”kyllä”. Rokotteiden tarkoitus on matkia mikrobeja immuunivasteen käynnistämisessä, ja jos tässä prosessissa on ”sisäänrakennettuna” mahdollisuus autoimmuniteettiin, on sitä vaikeaa tai jopa mahdotonta välttää täysin myöskään rokotteiden kanssa. Mutta katsotaanpa tätä hieman tarkemmin.

Tästä, tästä, tästä sekä tästä jo aiemmin mainitusta katsauksesta saanen jonkinlaisen käsityksen siitä, paljonko eri rokotteiden ja autoimmuunitautien välisestä yhteydestä tiedetään. Erilaisia tapausselostuksia löytyy kirjallisuudesta paljonkin, mutta kuten tuossa ensimmäisessä jutussa todetaan: ”case reports alone are inadequate in answering questions of causation with AID, population-based epidemiological studies are needes” eli tapausselostukset yksinään eivät riitä vastaamaan kausaliteetin kysymykseen, vaan populaatioihin pohjautuvia epidemiologisia tutkimuksia tarvitaan. Autiommuunitauteja esiintyy joka tapauksessa ilman rokotuksiakin, eli taustaesiintyvyys on tunnettava jotta voitaisiin arvioida, lisääkö rokotus taudin riskiä. Ja koska (ysittäisten) autoimmuunitautien esiintyvyys on yleensä varsin pieni, on hyvien tutkimusten tekeminen vaativaa ja kallista. Käytännössä tällaisia tutkimuksia on toistaiseksi vähän. Ajanpuutteen vuoksi en käy kaikkia tunnettuja anekdootteja tai tehtyjä tutkimuksia läpi, mutta muutaman pointin nostan esiin. Tuo uusin katsaus vetää yhteen:

"Among the several reports of autoimmune diseases whose onset has been attributed to vaccinations in predisposed individuals, those reliably vaccine-associated may be considered GBS after 1976 swine influenza vaccine, ITP after MMR vaccination [3, 114 (epäilen tässä viitenumerossa virhettä, esim. numero 121 sopisi paremmin ), 173], and myopericarditis after smallpox vaccination [114 tässäkin on mielestäni pakko olla virhe, oikea viite lienee numero 125], whereas the suspected association between HB vaccine and MS [12, 13] has not been subsequently confirmed [30 , 31 , 32], even though it has been recently reconsidered [32 ,34 , 35], and the one between childhood immunization and IDDM seems, by now, to be definitively reduced [17, 105 , 106]. However, the need to perform larger and well-constructed epidemiological studies on vaccine-related autoimmunity onset, in order to obtain more reliable data, should be underlined." Eli luotettavimmat todisteet rokotteen ja taudin välisestä yhteydestä löytyy vuoden 1976 sikainfluenssarokotteen ja GB-synrdoman väliltä, MPR-rokotteen ja ITP:n väliltä, sekä isorokkorokotteen ja myoperikardiitin väliltä, mutta hepatiitti B-rokotteen ja MS-taudin välinen epäilty yhteys ei varmistunut myöhemmissä tutkimuksissa, joskin se on otettu uudelleen esille viime aikoina, ja epäilykset lasten rokotusten ja diabeteksen välisestä yhteydestä ovat hälvenemässä. Olisi kuitenkin tarpeen tehdä suuria hyvin suunniteltuja epidemiologisia tutkimuksia autoimmuunitautien ja rokotteiden välisistä yhteyksistä luotettavamman datan saamiseksi.

Tuossa keskimmäisessä jutussa on taulukoitu virusrokotteiden ja autoimmuunitautien välisistä yhteyksistä tehtyjä kontrolloituja tutkimuksia, listaan tähän ne jotka eivät sisälly aiempiin viitteisiin: MS-taudin relapsi, artriitti ja artriitti, tietyt neurologiset sairaudet (huom! Suomalainen), tietyt keskushermoston demyelinisoivat sairaudet ja IBD (eli inflammatory bowel disease). 

Autoimmuniteetista yleisesti voi lukea vaikkapa täältä, täältä ja täältä. 
Lienee myös hyvä muistaa myös se seikka että meissä jokaisessa on autoimmuniteettia; immuunijärjestelmän kehittyessä ja toleranssin muodostuessa läpi pääsee myös potentiaalisesti autoreaktiivisia soluja. Veikkaan ettei Lydall tiedä tätä.

Luvun loppupuolella Lydall käy vielä läpi sokeeraavia esimerkkejä siitä kuinka ahneet lääkefirmat ja lääkärit jättävät kontraindikaatiot huomiotta vaaniessaan viattomia lapsia piikkiensä kanssa. Jokainen rokottamatta jäänyt lapsi merkitsee järisyttävää tulonmenetystä, niinpä kaikki pitää saada piikille, huolimatta lapsen mahdollisista tiedossa olevista ongelmista jotka nostavat sivuvaikutusten riskiä. Lydall viittaa mm. 1950-1970 luvuilla tehtyihin tutkimuksiin hinkuyskärokotteen epäillyistä neurologisista ongelmista (joita en saa käsiini, mutta aihetta käsittelin viimeksi). Niinpä niin, kuinkas muutenkaan, tietohan EI Lydallin homeopatia-maailmassa koskaan muutu.

Yhden kysymyksen haluaisin esittää Lydallille, tai kenelle tahansa vapaaehtoiselle. Mikä on geneettinen proteiini? Tämä mainitaan lauseessa:  "Fever suppressing drugs make the baby’s brain more vulnerable to attack by the germs, as well as to the genetic proteins and the toxins that are in the vaccine.” eli kuumetta alentavat lääkkeet altistavat vauvan aivot pöpöhyökkäykselle, ja myös geneettisille proteiineille sekä myrkyille joita on rokotteessa. En millään keksi mikä hel*etti on geneettinen proteiini, ja toivoisinkin että joku (ihan kuka tahansa) voisi selittää sen minulle. Viisastuisinpa edes hieman.

Mainittakoot vielä että Lydall tietää hampaiden puhkeamisen lisäävän rokotevaurion riskiä (ei viitettä), samoin tekee rokotteiden erottelun toisistaan 7, 14 tai 21 vuorokauden välein annosteltavaksi (ei viitettä), eli niille jotka haluavat erottaa MPR-rokotteen komponentit ja antaa ne yksitellen Lydallilla on sanottavaa: teette hirveän virheen! Mistäköhän Lydall on saanut käsityksen että erillisten rokotteiden aikataulutus olisi viikon välein. Todennäköisesti ihan omasta päästään, vaikka asia olisi ollut helppo tarkistaa. Toisaalta valehtelu voi olla kivempaa.

Mutta josko tämä taas tällä kertaa riittäisi, ensi kuussa sitten taas viimeistään yritän palailla aiheeseen.

Luku 20

Ja niin on uusi vuosi mutta vanhat kujeet jatkuvat. Ehdin lomalla lueskella normaalia enemmän, joten pääsin seuraavassa luvussa hyvään vauhtiin, eli voinen väittää olevani jopa etuajassa.

Luku 20 käsittelee rokotteiden turvallisuus ja tehokkuustutkimuksia ja on otsikoitu ”Vaccine myth number eleven: ”Vaccines are scientifically tested for safety and effectiveness”. Lyvun johdannossa Lydall esittelee rokotteiden testaamiseen liittyviä harhaluuloja, jotka suomennan tähän.

"Ennen lisensointia rokotteet testataan turvallisuuden ja tehon osalta. Testaus tehdään ensin eläimillä, ja jos rokote todetaan turvalliseksi ja tehokkaaksi, se testataan pienellä ryhmällä ihmisiä, ja sen jälkeen isommalla ryhmällä. Jos rokote ei estä tautia joka sen pitäisi estää, se hylätään. Rokotteen tarkka annos, joka tarvitaan immuniteetin tuottamiseen, määritetään henkilön painon mukaan. Jos rokote aiheuttaa sivuvaikutuksia kokeiden aikana, sitä ei käytetä massaimmunisoinneissa. Jos kaikista varotoimista huolimatta rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia yleisessä käytössä, se vedetään heti pois käytöstä."

Joukosta bongaantuu heti yksi, joka osoittaa että Lydall ei edelleenkään ole vaivautunut avaamaan yhtäkään immunologian perusoppikirjaa. Haluaisin totisesti nähdä missä väitetään rokotteen tarkan annoksen määritettävän painon mukaan. Uskallan olla 100% varma ettei missään. Rokotteita ei annostella tarkasti painon mukaan. Joillain rokotteilla on erikokoisia annoksia lapsille ja aikuisille (esim. influenssa), mutta esim. aikuisten rokotteissa paino ei ole relevantti annoksen koon kannalta. Antigeenille herkkien solujen määrä (mm. dendriittisolut) ei riipu ihmisen painosta, niiden määrä siis ei lisäänny läskin lisääntyessä, kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee tapahtuvan. Tämä ”myytti” on Lydallin itsensä (tai jonkun muun samoissa sfääreissä liikkuvan) kehittämä, ja osoittaa että ymmärrys immuunijärjestelmän toiminnasta on pakkasen puolella.

Lydallin mukaan rokotteita ei testata oikeastaan mitenkään ennen lisensointia, eikä niiden tehosta ja turvallisuudesta ole mitään takeita. Jenkkilässä rokotevalmistajan tarvitsee kuulemma vain heittää FDA:lle vähän itse kehittelemäänsä dataa rokotteen ”turvallisuudesta”, mutta sen puhtaudesta (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan Lydallin mielestä), tai tehosta ei tarvitse olla mitään todistetta. FDA:ta ei esim. vaadita tarkistamaan miten mätiä ja pilaantuneita rokotteissa olevat apinan munuaissolut ovat. Lydall ilmeisesti kuvittelee että rokotelabroissa makailee pöydillä mädäntyneitä munuaisia joissa rokotemikrobeja viljellään. Uutispommi Lydallille: mädäntyneet soluviljelmäsolut ovat käyttökelvottomia. Tässä yksi sivusto jossa on joitain kuvia soluviljelmäpulloista, ja soluviljelmätekniikoista löytyy varmasti infoa pilvin pimein, jos Lydallia oikeasti kiinnostaisi.

Valittaessaan rokotteiden puutteellista tutkimusta ennen lisensointia, Lydall viittaa lähinnä yhteen kirjaan, tähän. Ihanko tosissaan tämä on ainoa lähde mistä rokotteiden lisensointiprosessi kerrotaan (”luotettavasti”)?

Käännytään taas rokotekirjan puoleen. En jaksa lukea sanasta sanaan koko rokotteiden kehittämistä & tutkimusprotokollaa käsittelevää kappaletta, sen verran pitkä se on, mutta silmäilen sitä ylimalkaisesti ja bongaan hyvän kuvaajan eri vaiheista. Lyhykäisyydessään, kun ensin on hyvä peruskäsitys taudin perusteista, organismin immunogeenisista osista (=osat jotka stimuloivat immuunijärjestelmää), valmistusmenetelmien soveltuvuudesta ja prekliinisistä kokeista (=mm. ne eläinkokeet), alkaa varsinainen testaus joka jakaantuu kolmeen faasiin. 1. faasissa testataan turvallisuutta, immunogeenisuutta ja annostasoja, 2. faasissa turvallisuutta, immunogeenisuutta ja tehoa, 3. faasissa turvallisuutta ja tehoa. Sen jälkeen päästään lisensointiin, ja ns. post-marketing faasiin, kun rokote otetaan varsinaisesti käyttöön. Lydallin väite siitä ettei tehosta tarvitse olla mitään todisteita on siis hevon kuuta. Sama näyttää pätevän puhtauden osoittamiseen, sillä kirjassa on pari taulukkoa (taulukot 73-6, 73-7) esimerkkinä siitä, mitä hepatiitti B ja vesirokko-rokotteista tulee testata ennen vapauttamista, ja lista on aika pitkä. Varsinaiset FDA:n vaatimukset biologisille valmisteille löytyvät ilmeisesti täältä, joskin myönnän että itse jätän ne lukaisematta. FDA:n sivuiltakin löytyy lyhyt selostus. WHO:n sivuilla on myös mielenkiintoista infoa aiheesta. Tämä on tokikin nykytilanne, joskus viime vuosisadan alussa tilanne on ollut toinen ja silloiset vaatimukset eivät taatusti täyttäisi nykyistä tasoa (kuten ei lääkkeidenkään kohdalla). Ehkä Lydall tarkoittaakin parin sadan vuoden takaista tilannetta, niin usein hän viittaa varsin vanhaan dataan?

Normaalin salaliitto-löpinän lisäksi Lydall käsittelee lähinnä DTP-rokotetta ja sen testausta (tai testaamattomuutta) sekä kyseisen rokotteen aiheuttamia ongelmia. Lydallin mukaan rokotteen hinkkuyskä-osuuden on ”sadoissa artikkeleissa” raportoitu aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia, kuten neurologisia ongelmia. Lydall viittaa mm. tähän ja tähän (joka ei käsittele ainoastaan DTP-rokotetta) ja ilmeisesti vastaavanlaisia juttuja löytyy Pubmedistä lisääkin, mm. tämä, nämä kaksi naapurimaastamme, sekä tämä. Nämä kaikki käsittelevät ns. kokosolurokotetta, joka oli aiemmin käytössä (ja on yhä edelleenkin monissa maissa); hinkuyskästä ja rokotteista sitä vastaan voi lukea mm. täältä. Kokosolurokote on ilmeisesti aika ”jyty”, ja sen tiedetään aiheuttavan aika paljon erilaisia sivuvaikutuksia (joista mm. tässä). Mutta onko se aiheuttanut pysyviä neurologisia ongelmia, jotka johtaisivat mm. epilepsiaan, lapsen kehityksen viivästymiseen tai jopa pysähtymiseen – tämä on ollut varsin kiistelty aihe joitakin kymmeniä vuosia sitten. Huomattavaa on, että nämä ym. raportit, ainakin ne jotka pääsin lukemaan, ovat lähinnä tapausselostus-sarjoja tai esiintyvyystutkimuksia, eivät epidemiologisia tutkimuksia. Muistanette että Lydall kritisoi Jennerin tapausselostus-sarjaa kontrolliryhmän puutteesta! Miksi sama asia ei häiritse häntä nyt, vaan nämä tapausselostukset kelpaavat todistamaan yhteyden?

Anekdoottiset tapausselostukset ovat toki tärkeitä, niiden avulla voidaan muodostaa hypoteeseja ja ne saattavat johtaa uusiin löytöihin, mutta ne eivät riitä todisteeksi (paitsi Lydallille, joskin vain silloin kun se hänelle sopii). Epilepsiaa, kehitysviivästymiä ja erilaisia aivoperäisiä ongelmia esiintyy lapsilla ”normaalistikin” juuri rokotusiässä. Avainkysymys onkin, mikä on niiden taustaesiintyvyys, ja vain isoilla epidemiologisilla tutkimuksilla voidaan selvittää, lisääkö rokote niiden esiintyvyyttä.
Rokotekirja tiivistää ongelman: "The relationships between whole-cell pertussis vaccine and fatal or disabling events were difficult to evaluate because of the rarity of such events; because vaccine was administered to infants at an age when disorders such as encephalopathy, infantile spasms, neurologic conditions, and SIDS were most likely to occur; because these disorders can arise from other causes; and because an absolute negative can never be proved." Eli kokosolu-rokotteen ja fataalien tai vammauttavien tapahtumien yhteyttä oli vaikea arvioida, koska kyseiset tapahtumat ovat harvinaisia, rokote annettiin lapsille iässä jolloin näitä tapahtumia, kuten enkefalopatiaa, infantiilispasmeja, neurologisia tiloja ja kätkytkuolemaa esiintyy todennäköisimmin ja niitä voi aiheuttaa muut syyt, ja koska negatiivista (eli yhteyden puutetta) ei voida koskaan todistaa absoluuttisen varmasti.

Rokotekirjan mukaan Englannissa vuosina 1976-1979 suoritettu ” The National Childhood Encephalopathy Study”, josta jonkinlainen lyhennelmä-juttu tässä, havaitsi kokosolurokotteella ja enkefalopatialla tilastollisesti merkitsevän yhteyden; Based on 11 subjects who appeared to have residua 18 months after vaccination, it was estimated that acute encephalopathy with permanent brain damage occurred at the widely quoted rate of 1 per 310,000 doses, with a 95% CI of 1 in 54,000–5,310,000 doses. (Perustuen 11 tapaukseen, jolla vaikutti jääneen jotain pysyvää ongelmaa 18 kk rokotuksen jälkeen, arvioitiin että pysyvään aivovammaan johtava akuutti enkefalopatia esiintyi noin 1 tapaus per 310 000 annosta, luottamusväli aika laaja). Jatkoseuranta samaan juttuun löytyy myös.

Kyseistä tutkimusta on mitä ilmeisimmin kritisoitu runsaasti puolin ja toisin (esim. tämän mukaan tapauksilla oli kaikilla identifioitavissa muu syy) ja sen koko oli kyllä kohtuullisen pieni, ottaen huomioon enkefalopatian arvioidun harvinaisuuden. Tässä isommassa tutkimuksessa ei havaittu enkefalopatioita pian rokotuksen jälkeen, ja tässä ei havaittu suurentunutta riskiä tietyille tapahtumille (mm. enkefalopatia) rokotuksen jälkeen, kuten ei tässäkään. Tässä yksi pitkähkö seuranta aiheesta, jonka abstrakti on tosin harmillisen tynkä eikä koko juttua saa (kuten ei suurinta osaa näistä eli joudun tyytymään abstrakteihin).

Tanskassa tehdyn rokoteohjelman muutoksen jälkeen voitiin katsoa muuttuuko neurologisten ongelmien esiintymisajankohta; jos rokote aiheuttaa ongelmia, luulisi ongelmien seuraavan rokoteohjelmaa. Tulos: "No relationship between pertussis immunization and the occurrence of central nervous system infections was noted" (eli ongelmien alkuajankohta ei muuttunut). Huomattavaa on että kuumekouristusten alkuajankohta muuttui rokoteohjelmien mukana, mikä on loogista; kuume on yleinen rokotereaktio joten kuumekouristuksia voi odottaa yleisemmin rokotuksen jälkeen. Saman ryhmän toinen tutkimus suunnilleen samasta aiheesta, sama tulos. Tapausten, joiden kuolema on yhdistetty kokosolurokotteeseen, patologiaa on myös tutkittu, eikä niistä ole löytynyt selviä yhteisiä piirteitä tai viitteitä rokotteen kausaliteetista.

Kätkytkuoleman yhteyttä kokosolurokotteeseen on myös spekuloitu ja viitteitä siitä on saatu mm. tässä ja tässä sekä ilmeisesti myös useassa muussa jutussa joihin rokotekirjassa viitataan mutta joita ei Pubmedistä löydy. Toisaalta yhteyttä ei ole löytynyt mm. tässä, tässä tai tässä. Joissain tutkimuksissa on tämän mukaan havaittu rokotteen jopa suojaavan kätkytkuolemalta, ja ilmeisesti ainakin tässä ehdotetaan näin.     

Tässä vielä yhteenvetorevari kokosolurokotteen epäillyistä vakavista sivuvaikutuksista, ja tässä yksi juttu joka ilmeisesti kokoaisi tarinan yhteen, harmi vaan ettei sitäkään saa ilmaiseksi. Myös SBM blokkasi aiheesta hiljattain. Riskiä vakaviin neurologisiin ongelmiin lasten perusrokotuksen jälkeen on arvioitu tässä aika tuoreessa tutkimuksessa Briteissä ja Irlannissa (ja ymmärtääkseni ainakin Briteissä on vielä käytössä hinkuyskän kokosolurokote, kuten tuosta abstraktistakin saa käsityksen).

Jostain syystä Lydallin viitteistä saa ”aika erilaisen” kuvan aiheesta.

Nyttemmin, geeniteknologisten metodien tultua saataville, on tutkittu tarkemmin tapauksia, jotka on luokiteltu ”mahdollinen rokotevamma” –kategoriaan (ja joista osa on tämän kirjan mukaan aikoinaan saanut kompensaatiota ns. rokoteoikeudenkäynneissä). Tutkimuksessa katsottiin tarkemmin 14 potilasta, jotka olivat saaneet "epileptinen enkefalopatia rokotteen vuoksi" diagnoosin. Kaikilla oireiden alku ajoittui 72 tunnin sisään rokotteen saannista (kaikki olivat saaneet yhdistelmärokotteen jossa oli joko hinkuyskä, tetanus ja kurkkumätä, tai sellaisen jossa oli näiden kolmen lisäksi Hib ja polio). Tutkimushetkellä nämä potilaat vaihtelivat iältään välillä 2,5-47 vuotta, ja oireet olivat alkaneet 2-11 kk ikäisinä. Potilaiden tapauskuvausten ja EEG:n perusteella tehtiin kullekin tarkempi diagnoosi epilepsia-tautiluokituskriteerien avulla ja näiden perusteella 8:lla tapauksista oli ns. SMEI-syndroma, neljällä ns. rajatapaus-SMEI, ja kahdella ns. Lennox-Gastaut syndroma. Tämän jälkeen kaikilta katsottiin geeniteknologisin menetelmin nk. SCN1A -geeni, jonka mutaatioiden tiedetään johtavan ongelmiin hermosolujen natrium-kanavan toiminnassa, ja sitä kautta SMEI-syndromaan, johon liittyy mm. epileptiset kohtaukset ja mahdolliset kehitykselliset ongelmat. 11 potilaista löytyi tämä mutaatio, eli SMEI-diagnoosi varmistui (kaikilla SMEI-potilailla ei ole tätä mutaatiota, mutta ilmeisesti pidetään todennäköisenä että heillä on joku muu mutaatio). Rokotevamma-diagnoosi oli siis virheellinen.Yhdelläkään näiden potilaiden vanhemmista, jotka saatiin tutkittua (9/11 molemmat vanhemmat, 1/11 vain toinen, 1/11 ei kumpaakaan) ei löytynyt kyseistä mutaatiota - eli se oli syntynyt spontaanisti raskausaikana. Samaisen tutkijan jatkojuttu jonka mukaan saattaa olla että rokote aikaistaa syndroman oireiden alkamista (mutta geenivirheen kantajilla ne alkavat aina jossain vaiheessa). Ja vielä aiheeseen liittyvä revari.

Vaikka kokosolurokote ei ilmeisesti aiheutakaan väitettyjä vakavia sivuvaikutuksia (tai jos aiheutti, niin sen verran vähäisellä ilmaantuvuudella että sitä on about mahdoton määrittää), on tarve vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavalle rokotteelle ollut ilmeinen. Erilaisia asellulaarisia komponenttirokotteita on testailtu vuosien varrella, ja Lydallkin mainitsee ne lyhyesti. Viitaten tähän juttuun, hän toteaa että ne aiheuttavat vähemmän ei-vakavia sivuvaikutuksia (jotka ”medical establishment” suostuu myöntämään), mutta vakavien sivuvaikutusten määrä on kuitenkin sama kuin kokosolurokotteella. Juttu on ”commentary”, jossa vedetään yhteen asellulaaristen rokotteiden testaustuloksia ja siinä viitataan tähän ja tähän juttuun. Toden totta: ”…showed that the rate of serious adverse effects (SIDS, near-SIDS, afebrile seizures, developmental delay, hospitalization and encephalopathy) did not differ between whole-cell and acellular vaccines.” eli noiden tutkimusten mukaan vakavien sivuvaikutusten (kätkytkuolema, lähes-kätkytkuolema, kuumeeton kouristuskohtaus, kehitysviivästymä, sairaalaan joutuminen ja enkefalopatia) esiintyvyys ei eronnut kokosolurokotteen ja asellulaarisen rokotteen välillä. Tärkeää onkin se mitä tästä voidaan päätellä; “This finding accords with the evidence that these events occur by coincidence and are not vaccine related”. eli tämä havainto sopii siihen käsitykseen (tai aiempaan "todistusaineistoon" - miten tuon nyt suomentaisikaan) että nämä tapahtumat ovat satunnaisia, eivätkä liity rokotteeseen. Kun katsoo vakavien tapahtumien esiintymismäärää näissä tutkimuksissa, voi havaita että niitä oli mahdottoman vähän: 1 SIDS (35 päivää toisesta rokotuksesta), 1 ”near-SIDS” (42 päivää ensimmäisestä rokotuksesta), ja 2 ”kohtausta” (seizure, toinen 21 päivää kolmannesta rokotuksesta, toinen 3 tunnin kuluttua rokotteesta – tämä jälkimmäinen laskettiin rokotesivuvaikutukseksi). Ja kaikki nämä esiintyivät jonkun asellulaarisen rokotteen saaneissa ryhmissä! Virnuillen voisi todeta että aivan, asellulaarinen rokote tosiaan aiheuttaa saman verran vakavia sivuvaikutuksia kuin kokosolurokote –  pyöreät nolla, mutta tyydyn sen sijaan kritisoimaan commentary-jutun johtopäätöslausetta (johon Lydall ilmeisesti perustaa väitteensä), sillä tutkimus oli aivan liian pieni määrittämään harvinaisten vakavien sivuvaikutuksien esiintyvyyttä (eikä näistä väitettykään tutkimuksessa oikeastaan mitään, kunhan referoitiin kokosolurokotteen väitetyt ongelmat).

Lydall nostaa esiin myös sen että sivuvaikutus-tutkimuksissa havaittuja vakavia neurologisia oireita ei seurata, jotta voitaisiin nähdä jääkö lapsille pysyviä ongelmia. Hänen mukaansa tässä jo aiemmin mainitussa jutussa raportoidut vakavat tapaukset jätettiin seuraamatta, vaikka ”aktivistit” ja ”äänet” yrittivät painostaa tekijöitä seuraamaan, jääkö näille potilaille pysyviä ongelmia. Salaliitto vaimensi vaatimukset, eikä seurantaa tehty. Ai ei vai? Seurantajuttu on julkaistu 7 vuotta ennen Lydallin kirjan julkaisemista. Jäikö se huomaamatta häneltä, vai eivätkö tulokset vaan sopineet kuvaan? Tuosta kyseisestä sivuvaikutus-tutkimuksesta Lydall kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka sitä väärenneltiin jotta sivuvaikutukset saatiin vähäisiksi. Viite kaikkiin kuvattuihin yksityiskohtiin on sama. Need I say more?

Kokosolurokotteen epäiltyjen ongelmien vuoksi rokotekattavuus laski monessa maassa valtavasti, ja joissain maissa se jopa otettiin pois ohjelmasta. Tämä juttu kuvaa tapahtumien kulkua Englannissa ja tässä juttu joka vertailee maita joiden rokotekattavuus laski huomattavasti maihin joissa kattavuus pysyi pääosin hyvänä. Englannissa rokotekattavuus laski noin 80%:sta alhaisimmillaan noin 10-30% tienoille (alueellista vaihtelua), ja 1970-luvun loppupuoliskolla iskenyt hinkuyskäepidemia oli suurin sitten rokotteen käyttöönoton jälkeen. Japanissa rokotteen käyttö ensin lopetettiin (1975), mutta myöhemmin jatkettiin myöhennetyllä aikataulutuksella. Seurauksena epidemia, jossa kuoli vuoden 1979 aikana 40 lasta. Ruotsissa rokotekattavuus laski noin 90%:sta 12%:iin, kunnes rokotteen käyttö lopetettiin kokonaan. Seurauksena hinkuyskän esiintyvyyden nousu joidenkin kehitysmaiden tasolle (yli 100 / 100 000 asukasta). Naapurimaiden vertaileminen on myös mielenkiintoista: Itä-Saksan korkea rokotekattavuus (insidenssi noin 1-2 / 100 000) versus Länsi-Saksan alhainen kattavuus (insidenssi arvioitu 180 / 100 000; tarkkaa dataa ei saatavilla koska hinkuyskä ei ollut ilmoitettava tauti siellä). Ruotsi versus Norja (jossa korkea kattavuus): yli 100 / 100 000 versus 10-30 / 100 000.

Myös Lydall mainitsee rokotekattavuuden laskua seuranneen hinkuyskäepidemian (ilmeisesti viitaten Englannin epidemiaan), mutta korostaa että kuolleisuus siinä oli alhaisempaa kuin aiemmissa epidemioissa, viite on tämä juttu. (Mielenkiintoisena OoTeenä mainittakoot että kyseisen jutun kirjoittaja on ns. HIV-denialisti) Tapauskuolleisuus Englannissa oli kyllä alhainen; ”vain” 54 lasta kuoli 1977-1983 välillä, mutta jälkeenpäin on esitetty epäilyjä että hinkuyskä-kuolemantapauksista osa olisi tilastoitu virheellisesti, ja niitä olisi oikeasti ollut jopa 460-600; mm. kätkytkuolemien määrä nousi epidemian aikana. Ruotsissakin on havaintoja siitä että kätkytkuolemat voivat liittyä hinkuyskäepidemioihin ja tässä yksi tarkempi tutkimus Saksasta aiheeseen liittyen.

DTP-rokotteen jälkeen Lydall käsittelee vielä Uudessa Seelannissa 1990 tehtyä Haemophilus influenza tyypi b (eli Hib) -konjugaattirokotteen testausta ja siihen liittyvää salailua, peittelyä ja vääristelyä. Viitettä ei ole, enkä onnistunut löytämään Pubmedistä mitään joka kuvaisi tähän sopivaa tutkimusta, mutta ehkä kaikkia rokotetutkimuksia ei julkaista sellaisenaan. Rokotteen luonnetta (ja sivuvaikutusten peittelyä) kuvatessaan Lydall toteaa ”As the germ itself is capable of causing permanent brain damage, it is absurd to suggest that the surface antigen of the germ that has been attached to a foreign protein cannot do the same.” eli koska pöpö itse voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion, on absurdia väittää etteikö vieraaseen proteiiniin liitetty pinta-antigeeni kykenisi tekemään samaa.

Ilmeisesti Lydallilla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten Hib-infektion aivovaurio syntyy.

Selailen rokotekirjaa. Hib leviää hengitysteitse, ja kolonisoi joidenkin lasten nenänielun / kurkun alueen, aiheuttamatta välttämättä oireita (esim. tässä ja tässä lisätietoa). Nämä terveet kantajat levittävät bakteeria toisiin lapsiin. Varsinainen tauti (invasiivinen Hib) voi olla seurausta joko hengitysteitse saadusta tartunnasta, tai omasta nielukolonisaatiosta lähtöisin olevasta bakteerien tunkeutumisesta syvemmälle. Verenkierron mukana bakteeri leviää elimistössä aiheuttaen mm. hengitystieinfektioita, meningiittiä, kurkunkannen tulehdusta, septistä niveltulehdusta, sydänpussintulehdusta, osteomyeliittiä ja pehmyskudospaiseita. Lydallin mainitseman aivovaurion kannalta meningiitti on oleellisin, ja bakteriellin tulehdusreaktion seurauksena mm. aivokalvot turpoavat. Meningiitin tapauskuolleisuus on suuri ja selvinneistä jopa 15-30% esiintyy komplikaatioita kuten kehitysvammaisuus, CP-vamma,  kuulovaurio ja kouristuskohtauksia. Pysyvät vauriot ovat siis seurausta Hib-bakteerin aiheuttamasta aivokalvojen vakavasta tulehduksesta. Lydallin mielestä pelkkä bakteerin pinta-antigeeni voisi tehdä saman. Voisiko hän (tai joku muu vapaaehtoinen) selittää, millä mekanismilla tämä tapahtuu? Miten tämän pinta-antigeenin invaasio pistopaikasta verenkierron kautta (tai ihan mitä tahansa kautta) veri-aivoesteen läpi aivokalvoihin tapahtuu? Miten kyseinen polysakkaridi-antigeeni lisääntyy aivokalvoilla? Miten se aiheuttaa bakteerin aiheuttamaan tulehdusreaktioon verrattavissa olevan tulehduksen siellä?

Epäilen että vain homeopaatti kykenee antamaan vastaukset kysymyksiini. Mutta myönnän kyllä että nyt liikutaan oman osaamisalueeni rajamailla, oikeastaan jo sen ulkopuolella, eli ehkä puutteellisten tietojen vuoksi en vaan kykene ymmärtämään miten polysakkaridirakenteinen pinta-antigeeni aiheuttaa aivovaurioita (vieraaseen proteiiniin liitettynä tai ei). Olen avoin selityksille, mieluiten viitteiden kera.

Lydall myös mainitsee, että kyseisen rokotekokeen varsinainen intressi oli selvittää, reagoisivatko tietyt etniset ryhmät, polynesialaiset ja maorit, rokotteeseen, sillä aikuisilla oli havaittu että ainoastaan eurooppalaiset reagoivat rokotteeseen. Lydall ei tarjoa tälle mitään viitettä, enkä millään onnistu löytämään tiedolle mitään tukea tai ylipäänsä dataa aiheesta, joskin uskon kyllä että eri etnisillä ryhmillä voi hyvin olla erilaisia reagointitapoja erityyppisiin antigeeneihin. Ainoa, mitä löysin, oli tämä juttu, jossa nähdäkseni on nimenomaan todettu, ettei etnisellä taustalla ole vasteen kannalta merkitystä – joskin koehenkilöiden määrä on aika pieni. Tässä juttu nimenomaan Uudesta Seelannista, jossa mainitaan rokotteen vähentäneen tautitaakkaa kaikissa etnisissä ryhmissä, mutta maoreilla sen vaikutus on ollut suhteessa vähäisin. Artikkelissa pohditaan johtuisiko tämä alhaisemmasta rokotekattavuudesta, joka on aiemmissa tutkimuksissa todettu kyseisessä etnisessä ryhmässä. Tässä WHO:n dokumentissa ei myöskään mainita vasteen vaihtelua etnisten ryhmien välillä – mutt hei, miksipä salaliitto sitä mainitsisikaan.

Siitä huolimatta, että tässä ym. rokotekokeessa kuulemma todettiin, ettei se ollut tehokas maoreilla ja polynesialaisilla, sai salaliitto ujutettua jonkun toisen merkkisen, mutta Lydallin mukaan kuitenkin tismalleen samalla lailla valmistetun rokotteen (konjugoidun polysakkaridin) Uuden Seelannin ohjelmaan. Tätä ei pysty tarkistamaan, koska jälleen viitteet puuttuvat, mutta jos Lydall ymmärtäisi jotain immunologiasta ja rokotteista, hän tietäisi, ettei kaksi ”konjugoitua polysakkaridirokotetta” välttämättä ole tismalleen samanlaisia.

Hib rokottetta kehitettäessä kokeiltiin ensin puhdasta kapselipolysakkaridia, mutta valitettavasi puhtaat polysakkaridi-antigeenit ovat usein heikommin immuunijärjestelmää stimuloivia (ns. T-riippumaton antigeeni) ja nämä rokotteet toimivat huonosti alle 1,5-vuotiailla lapsilla. Jos polysakkaridi liitetään proteiinirakenteiseen antigeeniin, ns. kantajaan, tunnistaa immuunijärjestelmä sen paremmin, jolloin polysakkaridia vastaan saada aikaiseksi (parempi) vaste, ja (enemmän) vasta-aineiden tuotantoa. Hib-rokotteissa on käytetty neljää eri kantajaproteiinia (mm. tetanus- ja difteriatoksoideja), ja ne voivat erota muiltakin osiltaan (rokotekirjasta): The protein carrier, PRP component size, and chemical linkages are different for all four conjugate vaccines, and there are some differences in the elicited immune response; eli proteiinikantaja, PRP komponentti (eli polysakkaridikapselin osanen) ja kemialliset sidokset ovat erilaisia kaikissa neljässä konjugaattirokotteessa, ja myös stimuloidussa immuunivasteessa on joitakin eroja. Eli vaikka Uuden Seelannin rokotekoe olisi osoittanut että se ei toimi riittävän hyvin mainituilla etnisillä ryhmillä (josta en löydä mitään dataa), olisi toinen konjugoitu polysakkaridirokote voinut varsin hyvin toimia, toisin kuin Lydall luulee. Lisää Hib-rokotteista voi lukea tästä ihan suomalaisesta jutusta.

Lydall mainitsee kahdessa eri kohdassa Hib-rokotteen aiheuttaneen noin parisataa kuolemaa ekan vuoden – kahden aikana sen tultua käyttöön Jenkkilässä vuonna 1990, mutta kummassakaan kohdassa ei ollut viitettä, enkä onnistu millään hakusanoilla löytämään Googlesta tai PubMedistä mitään mikä liittyisi aiheeseen. Ilmeisesti tällaisia väitteitä voi kuka tahansa keksiä omasta päästään, ja esittää niitä faktoina? Niin joo, se salaliitto.

Mutta taas olen jaaritellut yli sallitun rajan, eli jäänee tällä kertaa jälleen yhteen lukuun. Helmikuun hangilla toivottavasti tavataan!

Luvut 18-19

No niin. Tentti on tentitty (ja läpäisty!) ja joulukin lusittu joten voi paneutua taas asiaan paremman ajan kanssa. Tarkka lukija saattaa huomata että lukujen numerointia on hieman rukattu. Huomasin tässä että olin mennyt laskuissani sekaisin ja numero 11 oli kahteen kertaan. Heh, ehkä ei kannata hurahtaa numerologiaan.

Eli menossa on luku 18, jonka otsikko on ”Vaccine myth number nine: smallpox was eradicated by vaccination” eli myytti numero yhdeksän käsittelee isorokon eradikaatiota rokotteen avulla.Luvun alussa Lydall kertoo, kuinka hänkin uskoi kolmisenkymmentä vuotta yleiseen aivopesumantraan: Jenner havaitsi, että lehmärokon sairastaneet lypsäjät eivät sairastuneet isorokkoon ja tieteellisin kokein osoitti että ”lehmärokkomätää” käyttämällä voisi ehkäistä isorokkoa. Ja kuinka hämmästynyt hän olikaan, kun sai tietää, ettei asia olekaan niin.

Mietin jonkin aikaa, mitä teen luvun kanssa. Toisaalta aihe on mielenkiintoinen, olisi hauskaa sukeltaa yhteen lääketieteen historian tärkeään ”virstanpylvääseen” tarkemmin. Toisaalta, arvaan että se on loputon suo. Ensinnäkin viitteiden tarkistaminen osoittautunee mahdottomaksi. Mistä kaivaa yli 100-200 vuotta vanhoja juttuja? Toisekseen niitä tarkistettavia viitteitä olisi todennäköisesti kirjastollinen, ja päivätyön + kahden lapsen ohella se kirjastollinen jää helposti odottamaan seuraavaa elämää tai vähintäänkin eläkettä. Päätän siis realistina, että jätän luvun kommentoinnin aika vähälle. Loppujen lopuksi sillä, mitä isorokon kanssa kävi, ei ole juurikaan tekemistä nykyisin käytössä olevien rokotteiden kanssa (siis isorokkorokotteen toimivuus ei todista nykyrokotteiden toimivuutta tai päinvastoin – jokainen rokote joutuu todistamaan itsensä ihan itse, vaikka perusperiaatteet immunologiassa olisivatkin ekstrapoloitavissa).

Mutta minkälaisia argumentteja väitteidensä tueksi Lydall tällä kertaa tarjoilee?

Lydall muun muassa käy yksityiskohtaisesti läpi Jennerin ensimmäisen julkaisun vuodelta 1798 (jonka ensimmäisen version Royal Society hylkäsi ja jonka Jenner lopulta julkaisi monografiana omakustanteisesti) ja esittää – tai ainakin yrittää esittää - tiukkaa kritiikkiä kyseistä julkaisua kohtaan. Eräs kritiikin aihe on kontrolliryhmän puute. Jutussa (ilmeisesti) esitellään ihmisiä, jotka ovat sairastaneet luontaisen lehmärokon, ja jotka eivät sairastuneet isorokkoon altistuttuaan sille. Lydallin mukaan ei voida mitenkään sanoa että lehmärokon sairastaminen olisi estänyt isorokkoon sairastumisen, koska ei käytetä verrokkiryhmää. No, periaatteessa Lydall on oikeassa, kontrolliryhmä on erittäin tärkeä. Juttu tosin ei ilmeisesti ole mikään varsinaisen koeasetelman omaava kliininen koe, vaan sarja tapausselostuksia – niissä ei yleensä ole kontrollirymiä (eikä varsinaisia epidemiologisia tutkimuksia koe- ja kontrolliryhmineen tuohon aikaan taidettu vielä harrastaakaan?). Ja jos on hyvin tiedossa että suuri osa ihmisistä, jotka isorokolle altistuvat (joko luontaisesti tai variolaation kautta) siihen sairastuvat (variolaatiossa usein normaalia lievemmin oirein), niin tätä havaintoa voidaan jossain määrin käyttää taustana ja tapauskertomuksia peilata sitä vasten. Mutta tapauskertomusten todistusvoima ei kylläkään ole suuren suuri.

Jostain syystä huomaan suupieleni nykivän tässä kohtaa. Onneksi Hahnemann varmasti käytti kontrolliryhmiä ”pruuvatessaan ”homeopaattisia aineita, ja niitä tietenkin käytetään nykyisinkin hyvin suunnitelluissa, tieteellisissä homeopatiatutkimuksissa. 

Lydall ottaa esille erään Jennerin jutun keissi-potilaan, pojan nimeltä James Phipps, joka oli ensimmäinen Jennerin lehmärokolla rokottama ihminen (tiedetään että samaa proseduuria oli käyttänyt jokunen, kuten Benjamin Jesty, jo ennen Jenneriä). Kun rokottamisen jälkeen tehty isorokko-variolaatio ei tuottanut mitään proseduurin normaaleja oireita pojalle, pidettiin tätä todisteena immuniteetista. Lydallin  mukaan koko rokote-konsepti perustuu tähän tapaukseen: ”One case, who was not exposed to wild smallpox, with no control cases, is the backbone of the propaganda machine which makes people grow up believing in vaccination”. Eli yksi tapaus, jota ei altistettu villille isorokolle, ja jolla ei ollut kontrollia, on sen propagandakoneiston ydin, jonka vuoksi ihmiset kasvavat uskomaan rokotuksiin.

Nyt Lydall on ymmärtänyt (jälleen kerran) jotain pahasti pieleen.

Koko rokote-konsepti ei perustu tähän yhteen tapaukseen. Se ei perustu edes Jennerin julkaisuun kokonaisuudessaan. Se ei perustu kehenkään yksittäiseen ihmiseen, ei yksittäiseen päähänpistoon tai omituiseen ajatukseen. Kuten, sanotaan nyt vaikkapa homeopatia tekee. Ei ole mitään yksittäistä havaintoa tai koetta johon jonkun niinkin ison asian kuin rokotukset voisi sanoa perustuvan. Rokotus-konsepti perustuu kaikkeen siihen tutkimukseen, dataan ja havaintoihin joita on tehty viimeisen reilun parinsadan vuoden (ja sitä ennenkin – variolaatio & vastaavat proseduurit eläinpuolella jo eaa.) aikana. Jennerin julkaistua ensimmäiset havaintonsa asia ei ilmeisesti herättänyt mitään erikoisen laajaa kiinnostusta. Jenner julkaisi lisää havaintojaan: 1797 Further Observations on the Variolae Vaccinae, or Cow Pox ja vuonna 1800 A Continuation of Facts and Observations Relative to the Variolae Vaccinae, or Cow Pox. Oletan että nämä kolme julkaisua on kätevästi pakattu yksiin kansiin tässä jonka tilasin itselleni joululahjaksi. 

Miksi Lydall ei mainitse Jennerin muita julkaisuja?

Jenner ei myöskään ollut ainoa aiheesta julkaissut.

Herra nimeltä Richard Dunning julkaisi vuonna 1800 ” Some Observations on Vaccination or the Inoculated Cow-Pox”, johon viitataan tässä (viite 74, jossa avataan termin ”vaccination” syntymistä) ja josta on pieni ”arvostelu” täällä (sivulla 171) ja jonka onnistuin löytämään täältä. Sussiunatkoon mikä määrä vanhoja juttuja tuolla olikaan tarjolla, on tämä dikiaika vaan mahtavaa! Tuoltakin löytyy useita juttuja aiheeseen liittyen, ei ku perkaamaan vaan (itse jätän väliin). Samuel Hill niminen herra julkaisi omia tuloksiaan vuonna 1804: “Experiments proving Vacciolation, or Cow-Pox Inoculation, to be a permanent Security against Small-Pox, with Facts and Remarks”, tästä onnistuin löytämään vain pienen “arvostelun” täältä (sivulta 87). Huomatkaa että herra on ehdottanut termiä vacciolaatio. Herra nimeltä Woodville kantoi myös kortensa kekoon ainakin kahden aiheeseen liittyvän jutun verran. Pubmedin saalis jää hieman laihaksi – siellä ei paljon 1800-luvun juttuja ole, mutta tämä löytyi. Tästä jutusta saa kohtuullisen hyvin yleiskäsityksen siitä, miten homma ns. eteni ennen ja jälkeen Jennerin.

Miksi Lydall ei mainitse muita aiheesta tehtyjä julkaisuja? Miksi Lydall väittää että koko konsepti lepää yhden julkaisun / potilaan varassa, kun näin ei todellakaan ole?

Ehkä siksi että hän mainitsee aloittaneensa ihan oman kirjansa isorokosta ja salaliitosta siihen liittyen. Tämän lukemani kirjan julkaisuvuodeksi huomaan 2005. En ainakaan toistaiseksi löydä mainittua kirjaa isorokosta, eli se ei liene vielä valmis. Sen sijaan tästä kirjasta on näemmä tullut uusi painos, onkohan siihen lisätty uusia valheita. Ilmeisesti, koska sivumäärä on noussut.

Lydall on pohtinut myös ajan kulua; hänen mielestään isorokon eradikaatiossa meni niin kauan ettei rokotteella yksinkertaisesti ole voinut olla mitään merkitystä. Kesti 180 vuotta rokotteen käyttöönotosta, ennen kuin tauti lopulta hävisi. Lydall viittaa lähteeseen jota en löydä (Vaccination tracts: Opinions of Statesmen, Politicians, Publicists, Statisticians, and Sanitarians. No1. Second Edition. William Young, London 1879), jossa todetaan että jos eradikaatio rokotteen avulla olisi mahdollista, olisi se tehty jo kauan aikaa sitten – 76 vuotta kun on ollut jo aikaa.Eli maailmanlaajuiset, suunnitellut ja järjestelmällisesti toteutetut rokoteohjelmat ihan oikeasti alkoivat heti rokotteen käyttöön oton jälkeen 1800-luvun alussa? Uskallan epäillä. WHO:n julkaisemassa raportissa isorokosta ja sen eradikaatiosta, joka löytyy täältä (aukeaa suoraan PDF-sisällysluetteloon josta linkit lukuihin), luku 9 on otsikoitu ” Development of the global smallpox eradication programme, 1958-1966” eli maailmanlaajuisen isorokon eradikaatio-ohjelman kehittäminen 1958-1966. En jaksa tarkistaa asiaa, mutta tästä päätellen varsinainen globaali eradikaatio-ohjelma luotiin siis vasta aika myöhään, vaikka ihan varmasti eradikaatio on ollut ”tapetilla” ja jossain määrin tavoitteena jo pitkään tuota ennen. Isorokon historiasta Suomessa tuli muuten vastaan tällainen ihan mielenkiintoinen juttu.

Lydall myös vetoaa siihen ettei luontainenkaan isorokko antanut suojaa itseään vastaan; ”A Swiss doctor showed mathematically that a person who had smallpox once was 63% more likely to get it again in the next epidemic than a person who had never had it.” eli  joku nimeltämainitsematon Sveitsiläinen lääkäri on matemaattisesti todistanut että isorokkoon sairastunut henkilö sai sen 63% todennäköisemmin myös seuraavassa epidemiassa, verrattuna henkilöön joka ei ollut koskaan saanut sitä. Vitteenä jo aiemmin mainittu erään Ethel Humen kirja (Béchamp or Pasteur) josta pieni arvostelu täällä (harmillisesti osa tekstistä on jotain koodia, ainakin omalla näytölläni). Toisin sanoen – ei mitään mahdollisuutta tarkistaa tätä väitettä, ellei aio lukea viri-viri-tööt-tööt kirjaa (en aio). Jännittävää, siis se ”ammoisina aikoina” tehty havainto että isorokon sairastaneet harvoin siihen uudelleen sairastuivat, ja joihin variolaatiokin perustui, onkin siis ihan matemaattisesti todistettu vääräksi. No, anekdoottiset havainnot eivät toki korvaa ns. kunnollista dataa, mutta miksi tästä matemaattisesta todistuksesta ei ole sitä dataa saatavilla?

Lydallkin ottaa esille tuon yllä mainitun WHO:n tekemän raportin isorokosta ja sen eradikaatiosta ja mainitsee erityisesti kirjan taulukon sivulla 273, jossa esitellään isorokko-kuolemia (per miljoona asukasta) kolmessa Saksan osavaltiossa ja Itävallassa, vuosina 1866-1897. Vuonna 1874 muutettiin rokotus Saksassa pakolliseksi, ja otettiin uusintarokotus käyttöön, Itävallassa näin ei tehty. Lydallin mukaan taulukosta voi havaita että

1. Itävallassa tapahtui vuosina 1874-1875 ihan yhtä suuri tippuminen kuolintapausten määrässä kuin Saksassa samaan aikaan
2. Vuosina 1873-1874 kuolintapausten määrän tippuminen Itävallassa oli yli kaksinkertainen verrattuna Saksaan
3. Isorokko jatkoi nousujaan ja laskujaan rokotuksista riippumatta
4. Yleisesti ottaen vuosien varrella tapausmäärä laski Itävallassa, aivan kuten se laski Saksassakin

Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan taulukkoa, mutta siltä varalta ettei joku saa sitä auki, kuvailen sanallisesti sen suunnilleen: Saksan (Prussla, Bavarla, Württemberg) ja Itävallan luvut vaihtelevat vuosina 1866-1874 yleensä joidenkin satojen ja joidenkin tuhansien välillä, ollen suunnilleen samaa tasoa (Württembergissä kuolleisuus yleensä vähäisintä, jopa vain 19 / miljoona vuonna 1868). 1871-1874 oli ilmeisesti pahempi epidemia, sillä silloin kuolintapauksia oli eniten, esim. Itävallassa jopa 3094 (1873). Vuonna 1873 Saksan luvut olivat 356, 176 ja 30 (nuo kolme mainittua osavaltiota), vuonna 1874 (jolloin muutos tehtiin) taas 95, 47 ja 3, seuraavana vuonna 36, 17 ja 3, ja siitä lähtien luvut pienenevät, joskin noin vuosina 1880-1885 käydään hieman ylempänä, about viidessä - kuudessakymmenessä (kaikki 3 osavaltiota yhteensä). Nolla-alkuisiin lukuihin päästään 1892 tienoilla (Württembergissa jo 1885). No entäpä Itävallassa? Vuonna 1873 kuolemantapauksia oli siis se jo aiemmin mainittu 3094 (epidemiahuippu), 1874 niitä oli 1725 ja vuonna 1875 taas 576. Vertaa näitä lukuja yllä mainittuihin Saksan lukuihin ja palaa Lydallin väittämään 1. Siis jeskamandeera, Itävallan tapausmäärän tippuminenhan vuodesta 1874 vuoteen 1875 (1725-576=1149) on PALJON SUUREMPI kuin Saksan (59, 30 ja 0 = kunkin kolmen osavaltion tippumismäärä)! Numeroarvoltaan suurempi. Sillä, että Saksassa tapauksia on yli 10 kertaa vähemmän, ei ilmeisesti ole Lydallin mielestä mitään merkitystä? Lydallin väite 2 on totta – jälleen absoluuttisin numeroarvoin Itävallan tapausmäärän tippuminen on paljon suurempi, johtuen siitä että Itävalta näyttää olevan epidemiassa vuoden jäljessä, vastaava dramaattinen tippuminen tapahtui Saksan luvuissa vuotta aiemmin eli 1872-1873 (Lydall jättää sopivasti mainitsematta).  Mutta Lydall sivuuttaa sen faktan että Saksan tapausmäärät ovat vuonna 1874 aivan selvästi pienemmät kuin aiempi taso oli – ollaan alle sadassa tapauksessa jokaisessa osavaltiossa! Lydallin väite 3 on puolitotuus; tapausmäärät kyllä osoittivat nousuja ja laskuja vuosittain, mutta kokonaistrendi näiden 23 vuoden aikana (rokotemuutoksen jälkeen) on sadoista / tuhansista kohti nollaa. Väite 4 on myös puolitotuus; Itävallassakin tapausmäärät laskivat hiljalleen, mutta pysyivät aikavälin 1875 – 1894 koko ajan yli sadassa, käyden välillä lähellä tuhatta (=suunnilleen samalla tasolla melkein 30 vuotta), samaan aikaan kun Saksassa ollaan joidenkin kymmenien tasolla. Siis aiemmin samalla tasolla pyörineet kuolinluvut romahtavat 10 -kertaisesti siellä missä rokotepolitiikkaa muutettiin, verrattuna sinne missä sitä ei muutettu. Vuosina 1895-1897 Itävallan luvut pyörivät noin 50 tienoilla, kun Saksassa ollaan nollassa (no okei, Prussla 0,2). Eli kyllä Itävallassakin tapausmäärät alkoivat hiljalleen laskea ja yksi varsin yksinkertainen selitys voi olla tautipaineen väheneminen kaikkialla Euroopassa rokotusten ansiosta, joskaan tätä johtopäätöstä ei voi tehdä ilman laajempaa dataa Euroopan alueen tauti- ja rokotustilanteesta. JA, todettakoot vielä lopuksi että kuolleisuus ei ole taudin esiintyvyyden mitta (kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee), eli tarvittaisiin kyllä tarkempaa tietoa taudin esiintyvyydestä (prevalenssi, insidenssi) kunnollisten johtopäätösten tekoon (ja niitä voinee kaivaa niitä WHO:n raportista).

Jäin vielä miettimään, olisinko saanut vaillinaisilla tietokone-taidoillani taulukon tähän liitettyä. Ehkä. Mutta olisiko se sallittua, vai rikkoisiko siinä jotain ”tekijänoikeusjuttuja”? Toisaalta tuohan on kaikkien saatavilla WHO:n sivuilla. Jos jollakulla on tarkempaa tietoa tästä, saa kommentoida – voin yrittää liittää sen tähän myöhemminkin, jos saan tietää että se olisi OK. Olisi nimittäin kyllä todella hyvä, että kaikki lukijat (kaikki ne kaksi) näkisivät taulukon, jotta jokainen voisi itse peilata Lydallin johtopäätöksiä siihen. Erinomainen esimerkki siitä, miten absoluuttisia numeroarvoja sopivasti esille ottamalla voidaan mustasta tehdä valkoinen.

Isorokkorokotteen mittavista sivuvaikutuksista pelotellessaan Lydall mainitsee hauskan esimerkin jäätelökorrelaatiosta:  ”The start of the vaccination era was the start of the cancer era” eli rokotusaikakauden alku oli myös syöpäaikakauden alku. En tiedä onko tämä korrelaatio edes todellinen (luonnollisesti Lydall ei tarjoa mitään viitteitä väitteelleen), mutta ei mielestäni tarvitse paljoa aivonystyröitään vaivata tajutakseen että tässä (väitetyssä) korrelaatiossa on itse asiassa hyvä todiste rokotteiden toimivuuden puolesta. Syöpä on pääsääntöisesti vanhempien ihmisten tauti; mitä vanhemmaksi ihmiset elävät, sitä enemmän syöpää esiintyy. Tavallaan voidaan siis sanoakin että rokotteet ovat olleet lisäämässä syövän esiintyvyyttä – lisäämällä odotettavissa olevaa elinikää, yhdessä paremman lääketieteen, hygienian, hyvän ravitsemuksen ja nousseen elintason kanssa tokikin. Eli oikeastaan kyse ei olekaan jäätelökorrelaatiosta, vaan ennemminkin epäsuorasta kausaliteetista. Lydallin mielestä olisi varmaan paljon parempi että ihmiset kuolisivat keskimäärin nuorempina, ei olisi syöpiäkään niin paljon.

Mutta miksi sitten isorokko katosi? Minkä selityksen Lydall sille antaa? Selitys on yksinkertainen ja jo tuttukin: luonnonvoimat, joita emme ymmärrä. Taudit tulevat ja menevät omia aikojaan, eikä ihminen voi niille mitään. Englannin hikitautikin hävisi ykskaks’ yllättäen, niinpä isorokkokin otti ja katos (eikä rokotuksilla ollut siihen mitään vaikutusta). Lisäksi Lydallilla on rauhoittavaa informaatiota niille jotka pelkäävät terroristien käyttävän biohyökkäyksessä isorokkoa: ei se mitään enää aiheuttaisi! Sen virulenssi on kadonnut, se pakkasessa oleva kaveri on ihan harmiton virus nykyisin. Jos terroristit sitä alkavat levittää, ja rokottaminen aloitetaan uudelleen, tullaan valheellisesti väittämään että rokotteet pelastivat tilanteen, vaikka todellisuudessa se virus ei edes aiheuttaisi mitään vakavaa infektiota enää!!! Ajatella. Lydall olisi varmaan vapaaehtoinen kokeessa näiden väitteiden tutkimiseksi?

Mutta sepä siitä, ja lyhyestä kommentoinnista, heh. Siirrytään seuraavaan lukuun, joka käsittelee rokotemyyttiä numero 10: ”Louis Pasteur defeated rabies” eli Louis Pasteur voitti raivotaudin. Tätä lukua koskee aivan sama mietintä kuin edellistä – en kovin paljoa jaksa tuhlata aikaa sen ruotimiseen. Käytännössä sen tarkoitus näyttää olevan Pasteurin osoittaminen maineen ja kunnian perässä juosseeksi väärentäjäksi ja huijariksi joka ei todellisuudessa tehnyt yhtäkään ”keksintöään” itse ja tekaisi tutkimuksensa ja tuloksensa totaalisesti. En tiedä, ehkä näin onkin, kaikenlaista hiihtäjää sitä maailmaan mahtuu.  Lydall viittaa tähän kirjaan, joka olisi varmaankin varsin mielenkiintoinen kirja. Tuosta arvostelusta selviää mm. se että Pasteurin kunniaksi laskettu pernaruttorokote oli oikeasti erään eläinlääkärin, Toussaint:in, kehittämä. Pasteur väitti käyttävänsä kuuluisassa lammas-kokeessaan (josta täällä, kohta ”first vaccination”) ”happi-attenuoitua” rokotetta, siis sellaista jonka virulenssia olisi alennettu kasvattamalla sitä ”avoimena” ilmassa (näin ei siis oikeasti voi tehdä, mikrobien virulenssi ei todellakaan katoa ilmakasvatuksessa!), kun todellisuudessa hän käytti Toussaintin kemiallisella metodilla attenuoitua / inaktivoitua rokotetta, tästä voi lukea lisää mm. täältä ja täältä. Myös Pasteurin rabies-kokeet voidaan tuomita vähintäänkin moraalisesti arveluttaviksi; hän väitti tehneensä eläinkokeita ennen ihmis-testejä, mutta ilmeisesti näin ei ollut, tai eläinkokeita tehtiin vähemmän kuin mitä hän kertoi. Lisäksi rokotteen luonteesta (mitä oikeasti käytettiin, miten se oli valmistettu) on epäselvyyksiä. Pasteurin muistiinpanojen paljastuksista voi lyhyesti lukea myös tästä jutusta (jossa muuten mainitaan aiemmin etsimäni tieto; ”Some five out of six unvaccinated people who are bitten by rabid animals don't come down with the disease.” eli kuudesta raivotautisen koiran puremaksi tulleesta ihmisestä viisi ei sairastu tautiin, mikä on kyllä ristiriidassa aiemmin lukemani ”aika varma kuolemantuomio” tiedon kanssa, eikä tuossakaan ole mitään lähdettä / viitettä, miten tuo arvio olisi määritelty, grrr…). Eli Pasteurilla ei ilmeisesti ollut täysin puhtaita jauhoja pussissaan, olikohan edes puolipuhtaita.

Jostain syystä Lydall on päättänyt käsitellä tässä otsikon perusteella raivotautia käsittelevässä luvussa aika paljon myös silkin tuotantoa ja sen kohtaamia ongelmia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla toukkien sairastuessa joukoittain ilmeisesti johonkin parasiittitautiin. Seuraavaksi Lydall siirtyy pernaruttoon, ja lopulta pääsee myös siihen rabiekseenkin. Selailen viitelistaa tiheästi, ja pyörittelen silmiäni. Käytännössä kaikki ns. oleelliset väitteet, jotka haluaisin tarkistaa, viittaavat jo aiemmin mainittuun viri-viri-tööt-tööt kirjaan. Ihan oikeasti alkaa jo kypsyttämään tällainen sietämätön viittauskäytäntö. Vinksahtaneet kirjat viittaavat kilpaa toisiinsa, varsin luotettavaa ”dataa”. Suupielessä nykii taasen lukiessani lauseen ”Bechamp held some strange views” (eli Bechamp:illa oli outoja näkemyksiä) ja mietin, mitkähän Bechampin näkemykset ovat Lydallin mielestä outoja muistellessani mikrobiteorian kieltäjien vannovan Bechampin nimeen.

Jään tutkailemaan tarkemmin luvun kohtaa, jossa puhutaan ns. ”provokaatio sairaudesta”, ja muistelen että tästä on puhuttu jo aiemminkin kirjassa. Lydall kuvaa, kuinka vuonna 1881 Unkarin hallitus kuvasi Pasteurin pernaruttorokotteen aiheuttamia ”provokaatiotauteja” (mm. pneumonia, katarraalikuume yms. sekä latenttien infektioiden ja muiden vakavien tilojen etenemisen nopeuttaminen). Lydallin sanoin: ”The sickness is not a direct reaction to the vaccine, it is a reaction to the fact that the vaccine has compromised the immune system.” eli sairaus ei varsinaisesti johdu rokotteesta vaan siitä että rokote heikentää immuunijärjestelmää. Tämä on kuulemma hyvin dokumentoitu polion kohdalla, mutta sitä ei yleisesti hyväksytä lääketieteessä eikä sitä juuri mainita lääketieteen kirjallisuudessa.

Höpö höpö. Ensinnäkin, olen lukenut useasta immunologian perusoppikirjasta, että rokotteiden anto voi joskus laukaista latentin eli piilevän infektion (=asia on yleisesti hyväksytty ja se mainitaan kirjallisuudessa). Toisekseen, mainittua esimerkkiä ei voine pitää ”up-to-date” esimerkkinä, varsinkin jos käytetty rokote tosiaan oli ”ilma-attenuoitu”. Kuvaavaa että Lydallin täytyy etsiä esimerkkinsä reilun sadan vuoden takaa. Kolmanneksi, katsotaanpa hieman tätä polio & provokaatio juttua. Lydallin viitteet asialle pitävät sisällään tämän kirjan (pätevä lähde), tämän ja tämän artikkelin, sekä tässä arvostellun ja jo aiemminkin mainitun kirjan, jota en ainakaan vielä ole tilannut itselleni lahjaksi. Eli siis, päätellen noista kahdesta artikkelista, kyse on siitä että paralyyttinen polio näyttää olevan todennäköisempi DTP-rokotteen jälkeen, ja halvaantuminen kohdistuu usein raajaan johon rokote on annettu. Kaivellessani asiaa lisää, törmään tähän, tähän ja toisaalta tähän, jotka auttavat jonkinlaisen yleiskuvan muodostamisessa.  Vaikuttaa siis siltä että KAIKKIEN injektioiden on havaittu lisäävän paralyyttisen polion puhkeamisriskiä (tosin ei tuossa viimeisessä linkittämässäni tutkimuksessa); ts. jos on saanut lihaksen sisäisen injektion ilmeisesti noin 30-45 päivää ennen infektoitumistaan polioviruksella (joka voi olla elävä rokotevirus - sen tiedetään aiheuttavan joskus paralyyttisen polion), on suurempi riski sille että taudista tulee paralyyttinen. Jostain syystä Lydall jättää mainitsematta tämän, ja antaa ymmärtää että kyse on vain rokotteiden aiheuttamasta vaikutuksesta.

Miksiköhän?

Mistä injektion vaikutus johtuu – sitä spekuloidaan tuon keskimmäisen linkittämäni artikkelin herättämissä kommenteissa, joissa viitataan mm. tutkimuksiin lihasvaurioista (joita injektioon liittyy), jotka paljastavat polio-viruksen reseptoreita, mikä voisi altistaa viruksen etenemiselle ja paralyysin kehittymiselle. En jaksa kaivella, onko ehdotettu mekanismi jo varmistunut vai ei, mutta kuulostaa varsin mahdolliselta.

Joka tapauksessa, kyse ei näytä olevan siitä että immuunijärjestelmä olisi heikentynyt rokotteen vaikutuksesta ja siksi polio iskisi vakavammin, kuten Lydall väittää.

Lydall ottaa esiin myös tämän Ruotsissa tehdyn tutkimuksen, jossa kolme lasta kuoli rokotuksen jälkeen bakteeri-infektioon, joiden artikkelin kirjoittajat kuulemma uskoivat olleen provokaation seurausta (”Three of the children died of a bacterial infection in the weeks following vaccination, and the stydy authors believed that their deaths were caused by provokation.”). Jutun saisi vain maksamalla, joten jälleen retki kirjastoomme on paikallaan. Jutussa on verrattu kahta erilaista asellulaarista hinkuyskärokotetta (joko yksi tai kaksi antigeenia sisältäviä) plaseboon (pelkkä rokoteliuos ilman antigeenia). Kahden rokoteannoksen jälkeen, 17-19 kuukauden mittaisen seurantajakson aikana, 5 lapsista kuoli: The causes of death were, respectively, Haemophilus influenza type-b meningitis, heroin intoxication with concominant pneumonia, suspected pneumococcal septicaemia, Neisseria meningitidis group B septicaemia, and nephroblastoma and brain tumour. The first three deaths occured in the JHIN-6 vaccine group and the other two occured in the JHIN-7 group. Eli siis viisi lasta kuoli, kuolinsyyt on tuossa listattu, ja kolme ensimmäistä oli kaksi antigeenia sisältävässä rokoteryhmässä, kaksi jälkimmäistä ryhmässä jotka saivat yhden antigeenin rokotteen.

Mietin, mihin kolmeen kuolemaan Lydall viittaa. Ilmeisesti syöpä on jätetty laskuista pois (mitä ihmettä, rokoteaikakauden alkuhan oli syöpäaikakauden alku!) ja ehkä heroiinimyrkytyskin (no mutta siitähän olisi saanut raflaavan yhteyden; rokotteet aiheuttavat myös heroiinikuolemia!!!). Mitenköhän ihmeessä tuo heroiinimyrkytys on päässyt tapahtumaan, mietin.

Entä mitäpä artikkelin kirjoittajat näistä pohtivat?

"Data were collected in special studies during the trial and analysis of the possible relation between vaccination and the causes of death did not support an aetiological role for the vaccines. However, larger studies are needed to clarify this issue." Eli kokeen aikana kerättiin lisätutkimuksin tietoa kuolinsyiden ja rokotteiden mahdollisesta yhteydestä, mutta analyysit eivät tukeneet rokotteiden etiologista roolia. Laajempia tutkimuksia kutienkin tarvitaan asian tarkemmaksi selvittämiseksi.

Discussiossa vielä lisää:

"Clinical and immunological studies were done because of a cluster of three deaths associated with severe bacterial infections in the JNIH-6 group 2-10 weeks after the second trial dose (unbuplished results). The results did not support a causal relation with vaccination. However, our study was too small to determine the safety of these vaccines with respect to rare events temporally related to vaccination." Eli kliinisiä ja immunologisia tutkimuksia tehtiin kahden antigeenin saaneessa ryhmässä 2-10 viikkoa toisen annoksen jälkeen esiintyneen 3 kuolemaan johtaneen vakavan bakteeri-infektion johdosta. Tulokset eivät tukeneet rokotteiden kausaalista yhteyttä. Tutkimus oli kuitenkin liian pieni selvittämään turvallisuutta harvinaisten, ajallisesti rokotuksiin liittyvien tapahtumien osalta.

Ilmeisesti Lydall siis viittaa näihin tässä mainittuihin kolmeen kuolemantapaukseen, mutta raavin kyllä päätäni ja ihmettelen miksi kirjoittajat ovat niputtaneet tuon heroiinimyrkytyksen tähän, vaikka siinä olikin pneumonia mukana. No, joka tapauksessa, vastoin Lydallin väitteitä, kirjoittajat eivät näytä uskovan että kuolemantapaukset olivat ”provokaation” seurausta (eivätkä he käytä koko mielestäni hieman erikoista termiä lainkaan)! Päinvastoin, heidän mukaansa asiaa selviteltiin (tutkimuksin joita ei tarkemmin esitellä – toki miinus tästä mutta yleinen käytäntö asioissa jotka eivät varsinaisesti ole jutun fokusta) eikä näiden selvittelyjen perusteella ollut syytä uskoa kausaliteettiin!

TämäKIN väite oli Lydallilta siis puhdas valhe!

Lydall harmittelee, ettei koululaisille opeteta kuinka homeopaatit ympäri maailman osasivat hoitaa rabiesta jo 52 vuotta ennen Pasteurin ”keksintöä”, viitteenä kirja josta lyhyt arvostelu täällä (The patient not the cure). BigPharma haluaa vain suojella voittojaan estämällä toimivien hoitojen, kuten homeopatian, leviämisen ja näin kaikki rabies-uhritkin kärsivät kammottavan lopun ihan turhaan.

Tarvitseeko edes kommentoida? The stupid, it burns. Ja sitä rataa.

Jätän väliin kaikki lukuisat esimerkit Pasteurin rabies-estohoidon pettämisistä ja todisteista sen puolesta että hoito itse asiassa aiheutti taudin, sillä viitteiden taso (silloin kun niitä on) saa pääni särkemään. Luvun lopussa Lydall toistaa jälleen jo aiemmin esiin tulleita valheita; nykyiset rabiesrokotteet sisältävät abortoituja sikiöitä, vuohen aivoja, hamsterin ja koiran munuaisia sekä hedelmöittyneitä kananmunia.

No niin. Meinasin että jos kolme lukua saisin tällä kertaa valmiiksi, kun nämä kaksi olisivat niin lyhyitä. Vaan en näköjään kuitenkaan osaa kirjoittaa lyhyesti. Joten jätän nyt sitten tähän ja jatkan ensi vuoden puolella.

Eli ei ku hyviä uusia vuosia, älkää ampuko itteänne raketilla silmään (=muistakaa suojalasit!).