tiistai 8. marraskuuta 2011

Saisko olla alumiinia?

Päivitystauko venyi kolmeksi kuukaudeksi - ei ollut tarkoitus. No, jokainen lapsellinen tietää mitä tämä on, ja kun soppaan heitetään syksyn pimeys, ylitöitä, ressiä ja ylenmääräistä väsymystä, jää tällaiset harrastusprojektit väkisinkin sivurooliin.

Internetin ihmemaassa rokoteaiheita surffuuttaessa ei voine olla törmäämättä alumiiniin. Alumiinista, ja erityisesti sen vaaroista, kerrotaan yhtä sun toista, ja hiljattain törmäsin siihen myös tässä Tomljenovic & Shaw artikkelissa eräällä nimeltämainitsemattomalla forkalla linkitettynä. Juttu vaikutti kiinnostavalta, ja ajattelin lähteä hieman sen pohjalta katselemaan sitä, miten alumiini liittyykään rokotteisiin, ja mitä siitä ajattelisin. Pahoin pelkään tämän postauksen olevan kohtuullisen raskasta luettavaa, joten ottakaa kuppi kahvia kaveriksi ja pitäkää taukojumppia välillä.

Ensinnäkin pientä kertausta jo kauan sitten unholaan jääneiltä lukion kemian tunneilta. Netistä löytyy tällainen lyhytkurssi alumiiniin, mutta osan tiedoista lähteeksi on mainittu ”Nordic Aluminium Oyj” joten suhtaudutaan sivun tietoihin pienellä varauksella, sillä mikäpä yritys ei haluaisi kertoa tuotteistaan lähinnä positiivista. Alumiinin kerrotaan olevan kolmanneksi yleisin alkuaine, metalleista yleisin, ja maaperästä sitä on 8%. Wikipediassa mainitaan ihmisen saavan noin 7mg alumiinia vuorokaudessa ravinnosta, ja tästä määrästä kerrotaan imeytyvän noin 1/10, mutta alumiinia käsittelevistä artikkeleista saan kyllä tähän imeytyvään osuuteen ihan eri tietoa, mm. tässä jutussa todetaan ”oral Al intake of 5000 μg/day from diet that is 0.25% bioavailable delivering 12.5 μg to systemic circulation” eli alumiinin ”bioavailability” suun kautta (=imeytyminen suolistosta) olisi Wikipedian tietoa selvästi pienempi (aktiivisemmat korjatkoot), vaihdellen hieman alumiiniyhdisteestä riippuen, mutta ollen alle prosentin luokkaa. Vastasyntyneen saama annos suun kautta on luullakseni aikuista pienempi koska vastasyntyneet saavat vain joko äidinmaitoa tai korviketta. Tässä mainitaan äidinmaidon alumiinipitoisuudeksi 0,04 mg/ l ja korvikkeen 0,225 mg / litra (ja siis vain alle prosentti tästä imeytyy verenkiertoon). Törmäsin myös alumiinin kemialliseen “substance summaryyn” mutta siinä ei ole paljoa asiaa liittyen rokotteisiin. Myös HSDB (Hazardous Substances Data Bank) sisältää alumiini-tietoutta ja alumiiniyhdisteille (kuten alumiinihydroksidi) on omia sivuja, joita selailemalla löytää alumiiniin liittyviä toksisuus-tutkimuksia.

Miten alumiini sitten liittyy rokotteisiin? Useissa rokotteissa käytetään immunivasteen tehostamiseen nk. adjuvantteja, ja alumiiniyhdisteet ovat ehdottomasti yleisimpiä adjuvantteja. Alumiini on adjuvanteissa yleensä aina joko hydroksidina (Al(OH)3) tai fosfaattina (AlPO4), joskin rokotekirjan mukaan nämä ovat oikeasti alumiini oksihydroksidi (AlOOH) ja alumiinihydroksifosfaatti. Alumiiniadjuvantteja on käytetty rokotteissa vuodesta 1926, eli kohtuullisen pitkään. Kaikki rokotteet eivät tarvitse adjuvantteja, esim. elävät heikennetyt rokotteet eivät (yleensä) sisällä mitään adjuvanttia.

Keräsin tähän Suomen ohjelman rokotteiden alumiiniadjuvantit pitoisuuksineen (jos joku bongaa virheitä, ilmoittakaa pliide):
  • 3, 5 ja 12 kk iässä annettava pneumokokkirokote; kaikissa Suomen markkinoilla olevissa on alumiinifosfaatti-adjuvantti (Prevenar: 0,5mg, Prevenar 13: 0,125 mg, sekä Synflorix 0,5 mg)
  • 3 , 5 ja 12 kk iässä annettava vitosrokote; Infanrix-Polio + Hib sisältää alumiinihydroksidia 0,5mg
  • 4 vuoden iässä annettava nelosrokote Infanrix-polio sisältää alumiinihydroksidia 0,5mg.
  • 14-15 vuoden iässä annettava kolmoisrokote Boostrix sisältää 0,3 mg alumiinihydroksidia ja 0,2 mg alumiinifosfaattia.
  • Rota, influenssa tai MPR eivät sisällä adjuvantteja.
Tässä artikkelissa mainitaan että Euroopassa suurin sallittu alumiinipitoisuus / rokoteannos on 1,2 mg, USAssa se on 0,85-1,25 mg (riippuen määritysmenetelmästä, ja turvallisuus & teho –datasta).
Rokotteissa oleva alumiini eroaa suun kautta saadusta alumiinista luonnollisesti imeytymiskinetiikaltaan, eli lihakseen pistettävä alumiini imeytyy varmasti huomattavasti täydellisemmin (lähes 100%:sti?) kuin suun kautta saatu alumiini.

Mutta palataan varsinaiseen artikkeliin. Johdannossa mainitaan ”a growing number of studies have linked the use of aluminum adjuvants to serious autoimmune outcomes in humans.” eli kasvava määrä tutkimuksia on liittänyt alumiiniadjuvanttien käytön vakaviin autoimmuunitauteihin ihmisillä. Ai on vai? Tarkistellaanpa viitteitä. 

Ensimmäinen on tämä. Juttu ei ole varsinaisesti tutkimus, vaan katsaus jossa tarkastellaan kolmen ”syndrooman” potentiaalisia samankaltaisuuksia ja yhteyttä ulkoiseen stimulukseen, kuten rokottamiseen (ja erityisesti adjuvanttiin – tyypillisimmin alumiiniin). Yksi näistä on MMF (makrofaginen myofaskiitti); erittäin harvinainen oireyhtymä, johon liittyy lihasoireita. WHO:n sivuilla on oireyhtymästä Q&A ja syndrooma vaikuttaa toistaiseksi olevan vielä hieman "kiistanalainen", tässä uudempaa dataa jonka mukaan tilaan saattaa liittyä geneettinen alttius. Toinen syndroma on GWS eli ”Gulf war syndrome” , joka jutun mukaan liittyi sotilaiden saamaan tiheällä aikataululla annettuun pernaruttorokote-sarjaan. Rokotteessa oli adjuvanttina skvaleenia ja alumiinia, ja sairaistuneista sotilaista lähes 100% :lla havaittiin skvaleeni-vasta-aineita, kun taas terveiltä rokotetuilta niitä ei löytynyt lainkaan, viitteeksi on annettu tämä. Hmph, haistan kirsikanpoiminnan, sillä muistelen kaivelleeni tätä joskus enemmänkin. Aiheesta on uudempaakin dataa; mm. tämä ja katsaus. Lisäksi vaikuttaa epäselvältä, oliko rokotteissa skvaleenia adjuvanttina; tämän mukaan ei juurikaan ollut.  Miksi tätä ei mainita jutussa, vaan annetaan ymmärtää että asia on selvä kuin pläkki? Ja sitä paitsi eikö kyse pitänyt olla alumiinista, eikä skvaleenista? Kolmas syndroma on ”silikonoosi”, joka liittyy silikoni-implantteihin, ja jonka ruotimisen jätän väliin. Näitä kolmea syndromaa verrataan myös ns. ”post-vaccine” tapahtumiin, joita on julkaistu mm. tapausselostuksina, ja joiden yhteyttä rokotteeseen on hyvin vaikea selvittää. Todennettuja yhteyksiä mainitaan olevan vuoden 1976 influenssa-rokotteen ja Guillain-Barré syndroman yhteys, suun kautta annettavan polio-rokotteen ja transverse myelitis yhteys, DTP ja MPR - rokotteiden ja artriitin yhteys sekä MPR:n ja autoimmuuni trombosytopenian yhteys. Mainituista rokotteista vain DTP sisältää alumiini-adjuvantin (vuoden 1976 influenssarokotteesta en ole varma). Kirjoittajat ehdottavat uutta ”syndroomaa” nimeltä ASIA, jonka kriteereihin kuuluu altistus ulkoiselle tekijälle (infektio, rokote, silikoni, jokin ”adjuvantti”) ja (mielestäni) hyvin epämääräinen oirekuva (”kipuja, kroonista väsymystä, muistihäiriöitä, neurologisia ongelmia…”). ”Disclosure” kohdassa mainitaan ensimmäisen kirjoittajan toimineen todistajana rokoteoikeudenkäynneissä.

Seuraava viite on myös katsaus joka käsittelee rokotteissa käytettyjä adjuvantteja, niiden tunnettuja toimintamekanismeja sekä potentiaalista kykyä laukaista autoimmuunitauteja. Jutussa on osittain samat kirjoittajat kun edellisessä jutussa, ja siinä toistuu myös sama epämääräisyys GWS:n osalta. Juttu käsittelee kaikkia adjuvantteja, sisältäen eläinkoehavainnot, eikä siis keskity pelkästään alumiiniadjuvantteihin ja ihmishavaintoihin. Seuraava viite on julkaistu villejä hypoteeseja esittävässä ”medical hypotheses” lehdessä (josta lisää mm. tässä). Jutussa spekuloidaan MMF:n ja CFS (chronic fatique syndrome) yhteyttä toisiinsa ja alumiini-adjuvantteihin. Ei siis edelleenkään tutkimus. Ja neljäs viite on ranskaksi julkaistu juttu jossa käsitellään jo aiemmin mainittua MMF-syndromaa.

Tässä näyttää jäävän nyt käteen tasan MMF joka on liitetty nimenomaan alumiini-adjuvantteihin. Jään ihmettelemään väitettä ”growing number of studies” ? Hardly.

Tomljenovic & Shaw jutussa käydään laajasti läpi alumiinin todettua toksisuutta eläimille ja ihmisille, perustuen lähinnä suun kautta saatavaan pitkäaikaiseen altistukseen. Jätän tämän datan tarkastelun väliin, sillä olen ihan varma että pitkäaikainen altistus riittävän suurelle määrälle alumiinia aiheuttaa ongelmia (toksikologian oppitunti numero 1: annos tekee myrkyn). Taulukkoon 1 on kerätty erityisesti neurotoksisuuteen liittyviä tutkimuksia, ja sitä silmäillessä joutuu rypistelemään otsaansa. Maininnat sarakkeessa ”dose & duration” ( > 10 days, chronic, 2-5 years, 15 years) pistävät miettimään mitä tekemistä tällaisilla annoksilla on rokotteiden kanssa? Huomaan myös että osa taulukon viitteistä on yksittäisiä tapausselostuksia, siis heikoimman kategorian dataa (jos siis pohditaan kausaaliyhteyttä).  
Vilkaisin rokotteiden kannalta relevantit viitteet 43 ja 44; näissä pyritään liittämään alumiiniadjuvantit nimenomaan Gulf War syndromaan, ja hiirikokeissa todettiin adjuvanttia saaneiden ryhmällä heikommat tulokset motorisissa ja ”käyttäytymis” –testeissä sekä mikroskooppisia muutoksia hermokudoksessa. Vaikea arvioida relevanssia lasten rokotteiden kannalta, enkä oikein onnistu löytämään muita juttuja aiheesta. Replikaatiota kaipaavia löydöksiä joka tapauksessa, veikkaisin.

Jutussa käsitellään myös alumiinille asetettuja raja-arvoja, ja todetaan että keskosilla on havaittu negatiivisia vaikutuksia neurologiseen kehitykseen annoksilla 20 μg/kg yli 10 päivää, ja tämän johdosta FDA on asettanut keskosille ja munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville potilaille parenteraaliselle annostelulle raja-arvon 4-5 μg/kg/päivä, joskin ”kudoksiin kertyminen” voi tapahtua jo pienemmilläkin annostuksilla. Viitteeksi on annettu tämä, jossa tämä raja mainitaan TPN (total parenteral nutrition) valmisteisiin vaadittavassa varoituksessa. Terveiden vastasyntyneiden turvarajaa ei kuulemma tiedetä. Tätä raja-arvoa on käytetty arvioitaessa rokotteista saatuja alumiiniannoksia, ja tämän perusteella todetaan ”newborns, infants and children up  to 6 months of age in the U.S. and other developed countries receive 14.7 to 49 times more than the FDA safety limits for aluminum from parenteral sources from vaccines through mandatory immunization programs (Table 2)” eli alle 6 kk ikäiset lapset saavat Jenkkilässä ja muissa kehittyneissä maissa 14,7 – 49 kertaa tämän FDA:n turvarajan ylittävät määrät alumiinia rokotteissa. *Haukkoo henkeään*!

Katsotaanpa hieman tätä taulukkoa 2, jossa on laskettu kullakin rokotesessiolla saatua alumiiniannosta neljässä eri maassa. Mukavuusotannalla valitsen ensimmäisen, eli Englannin, jonka rokoteohjelman löydän (artikkelin viitteiden kautta) täältä ja luku 11 esittelee varsinaisen ohjelman. Häh? Mikä tämä vastasyntyneenä ja 1kk iässä saatu alumiiniannos oikein on, kun ohjelman mukaan ensimmäinen rokote annetaan 2kk iässä? Arvaan, että syntymärokote on hepatiitti B, jonka tiedän olevan rutiiniohjelmassa jenkkilässä – mutta Englannissa se ei ole rutiinirokote, vaan se annetaan ainoastaan ”tarvittaessa” (arvaan että HepB positiivisten äitien vauvoille?). Kirjoittajat mainitsevat ottaneensa rokotteiden alumiinisisällöt tästä ja HepB rokotteen sisältämä alumiinimäärä on tämän lähteen mukaan 0,225 mg/annos.
Taulukon 2 teksteissä ei missään sanota mitä painoa laskelmissa on käytetty (paha puute!), joten lasken sen nyt tästä tiedosta taaksepäin: 225 μg / 73,5 μg/kg = 3,4 kg. En onnistu selvittämään mikä kumma tuo 1kk iässä annettava rokote on, joten otetaan 2 kk iässä annetut rokotteet:  DTaP/IPV/Hib – tämän rokotteen alumiinisisältö ei selviäkään mainitusta lähteestä, enkä käsitä mistä se on revitty. Jos käytetään rokotetta nimeltä Infanrix (päättelin täältä), on siinä 500μg alumiinia (Suomessa siis tämä sama rokote käytössä). 2kk iässä annettava pneumokokkirokote (PCV) sisältää ym. lähteen mukaan 125 μg, eli yhteensä saamme siis 625 μg, jolloin saan (625/245) laskennassa käytetyksi painoksi 2,5 kiloa. Mitä hittoa, pieneneekö lapset näiden kirjoittajien mielestä??? Jos lasken noin 5 kg:n mukaan (omat lapset sitä kaliiberia 2kk iässä), saan alumiinimääräksi 125 μg/kg.

Katsotaan jenkkilän ohjelmaa, jossa kahden kk kohdalla on DTaP/IPV/HepB = 850 μg, Hib = 225 μg, PCV = 125 μg ja rotavirus nolla.  Tulee 1200 / 245 = 4,9 kg, eli hieman järkevämpi 2 kk ikäisen lapsen paino.  Mutta laskelma saa kyllä itseni repimään hiuksia, sillä IPV näyttää mainittujen lähteiden mukaan olevan tarjolla vain HepB:n sisältämässä rokotteessa jota taas ei vaadita jokaisella rokotekerralla, joten lopulta painelen CDC:n sivuille josta selviää että mainitussa lähteessä ei ole kaikkia nykyisiä rokotteita ja nähdäkseni siitä on siis about mahdotonta laskea nykyohjelman mukaiset alumiinimäärät.  Jos katsotaan 4 kk iässä annettavat rokotteet: Pentacel (DTaP-IPV-Hib) = 330 μg ja PCV = 125 μg = yhteensä 455 μg ja tämä jaetaan taulukon luvulla 171,1 saadaan 4 kk ikäisen lapsen painoksi 2,7 kg!!! Jos nelikuinen painaa tämän verran, on jotain toooooodella pahasti pielessä, enkä usko että se on rokotteista saadun alumiinin ansiota.

Summa summarum – taulukon luvut näyttävät olevan mielenkiintoisella matematiikalla aikaan saatuja, ja sitä voi vain arvailla kun kirjoittajat eivät ole selkeästi esittäneet käyttämiään lukuja.

Entäs sitten mainittu raja-arvo? Voidaanko kerta-annoksena lihakseen annettua määrää mitenkään verrata suoraan suoneen useiden päivien ajan annettuun annokseen, kuten kirjoittajat tekevät? He ilmeisesti olettavat että lihaksen sisäisen annostelun jälkeen kaikki alumiini imeytyy saman tien verenkiertoon? Mielenkiintoinen oletus.

Katsotaanpa hieman muita lähteitä.
Aivan uunituore katsaus aiheeseen Vaccine-lehdessä löytyy täältä (valitettavasti ilmeisesti maksullinen, ja juttu on vielä ”uncorrected proof” -vaiheessa).  Juttu on päivitys tästä jutusta, ja siinä on tarkasteltu lasten saamaa alumiinia sekä ravinnon kautta että rokotteiden mukana, ja verrattu tätä määrää ATSDR:n (agency for toxic substances & disease registry) asettamaan MRL (minimal risk level) raja-arvoon 1mg / kg / päivä, jonka löytää alumiinin toksikologisesta profiilista (kohdasta appendices; jostain syystä nuo PDF-linkit näyttävät mäkin Safari –selaimella kääntävän tekstin siansaksa-koodiksi mutta sivun ”refressaaminen” voi auttaa). Jutussa mallinnetaan ravinnon kautta saadun alumiinin, ja rokotteiden alumiiniadjuvanttien imeytymistä, jakautumiskinetiikkaa ja eliminaatiota (perustuen siihen mitä aiheista tiedetään), ja verrataan näitä teoreettiseen maksimiarvoon 1mg/kg/päivä (ravinnon kautta saatuna). Rokotteiden alumiinimääriksi on laskettu: 0kk 0,25mg, 30pv 0mg, 60pv 1,2mg, 120pv 1,2mg, 180pv 0,975mg ja 365pv 0,6mg, ja nämä on laskettu ”worst case scenario” tyyliin eli maksimimäärät; erilaiset rokotevalinnat voivat pienentää annoksia (mainittakoot että näillä luvuilla laskiessani saan suunnilleen järkevät painot T&S-artikkelin taulukon 2 laskelmille lukuun ottamatta 6kk ikää) . Lueskelen myös tätä juttua, jossa tarkastellaan sitä, mitä alumiiniadjuvanteille tapahtuu lihaksen sisäisen injektion jälkeen. Jutun johdannossa mainitaan ”Although aluminum adjuvants have been used in vaccines for many years, their disposition following intramuscular administration could not be studied because the low dose (less than 0.85 mg aluminum) did not cause detectable changes in the normal plasma concentration (5 μg aluminum/l) [3].” eli vaikka alumiiniadjuvantteja on käytetty vuosia, niiden jakautumista lihaksen sisäisen annostelun jälkeen ei ole voitu tutkia, koska alhainen annos (alle 0,85 mg) ei aiheuta havaittavaa muutosta alumiinin normaalissa plasmapitoisuudessa (5 μg alumiinia/l), viite on tämä kirja, jota en pääse lukemaan eli en voi tarkistaa lähdettä.

Lihakseen piikittämisen jälkeen alumiiniadjuvantit joutuvat luonnollisesti kosketuksiin kudosnesteen kanssa, ja tämä sisältää paljon alfa-hydroksikarboksyylihappoja (mm. sitruunahappo, maitohappo), joka kykenevät kelatoimaan alumiinia, ja siten muuttavat sen liukoiseksi. Tätä ilmiötä on tarkasteltu in vitro tässä jutussa. Alumiiniadjuvanttien imeytymistä lihaksesta on puolestaan tarkasteltu tässä kanikokeessa, jossa radioaktiivisesti leimatun Al(26):n avulla on voitu seurata mm. sitä, miten paljon alumiinin pitoisuus veressä (tarkemmin plasmassa) nousee i.m. injektion jälkeen. Suoraan verenkiertoon annostelun jälkeen alumiinipitoisuus plasmassa nousi noin 600 ng/l, mutta i.m. annostelu nosti pitoisuutta vain 2 ng/ml (kanin normaalipitoisuus 30 ng/ml). Näin pientä nousua ei olisi havaittu ilman Al26 –leimausta. Jutussa arvioitiin että vastaava nousu aikuisella ihmisellä olisi noin 0,04 ng/ml, kun otetaan huomioon verivolyymin kasvu (ja oletetaan samanlaista imeytymiskinetiikkaa), plasman normaalipitoisuus aikuisella ihmisellä on siis 5 ng/ml (jännittävää että kanilla se on noin paljon suurempi – altistummeko suunnilleen samalle määrälle, mutta se vain jakautuu pienempään tilavuuteen kanissa?). Vauvalla nousu olisi luonnollisesti enemmän (pienemmän verimäärän vuoksi); tässä kohtuullisen mittavassa alumiinin terveysriskejä käsittelevässä dokumentissa (jota en tod. lukenut kuin sieltä täältä silmäillen) mainitaan sivulla 202 tutkimus jossa vauvojen plasman normaaliksi alumiinipitoisuudeksi on määritetty 4.13 ± 0.66 μg/l eli ei kovin paljon aikuisesta poikkeava pitoisuus (joskin samaisessa dokumentissa todetaan toisaalla että aikuisen normaali plasmapitoisuus olisi 1-2 μg/l, eli pientä vaihtelevuutta näyttää tässäkin tiedossa olevan). Tähän nähden 2 ng:n nousu ei tunnu kovin isolta (jos vaikka oletamme että nousu on yhtä suuri kuin kaneilla). Kanikokeessa arvioitiin, että 28 vuorokauden aikana i.m. annostelun jälkeen noin 17% AH-adjuvantista, ja noin 51% AP-adjuvantista oli imeytynyt. Kaneilta katsottiin myös kudosjakautuvuutta kokeen päätyttyä; kudospitoisuuden nousu adjuvanttien johdosta (päätellen Al(26):n määrästä) meni järjestyksessä munuaiset > perna > maksa > sydän, > imusolmukkeet > aivot, joista viimeisessä lisääntynyt pitoisuus oli 0,1 pikogramma / gramma aivoa (wet). Vaikea arvioida oliko tämä paljon vai vähän, koska aivojen taustapitoisuutta ei kerrota (mur!). Tuossa terveysriski-dokumentissa mainitaan (sivulla 4): “Following i.v. injection, ~ 0.001 to 0.01% of the aluminium dose enters each gram of brain and ~ 100-fold more each gram of bone.” eli aivoihin menevä määrä on suoraan suoneen annostelunkin jälkeen hyvin pieni osuus injisoidusta kokonaismäärästä.

Tomljenovic & Shaw jutun ”salamannopea imeytyminen” –oletus vaikuttaa siis olevan päin mäntyä. Mikä on sinänsä erikoista, sillä hekin viittaavat kyseiseen kanikokeeseen. He vaan referoivat sitä – sanoisinko - luovasti, todeten että veren alumiinipitoisuus nousi injektion jälkeen pysyen ylhäällä koko kokeen ajan, ja että kudosten, kuten aivojen, alumiinipitoisuus nousi. Jep jep, veren pitoisuus nousi siis arvosta 30 ng/ml arvoon 32 ng/ml ja aivoissa pitoisuus nousi sen 0,1 pg/g, näitä määriähän ei toki mainita, jottei lukija vaan vahingossa huomaisi että nousut ovat käytännössä merkityksettömiä ja ne voitiin havaita vain Al(26)-leimauksen vuoksi.

Vaccine-lehden jutussa käsitellään imeytymiskinetiikan lisäksi eliminaatiokinetiikkaa (tai retentiota eli elimistöön kertymistä), ja esitellään ”kolmen osaston malli” jossa keho jakautuu alumiinin suhteen osastoihin ”veri ja munuaiset”, ”luusto” sekä ”muut pehmytkudokset”. Näiden osastojen suhteen alumiinin puoliintumisaika on erilainen, luustossa se on pisin (1727 päivää), verenkierrossa ja munuaisissa lyhin (1,4 päivää). Mallin kaavat perustuvat tässä artikkelissa esiteltyyn dataan, ja kaavaa muokattiin ottamaan huomioon vauvojen munuaisten hitaampi filtraatio nopeus. Leimatulla alumiinilla tehtyjen ihmis-kokeiden perusteella suoraan suoneen injisoitu alumiini eliminoituu aluksi hyvin nopeasti (5 päivän jälkeen 16-37% alkuperäisestä aktiivisuudesta jäljellä), mutta pieni määrä jää pitkäksi aikaa varastoituneena (3000 päivän jälkeen 2% aktiivisuudesta jäljellä), enimmäkseen luustoon, mutta jossain määrin myös muualle, kuten aivoihin. Lopputuloksena on kehon alumiinipitoisuuden nousu hiljalleen sitä mukaa kun ikää kertyy, ja ihmisen sisältämä kokonaismäärä on ”joskus vanhana” arviolta 50-100 mg. Mallin kaavojen avulla (jotka – käsi sydämellä – menevät itseltäni korkealta ja kovaa yli) on muodostettu kuvia, joissa kehon alumiinikuormituksen muutosta kuvataan vauvan 400 ensipäivän aikana, eri alumiinilähteiden mukaan. Vauvan lähtöalumiinitason on arvioitu (eri tutkimusten perusteella) olevan noin 0,4mg (siis koko kehon sisältämä alumiini). Tästä tasosta rintaruokinta / korvikeruokinta nostaa alumiinipitoisuutta käytännössä hyvin vähän (imeytyminen niin vähäistä), puolen vuoden iässä aloitettu lisäruokinta nostaa alumiinimäärää hieman nopeammin, mutta edelleen lähes merkityksettömän määrän (arvioisin kuvasta että noin tasolle 0,7mg). Rokotteet nostavat kokonaistasoa enemmän, ja jokaisen rokotteen kohdalla on pieni ”hyppäys”, alumiinifosfaatin kanssa isompi, koska se imeytyy nopeammin. Kokonaistaso on korkeimmillaan 1,3mg:n kohdalla (alumiinifosfaatti), tai suunnilleen 1 mg (alumiinihydroksidi) kohdalla. Kuvissa on mukana myös minimal risk level-raja-arvoon (1mg/kg/pv) perustuvat MRL5 (vauvojen painon mukainen pienin 5 persentiiliä) ja MRL50 (50 persentiiliä) – viivat, jotka kuvaavat vauvan kehon alumiinikuormitusta teoreettisessa tilanteessa, jossa vauva altistuisi jatkuvasti tälle turvalliseksi katsotulle päiväannokselle (suun kautta – eli imeytyvä osuus alle 1%). Nämä viivat nousevat 400 päivän aikana tasolle 5,5-6,5mg, eli merkittävästi korkeammalle kuin ruuasta tai rokotteista saatu kuormitus. Turvamarginaali on siis melkoisen suuri.

Mutta eliminaatio / retentio -kinetiikkakin on käytännössä sivuutettu Tomljenovic & Shaw –jutussa. Kirjoittajat pohtivat, että rokote-alumiini varmaankin eliminoituu todella hitaasti, sillä useimmat antigeeni – alumiini kompleksit ovat kooltaan liian isoja (24-83 kDa) jotta ne erittyisivät kunnolla glomerulusten kautta. Voi jeskamandeera, kuvittelevatko nämä kaverit ihan oikeasti että se antigeeni pysyy alumiinissa kiinni for ever??? Kuten jo aiemmin mainittiin, alumiini+antigeeni joutuvat lihaksen sisälle injisoimisen jälkeen kontaktiin kudosnesteiden kanssa, joiden sisältämien proteiinien on todettu syrjäyttävän antigeenia alumiinista hyvin nopeasti, ja kudosnesteiden alfahydroksikarboksihapot siis kelatoivat alumiinia, tehden sen liukoiseksi. Itse asiassa artikkelin kohta ”Indeed, effective excretion would in fact obviate the basic reason that adjuvants are used at all.” (eli tehokas erittyminen  itse asiassa ”tekisi tyhjäksi” adjuvanttien käyttösyyn) pistää epäilemään että näillä kavereilla ei ole harmainta haisua siitä miksi adjuvantteja käytetään. Pitkäaikainen muhiminen ympäri elimistöä ei todellakaan ole vaatimus adjuvantin toiminnalle (eikä edes eduksi toiminnalle), vaan injektiopaikalla pitäytyminen on "se juttu". Joskin ns. ”depo” vaikutus tuskin selittää alumiiniadjuvanttien toimintaa kokonaan, rokotekirjassa vedetään yhteen toiminnan perustuvan todennäköisesti myös tulehduksen välittämiseen, antigeenia esittelevien solujen stimulointiin, ja antigeenin ”syömisen” tehostamiseen.

T&S-jutun loppupuolella oleva pohdinta alumiiniadjuvanttien vaikutuksista immuniteetin Th2 / Th1 ”haaroihin” saa aikaan hämmennystä aivoissani (mikä tosin ei ole kovin vaikeaa). Erityisesti kohta ”Vaccinations targeted at stimulating antibody production by the humoral immune system (Th2) located in the bone marrow, bypass the cellular immune system (Th1) on mucosal surfaces (respiratory and gastrointestinal tract), leaving the latter unchallenged during the critical period of development.” eli rokotteet stimuloivat luuytimessä sijaitsevaa humoraalista immuunijärjestelmää (Th2), ja ohittavat limakalvoilla (hengitystiet, ruuansulatuskanava) sijaitsevan soluvälitteisen immuniteetin (Th1), jättäen sen ilman kriittisessä kehitysvaiheessa tarpeellista stimulointia, on sanoisinko jotta "hieman" erikoinen toteamus. Lukaisin tästä kirjasta luvun ”limakalvojen immuunijärjestelmä”, koska ajattelin jo unohtaneeni jotain oleellista. Limakalvojen puolustuksessa on hyvinkin tärkeänä osana mukana myös vasta-ainevälitteinen haara (Th2), ja eritteiden vasta-aineet, erityisesti limakalvojen ”oma” vasta-aine eli dimeerinen IgA, ovat erinomaisen tärkeitä limakalvopuolustuksessa. Th1-”haara” ei myöskään totisesti sijaitse ainoastaan limakalvoilla, vaan on oleellinen osa koko kehon puolustusta. Mietin, missäköhän jutun kirjoittajien mielestä Th17 –haara sijaitsee…
On toki totta, että alumiiniadjuvantit stimuloivat enimmäkseen Th2-”haaraa”, mutta tämä puolustushaara on hyvin oleellinen myös monen limakalvojen kautta tuleva patogeenin stimuloimassa vasteessa, eli on ihan puppua väittää että limakalvojen ”ohittaminen” automaattisesti vääristäisi vasteen suunnan totaalisesti. Sekin on totta, että systeemisesti injektiona annostellut rokotteet eivät välttämättä tuota kovin hyvää limakalvovastetta, eli limakalvorokotteet voisivat antaa ”relevantimman” vasteen infektiotorjunnan kannalta, mutta edelleen – moni limakalvojen kautta tuleva patogeeni stimuloi myös systeemisen vasteen paikallisen limakalvovasteen lisäksi. Onhan se patogeeni jo ohittanut paikallisen limakalvopuolustuksen päästyään tunkeutumaan elimistöön sisään, eli ensilinja on pettänyt, jolloin systeeminen puolustus astuu remmiin.

Lause “Ironically, Th1 immunity is inherently far more efficient in clearing viral pathogens than Th2 immunity” eli Th1-vaste on huomattavasti tehokkaampi siivoamaan virus-patogeenit kuin Th2-vaste, tuo mieleeni Lydallin kirjassa esiintyneet valheet vasta-aineiden merkityksettömyydestä, aihe jota käsittelin tässä luvussa. En jaksa toistaa, totean vain lyhyesti että jo päällä olevasta virusinfektiosta eroon pääseminen versus viruksella infektoitumisen esto ovat tilanteena erilaisia, eikä niitä voi suoraan verrata toisiinsa. Vaikka viruksen siivoamisessa olisikin kaikkein tärkeintä hyvin toimiva soluvälitteinen immuniteetti (Th1), niin infektion estossa voi merkityksellisintä olla vaikkapa neutraloivat vasta-aineet (Th2). Veikkaan myös että useimmissa tapauksissa molemmat haarat (plus kaikki muutkin mainitsemattomat, ja tulevaisuudessa löydettävät uudet numerot) toimivat yhteisymmärryksessä, vaikka jompikumpi olisikin ”johtava”.

T&S artikkelissa esitetty ajatus, että alumiiniadjuvantit jättäisivät lapsella kroonisen Th2-stimulaation päälle, mikä johtaisi erilaisiin sairauksiin, esim. allergiaan ja astmaan, on mielenkiintoinen. Tilannetta verrataan krooniseen stressiin, jonka on havaittu nostavan Th2-vasteita, ja dumppaavan Th1-puolta, aiheesta viitteeksi on annettu tämä (uudempi juttu samalta kirjoittajalta ilmeisesti samasta aiheesta on tässä) . Olen nyt liian ressaantunut perehtyäkseni mielenkiintoiselta vaikuttavaan stressi-vasteeseen, mutta yritin pikaisesti etsiä jotain tästä alumiiniadjuvanttien spekuloidusta vaikutuksesta (siis kroonisesta Th2-stimulaatiosta). Haaviin ei tartu oikein mitään primaaritutkimukseksi kelpaavaa (paitsi ehkä tämä IgE-vastetta rokotuksen jälkeen katsonut juttu, ja vastaavat), mutta rokotteiden ja "atooppisten & allergisten sairauksien" yhteyttä on kyllä katsottu epidemiologisesti, ja tulokset ovat olleet hyvinkin ristiriitaisia. Tässä uudehkossa jutussa Sabinin poliorkote oli astmalta suojaava, kun taas DT (rokote ilman hinkuyskää – suositeltiin lapsille jotka olivat saaneet DTP:stä reaktion) lisäsi riskiä. Viitelistaa selaamalla löydän tämän, tämän, tämän, tämän, tämän, tämän ja tämän. Viitelistan ulkopuolelta kävelee vastaan tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Lisää löytyy varmasti. Kudos sille joka tekee noista kattavan yhteenvedon; tässä olisi tarjolla yksi valmis. Jännittävää että T&S eivät ole lainkaan referoineet näitä juttuja, vaan spekuloivat asiaa ainoastaan teoria tasolla. Ehkä onkin kivempaa,  jos ei tarvitse ottaa reaalimaailmaan huomioon, vaan voi vain miettiä mitä haluaa.

Kaiken kukkuraksi törmään tässä jutussa lauseeseen ”aluminium adjuvants have been used to hyposensitize allergic patients for many years with good results” eli alumiiniadjuvantteja on käytetty allergisten potilaiden siedätyshoidossa hyvin tuloksin, ja asiaa kaivelemalla tulee vastaan mm. tämä juttu jossa immunoterapian adjuvantti on ollut alumiinipohjainen (Alutard SQ). Ei oikein sovi nyt tähän ”kroonisen Th2 –stimulaation” teoriaan, eli ilmankos tämäKIN on jäänyt T&S:ltä mainitsematta.

Artikkelin lopussa käsitellään vielä ns. kutosrokotteeseen yhdistettyjä kätkytkuolema-tapauksia jokunen vuosi sitten, ja viitataan tähän juttuun, ja T&S: mukaan ”According to Zinka et al. [98], there was a 13-fold increase in infant death following introduction of hexavalent vaccines into immunization practice.” eli Zinkan mukaan kutosrokotteen käyttöön oton jälkeen vauvakuolleisuus nousi 13 –kertaisesti. No jösses! Vaan kas kun katsoo viitettä, joka on ”letter to the editor”, mainitaan siinä että Münchenin oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksella tutkittujen SIDS-vauvojen joukossa oli ennen kutosrokotteen käyttöönottoa vain 1 tapaus 198:sta joka kuoli pian rokotteen (DTP) jälkeen, kun rokotteen käyttöönoton jälkeen on esiintynyt 5 tällaista tapausta 74:sta (=13 kertainen nousu). Tästä ei voi päätellä vielä oikeastaan MITÄÄN todellisesta SIDS-ilmaantuvuudesta, ja jutussa viitataankin laajempaan selvitykseen  aiheesta (jossa todettiin potentiaalisen signaalin olemassa olo yhden rokotteen kohdalla, toisella ikävuodella). Tästä saakin aika erilaisen kuvan todellisesta SIDS-ilmaantuvuudesta ja sen mahdollisesta noususta! Herää kysymys, haluavatko T&S valehdella tarkoituksella, vai onko heidän ymmärryksensä epidemiologiasta todella näin huono. 

T&S vaikuttavat olevan vakuuttuneita myös siitä että alumiini-altistus on syy Alzheimerin tautiin. En millään jaksa perehtyä tähän sen enempää, mutta tuosta massiivisen terveys-riski-manuskan silmäilemisestä jäin siihen käsitykseen että asia ei todellakaan ole pihvi (jolla on parempaa tietoa saa korjata). Rokotteiden ja Alzheimerin yhteydestä sen sijaan tuli tällainen juttu vastaan.

No niin, punainen lanka taisi kadota jo aikaa sitten, joten eiköhän ole aika pysähtyä. Mitäpä tästä nyt päättelisin. Alumiinia tulvii sieltä sun täältä. Ruuansulatuskanavasta se imeytyy todella heikosti. Rokotteista se imeytyy täydellisemmin, mutta hitaahkosti. Suurin osa verenkiertoon päätyvästä alumiinista eliminoituu nopeasti, joissakin päivissä, mutta pieni osa jää hyvin pitkäksi aikaa ympäri elimistöä, enimmäkseen luustoon. Toksisia vaikutuksia esiintyy, jos altistuu kroonisesti suurelle määrälle. Rokotteiden alumiinimäärä näyttää jäävän alle relevanttien turvarajojen. Lisätutkimuksia nimenomaan lapsilla olisi toki kiva olla, mutta epäilen että eettisistä syistä niitä ei tulla näkemään (radioaktiivisesti leimattua alumiinia rokotteiden mukana – olkootkin että radioaktiivisuuden määrä on mitä ilmeisimmin minimaalinen). Alumiiniadjuvanteilla esiintyy sivuvaikutuksia, niin kuin kaikella mitä elimistöön voidaan tunkea. Alumiiniadjuvanttien toimintamekanismit ovat (pää)osin vielä auki. Näin niin ku tiivistetysti.

Googlaan vielä mielenkiinnosta kirjoittajien nimillä ja törmään ”ahaa”-elämyksen aiheuttavaan sivuun, ja artikkelin maininta ”harmittomista lastentaudeista kuten sikotauti ja tuhkarokko” asettuu ymmärrettävään valoon. Herra Shaw vaikuttaa olevan aktiivinen ”anti-vax” piireissä, ja esiintyy myös tässä ”dokkarissa”.
Lopuksi mainittakoot vielä pari vuotta vanha bloki-analyysi aiheesta enkuksi, eittämättä paljon paremmin esitetty kuin tämä sekava sotku, joten suosittelen.

Jaha, ans kattoo ehdinkö tämän vuoden puolella vielä aiheeseen vai meneekö ens vuoteen. Joululahjatkin pitäisi ehtiä hommaamaan. Eli varmuuden vuoksi toivotetaan hyvät joulut ja sitä rataa.


2 kommenttia:

  1. Kirjoituksessasi missataan olennaisin pointti: alumiini ja muut adjuvantit ovat pitkälti tarpeettomia aineita rokotteissa.

    Rokote voidaan tehdä täysin toimivaksi ilman alumiiniakin jos vain halutaan. Rokotteen hinta hieman nousee ja lääketehtaan profiitit hieman laskevat. Toisaalta, vältetään immunologisia riskejä kuten vaikkapa narkolepsia (Pandemrix-tapaus).

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut muutamia vuosia Cochrane keskuksen proffan Peter C. Gotzsche artikkeleita ja lukenut kirjan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus.
    Mies kirjoittaa, että esim. Vioxx lääke teurasti 15000 ihmistä ja lääkefirma väärensi törkeästi tutkimustuloksia. Miksi Peter C. Gotzcsheä ei ole vangittu valehtelusta?
    Suomi ja ``korruptiovapaa`` THL. otti Pandemrix-rokotteen ilman kilpailutusta ja vastoin WHO:n rokote-elimen suositusta sitä annettiin lapsille ja raskaana oleville naisille.

    Alumiinin ja sen hienosti markkinoidun tuotantojätteen, fluorin höystettynä Orange,Roundup (glyfosaatti)-myrkkyjen yhteydestä autismin kirjoon on aika vahvoja tahoja alkanut liputtamaan.

    Mr. Gotzcshe tuo myös erittäin tärkeän kysymyksen esiin, mistä saat relevanttia tietoa? Kaikki alan toimijat ovat käytännössä lääketehtaan kouluttamia, lääkärit, sairaanhoitajat, farmaseutit jne. Useimmat tutkijat ovat myös lääkebisneksen omaisuutta.
    Mitä tulee elohopeaan, rokotteiden adjuvantti ei ole myrkyn ainoa lähde, ja varsinkin yllättävän alhaisessa lämpötiloissa höyrystyvän amalgaamin sisältämä elohopea on lisänä ja aiheuttaa luonnon kierrossa monenlaista haittaa, kun vainajastakin vielä elohopeaa liukenee maaperään.

    VastaaPoista