sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Luvut 10-11

No niin, vihdoin sain parin seuraavan luvun tarkastelua valmiiksi - oli tässä hieman työkiireitä ja kesän puutarhahommatkin häiritsevät pahasti muuta harrastelua.

Luku 10 käisttelee rokotemyyttiä numero kolme, ja on otsikoitu ”Vaccine myth number three: When vaccinated children get the disease that the vaccine was supposed to prevent, they get ill less badly” (eli kun rokotettu lapsi sairastuu tautiin jonka rokotteen piti estää, tauti on lievempi) ja Lydall kertoo kuinka aina kun hän kuulee tämän väitteen, hänen tekee mielensä kysyä ”onko tuhkarokkokuolema vähemmän vakava silloin kun lapsi on rokotettu?”. Kyyyllä se varmaan on, samalla lailla kun kuoleminen hinkuyskän jälkitautiin on paljon vähemmän vakavaa kuin kuoleminen itse hinkuyskään.

Lydallin mukaan rokotetun lapsen sairastuttua tuhkarokkoon on seurauksena nk. atyyppinen tuhkarokko (atypical measles), ja tämä on epämukavampi lapselle, kuin normaali tauti rokottamattomalla lapsella (ei viitettä). Rokotetulla lapsella esiintyvän taudin ihottuma on vaaleampi (”paler”) kuin luontaisessa taudissa, mutta Lydallin mukaan tämä ei ole hyvä juttu, sillä tanskalainen tutkija on todennut että ihottuman puuttuminen ihmisillä joilla on mitattavia tuhkarokko-vasta-aineita veressään on yhteydessä syöpään ja kroonisiin sairauksiin myöhemmällä iällä, tästä on viitteenä annettu
tämä
. Päätin osoittaa itselleni harvinaislaatuista aktiivisuutta ja kävin hakemassa kyseisen Lancet –lehden numeron kampuksemme kirjastosta – tuntuipa muuten juhlalliselta pitää jo hieman patinoitunutta lehden numeroa kädessään kaiken tämän persoonottaman surffaamisen jälkeen. Ei ruudulta lukeminen voita oikeaa lehteä / kirjaa, ei ikinä.
Kyseisessä jutussa katsottiin yhteensä 252 aikuisen ihmisen, jolla ei ollut historiassaan tuhkarokon sairastamista, tiettyjen kroonisten tautien esiintyvyyttä, verrattuna 230 ihmiseen, joilla oli tuhkarokon sairastaminen historiassaan. Oletusarvona tutkimuksessa oli, että ne jotka eivät olleet sairastaneet tuhkarokkoa, olivat sen itse asiassa sairastaneet subkliinisenä, ilman ihottumaa (tai muita oireita, oletan), joten heiltä löytyisi vasta-aineita, ja jos nyt oikein käsitin niin vasta-aineiden esiintyminen tarkistettiin osalta näistä ”negatiivisista” ihmisistä – suurimmalta osalta ne löytyivät (mutta olen melkeinpä sitä mieltä että ne olisi pitänyt tarkistaa kaikilta ”negatiivisilta” eikä vain olettaa että heillä niitä löytyy). Kysymyksen asettelu siis oli: altistaako subkliininen tuhkarokko jollekin kroonisille sairauksille, mukana oli mm. ”immunoreaktiiviset taudit” joita ei mielestäni tarkemmin määritelty, ihottumia, kasvaimia (iho / muut / kohdunkaulansyöpä), luuston ja ruston degeneratiiviset sairadet ja muita sen sellaisia. Neljän tautiryhmän kohdalla ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä; subkliinisellä ryhmällä esiintyi mm. muita kasvaimia kuin ihokasvaimia, immunoreaktiivisia tauteja, tiettyjä ihotauteja (sebaceous skin diseases) ja luuston sekä ruston degeneratiivisia tauteja enemmän kuin toisella ryhmällä. Absoluuttiset määrät olivat kuitenkin pieniä, mikä mielestäni jättää epävarmuuden ainakin yksittäisten ryhmien todellisista eroista. Kokonaisuudessaan diagnoosimäärät (siis kaikki taudit yhteensä) olivat jo isompia, ja merkitsevyysero ehkä ”luotettavampi”. Eli subkliininen tuhkarokko ehkäpä altistaa joillekin kroonisille sairauksille. Mahdollisia syitä spekuloidaan artikkelissa.
Mutta entäpä Lydallin päätelmä. Onko subkliininen infektio naiivilla (=rokottamattomalla) yksilöllä sama asia kuin se että osittain (aktiivisesti) immuuni yksilö sairastuu kliinisesti mutta normaalia lievemmin (on se aktiivinen immuniteetti sitten rokotteen tai luontaisen infektoin luoma)? Juu ei ole. Tästä tutkimuksesta ei siis mitenkään päin voi päätellä, että (ehkä puutteellisen) rokotevasteen muodostaneet yksilöt, jotka myöhemmin sairastuvat lievään tuhkarokkoon olisivat (nimenomaan ihottuman puuttumisen vuoksi) suuremmassa riskissä kroonisten tautien suhteen. Kaiken kukkuraksi Lydall on jättänyt ilmeisesti artikkelin loppupäätelmät lukematta; niissä todetaan yksiselitteisesti että laajamittainen rokoteohjelma kontrolloi tuhkarokon esiintymistä, ja samalla myös pienentää näiden kroonisten (”non-measles associated”) sairausten esiintyvyyttä! Ei organismia kierrossa, ei subkliinistä infektiota, ei sen seuraamuksia (jos niitä on). Mainittakoot että en lukuisista yrityksistä huolimatta löytänyt yhtään toista vastaavankaltaista tutkimusta, joten suhtaudun toistaiseksi hieman epäillen tähän teoriaan (että subkliininen tuhkarokko altistaisi myöhemmin kroonisille sairauksille), yksittäinen raportti ei vielä todista mitään, joskin onhan se mahdollista että tätä asiaa ei vain ole tältä kannalta tämän enempää tutkittu ja siksi siitä ei ole useampia raportteja.

Tutkailen myös hieman tätä ”atyyppinen tuhkarokko” asiaa; atyyppinen tarkoittaa
tämän
mukaan tavallisesta tai normaalista poikkeavaa. Jos henkilöllä on jonkinlaista immuunivastetta (vasta-aineita, muistisoluja) taudinaiheuttajaa kohtaa jo ennen sen kohtaamista, on seurauksena yleensä lievempi tauti – tässä ei ole mitään ihmeellistä, ja tämä pätee on kyse sitten rokotteella aikaansaatu, tai aiemman infektion aiheuttama immuniteetti, (jätän nyt pois laskuista mm. niin kutsutun enhancement-ilmiön). Lievempää tautia voinee kutsua atyyppiseksi. Mutta tarkoitetaanko tuhkarokon kohdalla jotain eritystä?

Jälleen avuksi Google (tuo siunattu itseopiskelun väline, University of Google lienee yleisimmin käyty yliopisto nykyisin) ja Pubmed (jota puolestaan soisin käytettävän enemmänkin).
Tässä
yksi sanakirjamääritelmä atyyppiselle tuhkarokolle, ja sen mukaan ” AMS occurs in persons who were incompletely immunized against measle.” eli atyyppistä tuhkarokkoa esiintyy henkilöillä jotka on epätäydellisesti immunisoitu tuhkarokkoa vastaan, myöhemmin tekstissä syyksi tälle epätäydelliselle immuniteetille mainitaan aiemmin käytössä ollut tapettu rokote (joka siis antoi huonon suojan) tai nykyisen elävän heikennetyn rokotteen tuhoutuminen vahingossa esim. väärän säilytyksen vuoksi. Täältä löydän lisätietoa aiheesta, kokeillaanpa lainaustoimintoa ekaa kertaa:


” Inactivated Vaccine - this vaccine was intended for use in young children less than 1 year of age who are most prone to severe complications. It was thought to be advisable to avoid the use of a live vaccine. It was found that at least 3 doses were needed to elicit a protective antibody response but the antibody levels soon waned. This leave the vaccinees open to attack by the natural virus. In some cases, the nature of the partial immunity led to serious hypersensitivity reactions to infection (Atypical measles). The exact mechanism is still uncertain but it was thought that the vaccine lacked an important antigen of the virus and thus immunity was not complete. In view of the above and the fact that antibody levels decline rapidly after administration of the killed vaccine, live vaccination is now generally recommended and individuals previously immunized with the killed vaccine should be reimmunized with the live vaccine. The killed vaccine has now been withdrawn.”
Pubmedistä löydän nämä kolme juttua, ja erityisesti tätä pidä kiinnostavana, sillä abstraktissa todetaanAtypical measles and enhanced respiratory syncytial virus disease (ERD) were serious diseases that resulted from exposure of children immunized with inactivated vaccines against measles virus (MV) and respiratory syncytial virus (RSV) to the respective wild-type agents in the 1960s.eli 1960-luvulla oli käytössä tapettu tuhkarokkorokote, sekä tapettu RSV-rokote, joista kumpikaan ei antanut kunnollista suojaa, ja jotka jollain mekanismilla altistivat osan rokotetuista henkilöistä (jos henkilö siis kohtasi myöhemmin villityypin viruksen) luontaista tautimuotoa vakavammalle sairaudelle (atyyppinen tuhkarokko tai “vahvistunut” RSV –tauti).
Lydall siis puhuu ongelmasta (atyyppinen tuhkarokko) jota esiintyi lähinnä käytettäessä rokotetta joka on vedetty käytöstä jo joitakin kymmeniä vuosia sitten (esim. Jenkkilästä rokotekirjan mukaan vuonna 1967)! Melkeinpä pistää vihaksi tällainen tarkoitushakuinen valehtelu.
Tosin hyvä lienee pitää mielessä, että samaa ongelma voi ehkä esiintyä nykyrokotteellakin, jos se onnistutaan inaktivoimaan ennen käyttöä (tähän joku oikea asiantuntija saa mieluusti esittää kommentteja).

Miten pitkä sitten on nykyrokotteen antama suoja? Rokotekirjasta:The majority of data suggest that a dose of live vaccine properly administered to an appropriate host that results in seroconversion will afford lifelong protection to nearly all vaccinees.eli vaikuttaa siltä että oikea annostelu, joka johtaa serokonversioon (eli vasta-aineiden ilmaantumiseen), tarjoaa elinikäisen suojan lähes kaikille rokotetuille, viitteenä annettu tämä revari. Ihmettelen tosin käsitettä ”elinikäinen suoja” jossain määrin, sillä ensimmäiset rokotetut eivät voi olla vielä ihan hirveän vanhoja. Kirjassa käsitellään myös epidemiatilanteen havaintoja ja mainitaanDuring outbreaks, observed attack rates in persons vaccinated 15 years or more before infection have been on the order of 5% or less, and calculated vaccine efficacies have generally been 90% to 95% or greater.Eli 15 vuotta (tai enemmän) sitten rokotetuilla on epidemiatilanteessa ollut noin 90-95% rokoteteho (minkä mainitaan vastaavan suunnilleen ns. primaaristen ”rokotepettämisten” (vaccine failure) määrää, joten ns. sekundaarisia, siis rokotteen tehon hiljaisesta hiipumisesta johtuvia pettämisiä on ilmeisesti vähän).
Atyyppinen tuhkarokko ei siis vaikuta olevan ongelma nykyrokotteen kanssa, joten Lydall voi huokaista helpotuksesta.

Lydall mainitsee myös sokeeraavat tulokset Zambiasta – rokotetujen lapsien kuolleisuus (death rate) tuhkarokkoon on suurempi kuin rokottamattomien lasten, viitteenä tämä
josta ei harmillisesti ole ilmaista verkkoversiota mutta löydän kahden lauseen abstraktin lehden sivuilta: ”During a measles epidemic in two townships in the copperbelt region of Zambia, it was found that out of a total of 316 cases, 126 (39 .5%) had previously been immunized. The implications of this failure are discussed and recommendations made to improve the situation.” Eli epidemian tuhkarokkotapauksista noin 40% oli rokotetuilla lapsilla – ilman tarkempia epidemiatietoja ei pysty kovin paljon sanomaan, mutta ilmeisesti rokotteen teho on kyseisessä epidemiassa ollut poikkeuksellisen huono. Vaikea sanoa mitään myöskään Lydallin päätelmistä ilman artikkelia, mutta mietin montako tuhkarokko-epidemiakuvausta hänen on pitänyt lukea ennen kuin hän on löytänyt sellaisen jonka datasta sopivasti laskemalla voi vetää yllämainitun johtopäätöksen. Miksi hän viittaa yhteen ainoaan, vielä aika vanhaan tutkimukseen, kun saatavilla olisi monen monituista paljon uudempaa tutkimusta aiheesta? Katselen tätä aiemmin mainittua laajaa yhteenvetoa ”sillä silmällä” ja huomaan kyseisen puheilla olevan epidemian päätyneen tämänkin artikkelin taulukkoon, joskin lähteenä sille mainitaan tämä juttu jossa epidemia lienee ollut mukana yhtenä monista. Joka tapauksessa tuo yhteenveto-artikkeli toteaa ” The majority of studies suggest that children with a record of previous vaccination have a lower CFR and reduced complications.” eli suurimmassa osassa tutkimuksista niillä lapsilla jotka oli rokotettu oli alhaisempi tapauskuolleisuus ja vähemmän komplikaatioita (jokainen voi käydä lukemassa tuon ilmaiseksi saatavilla olevan tutkimuksen, erityisesti sivulla 200 käsitellään tuloksia lasten immunisaatiostatuksen kannalta). Jälleen Lydall on pyrkinyt tiivistämään tieteen yhteen ainoaan tutkimukseen, jonka tulokset näyttävät poikkeavan valtavirrasta (edellyttäen että hänen tulkintansa on oikein) – tätä kutsutaan kirsikanpoimimiseksi.

Mutta kyllä tuhkarokkorokote voi ”pettää”, siitä on raportteja Pubmedissä (se että näistä tehdään tapausselostuksia, kertonee jotain näiden tapausten harvinaisuudesta), tässä yksi;
Three of the 5 patients had mild (modified) measles, while the remaining 2 patients had typical measles.” Ei siis mainintaa Lydallin pelottelemasta atyyppisestä tuhkarokosta.

Mutta se tästä luvusta, taisi käydä niin että tämä analyysini on itse lukua pidempi.

Seuraavan luvun rokotemyytti numero neljä on otsikoitu ”Vaccine myth number four: Diphteria declined because of mass vaccination” eli kurkkumätä hävisi / väheni massarokotuksen vuoksi. Tämä on Lydallin mukaan valhe, koska kurkkumätä alkoi hävitä jo kauan ennen rokotteen käyttöönottoa, ja koska rokote ei edes toimi. Minkälaisia todisteita Lydall tarjoaa?

Britanniassa ollaan oltu rekisteröinnin suhteen aktiivisia jo pitkään – ainakin kurkkumädän kanssa, ja sieltä on tarjolla tietoa tähän tautiin kuolleiden määrästä jo vuodesta 1866. Kurkkumätärokote otettiin siellä yleiseen käyttöön 1940, ja tästä seuraavien vuosien aikana kurkkumätätapausten ja kuolemien määrä laski dramaattisesti (1940: 46281 tapausta ja 2480 kuolemaa versus 1957: 37 tapausta ja 6 kuolemaa). Näistä kuolleisuus-luvuista piirrettyä kuvaajaa käytetään Lydallin mukaan rokotteen markkinoinnissa ja valehdellessa sen tehosta (kuva on myös kirjassa). Lydall itse on piirtänyt kirjaansa kuolleisuuskuvaajan vuodesta 1866 lähtien, siis pidemmältä ajalta. Yritin etsiä googlen avulla vastaavan tyyppistä kuvaa, mutta en löytänyt sellaista joka olisi alkanut noin varhaiselta vuodelta, joten kuvailen sen nyt sanallisesti: viiva lähtee 3000 kuoleman paikkeilta, nousee sahalaitana 9000 asti, jossa seikkailee noin 1900-luvun taitteessa, ja sieltä se laskee sahalaitaisena takaisin 3000 kuoleman paikkeille vuoteen 1920 mennessä, jossa se sahailee kunnes romahtaa about nollaan 1940 jälkeen. Lydallin mukaan tämä suuri vaihtelevuus, ja erityisesti se että käyrä laski voimakkaasti koko 1900-luvun alun, on selvä merkki siitä että rokotteella ei ollut mitään tekemistä taudin katoamisen kanssa. Ilmeisesti sellainen 2000-3000 kurkkumätäkuolemaa / vuosi olisi ollut Lydallin mielestä ihan käypä luku Englannin kokoisessa maassa, tai sitten hän ihan oikeasti kuvittelee että käyrä olisi romahtanut nollaan ihan itsestään, vaikka edeltävän 100 vuoden aikana käyrä ei kertaakaan käynyt nollan lähelläkään. Lydallin selitys kurkkumätäkuolemien (joka tarkalleen ottaen on täysin eri asia kuin taudin esiintyvyys, mutta jälleen Lydall keskittyy ainoastaan kuolemiin) nousulle ja laskulle & katoamiselle on yksinkertainen: kaikki johtuu luonnonvoimista joita emme vielä ymmärrä. Taudit tulevat ja menevät, eikä ihmisten teoilla, esim. rokotuksilla, ole mitään vaikutusta niihin (paitsi ehkä koleeran kaltaisiin tauteihin joiden esiintymiseen voidaan vaikuttaa mm. vesihygienialla). Myöskään ns. ”hygienistit” jotka väittävät tautien hävinneen parantuneen hygienian ansioista eivät siis ole oikeassa. Mutta hän on.

No, tarkastellaanpa hieman myös esiintyvyystietoja, mitä ne kertovat kurkkumädän epidemiologiasta. Onnistuin löytämään käppyrää Englannista,
josta näkyy kurkkumätä-tapausten määrä ja sen aiheuttamien kuolemien määrä samassa kuvassa, joskin vasta vuodesta 1914 alkaen. Huomatkaa kuolleisuuskäppyrä, joka on tässä skaalassa aika mitäänsanomaton, mutta lähtee arviolta 5000-6000 paikkeilta. Lydallin kirjan kuva, jossa skaala on vain 9000 asti, on luonnollisesti paljon dramaattisemman näköinen. No, kummallista kyllä, rokotuksen käyttöönottoa seuraavina vuosina taudin esiintyvyys laski noin 40000 – 70000 tapauksesta vuodessa noin nollaan. Luonnonvoimien, joita emme ymmärrä, vaikutuksesta. Epäilemättä. Kurkkumädän (sekä rokotteiden vuoksi että muista syistä) muuttuvasta epidemiologiasta voi lukea mm. täältä ja täältä sekä täältä.

Jossain määrin mielenkiintoista on se, että samaan aikaan kun esiintyvyys pysyi vaihtelevan korkealla tasolla (seikka jota Lydall ei mainosta), laski kuolleisuus selvästi (seikka jota Lydalla mainostaa). Jo tuttua rokotekirjaa
selailemalla törmää yhteen mahdolliseen selitykseen: nk. passiivinen immunisointi keksittiin 1800-luvun lopulla ja levisi aika nopeasti käyttöön. Miksi Lydall ei mainitse lainkaan tämän hoitomuodon käyttöönottoa mainostaessaan kurkkumätäkuolemien määrän suurta vähenemistä? Muutoinkin lääketiede alkoi kehittyä kunnolla juuri siinä 1800-1900 luvun vaihteessa, mikä näkyy monen muunkin taudin kuolleisuuden selvänä vähenemisenä (kuten parantunut ravitsemus ja hygieniset olotkin näkyvät – eivät nämä seikat missään nimessä merkityksettömiä ole tautien tappavuuden kannalta). Tässä yksi varsin vanha kurkkumätäkuolleisuuden kehitystä käsittelevä juttu, jossa pohditaan myös vähenemiseen johtaneita syitä (passiivinen immunisointi mainitaan yhtenä mahdollisena syynä ja myös rokotus mainitaan – rokotteita siis oli jo käytössä, mutta ilmeisesti ei vielä kovin laajalti).

Entäpä muut todisteet Lydallin väitteille?
Eräs Ethel Douglas Hume on kirjoittanut kirjan
joka ilmeisesti jollain tasolla käsittelee mikrobiteoriaa ja sen vaihtoehtoja, otsikon perusteella lähinnä Pasteurin ja herran nimeltä Béchamp teorioita siitä miten taudit aiheutuvat (mitä ilmeisimmin tämä eräs Hume on sitä mieltä että jälkimmäinen herra oli oikeassa joten nykylääketiede perustuu vääriin ajatuksiin), ja josta Lydallin käyttämän lainauksen perusteella löytyy lukuisia väitteitä kurkkumädästä ja sen rokotteesta. En aio lukea kyseistä kirjaa, eli en voi tarkistaa minkälaisiin viitteisiin väitteet perustuvat (Lydall Lydall,missä ovat alkuperäiset viitteet, vai oliko niitä lainkaan?). Mielenkiinnosta katson hieman tarkemmin Béchampin teoriaa (”the cellular disease theory”) ja sen kannattajien väitteitä, ja suosittelen sitä kaikille jotka kaipaavat hyviä hihittelyhetkiä. Tässä taulukkomuodossa näiden teorioiden erot (on muuten sivusto johon kannattaa tutustua tarkemmin vain tyhjällä virstarakolla, jos ei halua kastella pöksyjään, Rational Wikissä on hyvä nyrkkisääntö sivuston varalle), pahamaineinen NaturalNews pohtii niitä ja tässä myös mielenkiintoinen vanhemmille suunnattu sivusto (huomaa sivun lopussa oleva sininen ”buy it now” nappula, vain 27,95 dollarilla nille jotka haluavat ottaa täyden vastuun lastensa kasvattamisesta oikein). Mitäpä tässä muuta voi kuin käyttää nuorison suuhun paremmin sopivaa OMG lyhennettä.
Lydall siis harrastaa pientä flirttiä mikrobiteorian kieltäjien kanssa, joskaan ei ilmeisesti itse mene niin pitkälle – ainakaan tähän mennessä kirjassa ei ole kielletty sitä että mikrobit aiheuttavat tauteja. Tuossa lainatussa pätkässä mainitaan kuinka kurkkumätä hävisi Ruotsissa ilman rokotetta, ilmeisesti joskus 1930-luvulla. En löytänyt mitään tilastoja Ruotsin kurkkumätätilanteesta noin kauan aikaa sitten, mutta löysin
tämän josta käy ilmi yleisen DTP-rokoteohjelman käynnistyneen 1953. Mitä ilmeisimmin se D –komponentti oli siinä turha, kun kerran kurkkumätä oli jo hävinnyt Ruotsista? Asiaa paremmin tuntevat - kommentit ovat tervetulleita!

Lydall paljastaa myös Chigacon alueella vuonna 1969 sattuneesta epidemiasta ”järkyttäviä” lukuja: 55% tartunnan saaneista oli rokotettuja (joko täysin tai osittain, nämä on eritelty esimerkissä), lähteenä Mothering-lehti
#31 keväältä 1984. Ensinnäkin uskallan kyseenalaistaa lähteen (ja mainittakoot että Pubmed –haku ei tuottanut tulosta eri kombinaatioilla sanoista ”diphteria outbreak Chicago 1969”). Toisekseen prosenttiluvuista ei voi päätellä sitten yhtään mitään rokotteen tehosta, tarvitaan aktuelleja numeroita tartunnan saaneista ja siitä moniko heistä oli rokotettu, moniko ei, sekä siitä mikä oli yleinen rokotekattavuus tuolloin. Oletettavasti rokotekattavuus oli suuri (arvataan vaikkapa 90%). Jos otetaan esimerkkiin vaikkapa tuhat sairastunutta, oli heistä siis 550 (eli 55%) oli rokotettu jollain tasolla ja 450 ei ollut. Jos rokotteella ei olisi kertakaikkiaan mitään tehoa, pitäisi näiden tuhannen rokotetun joukossa olla noin 900 rokotettu ja 100 rokottamatonta (jos suhdeluku rokotettujen ja rokottamattomien välillä on se oletettu 90 / 10). Näiden arvauksiin perustuvien lukujen perusteella rokote siis selväsi suojasi tartunnalta. Jos taas rokotekattavuus olisikin ollut vaikkapa vain 10%, kääntyisi tilanne päinvastaiseksi: rokote altistaisi tartunnalle ja olisi siis haitallinen (koska sairastuneiden joukossa olisi niin suuri osuus rokotettuja verrattuna yleiseen populaatioon)! Pelkillä prosenttiluvuilla voidaan siis suoranaisesti valehdella ja hämätä - jos niin halutaan. Haluaako Lydall tehdä niin, vai eikö hän vain ymmärrä alkeellistakaan epidemiologiaa?
Tämän suuren ”epidemiapaljastuksen” teki Lydallin mukaan alunperin urhea tohtori Mendelson
(jonka nimen Lydall näyttää kirjoittaneen väärin), joka vaikuttaa olleen oikea ” Brave Maverick Doctor(korvaa autismi melkein millä tahansa muulla sairaudella) ja jonka mietteitä voi lukea jo aiemmin mainituilta sivustoilta. Mietityttää hieman mitä tämä lääkäri EI vastustanut? Valitettavasi nimi on niin yleinen että Pubmed-haulla ei pysty katsomaan mitä hän on julkaissut tieteellisissä lehdissä.

Lydall viittaa myös entisen Neuvostoliiton alueella tapahtuneeseen isoon epidemiaan, ja syyttää lääketeollisuutta tämän epidemian käyttämisessä pelotteena, jotta ihmiset ottaisivat myrkkypiikkejä joilla lääketehtaat käärivät isot voitot. Epidemian väitettiin johtuneen liian alhaiseksi tipuuneesta rokotekattavuudesta, mikä Lydallin mukaan oli valhe sillä kattavuus ei ollut tippunut, eikä epidemia hävinnyt vaikka rokotekattavuus nousi, viittenä on annettu nämä CDC raportit
. En ymmärrä miten Lydall on voinut päätyä yllämainittuihin väittämiin lukemalla nämä raportit. Mitä ilmeisimmin epidemialle oli useita syitä jotka osin ymmärretään vielä huonosti, mutta mielestäni Lydall on vetänyt johtopäätöksensä nyt ihan jostain muualta kuin mainituista raporteista. Suosittelen jokaista tsekkaamaan, mitä mieltä itse on. Pubmedistä löytyy useita juttuja liittyen tähän laajaan epidemiaan, silmäilin niistä muutamaa (nämä ovat ilmaiseksi saatavilla). Väite ettei rokotekattavuus ollut laskenut on ainakin perusteeton (esim. tuosta toisesta jutusta lause ” However, during the 1980s, changes in immunization policy, medical practice, and public acceptance of immunization led to less intensive immunization of children.” eli 80-luvulla muutokset rokotekäytännöissä, ”lääkäripraktiikka”käytännöissä sekä ihmisten ”suostuvaisuudessa” rokotuksiin johtivat siihen että lapsia rokotettiin vähemmän, pahoittelen erittäin kankeaa käännöstä), lisäksi rokotekattavuuden nousu näyttää korreloivan ajallisesti vähentyneiden tapausmäärien kanssa (esim. toisen jutun kuva 2, sivulla S13).

Kiinnitän myös huomiota siihen, että Lydalla ainakin pariin otteeseen mainitsee, kuinka (rokoteen avulla aikaansaadut) vasta-aineet eivät suojaa yksilöä kurkkumädältä, ja tämä on huomattu Englannissa tehdyssä tutkimuksessa
. Tutkimus kokonaisuudessaan näyttää olevan ulottumattomissani, mutta löydän pari tiivistelmää siitä; tässä (tuonne pitää näköjään kirjautua ensin) ja tässä sekä tässä myös yhden alkua, kokonaan saisi vain maksamalla. Jännittävän vanha viite muuten, jälleen kerran. Tiivistelmien mukaan tutkimuksessa katsottiin kahden eri kurkkumätä-epidemian tietoja, ja erityisesti niitä potilaita jotka sairastuivat rokotteesta huolimatta (ja joita oli näissä epidemioissa poikkeuksellisen paljon), ja ilmeisesti havaittiin että rokotetun henkilön verestä mitattu vasta-ainepitoisuus (nk. tiitteri) ei näytä olevan kovin hyvä indikaattori siitä, miten hyvässä suojassa yksilö on kliiniseltä infektiolta. Ei sinänsä yllättävää, jo pitkään on tiedetty että pelkän vasta-ainetiitterin (joko rokotteen, tai luontaisen infektion jälkeen) katsominen suojan arvioimisessa voi olla harhaanjohtavaa, riippuen hieman taudista, se vaan on sattunut olemaan se mitä osataan mitata. Toisaalta siinä havaittiin myös että rokotettujen yksilöiden kuolleisuus oli nolla ja heidän joukossaan oli myös erittäin vähän vakavia tautimuotoja, eli rokote (tai rokotteet, valmisteita oli useita joissa mahdollisesti oli eroja tehossa) sinänsä oli ilmeisesti suojaava. Miksi Lydall jättää tämän mainitsematta? Ja ennen kaikkea – miksi hän jälleen kerran ottaa yhden tutkimuksen, tekee siitä omat liian pitkälle menevät johtopäätöksensä ja jättää muun datan aiheesta huomiotta?

Rokotekirjan kohdasta ”Correlates of protection” saa yleiskuvan siitä, mitä tiedetään kurkkumädältä suojaavasta immuniteetista ja sen tasosta. Näyttää siltä että vasta-ainetaso kyllä pääsääntöisesti korreloi suojan kanssa, mutta luonnollisesti myös altistuksen taso (= difteriatoksiinin määrä, kurkkumädän oireethan aiheutuvat bakteerin tuottamasta myrkystä) vaikuttaa myös, eli jos henkilö altistuu suurelle toksiinimäärälle, ei isotkaan vasta-ainepitoisuudet välttämättä tautia estä: ”Probably no level of circulating antitoxin confers absolute protection; Ipsen[168] reported two cases of fatal diphtheria in patients with antitoxin levels above 30 IU/mL the day after onset of symptoms.” eli todennäköisesti ei ole olemassa mitään tiettyä vasta-ainetasoa joka tarjoaisi absoluuttisen suojan, ja on raportoitu jopa kuolemantapauksia erittäin isosta vasta-ainetasosta huolimatta. Tässä myös yksi juttu jossa on taulukoitu vasta-ainetasoja suojan kanssa, mutta tekstissä mainitaan ettei niitä yksin voi käyttää diagnostisina. Mutta etteikö vasta-ainetaso yhtään korreloisi suojan kanssa – kuten Lydall väittää? Hevon kukut.
Luvussa esitetään myös tavanomaiset mongerrukset salaliitoista ja annetaan esimerkkejä kuinka epidemiatapauksissa potilaiden taustoja ei kerrota (rokotettujen sairastuneiden diagnoosit muutettiin sopivasti jotta peiteltäisiin rokotteiden pettäminen). Niin ja sitäpaitsi C-vitamiini estää täysin myös kurkkumätä-tapaukset! En vaivautunut edes tarkistamaan löytyisikö tälle väitteelle jotain tukea, mitään viitettä ei turhaan annettu.

Loppuun liitän vielä pari tutustumisen arvoista juttua kurkkumätään liittyen; tässä suomalaista
tutkimusta vasta-ainetasoistamme (lääketehtaiden miehet mustissa lienevät jo "hoidelleet" moiset tutkijat, jotka kehtaavat ehdottaa vahviste-rokotusten harventamista!), tässä yleiskatsaus aiheeseen, tässä Euroopan alueen seurantajärjestelmästä tietoa ja tässä ihan hauska (historiallinen) juttu Englannin kurkkumätärokote-tilanteen kehittymisestä.

Taidan kyllä edelleenkin pitää itseni ja muun perheen rokotettuina kurkkumätää vastaan, kissoja lukuunottamatta, ne saavat muita myrkkypiikkejä.