tiistai 8. marraskuuta 2011

Saisko olla alumiinia?

Päivitystauko venyi kolmeksi kuukaudeksi - ei ollut tarkoitus. No, jokainen lapsellinen tietää mitä tämä on, ja kun soppaan heitetään syksyn pimeys, ylitöitä, ressiä ja ylenmääräistä väsymystä, jää tällaiset harrastusprojektit väkisinkin sivurooliin.

Internetin ihmemaassa rokoteaiheita surffuuttaessa ei voine olla törmäämättä alumiiniin. Alumiinista, ja erityisesti sen vaaroista, kerrotaan yhtä sun toista, ja hiljattain törmäsin siihen myös tässä Tomljenovic & Shaw artikkelissa eräällä nimeltämainitsemattomalla forkalla linkitettynä. Juttu vaikutti kiinnostavalta, ja ajattelin lähteä hieman sen pohjalta katselemaan sitä, miten alumiini liittyykään rokotteisiin, ja mitä siitä ajattelisin. Pahoin pelkään tämän postauksen olevan kohtuullisen raskasta luettavaa, joten ottakaa kuppi kahvia kaveriksi ja pitäkää taukojumppia välillä.

Ensinnäkin pientä kertausta jo kauan sitten unholaan jääneiltä lukion kemian tunneilta. Netistä löytyy tällainen lyhytkurssi alumiiniin, mutta osan tiedoista lähteeksi on mainittu ”Nordic Aluminium Oyj” joten suhtaudutaan sivun tietoihin pienellä varauksella, sillä mikäpä yritys ei haluaisi kertoa tuotteistaan lähinnä positiivista. Alumiinin kerrotaan olevan kolmanneksi yleisin alkuaine, metalleista yleisin, ja maaperästä sitä on 8%. Wikipediassa mainitaan ihmisen saavan noin 7mg alumiinia vuorokaudessa ravinnosta, ja tästä määrästä kerrotaan imeytyvän noin 1/10, mutta alumiinia käsittelevistä artikkeleista saan kyllä tähän imeytyvään osuuteen ihan eri tietoa, mm. tässä jutussa todetaan ”oral Al intake of 5000 μg/day from diet that is 0.25% bioavailable delivering 12.5 μg to systemic circulation” eli alumiinin ”bioavailability” suun kautta (=imeytyminen suolistosta) olisi Wikipedian tietoa selvästi pienempi (aktiivisemmat korjatkoot), vaihdellen hieman alumiiniyhdisteestä riippuen, mutta ollen alle prosentin luokkaa. Vastasyntyneen saama annos suun kautta on luullakseni aikuista pienempi koska vastasyntyneet saavat vain joko äidinmaitoa tai korviketta. Tässä mainitaan äidinmaidon alumiinipitoisuudeksi 0,04 mg/ l ja korvikkeen 0,225 mg / litra (ja siis vain alle prosentti tästä imeytyy verenkiertoon). Törmäsin myös alumiinin kemialliseen “substance summaryyn” mutta siinä ei ole paljoa asiaa liittyen rokotteisiin. Myös HSDB (Hazardous Substances Data Bank) sisältää alumiini-tietoutta ja alumiiniyhdisteille (kuten alumiinihydroksidi) on omia sivuja, joita selailemalla löytää alumiiniin liittyviä toksisuus-tutkimuksia.

Miten alumiini sitten liittyy rokotteisiin? Useissa rokotteissa käytetään immunivasteen tehostamiseen nk. adjuvantteja, ja alumiiniyhdisteet ovat ehdottomasti yleisimpiä adjuvantteja. Alumiini on adjuvanteissa yleensä aina joko hydroksidina (Al(OH)3) tai fosfaattina (AlPO4), joskin rokotekirjan mukaan nämä ovat oikeasti alumiini oksihydroksidi (AlOOH) ja alumiinihydroksifosfaatti. Alumiiniadjuvantteja on käytetty rokotteissa vuodesta 1926, eli kohtuullisen pitkään. Kaikki rokotteet eivät tarvitse adjuvantteja, esim. elävät heikennetyt rokotteet eivät (yleensä) sisällä mitään adjuvanttia.

Keräsin tähän Suomen ohjelman rokotteiden alumiiniadjuvantit pitoisuuksineen (jos joku bongaa virheitä, ilmoittakaa pliide):
  • 3, 5 ja 12 kk iässä annettava pneumokokkirokote; kaikissa Suomen markkinoilla olevissa on alumiinifosfaatti-adjuvantti (Prevenar: 0,5mg, Prevenar 13: 0,125 mg, sekä Synflorix 0,5 mg)
  • 3 , 5 ja 12 kk iässä annettava vitosrokote; Infanrix-Polio + Hib sisältää alumiinihydroksidia 0,5mg
  • 4 vuoden iässä annettava nelosrokote Infanrix-polio sisältää alumiinihydroksidia 0,5mg.
  • 14-15 vuoden iässä annettava kolmoisrokote Boostrix sisältää 0,3 mg alumiinihydroksidia ja 0,2 mg alumiinifosfaattia.
  • Rota, influenssa tai MPR eivät sisällä adjuvantteja.
Tässä artikkelissa mainitaan että Euroopassa suurin sallittu alumiinipitoisuus / rokoteannos on 1,2 mg, USAssa se on 0,85-1,25 mg (riippuen määritysmenetelmästä, ja turvallisuus & teho –datasta).
Rokotteissa oleva alumiini eroaa suun kautta saadusta alumiinista luonnollisesti imeytymiskinetiikaltaan, eli lihakseen pistettävä alumiini imeytyy varmasti huomattavasti täydellisemmin (lähes 100%:sti?) kuin suun kautta saatu alumiini.

Mutta palataan varsinaiseen artikkeliin. Johdannossa mainitaan ”a growing number of studies have linked the use of aluminum adjuvants to serious autoimmune outcomes in humans.” eli kasvava määrä tutkimuksia on liittänyt alumiiniadjuvanttien käytön vakaviin autoimmuunitauteihin ihmisillä. Ai on vai? Tarkistellaanpa viitteitä. 

Ensimmäinen on tämä. Juttu ei ole varsinaisesti tutkimus, vaan katsaus jossa tarkastellaan kolmen ”syndrooman” potentiaalisia samankaltaisuuksia ja yhteyttä ulkoiseen stimulukseen, kuten rokottamiseen (ja erityisesti adjuvanttiin – tyypillisimmin alumiiniin). Yksi näistä on MMF (makrofaginen myofaskiitti); erittäin harvinainen oireyhtymä, johon liittyy lihasoireita. WHO:n sivuilla on oireyhtymästä Q&A ja syndrooma vaikuttaa toistaiseksi olevan vielä hieman "kiistanalainen", tässä uudempaa dataa jonka mukaan tilaan saattaa liittyä geneettinen alttius. Toinen syndroma on GWS eli ”Gulf war syndrome” , joka jutun mukaan liittyi sotilaiden saamaan tiheällä aikataululla annettuun pernaruttorokote-sarjaan. Rokotteessa oli adjuvanttina skvaleenia ja alumiinia, ja sairaistuneista sotilaista lähes 100% :lla havaittiin skvaleeni-vasta-aineita, kun taas terveiltä rokotetuilta niitä ei löytynyt lainkaan, viitteeksi on annettu tämä. Hmph, haistan kirsikanpoiminnan, sillä muistelen kaivelleeni tätä joskus enemmänkin. Aiheesta on uudempaakin dataa; mm. tämä ja katsaus. Lisäksi vaikuttaa epäselvältä, oliko rokotteissa skvaleenia adjuvanttina; tämän mukaan ei juurikaan ollut.  Miksi tätä ei mainita jutussa, vaan annetaan ymmärtää että asia on selvä kuin pläkki? Ja sitä paitsi eikö kyse pitänyt olla alumiinista, eikä skvaleenista? Kolmas syndroma on ”silikonoosi”, joka liittyy silikoni-implantteihin, ja jonka ruotimisen jätän väliin. Näitä kolmea syndromaa verrataan myös ns. ”post-vaccine” tapahtumiin, joita on julkaistu mm. tapausselostuksina, ja joiden yhteyttä rokotteeseen on hyvin vaikea selvittää. Todennettuja yhteyksiä mainitaan olevan vuoden 1976 influenssa-rokotteen ja Guillain-Barré syndroman yhteys, suun kautta annettavan polio-rokotteen ja transverse myelitis yhteys, DTP ja MPR - rokotteiden ja artriitin yhteys sekä MPR:n ja autoimmuuni trombosytopenian yhteys. Mainituista rokotteista vain DTP sisältää alumiini-adjuvantin (vuoden 1976 influenssarokotteesta en ole varma). Kirjoittajat ehdottavat uutta ”syndroomaa” nimeltä ASIA, jonka kriteereihin kuuluu altistus ulkoiselle tekijälle (infektio, rokote, silikoni, jokin ”adjuvantti”) ja (mielestäni) hyvin epämääräinen oirekuva (”kipuja, kroonista väsymystä, muistihäiriöitä, neurologisia ongelmia…”). ”Disclosure” kohdassa mainitaan ensimmäisen kirjoittajan toimineen todistajana rokoteoikeudenkäynneissä.

Seuraava viite on myös katsaus joka käsittelee rokotteissa käytettyjä adjuvantteja, niiden tunnettuja toimintamekanismeja sekä potentiaalista kykyä laukaista autoimmuunitauteja. Jutussa on osittain samat kirjoittajat kun edellisessä jutussa, ja siinä toistuu myös sama epämääräisyys GWS:n osalta. Juttu käsittelee kaikkia adjuvantteja, sisältäen eläinkoehavainnot, eikä siis keskity pelkästään alumiiniadjuvantteihin ja ihmishavaintoihin. Seuraava viite on julkaistu villejä hypoteeseja esittävässä ”medical hypotheses” lehdessä (josta lisää mm. tässä). Jutussa spekuloidaan MMF:n ja CFS (chronic fatique syndrome) yhteyttä toisiinsa ja alumiini-adjuvantteihin. Ei siis edelleenkään tutkimus. Ja neljäs viite on ranskaksi julkaistu juttu jossa käsitellään jo aiemmin mainittua MMF-syndromaa.

Tässä näyttää jäävän nyt käteen tasan MMF joka on liitetty nimenomaan alumiini-adjuvantteihin. Jään ihmettelemään väitettä ”growing number of studies” ? Hardly.

Tomljenovic & Shaw jutussa käydään laajasti läpi alumiinin todettua toksisuutta eläimille ja ihmisille, perustuen lähinnä suun kautta saatavaan pitkäaikaiseen altistukseen. Jätän tämän datan tarkastelun väliin, sillä olen ihan varma että pitkäaikainen altistus riittävän suurelle määrälle alumiinia aiheuttaa ongelmia (toksikologian oppitunti numero 1: annos tekee myrkyn). Taulukkoon 1 on kerätty erityisesti neurotoksisuuteen liittyviä tutkimuksia, ja sitä silmäillessä joutuu rypistelemään otsaansa. Maininnat sarakkeessa ”dose & duration” ( > 10 days, chronic, 2-5 years, 15 years) pistävät miettimään mitä tekemistä tällaisilla annoksilla on rokotteiden kanssa? Huomaan myös että osa taulukon viitteistä on yksittäisiä tapausselostuksia, siis heikoimman kategorian dataa (jos siis pohditaan kausaaliyhteyttä).  
Vilkaisin rokotteiden kannalta relevantit viitteet 43 ja 44; näissä pyritään liittämään alumiiniadjuvantit nimenomaan Gulf War syndromaan, ja hiirikokeissa todettiin adjuvanttia saaneiden ryhmällä heikommat tulokset motorisissa ja ”käyttäytymis” –testeissä sekä mikroskooppisia muutoksia hermokudoksessa. Vaikea arvioida relevanssia lasten rokotteiden kannalta, enkä oikein onnistu löytämään muita juttuja aiheesta. Replikaatiota kaipaavia löydöksiä joka tapauksessa, veikkaisin.

Jutussa käsitellään myös alumiinille asetettuja raja-arvoja, ja todetaan että keskosilla on havaittu negatiivisia vaikutuksia neurologiseen kehitykseen annoksilla 20 μg/kg yli 10 päivää, ja tämän johdosta FDA on asettanut keskosille ja munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville potilaille parenteraaliselle annostelulle raja-arvon 4-5 μg/kg/päivä, joskin ”kudoksiin kertyminen” voi tapahtua jo pienemmilläkin annostuksilla. Viitteeksi on annettu tämä, jossa tämä raja mainitaan TPN (total parenteral nutrition) valmisteisiin vaadittavassa varoituksessa. Terveiden vastasyntyneiden turvarajaa ei kuulemma tiedetä. Tätä raja-arvoa on käytetty arvioitaessa rokotteista saatuja alumiiniannoksia, ja tämän perusteella todetaan ”newborns, infants and children up  to 6 months of age in the U.S. and other developed countries receive 14.7 to 49 times more than the FDA safety limits for aluminum from parenteral sources from vaccines through mandatory immunization programs (Table 2)” eli alle 6 kk ikäiset lapset saavat Jenkkilässä ja muissa kehittyneissä maissa 14,7 – 49 kertaa tämän FDA:n turvarajan ylittävät määrät alumiinia rokotteissa. *Haukkoo henkeään*!

Katsotaanpa hieman tätä taulukkoa 2, jossa on laskettu kullakin rokotesessiolla saatua alumiiniannosta neljässä eri maassa. Mukavuusotannalla valitsen ensimmäisen, eli Englannin, jonka rokoteohjelman löydän (artikkelin viitteiden kautta) täältä ja luku 11 esittelee varsinaisen ohjelman. Häh? Mikä tämä vastasyntyneenä ja 1kk iässä saatu alumiiniannos oikein on, kun ohjelman mukaan ensimmäinen rokote annetaan 2kk iässä? Arvaan, että syntymärokote on hepatiitti B, jonka tiedän olevan rutiiniohjelmassa jenkkilässä – mutta Englannissa se ei ole rutiinirokote, vaan se annetaan ainoastaan ”tarvittaessa” (arvaan että HepB positiivisten äitien vauvoille?). Kirjoittajat mainitsevat ottaneensa rokotteiden alumiinisisällöt tästä ja HepB rokotteen sisältämä alumiinimäärä on tämän lähteen mukaan 0,225 mg/annos.
Taulukon 2 teksteissä ei missään sanota mitä painoa laskelmissa on käytetty (paha puute!), joten lasken sen nyt tästä tiedosta taaksepäin: 225 μg / 73,5 μg/kg = 3,4 kg. En onnistu selvittämään mikä kumma tuo 1kk iässä annettava rokote on, joten otetaan 2 kk iässä annetut rokotteet:  DTaP/IPV/Hib – tämän rokotteen alumiinisisältö ei selviäkään mainitusta lähteestä, enkä käsitä mistä se on revitty. Jos käytetään rokotetta nimeltä Infanrix (päättelin täältä), on siinä 500μg alumiinia (Suomessa siis tämä sama rokote käytössä). 2kk iässä annettava pneumokokkirokote (PCV) sisältää ym. lähteen mukaan 125 μg, eli yhteensä saamme siis 625 μg, jolloin saan (625/245) laskennassa käytetyksi painoksi 2,5 kiloa. Mitä hittoa, pieneneekö lapset näiden kirjoittajien mielestä??? Jos lasken noin 5 kg:n mukaan (omat lapset sitä kaliiberia 2kk iässä), saan alumiinimääräksi 125 μg/kg.

Katsotaan jenkkilän ohjelmaa, jossa kahden kk kohdalla on DTaP/IPV/HepB = 850 μg, Hib = 225 μg, PCV = 125 μg ja rotavirus nolla.  Tulee 1200 / 245 = 4,9 kg, eli hieman järkevämpi 2 kk ikäisen lapsen paino.  Mutta laskelma saa kyllä itseni repimään hiuksia, sillä IPV näyttää mainittujen lähteiden mukaan olevan tarjolla vain HepB:n sisältämässä rokotteessa jota taas ei vaadita jokaisella rokotekerralla, joten lopulta painelen CDC:n sivuille josta selviää että mainitussa lähteessä ei ole kaikkia nykyisiä rokotteita ja nähdäkseni siitä on siis about mahdotonta laskea nykyohjelman mukaiset alumiinimäärät.  Jos katsotaan 4 kk iässä annettavat rokotteet: Pentacel (DTaP-IPV-Hib) = 330 μg ja PCV = 125 μg = yhteensä 455 μg ja tämä jaetaan taulukon luvulla 171,1 saadaan 4 kk ikäisen lapsen painoksi 2,7 kg!!! Jos nelikuinen painaa tämän verran, on jotain toooooodella pahasti pielessä, enkä usko että se on rokotteista saadun alumiinin ansiota.

Summa summarum – taulukon luvut näyttävät olevan mielenkiintoisella matematiikalla aikaan saatuja, ja sitä voi vain arvailla kun kirjoittajat eivät ole selkeästi esittäneet käyttämiään lukuja.

Entäs sitten mainittu raja-arvo? Voidaanko kerta-annoksena lihakseen annettua määrää mitenkään verrata suoraan suoneen useiden päivien ajan annettuun annokseen, kuten kirjoittajat tekevät? He ilmeisesti olettavat että lihaksen sisäisen annostelun jälkeen kaikki alumiini imeytyy saman tien verenkiertoon? Mielenkiintoinen oletus.

Katsotaanpa hieman muita lähteitä.
Aivan uunituore katsaus aiheeseen Vaccine-lehdessä löytyy täältä (valitettavasti ilmeisesti maksullinen, ja juttu on vielä ”uncorrected proof” -vaiheessa).  Juttu on päivitys tästä jutusta, ja siinä on tarkasteltu lasten saamaa alumiinia sekä ravinnon kautta että rokotteiden mukana, ja verrattu tätä määrää ATSDR:n (agency for toxic substances & disease registry) asettamaan MRL (minimal risk level) raja-arvoon 1mg / kg / päivä, jonka löytää alumiinin toksikologisesta profiilista (kohdasta appendices; jostain syystä nuo PDF-linkit näyttävät mäkin Safari –selaimella kääntävän tekstin siansaksa-koodiksi mutta sivun ”refressaaminen” voi auttaa). Jutussa mallinnetaan ravinnon kautta saadun alumiinin, ja rokotteiden alumiiniadjuvanttien imeytymistä, jakautumiskinetiikkaa ja eliminaatiota (perustuen siihen mitä aiheista tiedetään), ja verrataan näitä teoreettiseen maksimiarvoon 1mg/kg/päivä (ravinnon kautta saatuna). Rokotteiden alumiinimääriksi on laskettu: 0kk 0,25mg, 30pv 0mg, 60pv 1,2mg, 120pv 1,2mg, 180pv 0,975mg ja 365pv 0,6mg, ja nämä on laskettu ”worst case scenario” tyyliin eli maksimimäärät; erilaiset rokotevalinnat voivat pienentää annoksia (mainittakoot että näillä luvuilla laskiessani saan suunnilleen järkevät painot T&S-artikkelin taulukon 2 laskelmille lukuun ottamatta 6kk ikää) . Lueskelen myös tätä juttua, jossa tarkastellaan sitä, mitä alumiiniadjuvanteille tapahtuu lihaksen sisäisen injektion jälkeen. Jutun johdannossa mainitaan ”Although aluminum adjuvants have been used in vaccines for many years, their disposition following intramuscular administration could not be studied because the low dose (less than 0.85 mg aluminum) did not cause detectable changes in the normal plasma concentration (5 μg aluminum/l) [3].” eli vaikka alumiiniadjuvantteja on käytetty vuosia, niiden jakautumista lihaksen sisäisen annostelun jälkeen ei ole voitu tutkia, koska alhainen annos (alle 0,85 mg) ei aiheuta havaittavaa muutosta alumiinin normaalissa plasmapitoisuudessa (5 μg alumiinia/l), viite on tämä kirja, jota en pääse lukemaan eli en voi tarkistaa lähdettä.

Lihakseen piikittämisen jälkeen alumiiniadjuvantit joutuvat luonnollisesti kosketuksiin kudosnesteen kanssa, ja tämä sisältää paljon alfa-hydroksikarboksyylihappoja (mm. sitruunahappo, maitohappo), joka kykenevät kelatoimaan alumiinia, ja siten muuttavat sen liukoiseksi. Tätä ilmiötä on tarkasteltu in vitro tässä jutussa. Alumiiniadjuvanttien imeytymistä lihaksesta on puolestaan tarkasteltu tässä kanikokeessa, jossa radioaktiivisesti leimatun Al(26):n avulla on voitu seurata mm. sitä, miten paljon alumiinin pitoisuus veressä (tarkemmin plasmassa) nousee i.m. injektion jälkeen. Suoraan verenkiertoon annostelun jälkeen alumiinipitoisuus plasmassa nousi noin 600 ng/l, mutta i.m. annostelu nosti pitoisuutta vain 2 ng/ml (kanin normaalipitoisuus 30 ng/ml). Näin pientä nousua ei olisi havaittu ilman Al26 –leimausta. Jutussa arvioitiin että vastaava nousu aikuisella ihmisellä olisi noin 0,04 ng/ml, kun otetaan huomioon verivolyymin kasvu (ja oletetaan samanlaista imeytymiskinetiikkaa), plasman normaalipitoisuus aikuisella ihmisellä on siis 5 ng/ml (jännittävää että kanilla se on noin paljon suurempi – altistummeko suunnilleen samalle määrälle, mutta se vain jakautuu pienempään tilavuuteen kanissa?). Vauvalla nousu olisi luonnollisesti enemmän (pienemmän verimäärän vuoksi); tässä kohtuullisen mittavassa alumiinin terveysriskejä käsittelevässä dokumentissa (jota en tod. lukenut kuin sieltä täältä silmäillen) mainitaan sivulla 202 tutkimus jossa vauvojen plasman normaaliksi alumiinipitoisuudeksi on määritetty 4.13 ± 0.66 μg/l eli ei kovin paljon aikuisesta poikkeava pitoisuus (joskin samaisessa dokumentissa todetaan toisaalla että aikuisen normaali plasmapitoisuus olisi 1-2 μg/l, eli pientä vaihtelevuutta näyttää tässäkin tiedossa olevan). Tähän nähden 2 ng:n nousu ei tunnu kovin isolta (jos vaikka oletamme että nousu on yhtä suuri kuin kaneilla). Kanikokeessa arvioitiin, että 28 vuorokauden aikana i.m. annostelun jälkeen noin 17% AH-adjuvantista, ja noin 51% AP-adjuvantista oli imeytynyt. Kaneilta katsottiin myös kudosjakautuvuutta kokeen päätyttyä; kudospitoisuuden nousu adjuvanttien johdosta (päätellen Al(26):n määrästä) meni järjestyksessä munuaiset > perna > maksa > sydän, > imusolmukkeet > aivot, joista viimeisessä lisääntynyt pitoisuus oli 0,1 pikogramma / gramma aivoa (wet). Vaikea arvioida oliko tämä paljon vai vähän, koska aivojen taustapitoisuutta ei kerrota (mur!). Tuossa terveysriski-dokumentissa mainitaan (sivulla 4): “Following i.v. injection, ~ 0.001 to 0.01% of the aluminium dose enters each gram of brain and ~ 100-fold more each gram of bone.” eli aivoihin menevä määrä on suoraan suoneen annostelunkin jälkeen hyvin pieni osuus injisoidusta kokonaismäärästä.

Tomljenovic & Shaw jutun ”salamannopea imeytyminen” –oletus vaikuttaa siis olevan päin mäntyä. Mikä on sinänsä erikoista, sillä hekin viittaavat kyseiseen kanikokeeseen. He vaan referoivat sitä – sanoisinko - luovasti, todeten että veren alumiinipitoisuus nousi injektion jälkeen pysyen ylhäällä koko kokeen ajan, ja että kudosten, kuten aivojen, alumiinipitoisuus nousi. Jep jep, veren pitoisuus nousi siis arvosta 30 ng/ml arvoon 32 ng/ml ja aivoissa pitoisuus nousi sen 0,1 pg/g, näitä määriähän ei toki mainita, jottei lukija vaan vahingossa huomaisi että nousut ovat käytännössä merkityksettömiä ja ne voitiin havaita vain Al(26)-leimauksen vuoksi.

Vaccine-lehden jutussa käsitellään imeytymiskinetiikan lisäksi eliminaatiokinetiikkaa (tai retentiota eli elimistöön kertymistä), ja esitellään ”kolmen osaston malli” jossa keho jakautuu alumiinin suhteen osastoihin ”veri ja munuaiset”, ”luusto” sekä ”muut pehmytkudokset”. Näiden osastojen suhteen alumiinin puoliintumisaika on erilainen, luustossa se on pisin (1727 päivää), verenkierrossa ja munuaisissa lyhin (1,4 päivää). Mallin kaavat perustuvat tässä artikkelissa esiteltyyn dataan, ja kaavaa muokattiin ottamaan huomioon vauvojen munuaisten hitaampi filtraatio nopeus. Leimatulla alumiinilla tehtyjen ihmis-kokeiden perusteella suoraan suoneen injisoitu alumiini eliminoituu aluksi hyvin nopeasti (5 päivän jälkeen 16-37% alkuperäisestä aktiivisuudesta jäljellä), mutta pieni määrä jää pitkäksi aikaa varastoituneena (3000 päivän jälkeen 2% aktiivisuudesta jäljellä), enimmäkseen luustoon, mutta jossain määrin myös muualle, kuten aivoihin. Lopputuloksena on kehon alumiinipitoisuuden nousu hiljalleen sitä mukaa kun ikää kertyy, ja ihmisen sisältämä kokonaismäärä on ”joskus vanhana” arviolta 50-100 mg. Mallin kaavojen avulla (jotka – käsi sydämellä – menevät itseltäni korkealta ja kovaa yli) on muodostettu kuvia, joissa kehon alumiinikuormituksen muutosta kuvataan vauvan 400 ensipäivän aikana, eri alumiinilähteiden mukaan. Vauvan lähtöalumiinitason on arvioitu (eri tutkimusten perusteella) olevan noin 0,4mg (siis koko kehon sisältämä alumiini). Tästä tasosta rintaruokinta / korvikeruokinta nostaa alumiinipitoisuutta käytännössä hyvin vähän (imeytyminen niin vähäistä), puolen vuoden iässä aloitettu lisäruokinta nostaa alumiinimäärää hieman nopeammin, mutta edelleen lähes merkityksettömän määrän (arvioisin kuvasta että noin tasolle 0,7mg). Rokotteet nostavat kokonaistasoa enemmän, ja jokaisen rokotteen kohdalla on pieni ”hyppäys”, alumiinifosfaatin kanssa isompi, koska se imeytyy nopeammin. Kokonaistaso on korkeimmillaan 1,3mg:n kohdalla (alumiinifosfaatti), tai suunnilleen 1 mg (alumiinihydroksidi) kohdalla. Kuvissa on mukana myös minimal risk level-raja-arvoon (1mg/kg/pv) perustuvat MRL5 (vauvojen painon mukainen pienin 5 persentiiliä) ja MRL50 (50 persentiiliä) – viivat, jotka kuvaavat vauvan kehon alumiinikuormitusta teoreettisessa tilanteessa, jossa vauva altistuisi jatkuvasti tälle turvalliseksi katsotulle päiväannokselle (suun kautta – eli imeytyvä osuus alle 1%). Nämä viivat nousevat 400 päivän aikana tasolle 5,5-6,5mg, eli merkittävästi korkeammalle kuin ruuasta tai rokotteista saatu kuormitus. Turvamarginaali on siis melkoisen suuri.

Mutta eliminaatio / retentio -kinetiikkakin on käytännössä sivuutettu Tomljenovic & Shaw –jutussa. Kirjoittajat pohtivat, että rokote-alumiini varmaankin eliminoituu todella hitaasti, sillä useimmat antigeeni – alumiini kompleksit ovat kooltaan liian isoja (24-83 kDa) jotta ne erittyisivät kunnolla glomerulusten kautta. Voi jeskamandeera, kuvittelevatko nämä kaverit ihan oikeasti että se antigeeni pysyy alumiinissa kiinni for ever??? Kuten jo aiemmin mainittiin, alumiini+antigeeni joutuvat lihaksen sisälle injisoimisen jälkeen kontaktiin kudosnesteiden kanssa, joiden sisältämien proteiinien on todettu syrjäyttävän antigeenia alumiinista hyvin nopeasti, ja kudosnesteiden alfahydroksikarboksihapot siis kelatoivat alumiinia, tehden sen liukoiseksi. Itse asiassa artikkelin kohta ”Indeed, effective excretion would in fact obviate the basic reason that adjuvants are used at all.” (eli tehokas erittyminen  itse asiassa ”tekisi tyhjäksi” adjuvanttien käyttösyyn) pistää epäilemään että näillä kavereilla ei ole harmainta haisua siitä miksi adjuvantteja käytetään. Pitkäaikainen muhiminen ympäri elimistöä ei todellakaan ole vaatimus adjuvantin toiminnalle (eikä edes eduksi toiminnalle), vaan injektiopaikalla pitäytyminen on "se juttu". Joskin ns. ”depo” vaikutus tuskin selittää alumiiniadjuvanttien toimintaa kokonaan, rokotekirjassa vedetään yhteen toiminnan perustuvan todennäköisesti myös tulehduksen välittämiseen, antigeenia esittelevien solujen stimulointiin, ja antigeenin ”syömisen” tehostamiseen.

T&S-jutun loppupuolella oleva pohdinta alumiiniadjuvanttien vaikutuksista immuniteetin Th2 / Th1 ”haaroihin” saa aikaan hämmennystä aivoissani (mikä tosin ei ole kovin vaikeaa). Erityisesti kohta ”Vaccinations targeted at stimulating antibody production by the humoral immune system (Th2) located in the bone marrow, bypass the cellular immune system (Th1) on mucosal surfaces (respiratory and gastrointestinal tract), leaving the latter unchallenged during the critical period of development.” eli rokotteet stimuloivat luuytimessä sijaitsevaa humoraalista immuunijärjestelmää (Th2), ja ohittavat limakalvoilla (hengitystiet, ruuansulatuskanava) sijaitsevan soluvälitteisen immuniteetin (Th1), jättäen sen ilman kriittisessä kehitysvaiheessa tarpeellista stimulointia, on sanoisinko jotta "hieman" erikoinen toteamus. Lukaisin tästä kirjasta luvun ”limakalvojen immuunijärjestelmä”, koska ajattelin jo unohtaneeni jotain oleellista. Limakalvojen puolustuksessa on hyvinkin tärkeänä osana mukana myös vasta-ainevälitteinen haara (Th2), ja eritteiden vasta-aineet, erityisesti limakalvojen ”oma” vasta-aine eli dimeerinen IgA, ovat erinomaisen tärkeitä limakalvopuolustuksessa. Th1-”haara” ei myöskään totisesti sijaitse ainoastaan limakalvoilla, vaan on oleellinen osa koko kehon puolustusta. Mietin, missäköhän jutun kirjoittajien mielestä Th17 –haara sijaitsee…
On toki totta, että alumiiniadjuvantit stimuloivat enimmäkseen Th2-”haaraa”, mutta tämä puolustushaara on hyvin oleellinen myös monen limakalvojen kautta tuleva patogeenin stimuloimassa vasteessa, eli on ihan puppua väittää että limakalvojen ”ohittaminen” automaattisesti vääristäisi vasteen suunnan totaalisesti. Sekin on totta, että systeemisesti injektiona annostellut rokotteet eivät välttämättä tuota kovin hyvää limakalvovastetta, eli limakalvorokotteet voisivat antaa ”relevantimman” vasteen infektiotorjunnan kannalta, mutta edelleen – moni limakalvojen kautta tuleva patogeeni stimuloi myös systeemisen vasteen paikallisen limakalvovasteen lisäksi. Onhan se patogeeni jo ohittanut paikallisen limakalvopuolustuksen päästyään tunkeutumaan elimistöön sisään, eli ensilinja on pettänyt, jolloin systeeminen puolustus astuu remmiin.

Lause “Ironically, Th1 immunity is inherently far more efficient in clearing viral pathogens than Th2 immunity” eli Th1-vaste on huomattavasti tehokkaampi siivoamaan virus-patogeenit kuin Th2-vaste, tuo mieleeni Lydallin kirjassa esiintyneet valheet vasta-aineiden merkityksettömyydestä, aihe jota käsittelin tässä luvussa. En jaksa toistaa, totean vain lyhyesti että jo päällä olevasta virusinfektiosta eroon pääseminen versus viruksella infektoitumisen esto ovat tilanteena erilaisia, eikä niitä voi suoraan verrata toisiinsa. Vaikka viruksen siivoamisessa olisikin kaikkein tärkeintä hyvin toimiva soluvälitteinen immuniteetti (Th1), niin infektion estossa voi merkityksellisintä olla vaikkapa neutraloivat vasta-aineet (Th2). Veikkaan myös että useimmissa tapauksissa molemmat haarat (plus kaikki muutkin mainitsemattomat, ja tulevaisuudessa löydettävät uudet numerot) toimivat yhteisymmärryksessä, vaikka jompikumpi olisikin ”johtava”.

T&S artikkelissa esitetty ajatus, että alumiiniadjuvantit jättäisivät lapsella kroonisen Th2-stimulaation päälle, mikä johtaisi erilaisiin sairauksiin, esim. allergiaan ja astmaan, on mielenkiintoinen. Tilannetta verrataan krooniseen stressiin, jonka on havaittu nostavan Th2-vasteita, ja dumppaavan Th1-puolta, aiheesta viitteeksi on annettu tämä (uudempi juttu samalta kirjoittajalta ilmeisesti samasta aiheesta on tässä) . Olen nyt liian ressaantunut perehtyäkseni mielenkiintoiselta vaikuttavaan stressi-vasteeseen, mutta yritin pikaisesti etsiä jotain tästä alumiiniadjuvanttien spekuloidusta vaikutuksesta (siis kroonisesta Th2-stimulaatiosta). Haaviin ei tartu oikein mitään primaaritutkimukseksi kelpaavaa (paitsi ehkä tämä IgE-vastetta rokotuksen jälkeen katsonut juttu, ja vastaavat), mutta rokotteiden ja "atooppisten & allergisten sairauksien" yhteyttä on kyllä katsottu epidemiologisesti, ja tulokset ovat olleet hyvinkin ristiriitaisia. Tässä uudehkossa jutussa Sabinin poliorkote oli astmalta suojaava, kun taas DT (rokote ilman hinkuyskää – suositeltiin lapsille jotka olivat saaneet DTP:stä reaktion) lisäsi riskiä. Viitelistaa selaamalla löydän tämän, tämän, tämän, tämän, tämän, tämän ja tämän. Viitelistan ulkopuolelta kävelee vastaan tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Lisää löytyy varmasti. Kudos sille joka tekee noista kattavan yhteenvedon; tässä olisi tarjolla yksi valmis. Jännittävää että T&S eivät ole lainkaan referoineet näitä juttuja, vaan spekuloivat asiaa ainoastaan teoria tasolla. Ehkä onkin kivempaa,  jos ei tarvitse ottaa reaalimaailmaan huomioon, vaan voi vain miettiä mitä haluaa.

Kaiken kukkuraksi törmään tässä jutussa lauseeseen ”aluminium adjuvants have been used to hyposensitize allergic patients for many years with good results” eli alumiiniadjuvantteja on käytetty allergisten potilaiden siedätyshoidossa hyvin tuloksin, ja asiaa kaivelemalla tulee vastaan mm. tämä juttu jossa immunoterapian adjuvantti on ollut alumiinipohjainen (Alutard SQ). Ei oikein sovi nyt tähän ”kroonisen Th2 –stimulaation” teoriaan, eli ilmankos tämäKIN on jäänyt T&S:ltä mainitsematta.

Artikkelin lopussa käsitellään vielä ns. kutosrokotteeseen yhdistettyjä kätkytkuolema-tapauksia jokunen vuosi sitten, ja viitataan tähän juttuun, ja T&S: mukaan ”According to Zinka et al. [98], there was a 13-fold increase in infant death following introduction of hexavalent vaccines into immunization practice.” eli Zinkan mukaan kutosrokotteen käyttöön oton jälkeen vauvakuolleisuus nousi 13 –kertaisesti. No jösses! Vaan kas kun katsoo viitettä, joka on ”letter to the editor”, mainitaan siinä että Münchenin oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksella tutkittujen SIDS-vauvojen joukossa oli ennen kutosrokotteen käyttöönottoa vain 1 tapaus 198:sta joka kuoli pian rokotteen (DTP) jälkeen, kun rokotteen käyttöönoton jälkeen on esiintynyt 5 tällaista tapausta 74:sta (=13 kertainen nousu). Tästä ei voi päätellä vielä oikeastaan MITÄÄN todellisesta SIDS-ilmaantuvuudesta, ja jutussa viitataankin laajempaan selvitykseen  aiheesta (jossa todettiin potentiaalisen signaalin olemassa olo yhden rokotteen kohdalla, toisella ikävuodella). Tästä saakin aika erilaisen kuvan todellisesta SIDS-ilmaantuvuudesta ja sen mahdollisesta noususta! Herää kysymys, haluavatko T&S valehdella tarkoituksella, vai onko heidän ymmärryksensä epidemiologiasta todella näin huono. 

T&S vaikuttavat olevan vakuuttuneita myös siitä että alumiini-altistus on syy Alzheimerin tautiin. En millään jaksa perehtyä tähän sen enempää, mutta tuosta massiivisen terveys-riski-manuskan silmäilemisestä jäin siihen käsitykseen että asia ei todellakaan ole pihvi (jolla on parempaa tietoa saa korjata). Rokotteiden ja Alzheimerin yhteydestä sen sijaan tuli tällainen juttu vastaan.

No niin, punainen lanka taisi kadota jo aikaa sitten, joten eiköhän ole aika pysähtyä. Mitäpä tästä nyt päättelisin. Alumiinia tulvii sieltä sun täältä. Ruuansulatuskanavasta se imeytyy todella heikosti. Rokotteista se imeytyy täydellisemmin, mutta hitaahkosti. Suurin osa verenkiertoon päätyvästä alumiinista eliminoituu nopeasti, joissakin päivissä, mutta pieni osa jää hyvin pitkäksi aikaa ympäri elimistöä, enimmäkseen luustoon. Toksisia vaikutuksia esiintyy, jos altistuu kroonisesti suurelle määrälle. Rokotteiden alumiinimäärä näyttää jäävän alle relevanttien turvarajojen. Lisätutkimuksia nimenomaan lapsilla olisi toki kiva olla, mutta epäilen että eettisistä syistä niitä ei tulla näkemään (radioaktiivisesti leimattua alumiinia rokotteiden mukana – olkootkin että radioaktiivisuuden määrä on mitä ilmeisimmin minimaalinen). Alumiiniadjuvanteilla esiintyy sivuvaikutuksia, niin kuin kaikella mitä elimistöön voidaan tunkea. Alumiiniadjuvanttien toimintamekanismit ovat (pää)osin vielä auki. Näin niin ku tiivistetysti.

Googlaan vielä mielenkiinnosta kirjoittajien nimillä ja törmään ”ahaa”-elämyksen aiheuttavaan sivuun, ja artikkelin maininta ”harmittomista lastentaudeista kuten sikotauti ja tuhkarokko” asettuu ymmärrettävään valoon. Herra Shaw vaikuttaa olevan aktiivinen ”anti-vax” piireissä, ja esiintyy myös tässä ”dokkarissa”.
Lopuksi mainittakoot vielä pari vuotta vanha bloki-analyysi aiheesta enkuksi, eittämättä paljon paremmin esitetty kuin tämä sekava sotku, joten suosittelen.

Jaha, ans kattoo ehdinkö tämän vuoden puolella vielä aiheeseen vai meneekö ens vuoteen. Joululahjatkin pitäisi ehtiä hommaamaan. Eli varmuuden vuoksi toivotetaan hyvät joulut ja sitä rataa.


maanantai 8. elokuuta 2011

NanoNano

Ja se on sitten loppukesä kun ilmatkin viilenivät (vihdoin siedettäviksi). Sen kunniaksi sain viimeinkin viimeisteltyä tämän jo aika pitkään työn alla viipyilleen postauksen.

Viimeisen vuoden parin aikana ei ole voinut olla törmäämättä sanaan nano. Nano näyttää vaanivan kaikkialla; nano sitä, nano tätä, nano tulee, nano tekee ja nano ihan varmasti tappaa tai vähintääkin on erinomaisen vaarallinen. Nano on viime vuosina invasoitunut ainakin rokotteisiin, mutta toki myös mm. aurinkorasvoihin, ja muuhun kosmetiikkaan, ja minne lie. Nanoon rokotteissa törmäsin ensimmäisen kerran muistaakseni puolisentoistavuotta sitten, pandemiaan (a.k.a. sikalenssu) liittyvän kohun yhteydessä, kun äänternetin ihmemaassa alkoi kiertää isot otsikot: Pandemrix on tappava nanorokote. Muistan nauraneeni vedet silmissä kun ymmärsin mistä moinen väite on peräisin: joku valopää oli katsonut rokotteen adjuvantin (ASO3) tarkempia tietoja ja bongannut sieltä kohdan ”with a particle size of ~150-155 nm” eli väite perustui partikkelikokoon joka liikkuu noin sadassa viidessäkymmenessä nanometrissä. No, toki periaatteessa voidaan sanoa että kaikki partikkelit joiden koko on 1-999 nm ovat nanopartikkeleita. Wikipedian mukaan nanopartikkeli tarkoittaa nanometriluokan hiukkasta (miten on mahdollista että Wikipediassa kyseinen aihe on tuollainen tynkä?). Varsinaista määritelmää etsiessäni löysin tällaisen jutun josta:
Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaisen (FDA) mukaan nanoteknologian alaan kuuluvat atomi- ja molekyylitason tutkimus ja teknologinen kehitystyö kokoluokassa 1 - 100 nm, tämän kokoluokan sovellusten kehittäminen ja käyttö rakenteissa, laitteissa ja järjestelmissä sekä atomitason järjestysten manipulointi. Euroopan lääkeviraston (EMEA 2006) määritelmän mukaan nanoteknologia on rakenteiden, laitteiden ja järjestelmien tuottamista ja soveltamista siten, että materiaalien kokoa ja muotoa kontrolloidaan kokoluokassa 0,2 - 100 nm. Yleisesti ajatellen nanopartikkeleiksi voidaan luokitella kaikki alle 1 000 nm:n partikkelit.
Tiukasti ottaen ASO3 EI siis sisällä nanopartikkeleita, mutta laajasti määritellen näin voidaan  kuitenkin luokitella. Mutta koolla saivartelu sikseen, katsotaan hieman tuota tappavuutta, josta saa lukea jopa ihan lääkärin (sic!) blokkaamana esim. täältä tai täältä sekä täältä

Isoahon kirjoituksia lukiessa joudun rypistelemään otsaani niin paljon että pelkään joutuvani ostamaan tehokkaampia ryppyvoiteita. Yritän kuitenkin saada edes jonkun punaisen langanpään käteeni, ja pilkon Isoahon asiaa hieman pienemmiksi paloiksi.

Ensinnäkin, Isoaho on siis ”saanut selville” valtaisan salaisuuden: Pandemrix –rokotteen adjuvantissa olevaa skvaleenia voidaan käyttää myös ns. lipidi-pohjaisissa emulsiosysteemeissä, joiden tarkoitus taasen on toimia geenikantajina transfektioissa (=viedään siirrettäviä geenejä solun sisälle). Aika mahtavaa salapoliisityötä, ottaen huomioon että aiheesta on julkaistu artikkeleita jo vuosia sitten (mm. tämä johon Isoahokin viittaa, ja tämä), ja tässä vielä pari vuotta sitten tehty in vivo –koe. Tosi pahaa salailua.

OK, eli skvaleenia on testattu niin kutsutuissa kationisissa lipidiemulsioissa (CLE), joita tutkitaan potentiaalisina geenikantajina. Tuossa ensimmäisessä jutussa (joka on Isoahonkin viite) on katsottu myös usean muun eri öljyn (mm. auringonkukkaöljyn, mineraaliöljyn, soijaöljyn, oliiviöljyn, kookosöljyn, kalaöljyn ja pellavaöljyn) ominaisuuksia CLE-rakenteissa, ja näistä öljyistä skvaleenia sisältävät CLE-partikkelit olivat stabiileimpia, ja toimivat (tuossa toisessa linkkaamassani jutussa) tehokkaimmin transfektiossa. Isoahon viitteistä tämä oli varsin mielenkiintoinen ja kertoo tarkemmin CLE:n rakenteista ja toiminnasta. En ala käymään kaikkea yksityiskohtaisesti läpi (en edes sitä vähää minkä kuvittelen ymmärtäneeni), mutta kerrottakoot että CLE-rakenteessa on siis jokin hydrofobinen öljy sisällä (esim. skvaleeni), ja ulko”kuorena” kationinen lipidi, kuten DOTAP. Tällainen positiivisen pintavarauksen omaava pallura muodostaa spontaanisti komplekseja negatiivisesti varautuneen DNA:n (=siirrettävän geenin) kanssa, ja suojaa tätä elimistössä hajoamiselta sekä mahdollistaa sen pääsyn solun sisään, sillä solukalvon ulkopinta on myös negatiivisesti varautunut (eli DNA ei helposti pääse sisälle spontaanisti paljaana). Jos ymmärrän Isoahon sekavan teorian oikein, on hän sitä mieltä että Pandemrix-rokotteen adjuvantissa oleva skvaleeni merkitsee sitä että rokotetta saaneella alkaa oikea transfektio-vilske elimistössään, kuljettaahan skvaleeni ”mitä vaan minne vaan”. Mutta hetkinen, kun näissä geenitransfektio-palluroissahan oli se kationinen lipidi ulkokuorena! Löytyykö sellainen myös Pandemrixin adjuvantista, AS03:sta?

Tästä jutusta saan AS03:n sisällön: AS03 is one of GlaxoSmithKline Biological’s proprietary adjuvant systems, that consist of a 10% (by volume) oil-in-water based emulsions. The oil phase contains 5% DL-α-tocopherol and 95% squalene, and the aqueous phase contains 2% of the non-ionic detergent polysorbate 80 (Tween 80). Eli AS03 on yksi GSK:n patentoiduista adjuvanttisysteemeistä, joka koostuu 10% (volyymi) öljy-vedessä emulsiosta. Öljy-faasi sisältää 5% DL-α-tokoferolia ja 95% skvaleenia, ja vesi-faasi sisältää 2% ei-ionista detergenttiä polysorbaatti 80:ä (Tween 80). Tween 80 ei ole kationinen lipidi. DL-alfa-tokoferoli ei ole kationinen lipidi. Tarkistin vielä valmisteyhteenvedon eikä muita aineita rokotteesta löydy.

Isoaholta jäi varmaankin tarkistamatta tämä asia.

Jään vielä pohtimaan Isoahon käsitystä geenitransfektioista. Jos ymmärrän oikein, hän siis kuvittelee että geeni”kantajina” (eli vektoreina) käytetyt aineet / yhdisteet / pallurat (miksi niitä nyt nimittäisikään) ovat hyvin epästabiileja, ja vaihtavat sisältämänsä DNA:n tuon tuosta ihan mihin vaan vastaantulevaan DNA:han. En ole geeninsiirtojen asiantuntija missään määrin, mutta kuulostaa aika kummalliselta. Oletetaan, että ollaan hoitamassa vaikkapa sydämen pettämistä (heart failure) geeniterapialla (potentiaalisia kohdevaihtoehtoja näyttää olevan useita), ja transfektiovektoriin on huolella valittu haluttu geeni (ja ”lisäosat” eli promoottori sun muut ekspressiokasettiin tarvittavat vermeet joita en tarkasti tunne mutta niistä voi lukea mm. tuosta jutusta). Annostelun jälkeen vektori kulkeutuu verenkierrossa, ja kohtaa siellä vaikkapa jonkun anelloviruksen (suurin osa ihmisistä on infektoitunut, tautiassosiaatiota ei toistaiseksi tunneta), jolloin se päättää heittää sisältämänsä DNA:n pois ja kaappaa (jollain merkillisellä mekanismilla) viattomalta anellovirukselta sen DNA:n. Myöhemmin vektori kohtaa apoptoottisesta solusta peräisin olevaa DNA:ta ja vaihtaakin anellovirus-DNA:n siihen. Ja niin edelleen. Tosi kätevää geeniterapiaa? Mutta CLE-DNA –partikkelien stabiilisuudesta muodostumisen jälkeen (ja elimistössä) olisi toki kiva kuulla lisää, jos joku sattumoisin tietää.

Isoaho viittaa myös tähän, jossa on tutkittu toisen skvaleeni-pohjaisen adjuvantin, MF59:n, solutason vaikutuksia. MF59 on Novartiksen adjuvanttisysteemi, joka on ollut käytössä Euroopan alueella jo reilu 10 vuotta influenssarokotteessa nimeltä Fluad. Kaikki ne eurooppalaiset, jotka on viimeisen 10 vuoden aikana rokotettu Fluadilla, ovat ilmeisesti käyneet läpi melkomoisen transfektio-myrskyn? MF59 sisältää tämän mukaan skvaleenin lisäksi kahta ei-ionista detergenttiä: Tween 80 sekä sorbitaani trioleaattia (Span 85). Rakenteesta mainitaan ”MF59™ adjuvant (MF59™C.1) is an oil-in-water emulsion (o/w) consisting of small (160 nm in diameter), uniform, and stable microvesicles, consisting of a drop of oil surrounded by a monolayer of non-ionic detergents.” eli tämä öljy-vedessä emulsio koostuu pienistä 160 nm kokoisista stabiileista mikrovesikkeleistä, joissa öljypisaraa ympäröi ei-ioninen detergenttikerros. Partikkelikoko on siis käytännössä sama kuin AS03:lla (mainittakoot että rokotekirja kertoo partikkelikoon olevan 250 nm – kumpikohan on oikein, en tiedä), ja öljyn ympärillä on varaukseton detergentti, ei kationinen lipidi. Veikkaan että negatiivisesti varautunut DNA ei paljon ole kiinnostunut ei-ionisesta detergentistä mutta voin olla väärässäkin.

Kyseinen juttu sinänsä on erittäin mielenkiintoinen. Siinä on erityyppisille soluviljelmille (immuunijärjestelmän soluja kuten monosyytti, makrofagi ja dendriittisolu, sekä fibroblasti ja lihassolu) ”annettu” (=pipetoitu niiden päälle) leimattua MF59 adjuvanttia, ja erilaisin leimaamis- & kuvantamismetodein katsottu sen internalisointia solujen sisälle. Solujen aineenvaihduntaa on tutkittu käyttämällä ns. metabolisia leimoja (14C-lipidit), ja erottamalla (extract) lipidit sekä analysoimalla ne ohutkerroskromatografialla. En ole itse käyttänyt moisia menetelmiä, eli en tunne niitä tarkemmin. Tutkimuksessa todettiin (kuten Isoaho kertoo) että kaikki solutyypit ottivat MF59:n sisältämiä palluroita sisäänsä, mutta lihassoluilla sisäänotto oli suhteellisen tehotonta (”relatively inefficient”). Sisääntto oli aktiivista, energia-riippuvaista endosytoosia eli pallurat eivät suinkaan livahdelleet solukalvon läpi sinne sun tänne ihan ”omin päin” vaan solu itse otti ne sisäänsä omilla mekanismeillaan (ilmeisesti osin ainakin klatriini-riippuvaisella endosytoosilla, osin mahdollisesti LDL-reseptorin avulla, todettiin lisätutkimuksin). Mikä ei ole ihmeellistä; endosytoosia tekevät about kaikki eukaryoottisolut. Eli pipetoitaisiin niiden päälle soluviljelmissä suunnilleen mitä tahansa sopivan kokoista, todennäköisesti ainakin osa kamasta menisi soluihin sisälle endosytoosilla.

Aineenvaihdunnallisia vaikutuksia käsittelevä osa saa – myönnettäkööt - silmäni vuotamaan leveistä haukotuksista, ja yksityiskohtaiset selostukset (mm. kolesterolisynteesistä; skvaleenihan on kolesterolin esiaste) eivät täysin uppoa tajuntaan. Mutta yhteenvetona todetaan että skvaleenin sisäänoton seurauksena havaittiin tiettyjen neutraalien lipidien (mm. skvaleeni itse, triglyseridit, kolestelyylit sekä diasyyliglyserolit eli DAG) kertymistä solujen sisällä, ja näillä lipideillä on tulehdusta edistäviä vaikutuksia sillä ne toimivat mm. signaalimolekyyleinä (erityisesti DAG). Jutussa mainitaan että aktivoitaessa makrofageja lipopolysakkaridilla (LPS) on havaittu samankaltainen reaktio. On siis mahdollista (mutta ei suinkaan varmaa), että tämä toimintamekanismi selittää ainakin osan MF59:n adjuvanttisuudesta (eli rokotevastetta lisäävästä kyvystä). Rokotevasteenhan on matkittava luontaista infektiota eli tulehdusreaktion voimistaminen on vasteen muodostumisen kannalta oleellista.

Mutta Isoaho ei ehkä lukenut juttua tai sitten hän on unohtanut endosytoosin, sillä hänen mukaansa kaikki nanopartikkelit siis ilmeisesti kulkevat elimistössä solukalvojen ja solujen läpi sinne sun tänne tuosta noin vaan (Isoaho: ”Koska nanoadjuvanttivirus osineen kulkeutuu huomaamattomasti solukalvon läpi”). Varpaasta aivoihin (nanosekunnissa?), sieltä keuhkoihin, maksan kautta mahalaukkuun ja munuaisiin, polvilumpioon ja kas jo ollaankin keuhkoissa ja siitä sitten vaikka korvannipukkaan. Toisaalta ne voivat myös sinkoilla ihmisestä poispäin ja siten päätyä (parin tunnin sisällä rokotuksesta!) seikkailemaan kanssaihmisten kehoihin. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaista liikerataa ne noudattavat vai päättävätkö ne vain hetken mielijohteesta mihin suuntaan seuraavaksi sinkoavat. Jos pelkkä nano-luokan koko aiheuttaa tällaista käyttäytymistä, niin mahtaa diabeetikoillakin olla hauskaa kun pistelevät (bioteknisesti tuotettua!) insuliinia (molekyylin läpimitta 5 nm) itseensä ja sitten se sinkoilee ympäriinsä ja vielä naapuriinkin (mikäköhän olisi turvaetäisyys jos joku alkaa lähistöllä piikittämään?).

Hakusanoilla pharmacokinetics nanoparticles löytyy PubMedista reilu 3000 julkaisua (joista varmasti kaikki eivät kuitenkaan varsinaisesti käsittele aihetta) ja muutaman niistä silmäily paljastaa että nanopartikkelien sinkoilu elimistössä saattaa sittenkin noudattaa ihan niitä samoja lakeja mitä muutkin elimistöön annostellut aineet / yhdisteet / wateva joutuvat noudattamaan. Annostelureitistä riippuva imeytyminen. Kulkeutuminen verenkierrossa, leviäminen elimistöön partikkelin ominaisuuksista riippuen. Tämän jutun johdannossa mainitaan ” Capture of NPs by the phagocytic cells of the reticuloendothelial system poses a major limitation on their usefulness.” eli nanopartikkeleiden käyttöä rajoittaa suuresti se että retikuloendoteliaalijärjestelmän fagosyyttiset solut (eli syöjäsolut) nappaavat ne sisäänsä. Toisin sanoen, immuunijärjestelmä tekee tehtäväänsä ja siivoaa ennen kuin nanopartikkelit ehtivät sinne minne on tarkoitus (esim. kasvaimeen). Puoliintumisaikaa verenkierrossa voidaan pidentää tietyillä pintakäsittelyillä, ja toisaalta näillä voidaan vaikuttaa myös kudoskohdentuvuuteen. Ainakin kohdennettu syöpähoito vaikuttaa olevan yhtenä lopputulos-toiveena. Biojakaantuvuuskokeita on tehty lähinnä hiirillä (ymmärrettävästi), ja eri elimiin päätyvät osuudet vaihtelevat siis partikkelin rakenteen & ominaisuuksien mukaan. Kuulostaa kummallisen samanlaiselta kuin millä tahansa (lääke)aineella. Ei siis sittenkään mitään hauskaa sinkoilua sinne tänne? Tässä jo aiemmin mainitussa jutussa on pieni yhteenveto nanopartikkeleiden farmakokinetiikasta, suosittelen.

Isoahon kirjoituksista bongaan myös väittämän ”Lähes kaikki nanohiukkaset ovat keinotekoisesti tuotettuja ja aiheuttavat ympäristöllemme yhä suuremman ongelmajätekuorman.” Ai ettei luonnossa ole luonnostaan juuri mitään nanokokoista? Kas kun tästä löytyy maininta nano-määritysongelmasta: ” Haasteellista on erottaa synteettiset, teollisesti valmistetut nanomateriaalit luonnon taustasta. Nanohiukkasia on esimerkiksi maaperässä luonnostaan, kuvaa Sillanpää.” ja tässäkin jutussa mainitaan luonnossa esiintyvät nanohiukkaset. Ilmeisesti aiheeseen liittyvä väikkärikin on tehty hiljattain - itseltäni tosin menee aihe kirkkaasti yli.
Isoaho jatkaa ” Keinotekoiset nanohiukkaset eivät katoa, vaan kertyvät yhä laajemmissa mittakaavoissa luonnonkiertokulkuun, jonka seuraukset voimme nähdä ainoastaan pahimmissa painajaisissamme.” Jaa jännittävää. Tässä solutason vaikutuksia tutkivassa jutussa kun tuli vastaani lause ” Upon injection, the droplets will be attacked by extracellular enzymatic activities and eventually degraded [18]” eli injisoinnin jälkeen pallurat joutuvat esktrasellulaaristen entsyymien hyökkäyksen kohteeksi ja ne hajotetaan, ja kyseisessä tutkimuksessakin havaittiin että seerumin läsnäolo soluviljelmissä aiheutti palluroiden hajoamisen (eli öljyn vapautumisen mikä näkyi sen kellumisena soluviljelmän pinnalla). Viite on tämä juttu, jonka yhtenä osana on katsottu polysorbaatti 80:n hajoamista, ja todettu sen olevan nopeaa esteraasien toimesta. Toisin sanoen, nano-öljypallura-rakenne häviää kudosnesteiden entsymaattisten toimintojen ansiosta kun detergentti hajotetaan. Herää kylläkin kysymys, mitä Isoaho tässä tarkoittaa ”nanohiukkasella”? Tämän mukaan sillä tarkoitetaan kaikkein pienimpiä aerosolihiukkasia, jotka ovat kooltaan vain muutaman nanometrin. Toisaalta googlaillessa voi todeta että kyseistä termiä käytetään varsin vapaasti kuvaamaan kaikkia nanopartikkeleita. Kierroksella tarttui haaviin muutama hyvä juttu, mm. tämä jossa käydään läpi nano-puolen todellisia ongelmia, tämä jossa aihetta käsitellään myös tästä näkökulmasta, sekä tämä jossa näyttää olevan ympäristöasiaa. Näitä silmäillessä käy mielessä miten hyvin rokotepuolen miehet mustissa ovatkaan hoitaneet asiansa kun ”nanorokotteita” ei näytetä mainittavan missään! Sen sijaan ollaan huolissaan mm. teollisuuden käyttämistä nanomateriaaleista ja niiden tuntemattomista vaikutuksista. Ilmeisesti turvallisuustutkimus laahaa pahasti jäljessä, mikä on luonnollisesti huono juttu!

Mutta palataan varsinaiseen asiaan. Isoahon tekstissä kohta ”Pandemrix-nanoadjuvanttitehoste sai aikaiseksi rokotetussa mahdollisesti verenkierrossa olevien virusten kulkeutumisen solujen sisään ja lisääntymään.” saa itseni raapimaan päätä – WTF? Ensinnäkin, virusten normitoimintaan kuuluu ”kulkeutuminen solujen sisään ja lisääntyminen”. Eivät ne siihen mitään ”nanoadjunvanttitehosteita” (mikä ihme se onkaan) tarvitse. Tässä uunituore ja erinomaisen mielenkiintoisen oloinen juttu virusten käyttämistä mekanismeista luontaisen immuunipuolustuksen väistämisessä. Toisekseen, tämä ”nanoadjuvanttitehoste” pistetään lihakseen, ei verenkiertoon. Toki se sieltä hiljalleen leviää ympäröivään kudokseen kuten imusolmukkeisiin, kudosnesteen esteraasit hajottavat detergenttiä, osa menee lähisoluihin sisälle (joissa metabolia sen hajottaa) ja varmaan sitä jonkin verran päätyy verenkiertoonkin, mutta sinne päätyvä määrää voinee pitää häviävän pienenä. Imeytymiskinetiikkaa on tutkittu ainakin tässä ja tässä. Mutta jos ajatusleikitään ja oletetaankin että pistopaikalle eksyy ”ohikulkijaviruksia” ja ne vilahtavat sitten soluun sisälle nimenomaan ”nanoadjuvanttitehosteen” seurauksena, niin so what? ”Nanoadjuvanttitehoste” tehostaa tulehdusreaktiota ja sitä kautta myös elimistön vastetta tätä ”ohikulkijavirusta” vastaan. A vot, ja turpaan ”ohikulkijavirukselle” (ansaitsi se sitä sitten tai ei). Verenkiertoon eksyneet adjuvantti-partikkelit ns. makrofagijärjestelmä siivoa pois joten se niistäkin. Tässä jutussa todettiin että adjuvantti on injisoitava antigeenin kanssa samaan paikkaan ja yhtä aikaa (tai korkeintaan 24h aikaisemmin) jotta vastetta tehostava vaikutus saavutetaan. Ei siis näytä siltä että vaikkapa käsivarteen injisoitu adjuvantti aiheuttaisi injektiohetkellä varpaan kynsivallissa olevassa tulehduksessa kovasti paljon suurempaa immuunivastetta.

Isoaho myös määrittelee termejä uudelleen toteamalla (äskeisen jatkona) ”Tuohon kuluva aika on nimeltään itämisaika, joka on tavallisesti 1-5-7 vuorokautta.”. Pöh. Itämisaika ei tarkoita sitä aikaa joka kuluu verenkierrossa olevilta viruksilta kulkeutumiseen solujen sisälle ja lisääntymiseen. Itämisaika tarkoittaa aikaa tartunnan saamisen ja oireiden puhkeamisen välillä. Ja mitä ihmettä tarkoittaa 1-5-7 vuorokautta (keskiarvoa ja ääripäitä vai)? Isoaholta on ilmeisesti myös anatomian ja immuunijärjestelmän perusteet jo vähän päässeet unohtumaan: ” koska kun sama adjuvanttivirus kulkeutuu suoraan keuhkokudokseen, edessä ei ole imusolmukepatteria reagoimassa kuten on taas rokotettaessa käsivarteen.” Höpönpöpö. Hengitysteissä on runsaasti limakalvoon assosioitunutta imukudosta (ns. mucosal-associated lymphoid tissue eli MALT-järjestelmän nenän NALT, nielun LALT ja keuhkoputken BALT) sekä keuhkojen yhteydessä paljon imusolmukkeita, kuten mm. tästä voi päätellä.
Ja mikä hemmetti muuten on (nano)adjuvanttivirus, tämä termi jota Isoaho viljelee??? Viruksethan ovat luonnon omia nanopartikkeleita (vaihdellen kooltaan pienen pienistä circoviruksista (vajaat parikymmentä nanometriä) virusmaailman jättiläisiin mimiviruksiin - kooltaan huikeat 400-800nm) mikä voi selittää termin nanovirus, mutta adjuvanttivirus?

Mutta ennen kuin kukaan ehtii karjua ”no mutku narkolepsia” niin ei, en ole unohtanut tätä erittäin ikävää, potentiaalisesti / mitä ilmeisimmin todennäköisesti Pandemrix-rokotteeseen liittyvää sivuvaikutushavaintoa. Mikä laukaisi tämän autoimmuunisairauden osalla rokotetuista – en tiedä, kuten aiheen oikeat asiantuntijatkaan eivät tiedä. Mutta Isoahon teoria, siten kun sen sekavista blokiteksteistä ymmärrän (adjuvantin skvaleeni noin 150 nm kokoisina palluroina vei elimistön soluihin sinne sun tänne kaiken maailman viruksia ja ties mitä geneettistä materiaalia ja vielä sinkoili kaikkiin lähettyvillä oleileviin ihmisiin ja siten aiheutti sairastumisia narkolepsiaan ja ilmeisesti kaikkiin muihinkin sairauksiin mitä kuvitella voi), näyttää olevan "kohtuullisen todennäköisesti" hevonkuuta. Adjuvantti kun ei  ilmeisesti suoraan vie edes rokoteantigeenia solujen sisälle (tässä jutussahan todettiin ” The presence of MF59 did not significantly modify the distribution of gD2. The results indicate that MF59 and gD2 distribute and are cleared independently after i.m. injection.” eli MF59 ei muuttanut antigeenin jakaantumista lihaksessa, ja nämä näyttävät siis jakaantuvan ja poistuvan itsenäisesti, toisistaan riippumatta – missä määrin tätä voi soveltaa AS03:n en ole varma mutta aika lähellä toisiaan on näiden adjuvanttien rakenne), vaikkakin todennäköisesti lisää sen sisäänottoa mm. antigeenia esitteleviin soluihin (tässä jutussa AS03 stimuloi nimenomaan monosyyttien antigeenin sisäänottoa sekä niiden erilaistumista esitteleviksi soluiksi). Aiempi käsitys siitä että öljy-vedessä adjuvantit toimisivat antigeenin kuljettajina (delivery systems) ei vaikuta pitävän paikkaansa, sillä adjuvanttisuus ei vaadi antigeenin ja adjuvantin injisoimista samassa ruiskussa yhtä aikaisesti (eli niiden ei tarvitse olla toisiinsa fyysisessä kontaktissa) vaan ne voidaan injisoida jopa hieman eri aikaan (se aiemmin mainittu 24 h). Vaikutus perustuneekin siis lähinnä luontaisen (ja sitä kautta myös adaptiivisen) immuunivasteen aktivointiin ja mahdollisesti modifiointiin. Voiko adjuvantti olla syyllinen narkolepsian laukaisussa?  Toki voi. Tai sitten syy on kyseinen antigeeni + kyseinen adjuvantti –kombinaatiossa. Tai jossain muussa. Toivottavasti mekanismit taustalla joskus selviävät, joskin pelkään vanhenevani aika paljon sitä odotellessa.

Mutta se nanosta tältä erää. Katsellaan jos syys-lokakuun tienoilla ehtisin miettiä jotain aiheeseen liittyvää. Menkäähän mustikkaa keräämään - soon superruokaa!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Väliaika

Mietin jo tuossa keväällä, kun tajusin että tämäkin projekti tulee joskus loppumaan, jotta mitäs sitten? Blogi syntyi vähän yllättäen, loppuuko se nyt kun kirja loppuu? Huomasin kuitenkin että taisin jossain määrin jäädä koukkuun, ja veikkaan että tätä tulee kyllä jatkettua. Mielessäni onjo  kutkuttanut muutama hyvä aihe, eli kirjoiteltavaa kyllä löytyy. Edelleenkin aikapula estää kovin tiheät päivitykset, ja tiedän että harvaan päivittyvä blogi on "kuoleman oma", mutta toisaalta tämän ei olekaan tarkoitus olla mitään päivänpolttavaa pohdintaa, eli ehkä harva kirjoittelutiheys ei niin haittaa. Ja ne lukee joita kiinnostaa, muut lukekoot muuta.

Eli palaan kesän aikana asiaan, en lupaa kuukautta jotten joudu syömään sanojani.

Luvut 25-29 sekä Conclusions

Kevät ja heräävä puutarha vievät yhä enemmän ja enemmän aikaa, enkä meinaa malttaa istua tietokoneella, en edes tämän loistavan kirjan tiimoilta, heh. Mutta onneksi tämä loppu alkaa olla jo aika kevyttä kamaa, eli sukelletaan taas asiaan. Yhtiömme on muuten siirtynyt mäkki-ajanjaksoon, katsotaan miten eukolta onnistuu tekstin muokkaus tällä pelillä.

Luku 25 paljastaa meille mistä AIDS sai alkunsa; ”the origin of AIDS”. Lydallin mukaan siitä kuinka HI-virus ”yht’äkkiä” infektoi miljoona ihmistä Keski-Afrikassa on useita teorioita, kuten:
  • ”Virus lensi ulkoavaruudesta”
  • ”Keski-Afrikkalainen ihmisverenhimoinen apina kierteli puremassa miljoonaa ihmistä vuoden sisällä”
  • ”Amerikkalainen homo harrasti seksiä apinan kanssa Afrikassa, meni sitten Kaliforniaan ja harrasti siellä seksiä miljoonan ihmisen kanssa”
  • ”Virus on tiedemiesten / CIA:n kehittämä ja sillä on tarkoitus pyyhkäistä maapallon populaatio-ongelma pois päiväjärjestyksestä”
  • ”Jotkut afrikkalaiset saivat infektion syömällä apinoita”
Hyvät hoksottimet omaava lukija osannee jo arvata minkälaiseen teoriaan Lydall uskoo.

Lydall esittelee kolme herraa, nimeltään Elswood, Curtis (journalisti) ja Hooper, jotka ovat paljastaneet mistä HI-virus todella ilmestyi, ja herra Hooper on jopa kirjoittanut kirjan löydöksistään sekä pitää aiheesta nettisivuja.

Lyhyesti ja ytimekkäästi (Lydallin kirjasta yhteen vetäen): HIV siirtyi ihmiseen elävää heikennettyä suun kautta annosteltavaa polio-rokotetta (OPV) kehitettäessä. Rokotekehittelyssä käytettiin simpanssin munuaisia, ja näin rokotteet kontaminoituivat vahingossa. Rokotekokeita tehtiin aluksi Afrikassa, ja juuri näillä samoilla alueilla AIDSin esiintyvyys oli aluksi suurinta. Myöhemmin isorokko-rokotukset levittivät virusta vauhdilla eteenpäin, sillä rokoteneuloja ei steriloitu rokotettavien välillä.

Sinänsä teoria on ihan mahdollinen. Eläviä viruksia kasvatettaessa soluviljelmissä voi piileskellä muitakin kavereita ja niitä voi joutua rokotteeseen vahingossa, erityisesti jos niiden olemassa oloa ei edes osata epäillä. Epästeriilit injektiot voivat levittää tauteja piikiteltävien välillä. WOW, Lydallillahan on hypoteesi joka on ns. plausible!

Mutta katsotaan hieman muitakin lähteitä, sillä Lydallin viitteet johtavat lähinnä yllämainittujen herrojen ”julkaisuihin”. Löydänkin Pubmedista monen monta artikkelia aiheesta, ja onpa siitä ilmeisesti pidetty joku konferenssinkin tapainen. Löysin myös kätevän sivuston (jonka pitäjä mitä ilmeisimmin on teorian kannattaja) jonne on kerätty mm. kyseisen tapaamisen dokumentaatiota ja muuta (oman arvioni mukaan kyseenalaistakin) materiaalia aiheeseen liittyen. Ensin ajattelin sukeltaa teoriaan tarkemmin, mutta aika pian tajusin että kuolen vanhuuteen ennen kuin siitä tulisi valmista, sen verran polveileva ja monimutkainen koko tarina taitaa olla. Pidän jutun siis lyhyenä ja pintapuolisena, kiinnostuneet sukeltakoot syvemmälle.

Ensinnäkin, yksi kiistan aihe näyttää olevan käytetyt solut ja niiden alkuperä, millä onkin aika merkittävä vaikutus koko teoriaan. HI-viruksen sukulaisia pyörii paljon eri apinoissa sekä ihmisapinoissa; niitä pidetään HIV:in ”alkuperänä” ja kutsutaan nimellä SIV (simian immunodeficiency virus). HI-viruksen alatyypeistä maailmalla laajemmalle levinneen HIV-1:n tällä hetkellä lähin tunnettu ”apinasukulainen” on simpanssien (Pan troglodytes) SIV(CPZ), eli HIV-1 viruksen alkuperänä pidetään siis joskus aikoinaan tapahtunutta tartuntaa simpanssin ja ihmisen välillä. Polio-rokotteita kehitettäessä käytettiin kyllä apinoiden (enkuksi monkey) munuaissoluja, mutta ei simpanssien (joka on ihmisapina eli enkuksi ape), vaan makakien (joko jaavan makakin eli Macaca fascicularis tai reesusmakakin eli Macaca mulatta) munuaisia. Nämä eivät puolestaan infektoidu (luonnossa) SI-viruksilla, eli niiden mukana poliorokotteet eivät ole HIV:n edeltäjäviruksella voineet kontaminoitua. Mutta Hooper ilmeisesti esittää kirjassaan pitävät todisteet sille että ainakin osa polio-rokote-eristä tehtiin nimenomaan simpanssin munuaissoluissa. Rokotteen pääkehittäjän, Koprowskin, artikkelissa todetaan toisin, samoin kehitystyössä mukana olleen Plotkinin yksityiskohtaisessa selvityksessä, jossa käydään läpi myös maantieteellisiä ”yhteensattumia” aiheesta.

Mutta näin iso äs toki toimisikin, eli ei tarvitse kuin sihistä sana SALALIITTO, ja nämä ”todistukset” voi heittää takkaan. Ja kun lukee tämän jutun voi päätellä että aikamoista ”he said she said” vääntöä asiasta on käyty. Pienimuotoinen yhteenveto aiheesta löytyy myös täältä.

No entäpä nykyaikaisten molekyyligeneettisten metodien käyttö, saisiko asiaan lisävalaistusta niillä? Vanhoja rokoteampulleja on tutkittu mm. tässä, tässä ja tässä: PCR-metodilla on etsitty ampulleista HIV-1:n nukleiinihappopätkiä ja/tai simpanssin mitokondriaalista DNA:ta – ei löytynyt. Myös tässä on katsottu rokotteista löytyvää mitokondriaalista DNA:ta; näyttää olevan makaki-peräistä, ja tässä on lisäksi etsitty rokotteista retrovirusten (joihin SIV ja HIV kuuluvat) RNA:ta; ei löytynyt. Tuosta jälkimmäisestä löydän mielenkiintoisen maininnan; samoja rokotteita oli käytetty myös kokeissa Ruotsissa, Sveitsissä ja lisäksi USA:ssa.  Jostain syystä Lydallin tekstistä (ja muista vastaavista lähteistä) saa käsityksen että rokotekokeita tehtiin ainoastaan Afrikan alueella (toki ne siellä olivat varmaankin massiivisimmat kooltaan). Tässä on vielä katsottu simpansseissa esiintyviä SI-viruksia nimenomaan siltä alueelta jolta munuaisia rokotekokeisiin väitetysti on kerätty ja niiden sukulaisuus-suhdetta HIV-1:een; eivät ole kovin läheistä sukua eli ei näytä siltä että HIV-1 olisi suoraan peräisin tämän alueen simpanssi-viruksista.

Mielenkiinnosta lukaisin tämän ja mainittakoot siitä ehkä yksi aiheen kannalta oleellisin seikka; HIV-1 jaetaan vielä useampaan fylogeneettiseen alaryhmään (O, N ja M) joista jokaisen ajatellaan siirtyneen ihmiseen itsenäisesti, eri aikaan. Alaryhmistä M on pandeminen, maailmalla laajimmalle levinnyt ryhmä, ja tällä hetkellä sitä geneettisesti lähimmät SIV(CPZ) –virukset on löydetty Kamerunin kaakkoiskulmasta, Kongon läheltä mutta siis ei kuitenkaan siltä alueelta joilla väitetty poliorokotteen simpanssinmunuais-keräys (Lindissä sijainnut simpansseja tutkimukseen käyttänyt laboratorio) olisi tapahtunut. Jutussa on kartta eri simpanssi-alalajien elinalueista, ja Kongon alueen simpansseista (P. t. schweinfurthii) löytyvä SIV on fylogeneettisesti kauempana HIV-1 M –viruksista kuin Kamerunin alueen simanssien (P. t. troglodytes) SIV-virukset. No, toki Lindin simpassilaboratorioon on voitu rahdata eläimiä kaukaakin.

Surffatessa tuli vastaan myös tämä mielenkiintoinen juttu aihetta liipaten. Jutussa esitetään teoria (jota on ilmeisesti tuettu laskelmin jotka kiipeävät hilseeni yli), jonka mukaan alkuperäiset SIV-tartunnat ihmisissä ovat todennäköisesti levinneet erittäin huonosti, ja jolla siis pyritään selittämään epideemisten alatyyppien mahdollisesti nopeaa syntymää sillä että virusta on levitetty vahingossa epästeriilien injektioiden avulla. Eli jossain määrin Lydallin teorian toista osuutta peesaillen. Jutussa on hauskaa tietoa injektiotekniikoiden kehityksestä, ja joskus toisen maailmansodan jälkeen kertakäyttöisiksi tarkoitetut injektioneulat yleistyvät nopeasti. Valitettavasti alkeellisissa oloissa kertakäyttöisyys ”unohtui” ja samoja neuloja & ruiskuja käytettiin (/käytetään edelleen!) useita kertoja (ihan WHO:n ohjeistamana (1998) jopa 200 kertaa, tosin ohjeisiin ilmeisesti kuuluu jonkinlainen ”puhdistus” mutta sitä tuskin aina suoritetaan). Tiedetään että näin on levitetty Afrikan alueella ainakin hepatiittia, malariaa ja kuppaa sekä mahdollisesti poliota. Massainjisointikampanjoita toteutettiin mm. malariaa ja vaapukkasyylätautia (Treponema pallidum pertenue) vastaan ja ilmeisesti myös antibioottien käyttö oli suorastaan holtitonta tuolloin (arvaan että on edelleen, harmi kyllä). Kirjoittajat siis spekuloivat että SI-viruksia levitettiin nopealla tahdilla ihmisestä toiseen, jolloin virukset saivat ”evolutiivista etua” ja nopealla mutaatiovauhdilla kehittyivät helpommin ihmisestä toiseen tarttuviksi ja ihmiselle patogeenisemmiksi HI-viruksiksi. En osaa arvioida teoriaa, mutta luulisin sen olevan ihan mahdollinen, ja injektiot mainitaan myös tuossa ylemmässä revarissa yhtenä potentiaalisena syynä HI-viruksen leviämiseen Afrikan alueella. Huomionarvoista on että tämän jutun kirjoittajat eivät mainitse käytännössä lainkaan rokotuksia, paitsi lyhyesti OPV-teorian HIV:in alkuna, ja toteavat sen paikkansa pitämättömäksi, mm. siksi että rokotteessa käytetyt munuaissolut eivät olleet simpanssista. Lisäksi he mainitsevat hyvän pointin: jos oraalinen rokote olisikin ollut kontaminoitunut SI-viruksella, miksi vastaavaa lajisiirtymää ei olisi tapahtunut jo aiemmin, vaikka samankaltaisia limakalvoaltistuksia SIV-infektoidulle verelle on varmasti tapahtunut metsästyksen yhteydessä runsaastikin.

Mutta viis muista injektioista, Lydall mainitsee toki vain rokotukset. It’s always the vaccine!

Itse asiassa isorokkorokotus tehtiin aikoinaan ihon pintaa raaputtamalla; tämä tekniikka tuskin levittää tauteja niin helposti kuin lihaksen sisäinen injektio, eli isorokkorokotekampanjan rooli HI-viruksen leviämisessä lienee pieni. Mutta toki on ihan selvä että epästeriileistä injektioista (ollaan piikittämässä sitten rokotetta, lääkettä tai ihan mitä vaan) tulisi pyrkiä eroon kaikin keinoin.

Myös viruksen ikä (=milloin lajisiirtymä ja alku-adaptaatio uuteen isäntään eli ihmiseen on tapahtunut) on relevantti asia OPV-teorian kannalta. Jos HI-virus olisi siirtynyt ihmiseen rokotetestauksen sivutuotteena, se olisi tapahtunut siis joskus 1950-luvun loppupuolella. Lydall muistaa mainita tällä hetkellä vanhimman verinäytteen josta HI-virus on löydetty, joka on otettu vuonna 1959 Kongon alueella. Tämä on yksi ”todiste” siitä että pari vuotta aiemmin alueella aloitettu rokotekoe on syyllinen viruksen ilmaantumiseen. Jännittävää. Tiedän kyllä että HI-virus on poikkeuksellisen nopea muuntumaan, mutta adaptoituminen uuteen lajiin ja massiivinen diversifikaatio parissa vuodessa ei kuulosta ihan uskottavalta (vaikka ottaisi huomioon injektio-levityksen). Vaikuttaa nimittäin siltä että jo 1960 M-ryhmän sisällä on ollut suurta vaihtelua, ja ilmeisesti M-ryhmän ”yhteinen esi-isä” on pyörinyt ihmisissä jo joskus 1900-luvun alussa - kauan ennen OPV-kokeita.

Mutta veikkaan että minkään valtakunnan tutkimustulokset eivät ”tosiuskovaista” hetkauta eli OPV-teoria jäänee elämään tietyissä piireissä ainoana mahdollisena totuutena. Wikipediassa näyttää myös olevan jonkinlainen yhteenveto HIV:in alkuperä-teorioista (ilmeisesti kaikkein villeimmät on jätetty pois, sillä siellä ei mainittu ”ulkoavaruudesta lentämistä”).

Lydall mainitsee myös SV40 –viruksen, jonka havaittiin olevan Amerikkalaisten polio-rokotteiden (sekä piikin että suun kautta annettavan) kontaminantti 50-luvulla, ja joka kuulemma aiheuttaa ihmisille syöpää.  Kuriositeettina mainttakoot Lydallin luokittelevan sen SI-viruksiin, mikä jälleen osoittaa Lydallin virologisten tietojen käsittämättömän heikon tason. SV40 kuuluu polyomaviruksiin, ollen DNA-virus. SI-virukset ovat retroviruksia, siis RNA-viruksia. Ei siis edes lähisukuisia, saati saman ryhmän viruksia. Tämä kontaminantti on kuitenkin toki ihan todellinen ”löydös”, eli kyseinen virus ihan oikeasti kontaminoi aikoinaan Polio-rokotteita, ja sille todennäköisesti altistui suuri joukko ihmisiä. Iso kysymys on ollut, aiheutuiko altistuksesta ongelmia. En tunne asiaa kovin syvällisesti, enkä nyt aio siihen perehtyäkään, mutta oma käsitykseni on että suurin osa datasta viittaa siihen ettei altistuminen kyseiselle virukselle (rokotteessa) lisännyt syöpäriskiä. Tässä tanskalainen juttu, lisää vastaavia löytynee helpostikin. Hiljattain kuulemallani syöpä + virukset –aiheisella luennolla mainittiin että SV40 –viruksella ei ole nykytiedon mukaan roolia ihmisten syövissä.

Lydall nostaa myös abortoidut vauvat jälleen esille kertomalla: ”Polio vaccine made on aborted babies was already being used in 1962. Some people have religious objections to eating aborted human babies.
Onneksi olen uskonnoton – voin siis syödä abortoituja vauvoja hyvällä omalla tunnolla. Rokotteiden vauva-pitoisuudesta olikin puhetta jo aikaisemmin.

Mutta siirrytään seuraavaan lukuun, jonka otsikko on ”intimidation by the law” eli pelottelua lailla (vai miten hitsissä tuon nyt suomentaisi). Lydall aloittaa luvun kertomalla, kuinka USA on ainoa englantia puhuva maa, jossa rokotukset ovat pakollisia tietyissä olosuhteissa. Mietin heti että miksi Lydall puhuu vain englantia puhuvista maista – eikö muilla ole mitään väliä? Itseäni kiinnostaisi tilanne hieman laajemmin, mutta se johtuu varmaan vain siitä että Suomi on ainoa maa jossa suomea puhutaan.

Luku on lähinnä kertomuksia siitä kuinka ”vaccine mongering bureaucrats” jahtaavat viattomia lapsia ja pelottelevat rokotuksiin haluttomia vanhempia eri tavoin, mm. viemällä kotisyntyneitä vauvoja väkisin vanhemmiltaan sairaalaan myrkkypiikitettäväksi sekä valehtelemalla ettei lapsi voi koskaan mennä kouluun jos häntä ei rokoteta heti syntymän jälkeen. Lisäksi joissain maissa on käytössä lahjontasysteemi lääkäreille: eniten rokotuksia antaneet saavat hyvät voitelurahat. Jätän luvun tarkan analyysin sikseen, en tunne muiden maiden käytäntöjä, enkä osaa ottaa niihin kantaa, mutta Suomeen en toivoisi pakkorokotuksia, vaan nykykäytäntö on hyvä. Tiedän  myös että neuvolasta (kunnollisen) rokote-tietouden saaminen on vaikeaa (tosin olisi se ehkä hieman liikaakin vaadittu että terkat osaisivat keskustella immuunijärjestelmän yksityiskohdista ja rokotteista kovin tarkkaan). Hiljattain pinnalla olleeseen ”pakkorokotukset tulevat” väitteeseen tosin todettakoot että kannatan laissa olevaa mahdollisuutta pakkorokotuksille – vakavampien tautien varalle (juu sika ei täytä määritelmää). Onneksi sellainen on ollut voimassa ainakin vuodesta 1986 – ”pienesti” oltiin myöhässä iskuryhmässä.

Seuraavassa luvussa annetaan neuvoja vanhemmille jotka ovat päättäneet skipata rokotukset ja mahdollisesti kohtaavat paheksuntaa: ”coping with disapproval” . Luvun ohjeet ovat oikein hyviä, ja niitä voisi noudattaa missä tahansa lastenhoitoon liittyvässä kysymyksessä, joka varmasti aiheuttaa paheksuntaa aina jossain tahossa. Teet niin tai näin, on jollain aina naama väärin päin.

Yksi kohta näissä neuvoissa, johon tartun ihan pikkiriikkisen on seuraava pätkä, sillä siihen olen törmännyt myös muissa yhteyksissä: ”Some people get angry with you for ”engandering” their children. They believe that vaccines prevent disease, and they have had vacines injected into their children, so they should believe that their children are ”safe” from the germs allegedly brewing in your children. Althought you know that they are being illogical, their attacks on you can still cause you a lot of stress.” eli "Jotkut ihmiset ovat vihaisia sinulle koska kuvittelevat omien lastensa olevan vaarassa. He uskovat että rokotteet estävät tauteja, ja heidän omat lapsensa on rokotettu, joten heidän pitäisi uskoa lastensa olevan turvassa niiltä pöpöiltä jotka mukamas leviäisivät sinun lapsestasi. Tiedät heidän olevan epäloogisia, mutta silti hyökkäykset voivat aiheuttaa runsaasti stressiä."

En kannata mitään ”hyökkäilyjä” ketään vastaan. Mutta selvennetään nyt hieman tuota ”epäloogisuutta” sillä minä olen varmasti sellainen ”some people” joka potentiaalisesti ärsyyntyy muiden (lasten) vaarantamisesta. Ensinnäkin, vaikka omat lapseni ovat rokotettuja, en voi koskaan olla varma saivatko he rokotteesta riittävän suojan. Rokotteet eivät anna kaikille (kunnollista) suojaa. Itse asiassa aika harvalle varmaankaan tulee mitään 100% ehdotonta, absoluuttista suojaa, jota ei voisi ylittää vaikkapa injektoimalla suurta määrän virulenttia taudinaiheuttajaa suoraan suoneen / kudokseen. Suoja on aina suhteessa tautipaineeseen. Jos tautipaine on pieni, riittää vähäisempikin suoja. Mitä suurempi tautipaine, sitä suurempi riski sairastua (on sitten rokotettu tai rokottamaton). Tätä eivät Lydallin kaltaiset ihmiset ilmeisesti koskaan tule tajuamaan. Toisekseen, en ole niinkään huolissani omista lapsistani. Jos he saavat vaikkapa tuhkarokon, on se todennäköisimmin sellainen ”normikeissi” – ikävä mutta ohimenevä, komplikaatioriski on olemassa oleva mutta aika pieni. Vaan entäpä kroonisesti sairaat lapset ja aikuisetkin? He joiden immuunivaste on sairauden ja / tai siihen liittyvien hoitojen vuoksi pahasti heikentynyt? He joita ei ole voitu rokottaa? Ja niin edelleen – heitä on nykyisin aika paljon ja he ovat muiden luoman tautipaineen armoilla. Mutta heistä ei ilmeisesti ole niin väliksi Lydallin kaltaisten maailmassa. Itseäni harmittaa ennen kaikkea heidän puolestaan. Vastaani tuli jokunen vuosi sitten lehtijuttu joissa kerrottiin muutamasta tuhkarokon jälkeen SSPE:hen sairastuneesta lapsesta – toinen taisi olla liian nuori rokotettavaksi, toinen kroonisesti sairas, jos oikein muistan. He ovat ”rokotekriittisyyden” todellisia uhreja. En millään onnistu löytämään juttua enää, mutta tässä yksi aihetta liipaten, ja tätä kautta (voivat toki olla keksittyjä juttuja kaikki) löysin kyllä saksankieliset jutut aiheesta mutta koska en osaa saksaa, eivät nuo voi olla niitä mihin törmäsin joskus. Tässä myös yksi bloggaus aiheesta.

Luku 28 on otsikoltaan ”Treating vaccine damage” eli kertoo miten rokotevauriota tulee hoitaa. Ei varmasti tarvitse paljon arvailla, millä Lydallin mukaan rokotevauriota voi hoitaa *virn* . ”Homeopaths have been treating vaccine damage ever since Edward Jenner started creating vaccine damage” eli ei ku taikavettä tai sokeripillereitä nassukkaan niin kaikki rokotevauriot lievenee / jopa katoaa (pahoittelen lievää sarkasmia). Rokotevautioita voidaan kuulemma hoitaa ”potentisoidulla rokotteella” (*repeää naurusta*), mutta silloin tämä potentisoitu rokote tulee toki valmistaa ihan samasta erästä mistä alkuperäinen rokote on peräisin. Tai sitten voidaan käyttää ”perinteikkäämpiä homeopaattisia valmisteita”. Luku sisältää tapauskertomuksia, ja kokonaista yhden viitteen, joka johtaa vuonna 1880 kirjoitettuun kirjaan jossa joku sen ajan lääkäri kertoo parantaneensa isorokkorokotuksen sivuvaikutuksia ”thuja” –valmisteella, aiheesta voi lukea ainakin täältä. Lydallin mukaan thuja-myytti siis ei pidä paikkaansa eli tällä ”lääkkeellä” ei voi hoitaa kaikkia rokotevaurioita. Yhdyn mielipiteeseen.

Viimeinen varsinainen luku kruunaa kirjan, ja käsittelee rokotemyyttiä numero 14: ”Homoeopathic vaccination can be used as a substitute for biological vaccination” eli homeopaattista rokotusta voi käyttää biologisen rokotuksen sijaan. Olin väärässä aiemmin. Tämä luku on ehdottomasti koko kirjan hupaisinta luettavaa, en muista koska olisin hihitellyt näin antaumuksella.

Lydallin mielipide homeopaattisista rokotteista: ”I believe that homoeopathic remedies should not be given to a person who has no symptoms, both because the procedure does not stimulate immunity to germs, and because it causes insidious long term side effects”. Eli "mielestäni homeopaattisia valmisteita ei tulisi antaa oireettomalle ihmiselle, sillä se ei stimuloisi immuniteettia, mutta aiheuttaisi salakavalia pitkäaikaisia sivuvaikutuksia". Indeed.

Lydall valittaa ettei kunnollisia kontrolloituja tutkimuksia ole tehty homeopaattisista rokotteista. Homeopaattisten rokotteiden tehon hehkutus perustuu kuulemma anekdootteihin, joissa kerrotaan yksittäistapauksista tyyliin ”Minna Meitsi sai morbillium kolmekymppistä vauvana ja nyt se on viistoista eikä ole vielä sairastanut tuhkarokkoa, minkä täytyy johtua niistä sokeripillereistä”. Aaaaapuvaaaaa, en kestä tätä ironiaa.

Lydall kysyy oleellisen kysymyksen: ”Can a medicine which contains nothing more than a vibration alter the state of a person’s vital energy in a way that would make the person unable to contract a specific disease for the rest of his or her life?” eli "voiko lääke, jossa ei ole muuta kuin vibraatiota muuttaa ihmisen vitaalienergian tilaa niin ettei hän loppuelämänsä aikana enää voi saada tietyn infektiotaudin tartuntaa?” Enpä tiedä mutta oma vitaalienergiani koki kyllä pysyvän muutoksen tätä kirjaa lukiessa. Lydall jatkaa myöhemmin samasta aiheesta: ”Is it possible that introducing the vibration of potentised viruses and bacteria can disrupt a baby’s electromagnetic field, without the effects of the disruption being immediately obvious?” eli "onko mahdollista että potensoidun viruksen tai bakteerin vibraatio häiritsisi vauvan elektromagneettista kenttää ilman että tämä häiriö olisi heti ilmeistä?" On se varmaankin mahdollista, mutta jospa vaikka tämä laite auttaisi tasapainottamaan sitä kenttää. OMG, olen vaarassa kokea karmean naurukuoleman!

Lydall kertoo kuinka kaikilla elävillä soluilla on vibraatio, viitaten yhteen lukuun tässä kirjassa. Ilmeisesti kyseinen kirja käsittelee solusyklin kontrollointia ja biologisia rytmejä (tuonaikaista tietoa siitä), ja Lydallin viittenä olevan luvun kirjoittaja on myös tämän jutun kirjoittaja. Veikkaan että tuossa esiintyvä sana ”oscillatory” on aiheuttanut tämän viittauksen, ja Lydall ilmeisesti kuvittelee tämän tarkoittavan kirjaimeillista värähtelyä /vibraatiota. Wikipedian kautta voi lukea tarkemmin ”biologisista oskillaatioista” kuten vuorokausirytmistä ja siihen liittyvistä oskilloivista geeneistä (ajatella, geeneilläkin on vibat!). Lydall pohtii tätä solujen vibraation merkitystä: ”Germs are living cells, and if a species of germ vibrates at a frequency which is incompatible with the natural frequency of human cells, then potentising the germ and giving it to a person with no symptoms makes no sense, unless you are trying to make the person sick for research purposes.” (eli pöpöt ovat eläviä soluja, ja jos pöpölaji vibroi taajuudella joka ei sovi yhteen ihmissolun luonnollisen taajuuden kanssa, ei ole järkevää antaa potentisoitua pöpöä oireettomalle ihmiselle, ellet sitten tutkimustarkoituksessa halua että ihminen sairastuu) Avainsanat: MAKES NO SENSE. Kiitos ja kuulemiin.

Eli nyt on sitten luvut luettu ja jäljellä on enää loppupäätelmät eli Conclusions. Tarinan yhteenvetona Lydall selittää kuinka hän asui ensimmäisen lapsensa saamisen aikoihin poliisivaltiossa joissa rokotukset olivat pakollisia, ja koska hän ei sivuvaikutusten vuoksi halunnut niitä kaikkia lapselleen annettavan, hän päätti ottaa hieman selvää ”tilastoista”. Tämän tutkimusmatkan löydösten perusteella hän tajusi että rokotteisiin liittyykin paljon isompia ongelmia: rokotteet aiheuttavat runsaasti erilaisia kroonisia sairauksia, eivätkä taudit suinkaan ole kadonneet rokotteiden vuoksi. Lisäksi hän tajusi ettei aina olekaan fiksua yrittää estää tarttuvaa tautia, että paljon luotettavampiakin menetelmiä tautien estämiseen on, ja että kuumeen alentaminen lääkkein on erittäin vaarallista. Rokotukset perustuvat julmuuteen, vääristelyyn ja luuloihin, ja niiden seuraukset on nähtävissä kroonisten tautien epidemioina, jotka ovat kaiken kukkuraksi paljon vakavampia kuin taudit joita rokotteet yrittävät estää. Rokottajat pyrkivät tavoitteisiinsa uskonnollisessa hurmoksessa ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen tavoitteensa. Byrokraatit ovat alkaneet tehdä elämän vaikeaksi rokotuksiin haluttomille vanhemmille, ja siksi Lydall haluaa jakaa tietonsa vanhemmille; jokaisen vanhemman tulee tehdä vastuullinen päätös siitä, mitä heidän lapsiin pistetään ja mitä ei pistetä. Näin lyhentäen ja vapaasti (ja erittäin huonosti) kääntäen.

Ja entäs oma yhteenvetoni. Siitä taitaa nyt olla kohta tarkalleen kaksi vuotta kun minua kehotettiin ”tutustumaan myös toiseen näkökulmaan” ja kehotuksen mukana annettiin (pyynnöstäni) lista sopivista kirjoista. Tätä kirjaa kehuttiin parhaimmaksi, siksi nimenomaan sen tilasin (money well spent). Hetki siinä meni ennen kuin pääsin lukuvauhtiin, ja kirjan parissa on vierähtänyt reilu vuosi – enpä olisi uskonut. Tutustuminen on ollut perin mielenkiintoista ja opettavaistakin. Olen oppinut paljon paitsi immunologiasta, taudeista ja rokotteista, myös siitä kirsikanpoiminnan ja datavääristelyn tekniikasta mille ”rokotekriittiset” argumentit yleensä perustuvat. Kirja on ollut (käsi sydämellä ja aikuisten oikeasti) aivan varmasti pahinta paskaa mitä olen rokotteiden tiimoilta ikinä lukenut, joskin monet nettisivustot kipuavat kyllä samalle tasolle. Kirjoittajalla ei ole pienintäkään käsitystä mikrobiologiasta, virologiasta, immunologiasta, infektiotaudeista, epidemiologiasta, rokotteista tai ylipäänsä mistään aiheeseen liittyvästä perustieteestä. Tieteellisillä viitteillä on tätä totaalista tietopuutosta pyritty peittämään, mutta viitteiden tarkempi raapiminen paljastaa totuuden aika nopeasti. Siihen päälle kaikki salaliittoteorioilla mässäilyt ja homeopatia-hömpötykset antavat pikantin sivumaun shaisselle. Viitteitä on numeroitu 471, mutta huomioni mukaan siellä on samoja viitteitä useita kertoja eli todellinen määrä on paljon paljon alhaisempi (eipä sillä tosin ole mitään merkitystä). Eli paska kirja, mut tulipahan luettua :-D.