Luku 20

Ja niin on uusi vuosi mutta vanhat kujeet jatkuvat. Ehdin lomalla lueskella normaalia enemmän, joten pääsin seuraavassa luvussa hyvään vauhtiin, eli voinen väittää olevani jopa etuajassa.

Luku 20 käsittelee rokotteiden turvallisuus ja tehokkuustutkimuksia ja on otsikoitu ”Vaccine myth number eleven: ”Vaccines are scientifically tested for safety and effectiveness”. Lyvun johdannossa Lydall esittelee rokotteiden testaamiseen liittyviä harhaluuloja, jotka suomennan tähän.

"Ennen lisensointia rokotteet testataan turvallisuuden ja tehon osalta. Testaus tehdään ensin eläimillä, ja jos rokote todetaan turvalliseksi ja tehokkaaksi, se testataan pienellä ryhmällä ihmisiä, ja sen jälkeen isommalla ryhmällä. Jos rokote ei estä tautia joka sen pitäisi estää, se hylätään. Rokotteen tarkka annos, joka tarvitaan immuniteetin tuottamiseen, määritetään henkilön painon mukaan. Jos rokote aiheuttaa sivuvaikutuksia kokeiden aikana, sitä ei käytetä massaimmunisoinneissa. Jos kaikista varotoimista huolimatta rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia yleisessä käytössä, se vedetään heti pois käytöstä."

Joukosta bongaantuu heti yksi, joka osoittaa että Lydall ei edelleenkään ole vaivautunut avaamaan yhtäkään immunologian perusoppikirjaa. Haluaisin totisesti nähdä missä väitetään rokotteen tarkan annoksen määritettävän painon mukaan. Uskallan olla 100% varma ettei missään. Rokotteita ei annostella tarkasti painon mukaan. Joillain rokotteilla on erikokoisia annoksia lapsille ja aikuisille (esim. influenssa), mutta esim. aikuisten rokotteissa paino ei ole relevantti annoksen koon kannalta. Antigeenille herkkien solujen määrä (mm. dendriittisolut) ei riipu ihmisen painosta, niiden määrä siis ei lisäänny läskin lisääntyessä, kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee tapahtuvan. Tämä ”myytti” on Lydallin itsensä (tai jonkun muun samoissa sfääreissä liikkuvan) kehittämä, ja osoittaa että ymmärrys immuunijärjestelmän toiminnasta on pakkasen puolella.

Lydallin mukaan rokotteita ei testata oikeastaan mitenkään ennen lisensointia, eikä niiden tehosta ja turvallisuudesta ole mitään takeita. Jenkkilässä rokotevalmistajan tarvitsee kuulemma vain heittää FDA:lle vähän itse kehittelemäänsä dataa rokotteen ”turvallisuudesta”, mutta sen puhtaudesta (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan Lydallin mielestä), tai tehosta ei tarvitse olla mitään todistetta. FDA:ta ei esim. vaadita tarkistamaan miten mätiä ja pilaantuneita rokotteissa olevat apinan munuaissolut ovat. Lydall ilmeisesti kuvittelee että rokotelabroissa makailee pöydillä mädäntyneitä munuaisia joissa rokotemikrobeja viljellään. Uutispommi Lydallille: mädäntyneet soluviljelmäsolut ovat käyttökelvottomia. Tässä yksi sivusto jossa on joitain kuvia soluviljelmäpulloista, ja soluviljelmätekniikoista löytyy varmasti infoa pilvin pimein, jos Lydallia oikeasti kiinnostaisi.

Valittaessaan rokotteiden puutteellista tutkimusta ennen lisensointia, Lydall viittaa lähinnä yhteen kirjaan, tähän. Ihanko tosissaan tämä on ainoa lähde mistä rokotteiden lisensointiprosessi kerrotaan (”luotettavasti”)?

Käännytään taas rokotekirjan puoleen. En jaksa lukea sanasta sanaan koko rokotteiden kehittämistä & tutkimusprotokollaa käsittelevää kappaletta, sen verran pitkä se on, mutta silmäilen sitä ylimalkaisesti ja bongaan hyvän kuvaajan eri vaiheista. Lyhykäisyydessään, kun ensin on hyvä peruskäsitys taudin perusteista, organismin immunogeenisista osista (=osat jotka stimuloivat immuunijärjestelmää), valmistusmenetelmien soveltuvuudesta ja prekliinisistä kokeista (=mm. ne eläinkokeet), alkaa varsinainen testaus joka jakaantuu kolmeen faasiin. 1. faasissa testataan turvallisuutta, immunogeenisuutta ja annostasoja, 2. faasissa turvallisuutta, immunogeenisuutta ja tehoa, 3. faasissa turvallisuutta ja tehoa. Sen jälkeen päästään lisensointiin, ja ns. post-marketing faasiin, kun rokote otetaan varsinaisesti käyttöön. Lydallin väite siitä ettei tehosta tarvitse olla mitään todisteita on siis hevon kuuta. Sama näyttää pätevän puhtauden osoittamiseen, sillä kirjassa on pari taulukkoa (taulukot 73-6, 73-7) esimerkkinä siitä, mitä hepatiitti B ja vesirokko-rokotteista tulee testata ennen vapauttamista, ja lista on aika pitkä. Varsinaiset FDA:n vaatimukset biologisille valmisteille löytyvät ilmeisesti täältä, joskin myönnän että itse jätän ne lukaisematta. FDA:n sivuiltakin löytyy lyhyt selostus. WHO:n sivuilla on myös mielenkiintoista infoa aiheesta. Tämä on tokikin nykytilanne, joskus viime vuosisadan alussa tilanne on ollut toinen ja silloiset vaatimukset eivät taatusti täyttäisi nykyistä tasoa (kuten ei lääkkeidenkään kohdalla). Ehkä Lydall tarkoittaakin parin sadan vuoden takaista tilannetta, niin usein hän viittaa varsin vanhaan dataan?

Normaalin salaliitto-löpinän lisäksi Lydall käsittelee lähinnä DTP-rokotetta ja sen testausta (tai testaamattomuutta) sekä kyseisen rokotteen aiheuttamia ongelmia. Lydallin mukaan rokotteen hinkkuyskä-osuuden on ”sadoissa artikkeleissa” raportoitu aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia, kuten neurologisia ongelmia. Lydall viittaa mm. tähän ja tähän (joka ei käsittele ainoastaan DTP-rokotetta) ja ilmeisesti vastaavanlaisia juttuja löytyy Pubmedistä lisääkin, mm. tämä, nämä kaksi naapurimaastamme, sekä tämä. Nämä kaikki käsittelevät ns. kokosolurokotetta, joka oli aiemmin käytössä (ja on yhä edelleenkin monissa maissa); hinkuyskästä ja rokotteista sitä vastaan voi lukea mm. täältä. Kokosolurokote on ilmeisesti aika ”jyty”, ja sen tiedetään aiheuttavan aika paljon erilaisia sivuvaikutuksia (joista mm. tässä). Mutta onko se aiheuttanut pysyviä neurologisia ongelmia, jotka johtaisivat mm. epilepsiaan, lapsen kehityksen viivästymiseen tai jopa pysähtymiseen – tämä on ollut varsin kiistelty aihe joitakin kymmeniä vuosia sitten. Huomattavaa on, että nämä ym. raportit, ainakin ne jotka pääsin lukemaan, ovat lähinnä tapausselostus-sarjoja tai esiintyvyystutkimuksia, eivät epidemiologisia tutkimuksia. Muistanette että Lydall kritisoi Jennerin tapausselostus-sarjaa kontrolliryhmän puutteesta! Miksi sama asia ei häiritse häntä nyt, vaan nämä tapausselostukset kelpaavat todistamaan yhteyden?

Anekdoottiset tapausselostukset ovat toki tärkeitä, niiden avulla voidaan muodostaa hypoteeseja ja ne saattavat johtaa uusiin löytöihin, mutta ne eivät riitä todisteeksi (paitsi Lydallille, joskin vain silloin kun se hänelle sopii). Epilepsiaa, kehitysviivästymiä ja erilaisia aivoperäisiä ongelmia esiintyy lapsilla ”normaalistikin” juuri rokotusiässä. Avainkysymys onkin, mikä on niiden taustaesiintyvyys, ja vain isoilla epidemiologisilla tutkimuksilla voidaan selvittää, lisääkö rokote niiden esiintyvyyttä.
Rokotekirja tiivistää ongelman: "The relationships between whole-cell pertussis vaccine and fatal or disabling events were difficult to evaluate because of the rarity of such events; because vaccine was administered to infants at an age when disorders such as encephalopathy, infantile spasms, neurologic conditions, and SIDS were most likely to occur; because these disorders can arise from other causes; and because an absolute negative can never be proved." Eli kokosolu-rokotteen ja fataalien tai vammauttavien tapahtumien yhteyttä oli vaikea arvioida, koska kyseiset tapahtumat ovat harvinaisia, rokote annettiin lapsille iässä jolloin näitä tapahtumia, kuten enkefalopatiaa, infantiilispasmeja, neurologisia tiloja ja kätkytkuolemaa esiintyy todennäköisimmin ja niitä voi aiheuttaa muut syyt, ja koska negatiivista (eli yhteyden puutetta) ei voida koskaan todistaa absoluuttisen varmasti.

Rokotekirjan mukaan Englannissa vuosina 1976-1979 suoritettu ” The National Childhood Encephalopathy Study”, josta jonkinlainen lyhennelmä-juttu tässä, havaitsi kokosolurokotteella ja enkefalopatialla tilastollisesti merkitsevän yhteyden; Based on 11 subjects who appeared to have residua 18 months after vaccination, it was estimated that acute encephalopathy with permanent brain damage occurred at the widely quoted rate of 1 per 310,000 doses, with a 95% CI of 1 in 54,000–5,310,000 doses. (Perustuen 11 tapaukseen, jolla vaikutti jääneen jotain pysyvää ongelmaa 18 kk rokotuksen jälkeen, arvioitiin että pysyvään aivovammaan johtava akuutti enkefalopatia esiintyi noin 1 tapaus per 310 000 annosta, luottamusväli aika laaja). Jatkoseuranta samaan juttuun löytyy myös.

Kyseistä tutkimusta on mitä ilmeisimmin kritisoitu runsaasti puolin ja toisin (esim. tämän mukaan tapauksilla oli kaikilla identifioitavissa muu syy) ja sen koko oli kyllä kohtuullisen pieni, ottaen huomioon enkefalopatian arvioidun harvinaisuuden. Tässä isommassa tutkimuksessa ei havaittu enkefalopatioita pian rokotuksen jälkeen, ja tässä ei havaittu suurentunutta riskiä tietyille tapahtumille (mm. enkefalopatia) rokotuksen jälkeen, kuten ei tässäkään. Tässä yksi pitkähkö seuranta aiheesta, jonka abstrakti on tosin harmillisen tynkä eikä koko juttua saa (kuten ei suurinta osaa näistä eli joudun tyytymään abstrakteihin).

Tanskassa tehdyn rokoteohjelman muutoksen jälkeen voitiin katsoa muuttuuko neurologisten ongelmien esiintymisajankohta; jos rokote aiheuttaa ongelmia, luulisi ongelmien seuraavan rokoteohjelmaa. Tulos: "No relationship between pertussis immunization and the occurrence of central nervous system infections was noted" (eli ongelmien alkuajankohta ei muuttunut). Huomattavaa on että kuumekouristusten alkuajankohta muuttui rokoteohjelmien mukana, mikä on loogista; kuume on yleinen rokotereaktio joten kuumekouristuksia voi odottaa yleisemmin rokotuksen jälkeen. Saman ryhmän toinen tutkimus suunnilleen samasta aiheesta, sama tulos. Tapausten, joiden kuolema on yhdistetty kokosolurokotteeseen, patologiaa on myös tutkittu, eikä niistä ole löytynyt selviä yhteisiä piirteitä tai viitteitä rokotteen kausaliteetista.

Kätkytkuoleman yhteyttä kokosolurokotteeseen on myös spekuloitu ja viitteitä siitä on saatu mm. tässä ja tässä sekä ilmeisesti myös useassa muussa jutussa joihin rokotekirjassa viitataan mutta joita ei Pubmedistä löydy. Toisaalta yhteyttä ei ole löytynyt mm. tässä, tässä tai tässä. Joissain tutkimuksissa on tämän mukaan havaittu rokotteen jopa suojaavan kätkytkuolemalta, ja ilmeisesti ainakin tässä ehdotetaan näin.     

Tässä vielä yhteenvetorevari kokosolurokotteen epäillyistä vakavista sivuvaikutuksista, ja tässä yksi juttu joka ilmeisesti kokoaisi tarinan yhteen, harmi vaan ettei sitäkään saa ilmaiseksi. Myös SBM blokkasi aiheesta hiljattain. Riskiä vakaviin neurologisiin ongelmiin lasten perusrokotuksen jälkeen on arvioitu tässä aika tuoreessa tutkimuksessa Briteissä ja Irlannissa (ja ymmärtääkseni ainakin Briteissä on vielä käytössä hinkuyskän kokosolurokote, kuten tuosta abstraktistakin saa käsityksen).

Jostain syystä Lydallin viitteistä saa ”aika erilaisen” kuvan aiheesta.

Nyttemmin, geeniteknologisten metodien tultua saataville, on tutkittu tarkemmin tapauksia, jotka on luokiteltu ”mahdollinen rokotevamma” –kategoriaan (ja joista osa on tämän kirjan mukaan aikoinaan saanut kompensaatiota ns. rokoteoikeudenkäynneissä). Tutkimuksessa katsottiin tarkemmin 14 potilasta, jotka olivat saaneet "epileptinen enkefalopatia rokotteen vuoksi" diagnoosin. Kaikilla oireiden alku ajoittui 72 tunnin sisään rokotteen saannista (kaikki olivat saaneet yhdistelmärokotteen jossa oli joko hinkuyskä, tetanus ja kurkkumätä, tai sellaisen jossa oli näiden kolmen lisäksi Hib ja polio). Tutkimushetkellä nämä potilaat vaihtelivat iältään välillä 2,5-47 vuotta, ja oireet olivat alkaneet 2-11 kk ikäisinä. Potilaiden tapauskuvausten ja EEG:n perusteella tehtiin kullekin tarkempi diagnoosi epilepsia-tautiluokituskriteerien avulla ja näiden perusteella 8:lla tapauksista oli ns. SMEI-syndroma, neljällä ns. rajatapaus-SMEI, ja kahdella ns. Lennox-Gastaut syndroma. Tämän jälkeen kaikilta katsottiin geeniteknologisin menetelmin nk. SCN1A -geeni, jonka mutaatioiden tiedetään johtavan ongelmiin hermosolujen natrium-kanavan toiminnassa, ja sitä kautta SMEI-syndromaan, johon liittyy mm. epileptiset kohtaukset ja mahdolliset kehitykselliset ongelmat. 11 potilaista löytyi tämä mutaatio, eli SMEI-diagnoosi varmistui (kaikilla SMEI-potilailla ei ole tätä mutaatiota, mutta ilmeisesti pidetään todennäköisenä että heillä on joku muu mutaatio). Rokotevamma-diagnoosi oli siis virheellinen.Yhdelläkään näiden potilaiden vanhemmista, jotka saatiin tutkittua (9/11 molemmat vanhemmat, 1/11 vain toinen, 1/11 ei kumpaakaan) ei löytynyt kyseistä mutaatiota - eli se oli syntynyt spontaanisti raskausaikana. Samaisen tutkijan jatkojuttu jonka mukaan saattaa olla että rokote aikaistaa syndroman oireiden alkamista (mutta geenivirheen kantajilla ne alkavat aina jossain vaiheessa). Ja vielä aiheeseen liittyvä revari.

Vaikka kokosolurokote ei ilmeisesti aiheutakaan väitettyjä vakavia sivuvaikutuksia (tai jos aiheutti, niin sen verran vähäisellä ilmaantuvuudella että sitä on about mahdoton määrittää), on tarve vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavalle rokotteelle ollut ilmeinen. Erilaisia asellulaarisia komponenttirokotteita on testailtu vuosien varrella, ja Lydallkin mainitsee ne lyhyesti. Viitaten tähän juttuun, hän toteaa että ne aiheuttavat vähemmän ei-vakavia sivuvaikutuksia (jotka ”medical establishment” suostuu myöntämään), mutta vakavien sivuvaikutusten määrä on kuitenkin sama kuin kokosolurokotteella. Juttu on ”commentary”, jossa vedetään yhteen asellulaaristen rokotteiden testaustuloksia ja siinä viitataan tähän ja tähän juttuun. Toden totta: ”…showed that the rate of serious adverse effects (SIDS, near-SIDS, afebrile seizures, developmental delay, hospitalization and encephalopathy) did not differ between whole-cell and acellular vaccines.” eli noiden tutkimusten mukaan vakavien sivuvaikutusten (kätkytkuolema, lähes-kätkytkuolema, kuumeeton kouristuskohtaus, kehitysviivästymä, sairaalaan joutuminen ja enkefalopatia) esiintyvyys ei eronnut kokosolurokotteen ja asellulaarisen rokotteen välillä. Tärkeää onkin se mitä tästä voidaan päätellä; “This finding accords with the evidence that these events occur by coincidence and are not vaccine related”. eli tämä havainto sopii siihen käsitykseen (tai aiempaan "todistusaineistoon" - miten tuon nyt suomentaisikaan) että nämä tapahtumat ovat satunnaisia, eivätkä liity rokotteeseen. Kun katsoo vakavien tapahtumien esiintymismäärää näissä tutkimuksissa, voi havaita että niitä oli mahdottoman vähän: 1 SIDS (35 päivää toisesta rokotuksesta), 1 ”near-SIDS” (42 päivää ensimmäisestä rokotuksesta), ja 2 ”kohtausta” (seizure, toinen 21 päivää kolmannesta rokotuksesta, toinen 3 tunnin kuluttua rokotteesta – tämä jälkimmäinen laskettiin rokotesivuvaikutukseksi). Ja kaikki nämä esiintyivät jonkun asellulaarisen rokotteen saaneissa ryhmissä! Virnuillen voisi todeta että aivan, asellulaarinen rokote tosiaan aiheuttaa saman verran vakavia sivuvaikutuksia kuin kokosolurokote –  pyöreät nolla, mutta tyydyn sen sijaan kritisoimaan commentary-jutun johtopäätöslausetta (johon Lydall ilmeisesti perustaa väitteensä), sillä tutkimus oli aivan liian pieni määrittämään harvinaisten vakavien sivuvaikutuksien esiintyvyyttä (eikä näistä väitettykään tutkimuksessa oikeastaan mitään, kunhan referoitiin kokosolurokotteen väitetyt ongelmat).

Lydall nostaa esiin myös sen että sivuvaikutus-tutkimuksissa havaittuja vakavia neurologisia oireita ei seurata, jotta voitaisiin nähdä jääkö lapsille pysyviä ongelmia. Hänen mukaansa tässä jo aiemmin mainitussa jutussa raportoidut vakavat tapaukset jätettiin seuraamatta, vaikka ”aktivistit” ja ”äänet” yrittivät painostaa tekijöitä seuraamaan, jääkö näille potilaille pysyviä ongelmia. Salaliitto vaimensi vaatimukset, eikä seurantaa tehty. Ai ei vai? Seurantajuttu on julkaistu 7 vuotta ennen Lydallin kirjan julkaisemista. Jäikö se huomaamatta häneltä, vai eivätkö tulokset vaan sopineet kuvaan? Tuosta kyseisestä sivuvaikutus-tutkimuksesta Lydall kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka sitä väärenneltiin jotta sivuvaikutukset saatiin vähäisiksi. Viite kaikkiin kuvattuihin yksityiskohtiin on sama. Need I say more?

Kokosolurokotteen epäiltyjen ongelmien vuoksi rokotekattavuus laski monessa maassa valtavasti, ja joissain maissa se jopa otettiin pois ohjelmasta. Tämä juttu kuvaa tapahtumien kulkua Englannissa ja tässä juttu joka vertailee maita joiden rokotekattavuus laski huomattavasti maihin joissa kattavuus pysyi pääosin hyvänä. Englannissa rokotekattavuus laski noin 80%:sta alhaisimmillaan noin 10-30% tienoille (alueellista vaihtelua), ja 1970-luvun loppupuoliskolla iskenyt hinkuyskäepidemia oli suurin sitten rokotteen käyttöönoton jälkeen. Japanissa rokotteen käyttö ensin lopetettiin (1975), mutta myöhemmin jatkettiin myöhennetyllä aikataulutuksella. Seurauksena epidemia, jossa kuoli vuoden 1979 aikana 40 lasta. Ruotsissa rokotekattavuus laski noin 90%:sta 12%:iin, kunnes rokotteen käyttö lopetettiin kokonaan. Seurauksena hinkuyskän esiintyvyyden nousu joidenkin kehitysmaiden tasolle (yli 100 / 100 000 asukasta). Naapurimaiden vertaileminen on myös mielenkiintoista: Itä-Saksan korkea rokotekattavuus (insidenssi noin 1-2 / 100 000) versus Länsi-Saksan alhainen kattavuus (insidenssi arvioitu 180 / 100 000; tarkkaa dataa ei saatavilla koska hinkuyskä ei ollut ilmoitettava tauti siellä). Ruotsi versus Norja (jossa korkea kattavuus): yli 100 / 100 000 versus 10-30 / 100 000.

Myös Lydall mainitsee rokotekattavuuden laskua seuranneen hinkuyskäepidemian (ilmeisesti viitaten Englannin epidemiaan), mutta korostaa että kuolleisuus siinä oli alhaisempaa kuin aiemmissa epidemioissa, viite on tämä juttu. (Mielenkiintoisena OoTeenä mainittakoot että kyseisen jutun kirjoittaja on ns. HIV-denialisti) Tapauskuolleisuus Englannissa oli kyllä alhainen; ”vain” 54 lasta kuoli 1977-1983 välillä, mutta jälkeenpäin on esitetty epäilyjä että hinkuyskä-kuolemantapauksista osa olisi tilastoitu virheellisesti, ja niitä olisi oikeasti ollut jopa 460-600; mm. kätkytkuolemien määrä nousi epidemian aikana. Ruotsissakin on havaintoja siitä että kätkytkuolemat voivat liittyä hinkuyskäepidemioihin ja tässä yksi tarkempi tutkimus Saksasta aiheeseen liittyen.

DTP-rokotteen jälkeen Lydall käsittelee vielä Uudessa Seelannissa 1990 tehtyä Haemophilus influenza tyypi b (eli Hib) -konjugaattirokotteen testausta ja siihen liittyvää salailua, peittelyä ja vääristelyä. Viitettä ei ole, enkä onnistunut löytämään Pubmedistä mitään joka kuvaisi tähän sopivaa tutkimusta, mutta ehkä kaikkia rokotetutkimuksia ei julkaista sellaisenaan. Rokotteen luonnetta (ja sivuvaikutusten peittelyä) kuvatessaan Lydall toteaa ”As the germ itself is capable of causing permanent brain damage, it is absurd to suggest that the surface antigen of the germ that has been attached to a foreign protein cannot do the same.” eli koska pöpö itse voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion, on absurdia väittää etteikö vieraaseen proteiiniin liitetty pinta-antigeeni kykenisi tekemään samaa.

Ilmeisesti Lydallilla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten Hib-infektion aivovaurio syntyy.

Selailen rokotekirjaa. Hib leviää hengitysteitse, ja kolonisoi joidenkin lasten nenänielun / kurkun alueen, aiheuttamatta välttämättä oireita (esim. tässä ja tässä lisätietoa). Nämä terveet kantajat levittävät bakteeria toisiin lapsiin. Varsinainen tauti (invasiivinen Hib) voi olla seurausta joko hengitysteitse saadusta tartunnasta, tai omasta nielukolonisaatiosta lähtöisin olevasta bakteerien tunkeutumisesta syvemmälle. Verenkierron mukana bakteeri leviää elimistössä aiheuttaen mm. hengitystieinfektioita, meningiittiä, kurkunkannen tulehdusta, septistä niveltulehdusta, sydänpussintulehdusta, osteomyeliittiä ja pehmyskudospaiseita. Lydallin mainitseman aivovaurion kannalta meningiitti on oleellisin, ja bakteriellin tulehdusreaktion seurauksena mm. aivokalvot turpoavat. Meningiitin tapauskuolleisuus on suuri ja selvinneistä jopa 15-30% esiintyy komplikaatioita kuten kehitysvammaisuus, CP-vamma,  kuulovaurio ja kouristuskohtauksia. Pysyvät vauriot ovat siis seurausta Hib-bakteerin aiheuttamasta aivokalvojen vakavasta tulehduksesta. Lydallin mielestä pelkkä bakteerin pinta-antigeeni voisi tehdä saman. Voisiko hän (tai joku muu vapaaehtoinen) selittää, millä mekanismilla tämä tapahtuu? Miten tämän pinta-antigeenin invaasio pistopaikasta verenkierron kautta (tai ihan mitä tahansa kautta) veri-aivoesteen läpi aivokalvoihin tapahtuu? Miten kyseinen polysakkaridi-antigeeni lisääntyy aivokalvoilla? Miten se aiheuttaa bakteerin aiheuttamaan tulehdusreaktioon verrattavissa olevan tulehduksen siellä?

Epäilen että vain homeopaatti kykenee antamaan vastaukset kysymyksiini. Mutta myönnän kyllä että nyt liikutaan oman osaamisalueeni rajamailla, oikeastaan jo sen ulkopuolella, eli ehkä puutteellisten tietojen vuoksi en vaan kykene ymmärtämään miten polysakkaridirakenteinen pinta-antigeeni aiheuttaa aivovaurioita (vieraaseen proteiiniin liitettynä tai ei). Olen avoin selityksille, mieluiten viitteiden kera.

Lydall myös mainitsee, että kyseisen rokotekokeen varsinainen intressi oli selvittää, reagoisivatko tietyt etniset ryhmät, polynesialaiset ja maorit, rokotteeseen, sillä aikuisilla oli havaittu että ainoastaan eurooppalaiset reagoivat rokotteeseen. Lydall ei tarjoa tälle mitään viitettä, enkä millään onnistu löytämään tiedolle mitään tukea tai ylipäänsä dataa aiheesta, joskin uskon kyllä että eri etnisillä ryhmillä voi hyvin olla erilaisia reagointitapoja erityyppisiin antigeeneihin. Ainoa, mitä löysin, oli tämä juttu, jossa nähdäkseni on nimenomaan todettu, ettei etnisellä taustalla ole vasteen kannalta merkitystä – joskin koehenkilöiden määrä on aika pieni. Tässä juttu nimenomaan Uudesta Seelannista, jossa mainitaan rokotteen vähentäneen tautitaakkaa kaikissa etnisissä ryhmissä, mutta maoreilla sen vaikutus on ollut suhteessa vähäisin. Artikkelissa pohditaan johtuisiko tämä alhaisemmasta rokotekattavuudesta, joka on aiemmissa tutkimuksissa todettu kyseisessä etnisessä ryhmässä. Tässä WHO:n dokumentissa ei myöskään mainita vasteen vaihtelua etnisten ryhmien välillä – mutt hei, miksipä salaliitto sitä mainitsisikaan.

Siitä huolimatta, että tässä ym. rokotekokeessa kuulemma todettiin, ettei se ollut tehokas maoreilla ja polynesialaisilla, sai salaliitto ujutettua jonkun toisen merkkisen, mutta Lydallin mukaan kuitenkin tismalleen samalla lailla valmistetun rokotteen (konjugoidun polysakkaridin) Uuden Seelannin ohjelmaan. Tätä ei pysty tarkistamaan, koska jälleen viitteet puuttuvat, mutta jos Lydall ymmärtäisi jotain immunologiasta ja rokotteista, hän tietäisi, ettei kaksi ”konjugoitua polysakkaridirokotetta” välttämättä ole tismalleen samanlaisia.

Hib rokottetta kehitettäessä kokeiltiin ensin puhdasta kapselipolysakkaridia, mutta valitettavasi puhtaat polysakkaridi-antigeenit ovat usein heikommin immuunijärjestelmää stimuloivia (ns. T-riippumaton antigeeni) ja nämä rokotteet toimivat huonosti alle 1,5-vuotiailla lapsilla. Jos polysakkaridi liitetään proteiinirakenteiseen antigeeniin, ns. kantajaan, tunnistaa immuunijärjestelmä sen paremmin, jolloin polysakkaridia vastaan saada aikaiseksi (parempi) vaste, ja (enemmän) vasta-aineiden tuotantoa. Hib-rokotteissa on käytetty neljää eri kantajaproteiinia (mm. tetanus- ja difteriatoksoideja), ja ne voivat erota muiltakin osiltaan (rokotekirjasta): The protein carrier, PRP component size, and chemical linkages are different for all four conjugate vaccines, and there are some differences in the elicited immune response; eli proteiinikantaja, PRP komponentti (eli polysakkaridikapselin osanen) ja kemialliset sidokset ovat erilaisia kaikissa neljässä konjugaattirokotteessa, ja myös stimuloidussa immuunivasteessa on joitakin eroja. Eli vaikka Uuden Seelannin rokotekoe olisi osoittanut että se ei toimi riittävän hyvin mainituilla etnisillä ryhmillä (josta en löydä mitään dataa), olisi toinen konjugoitu polysakkaridirokote voinut varsin hyvin toimia, toisin kuin Lydall luulee. Lisää Hib-rokotteista voi lukea tästä ihan suomalaisesta jutusta.

Lydall mainitsee kahdessa eri kohdassa Hib-rokotteen aiheuttaneen noin parisataa kuolemaa ekan vuoden – kahden aikana sen tultua käyttöön Jenkkilässä vuonna 1990, mutta kummassakaan kohdassa ei ollut viitettä, enkä onnistu millään hakusanoilla löytämään Googlesta tai PubMedistä mitään mikä liittyisi aiheeseen. Ilmeisesti tällaisia väitteitä voi kuka tahansa keksiä omasta päästään, ja esittää niitä faktoina? Niin joo, se salaliitto.

Mutta taas olen jaaritellut yli sallitun rajan, eli jäänee tällä kertaa jälleen yhteen lukuun. Helmikuun hangilla toivottavasti tavataan!

Luku 15

Ah, jo lokakuu. Myöhästyin parilla päivällä - töitä on ollut jopa ylitöiksi asti, joten syyskuun postaus tulee hieman myöhässä. Tämä tosin venyi pituudeltaan vähintäänkin puolentoista kuukauden mittaiseksi, heh.

Luku 15 käsittelee niitä tekosyitä, joita annetaan kun rokote pettää ja joilla pyritään peittämään se tosiasia että rokotteet eivät oikeasti toimi lainkaan: ”vaccine myth number eight: the vaccine failed because...”

Luvussa käydään lyhyesti läpi tietyt ”standarditekosyyt” joita käytetään yleisesti, ja sen jälkeen perehdytään tarkemmin tiettyihin yksittäisiin rokotteisiin (tuhkarokko, hinkuyskä, polio, raivotauti sekä BCG) – mitä spesifejä tekosyitä näiden pettämiselle tyypillisesti annetaan.

Luvun johdannossa törmään mielenkiintoiseen väittämään: "Very few people ever experience an infectious disease other than flu and the childhood illnesses." Eli “hyvin harva ihminen ikinä sairastuu muuhun tarttuvaan tautiin kuin flunssaan tai lastentauteihin”.

Really???

Mietin, millä planeetalla Lydall mahtaakaan elää. Mielelläni muuttaisin perheineni sinne.

Pikaisen google-yliopiston kurssin (noin 10 minuuttia) tuloksia:
Wikipediasta löytyy kohdasta ”epidemiology” WHOn dataan pohjautuva taulukko, tarttuvien tautien ”top” lista yli 100 000 kuolemaa aiheuttaneista kavereista. Kaikki infektiotaudit yhteensä (Tilastoidut? Vai arvio ihan kaikista infektiivisista taudeista mitä maa päällään kantaa? En tiedä, mutta samapa tuo) aiheuttivat vuonna 2002 14,7 miljoonaa kuolemaa (joka on tietenkin paljon paljon pienempi numero kuin tautitapausten kokonaismäärä). Listalla ei ole flunssaa, ja vain kaksi ”lastentautia” (tuhkarokko ja hinkuyskä, josta voidaan tosin olla montaa mieltä onko se ns. ”lastentauti”). Yksittäisistä tautiagensseista pahimman kolmen koplan muodostaa HIV, tubi ja malaria (joista muuten vain yhteen on rokote, ja senkin toimivuus voisi olla paljon paljon parempi).
WHOn sivuilla surffaaminen tuotti tuloksena lisää mielenkiintoista dataa (-vaikkakin vanhaa, vuodelta 2002 sekin), katso kohta ”causes of death”, niin saat excel-sivun jossa esitellään kaikkien jäsenmaiden kuolinsyytilastoja aika tarkasti ryhmiteltynä. Omiin silmiini tartuntatautien osuus ei näytä pieneltä, ja luonnollisesti maakohtaisia eroja on paljon.
THL:n sivuilta löytyy tartuntatautirekisteri, silmäilen vuoden 2009 taulukkoa. Grr... siinä ei ole tapausmäärää yhteensä (siis kaikki seuratut taudit yhteensä) enkä jaksa alkaa räknäämään koneella, katsokaa itse ja arvioikaa onko määrä ”few”, ja ovatko taudit vain ”flunssa ja lastentaudit”.

Lydallin luettelemat standarditekosyyt rokotteiden pettämiselle ovat:

1. Kylmäketju on varmaankin katkennut – Lydallin mukaan erinomainen tekosyy, sillä tätä ei voi jälkeen päin tutkia. Ei voikaan. Kuten ei oikeastaan mitään syytä. Yksilötasolla ei voi kuin arvailla, mikä on mennyt vikaan, jos rokotettu yksilö sairastuukin kyseiseen tautiin.
2. Liikkeellä on varmaankin eri kanta (kuin rokotteessa oli)
3. Rokotetta ei annettu riittävän monta annosta
4. Sairastuneet eivät tuottaneet riittävästi vasta-aineita rokotuksen jälkeen (tämä tekosyy kumottiin edellisessä luvussa; vasta-aineiden määrällähän ei ole mitään merkitystä)
5. Rokote annettiin väärässä iässä
6. Rokotetta käsiteltiin väärin - Lydallin mukaan tämä ei tarkoita mitään, ja hän on oikeassa, tämä ei tosiaan kerro yhtään mitään, vaan pitäisi tarkemmin eritellä, millä tavalla väärin, esim. syy numero 1.
7. Rokotetta varmaankin laimennettiin liikaa - Lydallin mukaan selitys on typerä sillä rokoteteollisuus ei ole koskaan selvittänyt mikä on oikea määrä rokotetta / painokilo. Jos Lydall olisi lukenut perusimmunologiaa, hän tietäisi että antigeenille herkkien solujen määrä ei (juurikaan) riipu painokiloista. Mutta joka tapauksessa, nykyisin ei tietääkseni loppukäyttäjä laimentele rokotteita omavaltaisesti määrittelemättömään volyymiin laimennosnestettä, vaan ne ovat valmiissa ampulleissa, eli myyntiluvan saaneissa rokotteissa tulisi olla ihan "oikea" määrä (=joka riittää vasteen stimuloimiseen enemmistöllä rokotettavista) antigeenia (ellei satu valmistusvirhettä tms.).
8. Rokotekattavuus populaatiossa oli liian alhainen (tämä on "kumottu" lauma-immuniteettikappaleessa, jota käsittelin kesäkuussa)
9. Erä oli varmaankin viallinen - Lydallin mukaan koskaan ei tutkita, oliko joku erä todella viallinen vai ei, vaikka tätä syytä käytetään usein. Se on se salaliitto!
10. Sairastuneella ei ollut aikaa kehittää immuniteettia (eli tauti oli jo iskenyt ennen rokotusta / pian sen jälkeen). Lydall antaa ymmärtää, että oikeasti toimivalla rokotteella suoja alkaisi sillä sekunnilla kun ruiskun mäntä on painettu alas. Jälleen osoitus puutteellisesta immuunijärjestelmän toiminnan ymmärryksestä.
11. Käytettiin väärän tyyppistä rokotetta – Poliorokotteen kanssa voidaan kuulemma aina väittää että rokotetyyppi oli väärä, sillä on olemassa sekä elävä heikennetty, että tapettu rokote, eli käytettiin kumpaa tahansa, voidaan aina vedota siihen että olisi pitänyt käyttää toista. Aika ovelaa.
12. Vanhemmat ovat varmaankin väärentäneet rokotustodistuksia (eli lapsia ei oikeasti oltu rokotettu) – tämän selityksen Lydall on nähnyt vain kerran, jonkun tieteellisen lehden ”letter to the editor” –jutussa (missä viite?). Miksi se sitten luetellaan ”standarditekosyissä”?
13. Rokote pistettiin väärään kohtaan – tämä selitys ei Lydallin mukaan päde, koska rokottamisen teoria sanoo että rokottaminen ”virittää” koko kropan vastustamaan infektiota. Jos Lydall olisi lukenut perusimmunologiaa, hän tietäisi että ”rokottamisen teoria” (mikä se sitten ikinä onkaan) ei sano näin, vaan eri kautta annosteltuna rokottee teho voi vaihdella, ja vaikkapa esim. hengitystiepatogeeneille voidaan saada parempi vaste jos rokote annostellaan hengitysteitse.

En mitenkään ehdi perata kaikkia kohtia yksityiskohtaisesti, joten valitsin niitä jotka saavat silmäni pyörimään kaikkein pahiten, muihin kohtiin lisäsin lyhyesti muutaman selittävän lauseen.

Kohdan 2 selityksen Lydall aloittaa toteamalla  "This one amuses me because vaccination started off with the claim that cowpox could cause immunity to smallpox, but when it suits them they do a complete turn around and say that in order to create antibodies which will be effective, the surface antigen of the germ in the vaccine has to be exactly the same as the surface antigen of the invading germ."
Eli "tämä selitys huvittaa minua, sillä rokotukset aloittaneen väitteen mukaan lehmärokko aiheuttaa immuniteetin isorokkoa vastaan. Tarpeen vaatiessa “ne” kuitenkin kääntävät kelkkansa väittäen että rokotteessa olevan pöpön pinta-antigeenien tulee olla tismalleen samanlaiset kuin taudinaiheuttajapöpön pinta-antigeenit jotta vasta-aineet suojaisivat."

Ensinnäkin: ”rokotukset aloittaneen”?
Niin, koska voidaan katsoa rokotusten alkaneen? Wikipedian enkunkielisessä rokotus-jutussa on mielenkiintoinen pätkä rokottamisen historiasta: ” Early forms of inoculation were developed in ancient China as early as 200 B.C.”, viite, joka onkin mitä mainioin juttu aiheen tarkempaan tutkimiseen, suosittelen. Siis isorokkoa on vastustettu jo muinaisessa Kiinassa ns. inokulaatiolla. En kylläkään kyseisestä jutusta löydä noin eksaktia mainintaa proseduurin iästä, ja silmäilen wikipedian jutun lähdeluetteloa – voisiko viittaukseen olla eksynyt virhe. Ja bingo, tässäpä varsin mainio juttu isorokon historiasta kiinnostuneelle! Tästä pitäisi varmaan tehdä tuonne wikipediaan korjaus, mutta olen liian laiska... No, joka tapauksessa muinaiset isorokko”rokotukset” (esim. rupimateriaalin raaputus ”rokotettavan” ihoon, jauhetun ruven hengittäminen tai syöminen) olivan varsin vaarallisia, ja sivuvaikutuksia esiintyi paljon – moni kuoli, mutta kuolleisuuden on arvioitu olleen noin 1 / 10 luontaisen tautitapauksen kuolleisuudesta. Eläinpuolella vastaavia metodeja on ”joskus ammoisina aikoina” ollut käytössä ainakin lammasrokossa, karjaruttossa (huonolla menestyksellä, tuotti liikaa tautitapauksia), sekä naudan tarttuvassa pleuropneumoniassa, josta on pakko mainita eräs varsin hauska anekdootti. Afrikan alueella oli tapana inokuloida pleuropneumonia-materiaalia hieman eri paikkoihin ”rokotettavaa” nautaa, ja Senegalin alueella se tehtiin nimenomaan päähän, nenän varteen. Tämän seurauksena saattoi alueelle muodostua isokin sarvea muistuttava uloke. Eurooppalaisten löydettyä tällaisia ”kolmisarvisia nautoja” sai tämä uusi laji nimekseen ”Bos triceros senegalensis”. Tästä voi lukea lisää täältä ja täältä.

No, joka tapauksessa rokottamisen idea ei alkanut isorokon vastustamisesta lehmärokon avulla, ja nähdäkseni rokotusta voitaisiin markkinoida ”muinaisena Kiinalaisena hoitomuotona”. Mutta ehkä voin antaa Lydallille anteeksi tämän erheen, sillä monissa immunologian kirjoissa rokottamisen historia aloitetaan Jennerin lehmärokko-kokeista. Mainittakoot että Jenner ei ollut ensimmäinen kyseisen metodin käyttäjä, ainakin eräs onneton Peter Plett pyrki jopa hyödyntämään keksintöä ennen Jennerin läpimurtoa.

Toiseksi, Lydall osoittaa jälleen että hän ei oikeastaan ymmärrä miten immunitetti taudinaiheuttajille syntyy. Taudinaiheuttajien pintaproteiinien ei tarvitse olla tismalleen samanlaisia, jotta yhdelle organismille muodostunut suoja suojaisi myös toista vastaan. Riittää että ne ovat immunologisesti samanlaisia, ristireagoivia, eli ne kohdat, joita vastaan immuunijärjestelmä vasteensa tuottaa ovat rakenteellisesti samankaltaisia (esim. vasta-aineen sitoutuminen kohteeseensa kuten avain sopii lukkoon). Tämä kerrotaan immunologian oppikirjoissa.
Lehmärokkovirus sattuu ristireagoimaan isorokkoviruksen kanssa riittävästi, jotta ne immuunijärjestelmän ”mielestä” näyttävät samanlaisilta. Itse asiassa useat poxvirus –suvun jäsenet ristireagoivat keskenään aika laajalti, ja lehmärokkovirus tuskin on ainoa jota olisi voitu käyttää rokotteena isorokkoa vastaan (esim. kamelirokkoa, joka on ilmeisesti variola-viruksen lähin sukulainen). Mainittakoot että loppujen lopuksi isorokko-rokoteessa (nyttemmmin) käytetty virus on nimeltään vaccinia-virus, jonka eriskummallisista vaiheista voi lukea ainakin tästä jutusta jota tosin ei ole ilmaiseksi kokonaisuudessaan saatavilla.
Influenssa on tavallaan toista ääripäätä. Eri influenssakannat eivät ristireagoi (immunologisesti) välttämättä lainkaan, eli yhden kannan sairastaminen ei suojaa toiselta kannalta. Influenssaviruksen mutaatiovauhti on nopea, eli pintaproteiinit muuttuvat koko ajan. Loistava mekanismi varmistaa, että uutta altista uhria on jatkuvasti saatavilla.
 Riippuu siis aivan aiheuttaja-organismeista, miten tismallisesti rokotteen sisältämien antigeenien täytyy olla samanlaisia kuin hyökkäävän organismin antigeenit ovat, ja joka tapauksessa suojan kannalta tärkeiden epitooppien tulee olla riittävän samanlaisia jotta suoja toimisi.

Lydall jatkaa uskomattomilla väitteillä (joita joku saattaisi valheiksikin kutsua). Hinkuyskää aiheuttaa 3 eri organismia: Bordetella pertussis, Bordetella parapertussis tai adenovirus. Luontainen hinkuyskä aiheuttaa elinikäisen immuniteetin KAIKKIA näitä kolmea vastaan (eli ”rokottajien” väite ”joku toinen kanta aiheutti hinkuyskän rokotetulle” ei voi olla validi jos rokote toimisi).
Kaksi ensimmäistä bakteeria kuuluvat samaan sukuun, kuten nimestä voi päätellä, ja kumpi tahansa voi olla hinkuyskän aiheuttaja, joskin jälkimmäiseltä puuttuu yksi merkittävä virulenssitekijä, nimittäin pertussis-toksiini, ja näin sen aiheuttama tauti on lievempi. Kolmas on virus (kuten nimestä voi päätellä). Uskallan olla varma siitä että adenovirus ei anna suojaa kummallekaan Bordetella –bakteerille, tai päinvastoin.
Entäs Bordetella –suvun bakteerit: tuottavatko ne luontaisesti toinen toisilleen suojan? Ei näytä siltä:  "Immunity induced by B. parapertussis infection protected against subsequent infections by either species. However, immunity induced by B. pertussis infection prevented subsequent B. pertussis infections but did not protect against B. parapertussis infections.” Eli B. parapertussis suojasi kummalta tahansa, B. pertussis vain itseltään. Kiinnostavaa, pitäisiköhän alkaa kehittelemään rokotetta jossa lähtökohtana olisi nimenomaan B. parapertussis? Tässä vielä mielenkiintoista tietoa B. parapertussis bakteerin hinkuyskärokote-immuniteetin pakenemismekanismeista ja tässä myös näppärän oloinen juttu liittyen B.pertussis –bakteerin evoluutioon ja säilymiseen populaatiossa rokotteiden aikakaudella.
Hinkuyskämäisiä oireita voi aivan varmasti aiheuttaa moni muukin bakteeri kuin Bordetella -suvun kaverit (joista B. pertussis ja B. parapertussis –lajien lisäksi myös B. holmesii –lajin on hiljattain havaittu aiheuttavan hinkuyskämäistä tautia), tässä yksi juttu aiheeseen liittyen, adenovirus on listalla, mutta se ei suinkaan ole ainoa! Nämä kaverit eivät kuitenkaan ”suojaa” toinen toisiltaan, ellei niissä ole ristireagoivia antigeeneja.

Tuhkarokosta Lydall kertoo seuraavaa: "A natural dose of measles is caused by only one strain, yet it confers life-long immunity to all the strains of measles virus." Eli luontaisen tuhkarokon aiheuttaa vain yksi kanta, joka stimuloi elinikäisen immuniteetin kaikkia tuhkarokkoviruskantoja vastaan. Käytän jälleen nuorison suosimaa sanontaa ja totean WTF??? En kertakaikkiaan ymmärrä mitä tässä halutaan sanoa. Jos luontaisen tuhkarokon aiheuttaa vain 1 kanta, mitä väliä on muita kantoja vastaan muodostuneella immuniteetilla, eiväthän ne edes aiheuttaisi tautia? Ja miten laaja tuhkarokkovirusten kantavaihtelu oikein onkaan?
Rokotekirjasta löydän hyvän yhteenvedon aiheesta, muutama tärkein lause:

Although measles virus is considered a monotypic virus, sequence analysis of the N, H, P, and M genes has shown that there are multiple, distinct lineages of wild-type viruses.
…
The WHO currently recognizes 23 genotypes of measles virus based on phylogenetic analysis of the N gene.
…
The biologic significance of differences in the genetic sequence of wild-type strains is not known; the immune response generated through vaccination protects against all strains.

Eli eli, luontaisen tuhkarokon voi aiheuttaa usea eri kanta (tai pitäisikö puhua linjoista?), ei vain yksi, kuten Lydall väittää. Mikä tahansa kanta tuottaa kaikkia kantoja vastaan suojaavan immuunivasteen. Mutta niin tekee rokotekin.

Kohdassa 2 esiintyvä ”kritiikki” paljastaa kyllä valtaisan hyvin miten surullisen vähän Lydall tietää immunologiasta ja perusmikrobiologiasta.

Kohtien 3 ja 5 kritisointi koostuu muuttuvien suosituksien selostamisesta, ja Lydall antaa ymmärtää, että kaikilla muutoksilla mitä rokoteohjelmiin ikinä tehdäänkään, on tarkoitus vain peittää rokotusten toimimattomuus. Kun aiemmilla suosituksilla rokotetut lapset sitten kuitenkin sairastuvat, voidaan vedota siihen että heitä ei rokotettu oikein. Sitä se salaliitto teettää. Pidän tämän mielessä seuraavan kerran kun törmään johonkin uuteen suositukseen / havaintoon homeopatian saralla, mikä tosin ei liene kovin todennäköistä, ottaen huomioon miten vähän homeopatia ilmeisesti on muuttunut ”keksimisensä” jälkeen.

Kohdan 5 selostuksen lopussa Lydall kertoo, kuinka nykyisin harva uuden vauvan äiti on ”ehtinyt” sairastaa tuhkarokkoa, rokotusten vuoksi. Tämän vuoksi vauvat sairastuvat tuhkarokkoon hyvin aikaisin (jolloin se on vaarallisempi tauti kuin myöhemmin sairastettuna), ja saavat paljon erilaisia komplikaatioita. Lähteinä on mainittu Washington Post vuodelta 1992 (heh), IAS ”newsletter” vuodelta 1991 (hehhehheeee), sekä sentään yksi tieteellinen artikkeli. Harmillisesti lukuoikeus kyseiseen lehteen alkaa vasta seuraavasta vuodesta, mutta abstraktin perusteella kyseinen juttu on juurikin sellainen ”syy” miksi suosituksia ajoittain muutetaan – kun huomataan että nykymeininki ei toimi! Mutta varsinaisesta puheilla olevasta vauvojen ongelmasta joudun kuitenkin etsimään muuta dataa, muistelen jopa törmänneeni tähän joskus. Tässä katsaus-artikkeli aiheeseen, ja tässä yksi uusi tutkimus. Eli näyttää todella siltä, että tuhkarokon sairastaneiden äitien vauvoille siirtyy enemmän maternaalisia vasta-aineita (ja täten todennäköisesti pidempään kestävä suoja) kuin rokotettujen äitien vauvoille.  Lydall itsehän ei usko vasta-aineiden määrällä olevan mitään väliä, eli tämä havainto on mitä ilmeisimmin merkityksetön (vai onkohan tässä nyt joku ”pieni” sisäinen ristiriita havaittavissa perusteluissa?). Havainto sinänsä ei ole yllättävä, ottaen huomioon että rokote antaa heikomman suojan kuin tauti (!), ja tätä on osattu odottaa: "Wilkins et al. [6] predicted in 1972 that vaccination schedules would have to be adapted when a generation of children appeared from previously vaccinated mothers." Eli Wilkins ennusti vuonna 1972 että rokotusohjelmia täytynee “rukata” siinä vaiheessa kun rokotetuille naisille alkaa syntyä joukoittain lapsia. (Tuo kutonen on tämä mutta siitä ei tule hullua hurskaammaksi, kun ei ole edes abstraktia saatavilla).
Pohdin, tulemmeko siis kohta taas näkemään salaliitto-tasoista peittelyitä, kun MPR-rokotteen ikäsuosituksia aletaan harkita uudelleen – nythän se on asetettu siten että mahdollisimman monella rokotettavalla lapsella ei enää olisi jäljellä näitä maternaalisia vasta-aineita, sillä ne valitettavasti häiritsevät rokotteen stimuloiman immuunivasteen muodostumista. Ja jos nämä vasta-aineet rokotettujen äitien lapsilta häviävät aikaisemmin, voidaan rokottaminenkin aloittaa aikaisemmin.
Hitsipilli kun en edes tiedä onko itseäni rokotettu vai olenko sairastanut tuhkarokon (*nolio*). Taidan kyllä olla niin pirkuleen vanha ettei sitä myrkkypiikkiä täällä peräpohjolassa vielä ollut tarjolla, eli ehkä pelastuin siltä ja lapseni ovat siis saaneet luonnollisen suojan (joka tokikin myöhemmin pilattiin piikillä). Tuntuu hassulta ajatukselta miettiä, että jotta voisin tarjota lapsilleni tämän mahtavan luonnollisen suojan edun, minun on itse ensin täytynyt ottaa riski taudin komplikaatioista ja jopa kuolemasta. Jos onnistun selviämään taudista, voin tarjota lapsilleni vain parasta. Luonto karsii heikot, You know. Paitsi että niin kauan kun lapsi hoidetaan ”oikein”, ei mitään vaaraakaan ole.

Oho, menikö liian sarkastiseksi?

Lydallin yksityiskohtaisemmat selostukset tiettyjen valikoitujen rokotteiden pettämis-tekosyistä aiheuttavat itsessäni kyllästynyttä haukottelua, sillä niissä toistetaan samat läpinät ties kuinka monetta kertaa. Niissä ei itse asiassa edes käydä läpi mitään uusia, spesifisiä ”tekosyitä” kyseisen rokotteen pettämiselle, vaan ainoastaan raportoituja epidemioita, jotka ”todistavat” ettei kyseinen rokote toimi lainkaan, sekä viranomaisten läpinäkyviä peittelytoimenpiteitä asian suhteen. Jätän nämä hölötykset pääosin analysoimatta, sillä siinä ei edelleenkään ole mitään uutta että epidemioiden sattuessa myös rokotettuja ihmisiä sairastuu (koska mikään rokote ei anna 100% suojaa).

Tuhkarokosta Lydall toistaa ehkä seitsemättä kertaa, kuinka rokotetut lapset sairastuvat tuhkarokkoon vanhempina, ja rokottamattomat lapset saavat sen ”silloin kun luonto tarkoittaa”. Katsotaanpa hieman sairastuneiden ikäjakaumaa Euroopan alueella vaikkapa tästä jutusta, jossa raportoidaan Euroopan alueen tapaukset vuosilta 2006-2007. Taulukosta 2 saa näppärästi hieman kokonaiskuvaa ikäjakaumasta. Vuonna 2006 tapauksia oli 7333 (jouduin laskemaan excelillä ihan itse), joista alle 1 -vuotiailla oli 1172 tapausta, 1-4 -vuotiailla 2157 tapausta, 5-9 -vuotiailla 1204 tapausta, 10-14 -vuotiailla 849 tapausta, 15-19 -vuotiailla 727 tapausta ja yli 20-vuotiailla 1152 tapausta (lisäksi 32 tapausta tuntemattoman ikäisillä, olisinpa itsekin sen ikäinen). Jokaisessa ikäryhmissä ihan selvä enemmistö tapauksista esiintyi rokottamattomilla yksilöillä (%-osuus vaihtelee 1-4 –vuotiaiden 68 %:sta alle 1 –vuotiaiden 97%:iin, ja alle 1-vuotiaitahan ei pääosin vielä rokoteta). Siis myös yli 20-vuotiaista leijonanosa tapauksista (84% eli 968 kpl) esiintyi nimenomaan rokottamattomilla yksilöillä!
Jos katsoo rokotettujen jakaumaa tarkemmin, esiintyi tapauksista ikäryhmissä 1-4 sekä 5-9 (joiden oletan Lydallin mielestä olevan suunnilleen ”silloin kun luoto tarkoitti”) 1049 tapausta (= 61% rokotettujen 1715 tapauksesta), ja ikäryhmissä 15-19 sekä yli 20 –vuotiaissa (selvästi yli-ikäisissä ”luonnon mielestä”) 386 tapausta (=22,5% rokotettujen kaikista tapauksista). Rokottamattomilla samaisten ikäryhmien tapausmäärät ovat 2352 nuoremmilla (eli 1-9 vuotiaat; 42% kokonaismäärästä 5618) ja vanhemmilla (eli 15-19 sekä yli 20 –vuotiaat) 1493 tapausta (=27% tapausten kokonaismäärästä)! Toisin sanoen, näiden lukujen valossa näyttää siltä että nimenomaan rokottamattomat sairastuvat keskimäärin myöhemmin kuin rokotetut. En kylläkään usko että erot olisivat tilastollisesti merkitseviä, eli loppujen lopuksi eroa tuskin oikeasti on.

Mutta Lydallin sitkeä väite ”rokotetut sairastuvat myöhemmin kuin rokottamattomat” ei näytä pitävän paikkansa, ainakaan näiden tilastojen valossa (kunnollisen kokonaiskuvan saamiseen tulisi toki katsoa useampia tutkimuksia!). Tämä johtuu tietenkin ilmiöstä, jonka olemassaolon Lydall kieltää. Laumaimmunitetti vaikuttaa luonnollisesti sekä rokotettujen että rokottamattomien joukossa tapahtuviin sairastumisiin, eli koska rokotettuja on niin paljon enemmän kuin rokottamattomia (rokotekattavuus tyypillisesti vähintään 80% luokkaa useassa Euroopan maassa, joskin poikkeuksia on molempiin suuntiin), eivät rokottamattomat lapset altistu tuhkarokolle ”silloin kun luoto tarkoitti”, ja heidänkin keskimääräinen sairastuvuusikä nousee. Oi minkä teette, te ”rokottajat”!

Lydall myös nostaa Suomen maailmankartalle mainitsemalla tämän jutun, josta löydänkin mielenkiintoisen tiedon: "All children bom between 1973 and 1981 should have received the monovalent live attenuated Schwarz strain (Mo) measles vaccine", eli kaikki 1973-1981 välillä syntyneet lapset on rokotettu elävällä heikennetyllä Mo-kannan tuhkarokkorokotteella. Paljastettakoot että kuulun juuri ja juuri tähän joukkoon, sinne alkupäähän. Eli olen varmaan sittenkin rokotettu! Jutussa kuvataan varsin mielenkiintoinen taudinpurkaus Honkajoella, esitetäänpä siinä jopa koulun pohjapiirros ja selostetaan kuinka rokotteiden kuljetus oli paikalle järjestetty: "Vaccines were brought to Honkajoki from a refrigerator 16 miles (25 km) away approximately once or twice per month. They were transported via automobile by the public health nurse, who carried 5-10 doses per journey in her handbag."
Taudinpurkaus oli osa isoa vuosina 1988-1989 Suomessa riehunutta epidemiaa, jossa oli 1749 serologisesti varmistettua tapausta. Lydall kuvaa epidemiaa: ”thousands of children got measles”. Noooh, pientä liioittelun makua, joskin serologisesti varmistetut tapaukset eivät varmasti sisällä kaikkia sairastuneita, eli tuhansia lapsia sairastui. Mutta miksi Lydall jättää mainitsematta Suomen myöhemmän tilanteen? Uusimman näkökulman voi lukea täältä.

Raivotautia käsittelevään osaan Lydall on tyypillisen tapaansa päättänyt raportoida ”hieman” vanhentunutta dataa: osiossa käsitellään rokotteen keksimisen alkuvaiheita ja altistuksen jälkeiseen rokotehoitoon (ns. postexposure profylaxis) liittyneitä ongelmia 1900 –luvun alun tienoilla. Rokotekirjan mukaan Pasteurin kehittämä rokote perustui infektoituneen kanin kuivattuun selkäytimeen – virus kuoli kuivauksen aikana. Pasteur havaitsi, että raivotautisen eläimen pureman saanut potilas voitiin pelastaa (=taudin kehittyminen estää) rokotesarjalla, sillä raivotaudin inkubaatioaika on sen verran pitkä, että immuunivaste on mahdollista stimuloida tänä aikana, ja ensimmäisestä hoidetusta potilaasta voi lukea täältä. Jos oireet ehtivät alkaa, se on sitten menoa se. Pasteurin käyttämän rokotesarjan rokotemateriaalin infektiviteetti nousi hiljalleen (=viimeiset injisoitavat materiaalit olivat vain osittain inaktivoituja), eli loppuvaiheessa potilaaseen injisoitiin potentiaalisti tautia aiheuttavaa elävää virusta. Jos aiemmat injisoinnit eivät olleet aiheuttaneet vastetta, saattoi potilas sairastua rokoteperäiseen raivotautiin. Lydallin mukaan rokotteen aiheuttama taudinkuva oli yleensä hieman erilainen ja sitä kutsuttaan nimellä ”paralyyttinen hydrofobia” tai nyttemmin nimellä ”neuroparalyysi”.

Siis hetkinen, paralyyttinen hydrofobia? Hydrofobia, eli vesikauhu, on raivotaudin yksi nimi. Ja paralyysi on yksi sen oireista. Ihmisellä raivotauti voi esiintyä joko ns. raivoisana, tai paralyyttisenä muotona. Paralyyttinen hydrofobia on siis ihan luonnostaan esiintyvä muoto rabieksesta! Rokotekirjan mukaan tämä muoto on tavallisempi vampyyrilepakoista saadussa tartunnassa, koiralta saatu tartunta johtaa tavallisemmin raivoisaan muotoon. Tästä löydän maininnan, jonka mukaan paralyyttinen muoto on tavallisempi myös potilailla jotka ovat ehtineet saada altistuksen jälkeisiä rokotteita, tarkkaa syytä ei tiedetä (voinee olettaa että osittain muodostunut immuunivaste muokkaa taudinkuvaa jotenkin).  Nimellä neuroparalyysi (+ rabiesrokote) löydän vain yhden jutun pubmedistä (sitä ei esiintynyt tässä tutkimuksessa), ja mietin viittaako tämä Lydallin väite siihen että paralyyttsen muodon oireet voivat muistuttaa GB-syndromaa, jota ehkä voidaan kutsua neuroparalyysiksi (vai voidaanko?). Tai ehkä tämä viittaa siihen aikaan käytetyn materiaalin (kanin keskushermosto) aiheuttamiin ongelmiin – muistelen että keskushermostomateriaalia injisoimalla on hyvät mahdollisuudet aiheuttaa autoimmuunirekatioita hermostoa kohtaan, mutta en nyt jaksa kaivella asiaa tämän enempää. Mutta ottaen huomioon että nykyisin käytetään ainoastaan inaktivoituja rokotteita, siis tapettuja viruksia (joiden taudinaiheuttamiskyky on nolla), on Lydallin väite siitä että rokote itse aiheuttaisi taudin lähinnä hihityttävä, ja viittaaminen reilun 100 vuoden takaiseen ”dataan” varsin kuvaavaa.
Lydall myös valittaa, että rokotteen tehosta ei tiedetä mitään, sillä niistä ihmisistä, joita raivotautiseksi epäilty eläin on purrut tai nuollut ja joita ei rokoteta pureman jälkeen, ei kerätä tietoja. Haluaisiko Lydall mahdollisesti kerätä koeryhmän tällaista koetta varten ja ehkä itse osallistua tähän kontrolliryhmään? Aiheesta rokotekirjassa:

Understandably, there have been no placebo-controlled studies of the efficacy of rabies vaccines. The CCVs, including PVRV, PCECV, PDEV, and PHKCV, have been accepted based on the induction of VNAs and lack of failures after postexposure vaccination.[24,129,136–139,142,143,145,147,150,151,153,154,169,177–180,183,185,187,190,191,193,194]

Eli: ymmärrettävästi, placebo-kontrolloituja tutkimuksia rabies-rokotteen tehosta ei ole tehty. Soluviljelmärokote, sisältäen noi kaikki kirjainlyhenne-rokotteet joita en jaksa katsoa mitä tarkoittavat, on hyväksytty perustuen neutralisoivien vasta-aineiden indusoitumiseen, sekä siihen että altistuksen jälkeisissä rokottamisissa ei ole esiintynyt pettämisiä (ja perässä valtava viitelista jota en perkaa). Mainittakoot, että altistuksen jälkeinen rokotesarja tokikin voi ”pettää” ts. jäädä toimimatta, kuten tästä voi todeta - jutussa käydään läpi 28 tällaista tapausta, joista 90% tapauksista immunoglobuliinihoitoa, joka tulisi antaa ensimmäiseksi, ei joko annettu tai se annettiin väärin (jutun tulkinta rokotekirjasta, en lukenut itse juttua).

Etsiskelen hieman, mitä tiedetään tartuntariskistä, jos raivotautinen koira puree, mutta varsinaisia tilastolukuja ei tartu haaviin. Virusta jokatapauksessa on runsaasti syljessä, ja tartuntariski kunnon pureman jälkeen on ilmeinen (”joskus ennen” sitä pidettiin lähes varmana kuoleman tuomiona). Tässä mielenkiintoinen juttu, jossa eri tilanteiden tartuntariskiä on pyrittu arvioimaan. Tässä myös hauska juttu, jonka metodologiaa en kykene arvioimaan, mutta jossa on esitetty myös Lydallin kaipaamaa teho-arvioita tilastojen valossa. Ihmettelen tosin hieman jutussa käytettyä ilmaisua ”elossa oireiden alkamisen jälkeen” sillä on ilmiselvää että rokotesarjalla ei pelasteta enää oireilevia ihmisiä, vaan se on aloitettava ajoissa – ja altistuksen ollessa suuri & sopivassa paikassa (lähellä aivoja, kuten kasvoissa) ei se välttämättä ehdi silti auttaa.
Mielenkiintoista tietoa raivotaudin historiasta voi lukea täältä. Triple face palm tasoista juttua rabieksesta voi puolestaan lukea vaikkapa täältä. . Välillä on kyllä vaikea uskoa sitä typeryyden määrää mihin surffatessaan voi törmätä.

Tuberkuloosirokotetta käsittelevässä osiosta kiinnitän huomiota mainintaan ”BCG causes osteitis (bone inflammation) in 1 in 3000 well nourished babies, and lots of other horrible side effects" eli BCG aiheuttaa osteiitin (luutulehdus) yhdessä kolmestatuhannesta rokotetusta, hyvin ravitusta lapsesta, sekä paljon muita kamalia sivuvaikutuksia, viitteenä tämä. Kyseisessä tutkimuksessa tosiaan on havaittu Ruotsissa 1970-luvulla poikkeuksellisen korkea insidenssi. Miksi Lydall jälleen jättää väliin koko muun saatavilla olevan datan aiheesta? Japanissa kyseisen komplikaation frekvenssi on ollut vain 0,2 / 100 000 rokotettua. Puolassa komplikaatioiden määrä näyttää vähäiseltä, ostiittia ei mainita abstraktissa. Suomestakin löytyy dataa  - tilanne on vaihdellut käytetyn rokotteen mukaan: tapauksia on ollut keskimäärin noin 6-36 / 100 000 rokotettua. Suomen tapauksista tarkempaa tietoa, ja myös revaria aiheesta on tarjolla. 

Luvun loppuun Lydall on jälleen säästänyt uutispommin, joka ei enää jaksa edes hätkäyttää: tuberkuloosikin paranee helposti ja vaivattomasti homeopatialla (ei viitettä, kuinkas muutenkaan)!!! Miten ihania uutisia noin 1/3 maapallon väestöstä – heille jotka ovat tubi-infektoituneita. Pitäisiköhän tässä hankkia sokerifirmojen osakkeita?

Mutta se tällä kertaa, jälleen analyysi jääkööt yhteen lukuun. Eihän näin pitkiä juttuja jaksa erkkikään lukea nykyisinä tekstiviestiaikoina. Mutta palaan asiaan mahdollisimman pian; seuraava luku näyttää antavan vastauksen mieltäni jo pitkään askarruttaneeseen kysymykseen...