tiistai 18. tammikuuta 2011

Luku 20

Ja niin on uusi vuosi mutta vanhat kujeet jatkuvat. Ehdin lomalla lueskella normaalia enemmän, joten pääsin seuraavassa luvussa hyvään vauhtiin, eli voinen väittää olevani jopa etuajassa.

Luku 20 käsittelee rokotteiden turvallisuus ja tehokkuustutkimuksia ja on otsikoitu ”Vaccine myth number eleven: ”Vaccines are scientifically tested for safety and effectiveness”. Lyvun johdannossa Lydall esittelee rokotteiden testaamiseen liittyviä harhaluuloja, jotka suomennan tähän.

"Ennen lisensointia rokotteet testataan turvallisuuden ja tehon osalta. Testaus tehdään ensin eläimillä, ja jos rokote todetaan turvalliseksi ja tehokkaaksi, se testataan pienellä ryhmällä ihmisiä, ja sen jälkeen isommalla ryhmällä. Jos rokote ei estä tautia joka sen pitäisi estää, se hylätään. Rokotteen tarkka annos, joka tarvitaan immuniteetin tuottamiseen, määritetään henkilön painon mukaan. Jos rokote aiheuttaa sivuvaikutuksia kokeiden aikana, sitä ei käytetä massaimmunisoinneissa. Jos kaikista varotoimista huolimatta rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia yleisessä käytössä, se vedetään heti pois käytöstä."

Joukosta bongaantuu heti yksi, joka osoittaa että Lydall ei edelleenkään ole vaivautunut avaamaan yhtäkään immunologian perusoppikirjaa. Haluaisin totisesti nähdä missä väitetään rokotteen tarkan annoksen määritettävän painon mukaan. Uskallan olla 100% varma ettei missään. Rokotteita ei annostella tarkasti painon mukaan. Joillain rokotteilla on erikokoisia annoksia lapsille ja aikuisille (esim. influenssa), mutta esim. aikuisten rokotteissa paino ei ole relevantti annoksen koon kannalta. Antigeenille herkkien solujen määrä (mm. dendriittisolut) ei riipu ihmisen painosta, niiden määrä siis ei lisäänny läskin lisääntyessä, kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee tapahtuvan. Tämä ”myytti” on Lydallin itsensä (tai jonkun muun samoissa sfääreissä liikkuvan) kehittämä, ja osoittaa että ymmärrys immuunijärjestelmän toiminnasta on pakkasen puolella.

Lydallin mukaan rokotteita ei testata oikeastaan mitenkään ennen lisensointia, eikä niiden tehosta ja turvallisuudesta ole mitään takeita. Jenkkilässä rokotevalmistajan tarvitsee kuulemma vain heittää FDA:lle vähän itse kehittelemäänsä dataa rokotteen ”turvallisuudesta”, mutta sen puhtaudesta (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan Lydallin mielestä), tai tehosta ei tarvitse olla mitään todistetta. FDA:ta ei esim. vaadita tarkistamaan miten mätiä ja pilaantuneita rokotteissa olevat apinan munuaissolut ovat. Lydall ilmeisesti kuvittelee että rokotelabroissa makailee pöydillä mädäntyneitä munuaisia joissa rokotemikrobeja viljellään. Uutispommi Lydallille: mädäntyneet soluviljelmäsolut ovat käyttökelvottomia. Tässä yksi sivusto jossa on joitain kuvia soluviljelmäpulloista, ja soluviljelmätekniikoista löytyy varmasti infoa pilvin pimein, jos Lydallia oikeasti kiinnostaisi.

Valittaessaan rokotteiden puutteellista tutkimusta ennen lisensointia, Lydall viittaa lähinnä yhteen kirjaan, tähän. Ihanko tosissaan tämä on ainoa lähde mistä rokotteiden lisensointiprosessi kerrotaan (”luotettavasti”)?

Käännytään taas rokotekirjan puoleen. En jaksa lukea sanasta sanaan koko rokotteiden kehittämistä & tutkimusprotokollaa käsittelevää kappaletta, sen verran pitkä se on, mutta silmäilen sitä ylimalkaisesti ja bongaan hyvän kuvaajan eri vaiheista. Lyhykäisyydessään, kun ensin on hyvä peruskäsitys taudin perusteista, organismin immunogeenisista osista (=osat jotka stimuloivat immuunijärjestelmää), valmistusmenetelmien soveltuvuudesta ja prekliinisistä kokeista (=mm. ne eläinkokeet), alkaa varsinainen testaus joka jakaantuu kolmeen faasiin. 1. faasissa testataan turvallisuutta, immunogeenisuutta ja annostasoja, 2. faasissa turvallisuutta, immunogeenisuutta ja tehoa, 3. faasissa turvallisuutta ja tehoa. Sen jälkeen päästään lisensointiin, ja ns. post-marketing faasiin, kun rokote otetaan varsinaisesti käyttöön. Lydallin väite siitä ettei tehosta tarvitse olla mitään todisteita on siis hevon kuuta. Sama näyttää pätevän puhtauden osoittamiseen, sillä kirjassa on pari taulukkoa (taulukot 73-6, 73-7) esimerkkinä siitä, mitä hepatiitti B ja vesirokko-rokotteista tulee testata ennen vapauttamista, ja lista on aika pitkä. Varsinaiset FDA:n vaatimukset biologisille valmisteille löytyvät ilmeisesti täältä, joskin myönnän että itse jätän ne lukaisematta. FDA:n sivuiltakin löytyy lyhyt selostus. WHO:n sivuilla on myös mielenkiintoista infoa aiheesta. Tämä on tokikin nykytilanne, joskus viime vuosisadan alussa tilanne on ollut toinen ja silloiset vaatimukset eivät taatusti täyttäisi nykyistä tasoa (kuten ei lääkkeidenkään kohdalla). Ehkä Lydall tarkoittaakin parin sadan vuoden takaista tilannetta, niin usein hän viittaa varsin vanhaan dataan?

Normaalin salaliitto-löpinän lisäksi Lydall käsittelee lähinnä DTP-rokotetta ja sen testausta (tai testaamattomuutta) sekä kyseisen rokotteen aiheuttamia ongelmia. Lydallin mukaan rokotteen hinkkuyskä-osuuden on ”sadoissa artikkeleissa” raportoitu aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia, kuten neurologisia ongelmia. Lydall viittaa mm. tähän ja tähän (joka ei käsittele ainoastaan DTP-rokotetta) ja ilmeisesti vastaavanlaisia juttuja löytyy Pubmedistä lisääkin, mm. tämä, nämä kaksi naapurimaastamme, sekä tämä. Nämä kaikki käsittelevät ns. kokosolurokotetta, joka oli aiemmin käytössä (ja on yhä edelleenkin monissa maissa); hinkuyskästä ja rokotteista sitä vastaan voi lukea mm. täältä. Kokosolurokote on ilmeisesti aika ”jyty”, ja sen tiedetään aiheuttavan aika paljon erilaisia sivuvaikutuksia (joista mm. tässä). Mutta onko se aiheuttanut pysyviä neurologisia ongelmia, jotka johtaisivat mm. epilepsiaan, lapsen kehityksen viivästymiseen tai jopa pysähtymiseen – tämä on ollut varsin kiistelty aihe joitakin kymmeniä vuosia sitten. Huomattavaa on, että nämä ym. raportit, ainakin ne jotka pääsin lukemaan, ovat lähinnä tapausselostus-sarjoja tai esiintyvyystutkimuksia, eivät epidemiologisia tutkimuksia. Muistanette että Lydall kritisoi Jennerin tapausselostus-sarjaa kontrolliryhmän puutteesta! Miksi sama asia ei häiritse häntä nyt, vaan nämä tapausselostukset kelpaavat todistamaan yhteyden?

Anekdoottiset tapausselostukset ovat toki tärkeitä, niiden avulla voidaan muodostaa hypoteeseja ja ne saattavat johtaa uusiin löytöihin, mutta ne eivät riitä todisteeksi (paitsi Lydallille, joskin vain silloin kun se hänelle sopii). Epilepsiaa, kehitysviivästymiä ja erilaisia aivoperäisiä ongelmia esiintyy lapsilla ”normaalistikin” juuri rokotusiässä. Avainkysymys onkin, mikä on niiden taustaesiintyvyys, ja vain isoilla epidemiologisilla tutkimuksilla voidaan selvittää, lisääkö rokote niiden esiintyvyyttä.
Rokotekirja tiivistää ongelman: "The relationships between whole-cell pertussis vaccine and fatal or disabling events were difficult to evaluate because of the rarity of such events; because vaccine was administered to infants at an age when disorders such as encephalopathy, infantile spasms, neurologic conditions, and SIDS were most likely to occur; because these disorders can arise from other causes; and because an absolute negative can never be proved." Eli kokosolu-rokotteen ja fataalien tai vammauttavien tapahtumien yhteyttä oli vaikea arvioida, koska kyseiset tapahtumat ovat harvinaisia, rokote annettiin lapsille iässä jolloin näitä tapahtumia, kuten enkefalopatiaa, infantiilispasmeja, neurologisia tiloja ja kätkytkuolemaa esiintyy todennäköisimmin ja niitä voi aiheuttaa muut syyt, ja koska negatiivista (eli yhteyden puutetta) ei voida koskaan todistaa absoluuttisen varmasti.

Rokotekirjan mukaan Englannissa vuosina 1976-1979 suoritettu ” The National Childhood Encephalopathy Study”, josta jonkinlainen lyhennelmä-juttu tässä, havaitsi kokosolurokotteella ja enkefalopatialla tilastollisesti merkitsevän yhteyden; Based on 11 subjects who appeared to have residua 18 months after vaccination, it was estimated that acute encephalopathy with permanent brain damage occurred at the widely quoted rate of 1 per 310,000 doses, with a 95% CI of 1 in 54,000–5,310,000 doses. (Perustuen 11 tapaukseen, jolla vaikutti jääneen jotain pysyvää ongelmaa 18 kk rokotuksen jälkeen, arvioitiin että pysyvään aivovammaan johtava akuutti enkefalopatia esiintyi noin 1 tapaus per 310 000 annosta, luottamusväli aika laaja). Jatkoseuranta samaan juttuun löytyy myös.

Kyseistä tutkimusta on mitä ilmeisimmin kritisoitu runsaasti puolin ja toisin (esim. tämän mukaan tapauksilla oli kaikilla identifioitavissa muu syy) ja sen koko oli kyllä kohtuullisen pieni, ottaen huomioon enkefalopatian arvioidun harvinaisuuden. Tässä isommassa tutkimuksessa ei havaittu enkefalopatioita pian rokotuksen jälkeen, ja tässä ei havaittu suurentunutta riskiä tietyille tapahtumille (mm. enkefalopatia) rokotuksen jälkeen, kuten ei tässäkään. Tässä yksi pitkähkö seuranta aiheesta, jonka abstrakti on tosin harmillisen tynkä eikä koko juttua saa (kuten ei suurinta osaa näistä eli joudun tyytymään abstrakteihin).
Tanskassa tehdyn rokoteohjelman muutoksen jälkeen voitiin katsoa muuttuuko neurologisten ongelmien esiintymisajankohta; jos rokote aiheuttaa ongelmia, luulisi ongelmien seuraavan rokoteohjelmaa. Tulos: "No relationship between pertussis immunization and the occurrence of central nervous system infections was noted" (eli ongelmien alkuajankohta ei muuttunut). Huomattavaa on että kuumekouristusten alkuajankohta muuttui rokoteohjelmien mukana, mikä on loogista; kuume on yleinen rokotereaktio joten kuumekouristuksia voi odottaa yleisemmin rokotuksen jälkeen. Saman ryhmän toinen tutkimus suunnilleen samasta aiheesta, sama tulos. Tapausten, joiden kuolema on yhdistetty kokosolurokotteeseen, patologiaa on myös tutkittu, eikä niistä ole löytynyt selviä yhteisiä piirteitä tai viitteitä rokotteen kausaliteetista.

Kätkytkuoleman yhteyttä kokosolurokotteeseen on myös spekuloitu ja viitteitä siitä on saatu mm. tässä ja tässä sekä ilmeisesti myös useassa muussa jutussa joihin rokotekirjassa viitataan mutta joita ei Pubmedistä löydy. Toisaalta yhteyttä ei ole löytynyt mm. tässä, tässä tai tässä. Joissain tutkimuksissa on tämän mukaan havaittu rokotteen jopa suojaavan kätkytkuolemalta, ja ilmeisesti ainakin tässä ehdotetaan näin.     

Tässä vielä yhteenvetorevari kokosolurokotteen epäillyistä vakavista sivuvaikutuksista, ja tässä yksi juttu joka ilmeisesti kokoaisi tarinan yhteen, harmi vaan ettei sitäkään saa ilmaiseksi. Myös SBM blokkasi aiheesta hiljattain. Riskiä vakaviin neurologisiin ongelmiin lasten perusrokotuksen jälkeen on arvioitu tässä aika tuoreessa tutkimuksessa Briteissä ja Irlannissa (ja ymmärtääkseni ainakin Briteissä on vielä käytössä hinkuyskän kokosolurokote, kuten tuosta abstraktistakin saa käsityksen).

Jostain syystä Lydallin viitteistä saa ”aika erilaisen” kuvan aiheesta.

Nyttemmin, geeniteknologisten metodien tultua saataville, on tutkittu tarkemmin tapauksia, jotka on luokiteltu ”mahdollinen rokotevamma” –kategoriaan (ja joista osa on tämän kirjan mukaan aikoinaan saanut kompensaatiota ns. rokoteoikeudenkäynneissä). Tutkimuksessa katsottiin tarkemmin 14 potilasta, jotka olivat saaneet "epileptinen enkefalopatia rokotteen vuoksi" diagnoosin. Kaikilla oireiden alku ajoittui 72 tunnin sisään rokotteen saannista (kaikki olivat saaneet yhdistelmärokotteen jossa oli joko hinkuyskä, tetanus ja kurkkumätä, tai sellaisen jossa oli näiden kolmen lisäksi Hib ja polio). Tutkimushetkellä nämä potilaat vaihtelivat iältään välillä 2,5-47 vuotta, ja oireet olivat alkaneet 2-11 kk ikäisinä. Potilaiden tapauskuvausten ja EEG:n perusteella tehtiin kullekin tarkempi diagnoosi epilepsia-tautiluokituskriteerien avulla ja näiden perusteella 8:lla tapauksista oli ns. SMEI-syndroma, neljällä ns. rajatapaus-SMEI, ja kahdella ns. Lennox-Gastaut syndroma. Tämän jälkeen kaikilta katsottiin geeniteknologisin menetelmin nk. SCN1A -geeni, jonka mutaatioiden tiedetään johtavan ongelmiin hermosolujen natrium-kanavan toiminnassa, ja sitä kautta SMEI-syndromaan, johon liittyy mm. epileptiset kohtaukset ja mahdolliset kehitykselliset ongelmat. 11 potilaista löytyi tämä mutaatio, eli SMEI-diagnoosi varmistui (kaikilla SMEI-potilailla ei ole tätä mutaatiota, mutta ilmeisesti pidetään todennäköisenä että heillä on joku muu mutaatio). Rokotevamma-diagnoosi oli siis virheellinen.Yhdelläkään näiden potilaiden vanhemmista, jotka saatiin tutkittua (9/11 molemmat vanhemmat, 1/11 vain toinen, 1/11 ei kumpaakaan) ei löytynyt kyseistä mutaatiota - eli se oli syntynyt spontaanisti raskausaikana. Samaisen tutkijan jatkojuttu jonka mukaan saattaa olla että rokote aikaistaa syndroman oireiden alkamista (mutta geenivirheen kantajilla ne alkavat aina jossain vaiheessa). Ja vielä aiheeseen liittyvä revari.

Vaikka kokosolurokote ei ilmeisesti aiheutakaan väitettyjä vakavia sivuvaikutuksia (tai jos aiheutti, niin sen verran vähäisellä ilmaantuvuudella että sitä on about mahdoton määrittää), on tarve vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavalle rokotteelle ollut ilmeinen. Erilaisia asellulaarisia komponenttirokotteita on testailtu vuosien varrella, ja Lydallkin mainitsee ne lyhyesti. Viitaten tähän juttuun, hän toteaa että ne aiheuttavat vähemmän ei-vakavia sivuvaikutuksia (jotka ”medical establishment” suostuu myöntämään), mutta vakavien sivuvaikutusten määrä on kuitenkin sama kuin kokosolurokotteella. Juttu on ”commentary”, jossa vedetään yhteen asellulaaristen rokotteiden testaustuloksia ja siinä viitataan tähän ja tähän juttuun. Toden totta: ”…showed that the rate of serious adverse effects (SIDS, near-SIDS, afebrile seizures, developmental delay, hospitalization and encephalopathy) did not differ between whole-cell and acellular vaccines.” eli noiden tutkimusten mukaan vakavien sivuvaikutusten (kätkytkuolema, lähes-kätkytkuolema, kuumeeton kouristuskohtaus, kehitysviivästymä, sairaalaan joutuminen ja enkefalopatia) esiintyvyys ei eronnut kokosolurokotteen ja asellulaarisen rokotteen välillä. Tärkeää onkin se mitä tästä voidaan päätellä; “This finding accords with the evidence that these events occur by coincidence and are not vaccine related”. eli tämä havainto sopii siihen käsitykseen (tai aiempaan "todistusaineistoon" - miten tuon nyt suomentaisikaan) että nämä tapahtumat ovat satunnaisia, eivätkä liity rokotteeseen. Kun katsoo vakavien tapahtumien esiintymismäärää näissä tutkimuksissa, voi havaita että niitä oli mahdottoman vähän: 1 SIDS (35 päivää toisesta rokotuksesta), 1 ”near-SIDS” (42 päivää ensimmäisestä rokotuksesta), ja 2 ”kohtausta” (seizure, toinen 21 päivää kolmannesta rokotuksesta, toinen 3 tunnin kuluttua rokotteesta – tämä jälkimmäinen laskettiin rokotesivuvaikutukseksi). Ja kaikki nämä esiintyivät jonkun asellulaarisen rokotteen saaneissa ryhmissä! Virnuillen voisi todeta että aivan, asellulaarinen rokote tosiaan aiheuttaa saman verran vakavia sivuvaikutuksia kuin kokosolurokote –  pyöreät nolla, mutta tyydyn sen sijaan kritisoimaan commentary-jutun johtopäätöslausetta (johon Lydall ilmeisesti perustaa väitteensä), sillä tutkimus oli aivan liian pieni määrittämään harvinaisten vakavien sivuvaikutuksien esiintyvyyttä (eikä näistä väitettykään tutkimuksessa oikeastaan mitään, kunhan referoitiin kokosolurokotteen väitetyt ongelmat).

Lydall nostaa esiin myös sen että sivuvaikutus-tutkimuksissa havaittuja vakavia neurologisia oireita ei seurata, jotta voitaisiin nähdä jääkö lapsille pysyviä ongelmia. Hänen mukaansa tässä jo aiemmin mainitussa jutussa raportoidut vakavat tapaukset jätettiin seuraamatta, vaikka ”aktivistit” ja ”äänet” yrittivät painostaa tekijöitä seuraamaan, jääkö näille potilaille pysyviä ongelmia. Salaliitto vaimensi vaatimukset, eikä seurantaa tehty. Ai ei vai? Seurantajuttu on julkaistu 7 vuotta ennen Lydallin kirjan julkaisemista. Jäikö se huomaamatta häneltä, vai eivätkö tulokset vaan sopineet kuvaan? Tuosta kyseisestä sivuvaikutus-tutkimuksesta Lydall kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka sitä väärenneltiin jotta sivuvaikutukset saatiin vähäisiksi. Viite kaikkiin kuvattuihin yksityiskohtiin on sama. Need I say more?

Kokosolurokotteen epäiltyjen ongelmien vuoksi rokotekattavuus laski monessa maassa valtavasti, ja joissain maissa se jopa otettiin pois ohjelmasta. Tämä juttu kuvaa tapahtumien kulkua Englannissa ja tässä juttu joka vertailee maita joiden rokotekattavuus laski huomattavasti maihin joissa kattavuus pysyi pääosin hyvänä. Englannissa rokotekattavuus laski noin 80%:sta alhaisimmillaan noin 10-30% tienoille (alueellista vaihtelua), ja 1970-luvun loppupuoliskolla iskenyt hinkuyskäepidemia oli suurin sitten rokotteen käyttöönoton jälkeen. Japanissa rokotteen käyttö ensin lopetettiin (1975), mutta myöhemmin jatkettiin myöhennetyllä aikataulutuksella. Seurauksena epidemia, jossa kuoli vuoden 1979 aikana 40 lasta. Ruotsissa rokotekattavuus laski noin 90%:sta 12%:iin, kunnes rokotteen käyttö lopetettiin kokonaan. Seurauksena hinkuyskän esiintyvyyden nousu joidenkin kehitysmaiden tasolle (yli 100 / 100 000 asukasta). Naapurimaiden vertaileminen on myös mielenkiintoista: Itä-Saksan korkea rokotekattavuus (insidenssi noin 1-2 / 100 000) versus Länsi-Saksan alhainen kattavuus (insidenssi arvioitu 180 / 100 000; tarkkaa dataa ei saatavilla koska hinkuyskä ei ollut ilmoitettava tauti siellä). Ruotsi versus Norja (jossa korkea kattavuus): yli 100 / 100 000 versus 10-30 / 100 000.

Myös Lydall mainitsee rokotekattavuuden laskua seuranneen hinkuyskäepidemian (ilmeisesti viitaten Englannin epidemiaan), mutta korostaa että kuolleisuus siinä oli alhaisempaa kuin aiemmissa epidemioissa, viite on tämä juttu. (Mielenkiintoisena OoTeenä mainittakoot että kyseisen jutun kirjoittaja on ns. HIV-denialisti) Tapauskuolleisuus Englannissa oli kyllä alhainen; ”vain” 54 lasta kuoli 1977-1983 välillä, mutta jälkeenpäin on esitetty epäilyjä että hinkuyskä-kuolemantapauksista osa olisi tilastoitu virheellisesti, ja niitä olisi oikeasti ollut jopa 460-600; mm. kätkytkuolemien määrä nousi epidemian aikana. Ruotsissakin on havaintoja siitä että kätkytkuolemat voivat liittyä hinkuyskäepidemioihin ja tässä yksi tarkempi tutkimus Saksasta aiheeseen liittyen.

DTP-rokotteen jälkeen Lydall käsittelee vielä Uudessa Seelannissa 1990 tehtyä Haemophilus influenza tyypi b (eli Hib) -konjugaattirokotteen testausta ja siihen liittyvää salailua, peittelyä ja vääristelyä. Viitettä ei ole, enkä onnistunut löytämään Pubmedistä mitään joka kuvaisi tähän sopivaa tutkimusta, mutta ehkä kaikkia rokotetutkimuksia ei julkaista sellaisenaan. Rokotteen luonnetta (ja sivuvaikutusten peittelyä) kuvatessaan Lydall toteaa ”As the germ itself is capable of causing permanent brain damage, it is absurd to suggest that the surface antigen of the germ that has been attached to a foreign protein cannot do the same.” eli koska pöpö itse voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion, on absurdia väittää etteikö vieraaseen proteiiniin liitetty pinta-antigeeni kykenisi tekemään samaa.

Ilmeisesti Lydallilla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten Hib-infektion aivovaurio syntyy.

Selailen rokotekirjaa. Hib leviää hengitysteitse, ja kolonisoi joidenkin lasten nenänielun / kurkun alueen, aiheuttamatta välttämättä oireita (esim. tässä ja tässä lisätietoa). Nämä terveet kantajat levittävät bakteeria toisiin lapsiin. Varsinainen tauti (invasiivinen Hib) voi olla seurausta joko hengitysteitse saadusta tartunnasta, tai omasta nielukolonisaatiosta lähtöisin olevasta bakteerien tunkeutumisesta syvemmälle. Verenkierron mukana bakteeri leviää elimistössä aiheuttaen mm. hengitystieinfektioita, meningiittiä, kurkunkannen tulehdusta, septistä niveltulehdusta, sydänpussintulehdusta, osteomyeliittiä ja pehmyskudospaiseita. Lydallin mainitseman aivovaurion kannalta meningiitti on oleellisin, ja bakteriellin tulehdusreaktion seurauksena mm. aivokalvot turpoavat. Meningiitin tapauskuolleisuus on suuri ja selvinneistä jopa 15-30% esiintyy komplikaatioita kuten kehitysvammaisuus, CP-vamma,  kuulovaurio ja kouristuskohtauksia. Pysyvät vauriot ovat siis seurausta Hib-bakteerin aiheuttamasta aivokalvojen vakavasta tulehduksesta. Lydallin mielestä pelkkä bakteerin pinta-antigeeni voisi tehdä saman. Voisiko hän (tai joku muu vapaaehtoinen) selittää, millä mekanismilla tämä tapahtuu? Miten tämän pinta-antigeenin invaasio pistopaikasta verenkierron kautta (tai ihan mitä tahansa kautta) veri-aivoesteen läpi aivokalvoihin tapahtuu? Miten kyseinen polysakkaridi-antigeeni lisääntyy aivokalvoilla? Miten se aiheuttaa bakteerin aiheuttamaan tulehdusreaktioon verrattavissa olevan tulehduksen siellä?

Epäilen että vain homeopaatti kykenee antamaan vastaukset kysymyksiini. Mutta myönnän kyllä että nyt liikutaan oman osaamisalueeni rajamailla, oikeastaan jo sen ulkopuolella, eli ehkä puutteellisten tietojen vuoksi en vaan kykene ymmärtämään miten polysakkaridirakenteinen pinta-antigeeni aiheuttaa aivovaurioita (vieraaseen proteiiniin liitettynä tai ei). Olen avoin selityksille, mieluiten viitteiden kera.

Lydall myös mainitsee, että kyseisen rokotekokeen varsinainen intressi oli selvittää, reagoisivatko tietyt etniset ryhmät, polynesialaiset ja maorit, rokotteeseen, sillä aikuisilla oli havaittu että ainoastaan eurooppalaiset reagoivat rokotteeseen. Lydall ei tarjoa tälle mitään viitettä, enkä millään onnistu löytämään tiedolle mitään tukea tai ylipäänsä dataa aiheesta, joskin uskon kyllä että eri etnisillä ryhmillä voi hyvin olla erilaisia reagointitapoja erityyppisiin antigeeneihin. Ainoa, mitä löysin, oli tämä juttu, jossa nähdäkseni on nimenomaan todettu, ettei etnisellä taustalla ole vasteen kannalta merkitystä – joskin koehenkilöiden määrä on aika pieni. Tässä juttu nimenomaan Uudesta Seelannista, jossa mainitaan rokotteen vähentäneen tautitaakkaa kaikissa etnisissä ryhmissä, mutta maoreilla sen vaikutus on ollut suhteessa vähäisin. Artikkelissa pohditaan johtuisiko tämä alhaisemmasta rokotekattavuudesta, joka on aiemmissa tutkimuksissa todettu kyseisessä etnisessä ryhmässä. Tässä WHO:n dokumentissa ei myöskään mainita vasteen vaihtelua etnisten ryhmien välillä – mutt hei, miksipä salaliitto sitä mainitsisikaan.
Siitä huolimatta, että tässä ym. rokotekokeessa kuulemma todettiin, ettei se ollut tehokas maoreilla ja polynesialaisilla, sai salaliitto ujutettua jonkun toisen merkkisen, mutta Lydallin mukaan kuitenkin tismalleen samalla lailla valmistetun rokotteen (konjugoidun polysakkaridin) Uuden Seelannin ohjelmaan. Tätä ei pysty tarkistamaan, koska jälleen viitteet puuttuvat, mutta jos Lydall ymmärtäisi jotain immunologiasta ja rokotteista, hän tietäisi, ettei kaksi ”konjugoitua polysakkaridirokotetta” välttämättä ole tismalleen samanlaisia.

Hib rokottetta kehitettäessä kokeiltiin ensin puhdasta kapselipolysakkaridia, mutta valitettavasi puhtaat polysakkaridi-antigeenit ovat usein heikommin immuunijärjestelmää stimuloivia (ns. T-riippumaton antigeeni) ja nämä rokotteet toimivat huonosti alle 1,5-vuotiailla lapsilla. Jos polysakkaridi liitetään proteiinirakenteiseen antigeeniin, ns. kantajaan, tunnistaa immuunijärjestelmä sen paremmin, jolloin polysakkaridia vastaan saada aikaiseksi (parempi) vaste, ja (enemmän) vasta-aineiden tuotantoa. Hib-rokotteissa on käytetty neljää eri kantajaproteiinia (mm. tetanus- ja difteriatoksoideja), ja ne voivat erota muiltakin osiltaan (rokotekirjasta): The protein carrier, PRP component size, and chemical linkages are different for all four conjugate vaccines, and there are some differences in the elicited immune response; eli proteiinikantaja, PRP komponentti (eli polysakkaridikapselin osanen) ja kemialliset sidokset ovat erilaisia kaikissa neljässä konjugaattirokotteessa, ja myös stimuloidussa immuunivasteessa on joitakin eroja. Eli vaikka Uuden Seelannin rokotekoe olisi osoittanut että se ei toimi riittävän hyvin mainituilla etnisillä ryhmillä (josta en löydä mitään dataa), olisi toinen konjugoitu polysakkaridirokote voinut varsin hyvin toimia, toisin kuin Lydall luulee. Lisää Hib-rokotteista voi lukea tästä ihan suomalaisesta jutusta.

Lydall mainitsee kahdessa eri kohdassa Hib-rokotteen aiheuttaneen noin parisataa kuolemaa ekan vuoden – kahden aikana sen tultua käyttöön Jenkkilässä vuonna 1990, mutta kummassakaan kohdassa ei ollut viitettä, enkä onnistu millään hakusanoilla löytämään Googlesta tai PubMedistä mitään mikä liittyisi aiheeseen. Ilmeisesti tällaisia väitteitä voi kuka tahansa keksiä omasta päästään, ja esittää niitä faktoina? Niin joo, se salaliitto.

Mutta taas olen jaaritellut yli sallitun rajan, eli jäänee tällä kertaa jälleen yhteen lukuun. Helmikuun hangilla toivottavasti tavataan!