Luvut 18-19

No niin. Tentti on tentitty (ja läpäisty!) ja joulukin lusittu joten voi paneutua taas asiaan paremman ajan kanssa. Tarkka lukija saattaa huomata että lukujen numerointia on hieman rukattu. Huomasin tässä että olin mennyt laskuissani sekaisin ja numero 11 oli kahteen kertaan. Heh, ehkä ei kannata hurahtaa numerologiaan.

Eli menossa on luku 18, jonka otsikko on ”Vaccine myth number nine: smallpox was eradicated by vaccination” eli myytti numero yhdeksän käsittelee isorokon eradikaatiota rokotteen avulla.Luvun alussa Lydall kertoo, kuinka hänkin uskoi kolmisenkymmentä vuotta yleiseen aivopesumantraan: Jenner havaitsi, että lehmärokon sairastaneet lypsäjät eivät sairastuneet isorokkoon ja tieteellisin kokein osoitti että ”lehmärokkomätää” käyttämällä voisi ehkäistä isorokkoa. Ja kuinka hämmästynyt hän olikaan, kun sai tietää, ettei asia olekaan niin.

Mietin jonkin aikaa, mitä teen luvun kanssa. Toisaalta aihe on mielenkiintoinen, olisi hauskaa sukeltaa yhteen lääketieteen historian tärkeään ”virstanpylvääseen” tarkemmin. Toisaalta, arvaan että se on loputon suo. Ensinnäkin viitteiden tarkistaminen osoittautunee mahdottomaksi. Mistä kaivaa yli 100-200 vuotta vanhoja juttuja? Toisekseen niitä tarkistettavia viitteitä olisi todennäköisesti kirjastollinen, ja päivätyön + kahden lapsen ohella se kirjastollinen jää helposti odottamaan seuraavaa elämää tai vähintäänkin eläkettä. Päätän siis realistina, että jätän luvun kommentoinnin aika vähälle. Loppujen lopuksi sillä, mitä isorokon kanssa kävi, ei ole juurikaan tekemistä nykyisin käytössä olevien rokotteiden kanssa (siis isorokkorokotteen toimivuus ei todista nykyrokotteiden toimivuutta tai päinvastoin – jokainen rokote joutuu todistamaan itsensä ihan itse, vaikka perusperiaatteet immunologiassa olisivatkin ekstrapoloitavissa).

Mutta minkälaisia argumentteja väitteidensä tueksi Lydall tällä kertaa tarjoilee?

Lydall muun muassa käy yksityiskohtaisesti läpi Jennerin ensimmäisen julkaisun vuodelta 1798 (jonka ensimmäisen version Royal Society hylkäsi ja jonka Jenner lopulta julkaisi monografiana omakustanteisesti) ja esittää – tai ainakin yrittää esittää - tiukkaa kritiikkiä kyseistä julkaisua kohtaan. Eräs kritiikin aihe on kontrolliryhmän puute. Jutussa (ilmeisesti) esitellään ihmisiä, jotka ovat sairastaneet luontaisen lehmärokon, ja jotka eivät sairastuneet isorokkoon altistuttuaan sille. Lydallin mukaan ei voida mitenkään sanoa että lehmärokon sairastaminen olisi estänyt isorokkoon sairastumisen, koska ei käytetä verrokkiryhmää. No, periaatteessa Lydall on oikeassa, kontrolliryhmä on erittäin tärkeä. Juttu tosin ei ilmeisesti ole mikään varsinaisen koeasetelman omaava kliininen koe, vaan sarja tapausselostuksia – niissä ei yleensä ole kontrollirymiä (eikä varsinaisia epidemiologisia tutkimuksia koe- ja kontrolliryhmineen tuohon aikaan taidettu vielä harrastaakaan?). Ja jos on hyvin tiedossa että suuri osa ihmisistä, jotka isorokolle altistuvat (joko luontaisesti tai variolaation kautta) siihen sairastuvat (variolaatiossa usein normaalia lievemmin oirein), niin tätä havaintoa voidaan jossain määrin käyttää taustana ja tapauskertomuksia peilata sitä vasten. Mutta tapauskertomusten todistusvoima ei kylläkään ole suuren suuri.

Jostain syystä huomaan suupieleni nykivän tässä kohtaa. Onneksi Hahnemann varmasti käytti kontrolliryhmiä ”pruuvatessaan ”homeopaattisia aineita, ja niitä tietenkin käytetään nykyisinkin hyvin suunnitelluissa, tieteellisissä homeopatiatutkimuksissa. 

Lydall ottaa esille erään Jennerin jutun keissi-potilaan, pojan nimeltä James Phipps, joka oli ensimmäinen Jennerin lehmärokolla rokottama ihminen (tiedetään että samaa proseduuria oli käyttänyt jokunen, kuten Benjamin Jesty, jo ennen Jenneriä). Kun rokottamisen jälkeen tehty isorokko-variolaatio ei tuottanut mitään proseduurin normaaleja oireita pojalle, pidettiin tätä todisteena immuniteetista. Lydallin  mukaan koko rokote-konsepti perustuu tähän tapaukseen: ”One case, who was not exposed to wild smallpox, with no control cases, is the backbone of the propaganda machine which makes people grow up believing in vaccination”. Eli yksi tapaus, jota ei altistettu villille isorokolle, ja jolla ei ollut kontrollia, on sen propagandakoneiston ydin, jonka vuoksi ihmiset kasvavat uskomaan rokotuksiin.

Nyt Lydall on ymmärtänyt (jälleen kerran) jotain pahasti pieleen.

Koko rokote-konsepti ei perustu tähän yhteen tapaukseen. Se ei perustu edes Jennerin julkaisuun kokonaisuudessaan. Se ei perustu kehenkään yksittäiseen ihmiseen, ei yksittäiseen päähänpistoon tai omituiseen ajatukseen. Kuten, sanotaan nyt vaikkapa homeopatia tekee. Ei ole mitään yksittäistä havaintoa tai koetta johon jonkun niinkin ison asian kuin rokotukset voisi sanoa perustuvan. Rokotus-konsepti perustuu kaikkeen siihen tutkimukseen, dataan ja havaintoihin joita on tehty viimeisen reilun parinsadan vuoden (ja sitä ennenkin – variolaatio & vastaavat proseduurit eläinpuolella jo eaa.) aikana. Jennerin julkaistua ensimmäiset havaintonsa asia ei ilmeisesti herättänyt mitään erikoisen laajaa kiinnostusta. Jenner julkaisi lisää havaintojaan: 1797 Further Observations on the Variolae Vaccinae, or Cow Pox ja vuonna 1800 A Continuation of Facts and Observations Relative to the Variolae Vaccinae, or Cow Pox. Oletan että nämä kolme julkaisua on kätevästi pakattu yksiin kansiin tässä jonka tilasin itselleni joululahjaksi. 

Miksi Lydall ei mainitse Jennerin muita julkaisuja?

Jenner ei myöskään ollut ainoa aiheesta julkaissut.

Herra nimeltä Richard Dunning julkaisi vuonna 1800 ” Some Observations on Vaccination or the Inoculated Cow-Pox”, johon viitataan tässä (viite 74, jossa avataan termin ”vaccination” syntymistä) ja josta on pieni ”arvostelu” täällä (sivulla 171) ja jonka onnistuin löytämään täältä. Sussiunatkoon mikä määrä vanhoja juttuja tuolla olikaan tarjolla, on tämä dikiaika vaan mahtavaa! Tuoltakin löytyy useita juttuja aiheeseen liittyen, ei ku perkaamaan vaan (itse jätän väliin). Samuel Hill niminen herra julkaisi omia tuloksiaan vuonna 1804: “Experiments proving Vacciolation, or Cow-Pox Inoculation, to be a permanent Security against Small-Pox, with Facts and Remarks”, tästä onnistuin löytämään vain pienen “arvostelun” täältä (sivulta 87). Huomatkaa että herra on ehdottanut termiä vacciolaatio. Herra nimeltä Woodville kantoi myös kortensa kekoon ainakin kahden aiheeseen liittyvän jutun verran. Pubmedin saalis jää hieman laihaksi – siellä ei paljon 1800-luvun juttuja ole, mutta tämä löytyi. Tästä jutusta saa kohtuullisen hyvin yleiskäsityksen siitä, miten homma ns. eteni ennen ja jälkeen Jennerin.

Miksi Lydall ei mainitse muita aiheesta tehtyjä julkaisuja? Miksi Lydall väittää että koko konsepti lepää yhden julkaisun / potilaan varassa, kun näin ei todellakaan ole?

Ehkä siksi että hän mainitsee aloittaneensa ihan oman kirjansa isorokosta ja salaliitosta siihen liittyen. Tämän lukemani kirjan julkaisuvuodeksi huomaan 2005. En ainakaan toistaiseksi löydä mainittua kirjaa isorokosta, eli se ei liene vielä valmis. Sen sijaan tästä kirjasta on näemmä tullut uusi painos, onkohan siihen lisätty uusia valheita. Ilmeisesti, koska sivumäärä on noussut.

Lydall on pohtinut myös ajan kulua; hänen mielestään isorokon eradikaatiossa meni niin kauan ettei rokotteella yksinkertaisesti ole voinut olla mitään merkitystä. Kesti 180 vuotta rokotteen käyttöönotosta, ennen kuin tauti lopulta hävisi. Lydall viittaa lähteeseen jota en löydä (Vaccination tracts: Opinions of Statesmen, Politicians, Publicists, Statisticians, and Sanitarians. No1. Second Edition. William Young, London 1879), jossa todetaan että jos eradikaatio rokotteen avulla olisi mahdollista, olisi se tehty jo kauan aikaa sitten – 76 vuotta kun on ollut jo aikaa.Eli maailmanlaajuiset, suunnitellut ja järjestelmällisesti toteutetut rokoteohjelmat ihan oikeasti alkoivat heti rokotteen käyttöön oton jälkeen 1800-luvun alussa? Uskallan epäillä. WHO:n julkaisemassa raportissa isorokosta ja sen eradikaatiosta, joka löytyy täältä (aukeaa suoraan PDF-sisällysluetteloon josta linkit lukuihin), luku 9 on otsikoitu ” Development of the global smallpox eradication programme, 1958-1966” eli maailmanlaajuisen isorokon eradikaatio-ohjelman kehittäminen 1958-1966. En jaksa tarkistaa asiaa, mutta tästä päätellen varsinainen globaali eradikaatio-ohjelma luotiin siis vasta aika myöhään, vaikka ihan varmasti eradikaatio on ollut ”tapetilla” ja jossain määrin tavoitteena jo pitkään tuota ennen. Isorokon historiasta Suomessa tuli muuten vastaan tällainen ihan mielenkiintoinen juttu.

Lydall myös vetoaa siihen ettei luontainenkaan isorokko antanut suojaa itseään vastaan; ”A Swiss doctor showed mathematically that a person who had smallpox once was 63% more likely to get it again in the next epidemic than a person who had never had it.” eli  joku nimeltämainitsematon Sveitsiläinen lääkäri on matemaattisesti todistanut että isorokkoon sairastunut henkilö sai sen 63% todennäköisemmin myös seuraavassa epidemiassa, verrattuna henkilöön joka ei ollut koskaan saanut sitä. Vitteenä jo aiemmin mainittu erään Ethel Humen kirja (Béchamp or Pasteur) josta pieni arvostelu täällä (harmillisesti osa tekstistä on jotain koodia, ainakin omalla näytölläni). Toisin sanoen – ei mitään mahdollisuutta tarkistaa tätä väitettä, ellei aio lukea viri-viri-tööt-tööt kirjaa (en aio). Jännittävää, siis se ”ammoisina aikoina” tehty havainto että isorokon sairastaneet harvoin siihen uudelleen sairastuivat, ja joihin variolaatiokin perustui, onkin siis ihan matemaattisesti todistettu vääräksi. No, anekdoottiset havainnot eivät toki korvaa ns. kunnollista dataa, mutta miksi tästä matemaattisesta todistuksesta ei ole sitä dataa saatavilla?

Lydallkin ottaa esille tuon yllä mainitun WHO:n tekemän raportin isorokosta ja sen eradikaatiosta ja mainitsee erityisesti kirjan taulukon sivulla 273, jossa esitellään isorokko-kuolemia (per miljoona asukasta) kolmessa Saksan osavaltiossa ja Itävallassa, vuosina 1866-1897. Vuonna 1874 muutettiin rokotus Saksassa pakolliseksi, ja otettiin uusintarokotus käyttöön, Itävallassa näin ei tehty. Lydallin mukaan taulukosta voi havaita että

1. Itävallassa tapahtui vuosina 1874-1875 ihan yhtä suuri tippuminen kuolintapausten määrässä kuin Saksassa samaan aikaan
2. Vuosina 1873-1874 kuolintapausten määrän tippuminen Itävallassa oli yli kaksinkertainen verrattuna Saksaan
3. Isorokko jatkoi nousujaan ja laskujaan rokotuksista riippumatta
4. Yleisesti ottaen vuosien varrella tapausmäärä laski Itävallassa, aivan kuten se laski Saksassakin

Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan taulukkoa, mutta siltä varalta ettei joku saa sitä auki, kuvailen sanallisesti sen suunnilleen: Saksan (Prussla, Bavarla, Württemberg) ja Itävallan luvut vaihtelevat vuosina 1866-1874 yleensä joidenkin satojen ja joidenkin tuhansien välillä, ollen suunnilleen samaa tasoa (Württembergissä kuolleisuus yleensä vähäisintä, jopa vain 19 / miljoona vuonna 1868). 1871-1874 oli ilmeisesti pahempi epidemia, sillä silloin kuolintapauksia oli eniten, esim. Itävallassa jopa 3094 (1873). Vuonna 1873 Saksan luvut olivat 356, 176 ja 30 (nuo kolme mainittua osavaltiota), vuonna 1874 (jolloin muutos tehtiin) taas 95, 47 ja 3, seuraavana vuonna 36, 17 ja 3, ja siitä lähtien luvut pienenevät, joskin noin vuosina 1880-1885 käydään hieman ylempänä, about viidessä - kuudessakymmenessä (kaikki 3 osavaltiota yhteensä). Nolla-alkuisiin lukuihin päästään 1892 tienoilla (Württembergissa jo 1885). No entäpä Itävallassa? Vuonna 1873 kuolemantapauksia oli siis se jo aiemmin mainittu 3094 (epidemiahuippu), 1874 niitä oli 1725 ja vuonna 1875 taas 576. Vertaa näitä lukuja yllä mainittuihin Saksan lukuihin ja palaa Lydallin väittämään 1. Siis jeskamandeera, Itävallan tapausmäärän tippuminenhan vuodesta 1874 vuoteen 1875 (1725-576=1149) on PALJON SUUREMPI kuin Saksan (59, 30 ja 0 = kunkin kolmen osavaltion tippumismäärä)! Numeroarvoltaan suurempi. Sillä, että Saksassa tapauksia on yli 10 kertaa vähemmän, ei ilmeisesti ole Lydallin mielestä mitään merkitystä? Lydallin väite 2 on totta – jälleen absoluuttisin numeroarvoin Itävallan tapausmäärän tippuminen on paljon suurempi, johtuen siitä että Itävalta näyttää olevan epidemiassa vuoden jäljessä, vastaava dramaattinen tippuminen tapahtui Saksan luvuissa vuotta aiemmin eli 1872-1873 (Lydall jättää sopivasti mainitsematta).  Mutta Lydall sivuuttaa sen faktan että Saksan tapausmäärät ovat vuonna 1874 aivan selvästi pienemmät kuin aiempi taso oli – ollaan alle sadassa tapauksessa jokaisessa osavaltiossa! Lydallin väite 3 on puolitotuus; tapausmäärät kyllä osoittivat nousuja ja laskuja vuosittain, mutta kokonaistrendi näiden 23 vuoden aikana (rokotemuutoksen jälkeen) on sadoista / tuhansista kohti nollaa. Väite 4 on myös puolitotuus; Itävallassakin tapausmäärät laskivat hiljalleen, mutta pysyivät aikavälin 1875 – 1894 koko ajan yli sadassa, käyden välillä lähellä tuhatta (=suunnilleen samalla tasolla melkein 30 vuotta), samaan aikaan kun Saksassa ollaan joidenkin kymmenien tasolla. Siis aiemmin samalla tasolla pyörineet kuolinluvut romahtavat 10 -kertaisesti siellä missä rokotepolitiikkaa muutettiin, verrattuna sinne missä sitä ei muutettu. Vuosina 1895-1897 Itävallan luvut pyörivät noin 50 tienoilla, kun Saksassa ollaan nollassa (no okei, Prussla 0,2). Eli kyllä Itävallassakin tapausmäärät alkoivat hiljalleen laskea ja yksi varsin yksinkertainen selitys voi olla tautipaineen väheneminen kaikkialla Euroopassa rokotusten ansiosta, joskaan tätä johtopäätöstä ei voi tehdä ilman laajempaa dataa Euroopan alueen tauti- ja rokotustilanteesta. JA, todettakoot vielä lopuksi että kuolleisuus ei ole taudin esiintyvyyden mitta (kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee), eli tarvittaisiin kyllä tarkempaa tietoa taudin esiintyvyydestä (prevalenssi, insidenssi) kunnollisten johtopäätösten tekoon (ja niitä voinee kaivaa niitä WHO:n raportista).

Jäin vielä miettimään, olisinko saanut vaillinaisilla tietokone-taidoillani taulukon tähän liitettyä. Ehkä. Mutta olisiko se sallittua, vai rikkoisiko siinä jotain ”tekijänoikeusjuttuja”? Toisaalta tuohan on kaikkien saatavilla WHO:n sivuilla. Jos jollakulla on tarkempaa tietoa tästä, saa kommentoida – voin yrittää liittää sen tähän myöhemminkin, jos saan tietää että se olisi OK. Olisi nimittäin kyllä todella hyvä, että kaikki lukijat (kaikki ne kaksi) näkisivät taulukon, jotta jokainen voisi itse peilata Lydallin johtopäätöksiä siihen. Erinomainen esimerkki siitä, miten absoluuttisia numeroarvoja sopivasti esille ottamalla voidaan mustasta tehdä valkoinen.

Isorokkorokotteen mittavista sivuvaikutuksista pelotellessaan Lydall mainitsee hauskan esimerkin jäätelökorrelaatiosta:  ”The start of the vaccination era was the start of the cancer era” eli rokotusaikakauden alku oli myös syöpäaikakauden alku. En tiedä onko tämä korrelaatio edes todellinen (luonnollisesti Lydall ei tarjoa mitään viitteitä väitteelleen), mutta ei mielestäni tarvitse paljoa aivonystyröitään vaivata tajutakseen että tässä (väitetyssä) korrelaatiossa on itse asiassa hyvä todiste rokotteiden toimivuuden puolesta. Syöpä on pääsääntöisesti vanhempien ihmisten tauti; mitä vanhemmaksi ihmiset elävät, sitä enemmän syöpää esiintyy. Tavallaan voidaan siis sanoakin että rokotteet ovat olleet lisäämässä syövän esiintyvyyttä – lisäämällä odotettavissa olevaa elinikää, yhdessä paremman lääketieteen, hygienian, hyvän ravitsemuksen ja nousseen elintason kanssa tokikin. Eli oikeastaan kyse ei olekaan jäätelökorrelaatiosta, vaan ennemminkin epäsuorasta kausaliteetista. Lydallin mielestä olisi varmaan paljon parempi että ihmiset kuolisivat keskimäärin nuorempina, ei olisi syöpiäkään niin paljon.

Mutta miksi sitten isorokko katosi? Minkä selityksen Lydall sille antaa? Selitys on yksinkertainen ja jo tuttukin: luonnonvoimat, joita emme ymmärrä. Taudit tulevat ja menevät omia aikojaan, eikä ihminen voi niille mitään. Englannin hikitautikin hävisi ykskaks’ yllättäen, niinpä isorokkokin otti ja katos (eikä rokotuksilla ollut siihen mitään vaikutusta). Lisäksi Lydallilla on rauhoittavaa informaatiota niille jotka pelkäävät terroristien käyttävän biohyökkäyksessä isorokkoa: ei se mitään enää aiheuttaisi! Sen virulenssi on kadonnut, se pakkasessa oleva kaveri on ihan harmiton virus nykyisin. Jos terroristit sitä alkavat levittää, ja rokottaminen aloitetaan uudelleen, tullaan valheellisesti väittämään että rokotteet pelastivat tilanteen, vaikka todellisuudessa se virus ei edes aiheuttaisi mitään vakavaa infektiota enää!!! Ajatella. Lydall olisi varmaan vapaaehtoinen kokeessa näiden väitteiden tutkimiseksi?

Mutta sepä siitä, ja lyhyestä kommentoinnista, heh. Siirrytään seuraavaan lukuun, joka käsittelee rokotemyyttiä numero 10: ”Louis Pasteur defeated rabies” eli Louis Pasteur voitti raivotaudin. Tätä lukua koskee aivan sama mietintä kuin edellistä – en kovin paljoa jaksa tuhlata aikaa sen ruotimiseen. Käytännössä sen tarkoitus näyttää olevan Pasteurin osoittaminen maineen ja kunnian perässä juosseeksi väärentäjäksi ja huijariksi joka ei todellisuudessa tehnyt yhtäkään ”keksintöään” itse ja tekaisi tutkimuksensa ja tuloksensa totaalisesti. En tiedä, ehkä näin onkin, kaikenlaista hiihtäjää sitä maailmaan mahtuu.  Lydall viittaa tähän kirjaan, joka olisi varmaankin varsin mielenkiintoinen kirja. Tuosta arvostelusta selviää mm. se että Pasteurin kunniaksi laskettu pernaruttorokote oli oikeasti erään eläinlääkärin, Toussaint:in, kehittämä. Pasteur väitti käyttävänsä kuuluisassa lammas-kokeessaan (josta täällä, kohta ”first vaccination”) ”happi-attenuoitua” rokotetta, siis sellaista jonka virulenssia olisi alennettu kasvattamalla sitä ”avoimena” ilmassa (näin ei siis oikeasti voi tehdä, mikrobien virulenssi ei todellakaan katoa ilmakasvatuksessa!), kun todellisuudessa hän käytti Toussaintin kemiallisella metodilla attenuoitua / inaktivoitua rokotetta, tästä voi lukea lisää mm. täältä ja täältä. Myös Pasteurin rabies-kokeet voidaan tuomita vähintäänkin moraalisesti arveluttaviksi; hän väitti tehneensä eläinkokeita ennen ihmis-testejä, mutta ilmeisesti näin ei ollut, tai eläinkokeita tehtiin vähemmän kuin mitä hän kertoi. Lisäksi rokotteen luonteesta (mitä oikeasti käytettiin, miten se oli valmistettu) on epäselvyyksiä. Pasteurin muistiinpanojen paljastuksista voi lyhyesti lukea myös tästä jutusta (jossa muuten mainitaan aiemmin etsimäni tieto; ”Some five out of six unvaccinated people who are bitten by rabid animals don't come down with the disease.” eli kuudesta raivotautisen koiran puremaksi tulleesta ihmisestä viisi ei sairastu tautiin, mikä on kyllä ristiriidassa aiemmin lukemani ”aika varma kuolemantuomio” tiedon kanssa, eikä tuossakaan ole mitään lähdettä / viitettä, miten tuo arvio olisi määritelty, grrr…). Eli Pasteurilla ei ilmeisesti ollut täysin puhtaita jauhoja pussissaan, olikohan edes puolipuhtaita.

Jostain syystä Lydall on päättänyt käsitellä tässä otsikon perusteella raivotautia käsittelevässä luvussa aika paljon myös silkin tuotantoa ja sen kohtaamia ongelmia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla toukkien sairastuessa joukoittain ilmeisesti johonkin parasiittitautiin. Seuraavaksi Lydall siirtyy pernaruttoon, ja lopulta pääsee myös siihen rabiekseenkin. Selailen viitelistaa tiheästi, ja pyörittelen silmiäni. Käytännössä kaikki ns. oleelliset väitteet, jotka haluaisin tarkistaa, viittaavat jo aiemmin mainittuun viri-viri-tööt-tööt kirjaan. Ihan oikeasti alkaa jo kypsyttämään tällainen sietämätön viittauskäytäntö. Vinksahtaneet kirjat viittaavat kilpaa toisiinsa, varsin luotettavaa ”dataa”. Suupielessä nykii taasen lukiessani lauseen ”Bechamp held some strange views” (eli Bechamp:illa oli outoja näkemyksiä) ja mietin, mitkähän Bechampin näkemykset ovat Lydallin mielestä outoja muistellessani mikrobiteorian kieltäjien vannovan Bechampin nimeen.

Jään tutkailemaan tarkemmin luvun kohtaa, jossa puhutaan ns. ”provokaatio sairaudesta”, ja muistelen että tästä on puhuttu jo aiemminkin kirjassa. Lydall kuvaa, kuinka vuonna 1881 Unkarin hallitus kuvasi Pasteurin pernaruttorokotteen aiheuttamia ”provokaatiotauteja” (mm. pneumonia, katarraalikuume yms. sekä latenttien infektioiden ja muiden vakavien tilojen etenemisen nopeuttaminen). Lydallin sanoin: ”The sickness is not a direct reaction to the vaccine, it is a reaction to the fact that the vaccine has compromised the immune system.” eli sairaus ei varsinaisesti johdu rokotteesta vaan siitä että rokote heikentää immuunijärjestelmää. Tämä on kuulemma hyvin dokumentoitu polion kohdalla, mutta sitä ei yleisesti hyväksytä lääketieteessä eikä sitä juuri mainita lääketieteen kirjallisuudessa.

Höpö höpö. Ensinnäkin, olen lukenut useasta immunologian perusoppikirjasta, että rokotteiden anto voi joskus laukaista latentin eli piilevän infektion (=asia on yleisesti hyväksytty ja se mainitaan kirjallisuudessa). Toisekseen, mainittua esimerkkiä ei voine pitää ”up-to-date” esimerkkinä, varsinkin jos käytetty rokote tosiaan oli ”ilma-attenuoitu”. Kuvaavaa että Lydallin täytyy etsiä esimerkkinsä reilun sadan vuoden takaa. Kolmanneksi, katsotaanpa hieman tätä polio & provokaatio juttua. Lydallin viitteet asialle pitävät sisällään tämän kirjan (pätevä lähde), tämän ja tämän artikkelin, sekä tässä arvostellun ja jo aiemminkin mainitun kirjan, jota en ainakaan vielä ole tilannut itselleni lahjaksi. Eli siis, päätellen noista kahdesta artikkelista, kyse on siitä että paralyyttinen polio näyttää olevan todennäköisempi DTP-rokotteen jälkeen, ja halvaantuminen kohdistuu usein raajaan johon rokote on annettu. Kaivellessani asiaa lisää, törmään tähän, tähän ja toisaalta tähän, jotka auttavat jonkinlaisen yleiskuvan muodostamisessa.  Vaikuttaa siis siltä että KAIKKIEN injektioiden on havaittu lisäävän paralyyttisen polion puhkeamisriskiä (tosin ei tuossa viimeisessä linkittämässäni tutkimuksessa); ts. jos on saanut lihaksen sisäisen injektion ilmeisesti noin 30-45 päivää ennen infektoitumistaan polioviruksella (joka voi olla elävä rokotevirus - sen tiedetään aiheuttavan joskus paralyyttisen polion), on suurempi riski sille että taudista tulee paralyyttinen. Jostain syystä Lydall jättää mainitsematta tämän, ja antaa ymmärtää että kyse on vain rokotteiden aiheuttamasta vaikutuksesta.

Miksiköhän?

Mistä injektion vaikutus johtuu – sitä spekuloidaan tuon keskimmäisen linkittämäni artikkelin herättämissä kommenteissa, joissa viitataan mm. tutkimuksiin lihasvaurioista (joita injektioon liittyy), jotka paljastavat polio-viruksen reseptoreita, mikä voisi altistaa viruksen etenemiselle ja paralyysin kehittymiselle. En jaksa kaivella, onko ehdotettu mekanismi jo varmistunut vai ei, mutta kuulostaa varsin mahdolliselta.

Joka tapauksessa, kyse ei näytä olevan siitä että immuunijärjestelmä olisi heikentynyt rokotteen vaikutuksesta ja siksi polio iskisi vakavammin, kuten Lydall väittää.

Lydall ottaa esiin myös tämän Ruotsissa tehdyn tutkimuksen, jossa kolme lasta kuoli rokotuksen jälkeen bakteeri-infektioon, joiden artikkelin kirjoittajat kuulemma uskoivat olleen provokaation seurausta (”Three of the children died of a bacterial infection in the weeks following vaccination, and the stydy authors believed that their deaths were caused by provokation.”). Jutun saisi vain maksamalla, joten jälleen retki kirjastoomme on paikallaan. Jutussa on verrattu kahta erilaista asellulaarista hinkuyskärokotetta (joko yksi tai kaksi antigeenia sisältäviä) plaseboon (pelkkä rokoteliuos ilman antigeenia). Kahden rokoteannoksen jälkeen, 17-19 kuukauden mittaisen seurantajakson aikana, 5 lapsista kuoli: The causes of death were, respectively, Haemophilus influenza type-b meningitis, heroin intoxication with concominant pneumonia, suspected pneumococcal septicaemia, Neisseria meningitidis group B septicaemia, and nephroblastoma and brain tumour. The first three deaths occured in the JHIN-6 vaccine group and the other two occured in the JHIN-7 group. Eli siis viisi lasta kuoli, kuolinsyyt on tuossa listattu, ja kolme ensimmäistä oli kaksi antigeenia sisältävässä rokoteryhmässä, kaksi jälkimmäistä ryhmässä jotka saivat yhden antigeenin rokotteen.

Mietin, mihin kolmeen kuolemaan Lydall viittaa. Ilmeisesti syöpä on jätetty laskuista pois (mitä ihmettä, rokoteaikakauden alkuhan oli syöpäaikakauden alku!) ja ehkä heroiinimyrkytyskin (no mutta siitähän olisi saanut raflaavan yhteyden; rokotteet aiheuttavat myös heroiinikuolemia!!!). Mitenköhän ihmeessä tuo heroiinimyrkytys on päässyt tapahtumaan, mietin.

Entä mitäpä artikkelin kirjoittajat näistä pohtivat?

"Data were collected in special studies during the trial and analysis of the possible relation between vaccination and the causes of death did not support an aetiological role for the vaccines. However, larger studies are needed to clarify this issue." Eli kokeen aikana kerättiin lisätutkimuksin tietoa kuolinsyiden ja rokotteiden mahdollisesta yhteydestä, mutta analyysit eivät tukeneet rokotteiden etiologista roolia. Laajempia tutkimuksia kutienkin tarvitaan asian tarkemmaksi selvittämiseksi.

Discussiossa vielä lisää:

"Clinical and immunological studies were done because of a cluster of three deaths associated with severe bacterial infections in the JNIH-6 group 2-10 weeks after the second trial dose (unbuplished results). The results did not support a causal relation with vaccination. However, our study was too small to determine the safety of these vaccines with respect to rare events temporally related to vaccination." Eli kliinisiä ja immunologisia tutkimuksia tehtiin kahden antigeenin saaneessa ryhmässä 2-10 viikkoa toisen annoksen jälkeen esiintyneen 3 kuolemaan johtaneen vakavan bakteeri-infektion johdosta. Tulokset eivät tukeneet rokotteiden kausaalista yhteyttä. Tutkimus oli kuitenkin liian pieni selvittämään turvallisuutta harvinaisten, ajallisesti rokotuksiin liittyvien tapahtumien osalta.

Ilmeisesti Lydall siis viittaa näihin tässä mainittuihin kolmeen kuolemantapaukseen, mutta raavin kyllä päätäni ja ihmettelen miksi kirjoittajat ovat niputtaneet tuon heroiinimyrkytyksen tähän, vaikka siinä olikin pneumonia mukana. No, joka tapauksessa, vastoin Lydallin väitteitä, kirjoittajat eivät näytä uskovan että kuolemantapaukset olivat ”provokaation” seurausta (eivätkä he käytä koko mielestäni hieman erikoista termiä lainkaan)! Päinvastoin, heidän mukaansa asiaa selviteltiin (tutkimuksin joita ei tarkemmin esitellä – toki miinus tästä mutta yleinen käytäntö asioissa jotka eivät varsinaisesti ole jutun fokusta) eikä näiden selvittelyjen perusteella ollut syytä uskoa kausaliteettiin!

TämäKIN väite oli Lydallilta siis puhdas valhe!

Lydall harmittelee, ettei koululaisille opeteta kuinka homeopaatit ympäri maailman osasivat hoitaa rabiesta jo 52 vuotta ennen Pasteurin ”keksintöä”, viitteenä kirja josta lyhyt arvostelu täällä (The patient not the cure). BigPharma haluaa vain suojella voittojaan estämällä toimivien hoitojen, kuten homeopatian, leviämisen ja näin kaikki rabies-uhritkin kärsivät kammottavan lopun ihan turhaan.

Tarvitseeko edes kommentoida? The stupid, it burns. Ja sitä rataa.

Jätän väliin kaikki lukuisat esimerkit Pasteurin rabies-estohoidon pettämisistä ja todisteista sen puolesta että hoito itse asiassa aiheutti taudin, sillä viitteiden taso (silloin kun niitä on) saa pääni särkemään. Luvun lopussa Lydall toistaa jälleen jo aiemmin esiin tulleita valheita; nykyiset rabiesrokotteet sisältävät abortoituja sikiöitä, vuohen aivoja, hamsterin ja koiran munuaisia sekä hedelmöittyneitä kananmunia.

No niin. Meinasin että jos kolme lukua saisin tällä kertaa valmiiksi, kun nämä kaksi olisivat niin lyhyitä. Vaan en näköjään kuitenkaan osaa kirjoittaa lyhyesti. Joten jätän nyt sitten tähän ja jatkan ensi vuoden puolella.

Eli ei ku hyviä uusia vuosia, älkää ampuko itteänne raketilla silmään (=muistakaa suojalasit!).

Luvut 16-17

Vielä lokakuu - voin siis kehua olevani aikataulussa. Kerrankin.


Luku 16 antaa – ainakin otsikon mukaan – vastauksen pitkään mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen: ”how homoeopathy works” eli miten homeopatia toimii.

Luvun alussa Lydall selittää perusperiaatteita: homeopaattiset lääkkeet valmistetaan toksisista aineista laimentamalla, ja ravistelemalla. Pullossa oleva numero kertoo miten monta kertaa lääkettä on laimennettu valmistamisen aikana. Tämä toistuva laimentaminen ja ravistelu muuttaa materian energiaksi, ja lääkkeeseen varastoitunut energia omaa uniikin, luonnollisen värähtelyn. Koskettaessaan limakalvoja lääkkeeseen varastoitunut energia vapautuu ja vuorovaikuttaa kehon energiakentän kanssa. Vaikutus ei siis ole kemiallinen. Tämä yksinkertainen menetelmä tuottaa laajalti erilaisia lääkkeitä jotka voivat parantaa minkä tahansa tyyppisen sairauden ilman sivuvaikutuksia. Lääketeollisuus ei luonnollisestikaan ole innoissaan näistä tiedoista.

Määrätessään lääkettä homeopaatin tulee osata valita potilaan sairauden kanssa samalla frekvenssillä värähtelevä lääke. Jos valitaan väärä lääke, vaadittava energia ei aktivoidu. Yliannostuksesta ei ole vaaraa, sillä koko pullonkaan nielaisemisesta ei aiheudu mitään sivuoireita. Sen sijaan jos ottaa parin viikon ajan päivittäin jotain lääkettä (kuten arnica 30) ilman tarvetta, kehittyy myrkytysoireita. Eli tämä selittää miksi homeopaattinen joukkoitsemurha jäi yritykseksi! Vinkkinä vaikkapa Skepsikselle, kokeilkaa seuraavaksi pidempiaikaista annostelua.

Aika vähäisistä fysiikan opinnoistani (lukio + välivuosi yliopistossa) on kyllä aika kauan, mutta ”ravistelu joka muuttaa materian energiaksi, joka varastoituu ja omaa uniikin, luonnollisen värähtelyn” kuulostaa näin äkkiseltään hevonkuulta. En aio laajentaa fysiikan ymmärrystäni perehtymällä tähän aiheeseen sen enempää ”omin päin”, mutta jokainen joka haluaa selittää mitä perkelettä tämä oikein tarkoittaa, olkaatten hyvät!

Lydall kertoo lyhyesti myös homeopatian syntyhetkistä Samuel Hahnemann  –nimisen lääkärin toimesta vuonna 1790. Koko konsepti lähti käyntiin siitä, kun Hahnemann epäili kiniinin toimimista malarian parantajana. Hän päätti testata kiniiniä itseensä, ja nappaili sitä useiden päivien ajan. Seurauksena oli kiniini-myrkytys, jonka oireet muistuttavat malariaa. Looginen johtopäätös tästä oli, että samanlainen parantaa samanlaista (like-cures-like). Mutta suurin idea oli kiniinin laimentaminen (ajatus johon - muistan lukeneeni - Hahnemann päätyi ilmeisesti siksi että laimentamattomat testiaineet aiheuttivat koehenkilöille niin pahoja oireita!). Laimentamaton kiniini parantaa malarian vain ohimenevästi, mutta Hahnemann ”tajusi” että laimentamalla aine potentisoituu eli vahvistuu (sic!), varsinkin jos pulloa hakkaa nahkakantiseen perheraamattuun siinä laimentelun tuoksinnassa. Useita kertoja laimennettu (=ei yhtäkään molekyyliä alkuperäistä ainetta) ja ravisteltu kiniini parantaakin malarian pysyvästi!

Koko konsepti perustuu siis yhden ihmisen päähänpistoon.

Olen kuullut homeopaattisten ”lääkkeiden” testauksesta, ns. ”pruuvauksesta” seuraavaa: terveille ihmisille annetaan homeopaattisia valmisteita, ja he kirjaavat mitä oireita heille tulee. Oirelista sisältää KAIKKI tuntemukset ja olot mitä maa päällään kantaa. Näistä tuntemuksista sitten päätellään, mitä kaikkea valmisteilla voidaan hoitaa (kuten esim. tunne siitä, että hampaat ovat pitkät (erityisesti keskiyön jälkeen) – tähän auttaa homeopaattinen arsenikki- lähde: Hesasin parin kuukauden takainen juttu). En ole onnistunut saamaan käsiini YHTÄKÄÄN julkaistua ”pruuvausta”, siis sellaista jossa kuvattaisiin:

• Ryhmäkoko
• Kontrolliryhmän olemassa olo (ja näiden kahden ryhmän vertailukelpoisuus)
• (Kaksois)sokkoutus
• Minkälaisia oireita kuvattiin, kuinka monta kappaletta mitäkin oiretta kuvattiin
• Millä tilastollisilla metodeilla tulokset käsiteltiin
• Minkälaisia johtopäätöksiä kokeesta voidaan vetää
• Ja niin edelleen

Siis ihan nyt vaan sellaiset lääketutkimukseen ja kliinisiin kokeisiin normaalisti kuuluvat tiedot, You know. Otan mielelläni vastaan lisätietoja aiheeseen liittyen.

Homeopatiassakin on huonoja puolia, Lydall myöntää.

Yksi sellainen on, että ei ole mahdollista määritellä johonkin tiettyyn sairauteen yhtä ainoaa jokaisella potilaalla toimivaa hoitoa, sillä jokainen potilas on yksilö, jolle hoito on huolellisesti valittava juuri kyseisen henkilön oireiden perusteella. Kätevää. Voidaan siis aina vedota siihen että ”ei valittu oikeita aineita” jos potilas ei parannukaan.  

Toinen huono puoli on lääkkeiden tehon menetys tietyissä oloissa, kuten kontaktissa voimakkaiden aromien kanssa. Eukalyptysöljy, minttu, piparmittu – näitä on vältettävä aina homeopaattisia valmisteita käytettäessä. Myös lentokentän metallinpaljastimet inaktivoivat tehon. Jännittävää. Monikohan homeopaatti ohjeistaa potilaitaan välttämään minttuhammastahnoja, ja pyytämään lentokentällä vapautusta metallinpaljastimesta?

Lydall myös kerskuu kuinka ”tavallisen” lääketieteen kirjat vanhenevat vähän väliä, mutta homeopatian kirjat eivät vanhene koskaan – Hahnemannin aikaiset teokset ovat vielä ihan valideja. En tiedä mitä kerskumista siinä on että mitään edistystä ei ole tapahtunut pariin sataan vuoteen.

Mitäs sitten niin sanottu tutkimus sanoo homeopaattisten valmisteiden tehosta? Pubmed-haku paljastaa 4211 tulosta hakusanalla homeopathy, joista 496 on revaria. Listaa silmäillessäni skippaan mm. lehdessä nimeltä Homeopathy julkaistut tuotokset (johon työpaikallani muuten nykyään ON tilaus – money well spent, joskin olen tyytyväinen että pääsen silmäilemään lehden juttuja). Jos joku ihmettelee että miksi, niin siksi. Myönnän toki että siellä voi olla hyvinkin suunniteltuja juttuja, ja toisaalta ”tavallisissa” lehdissä on aivan 100% varmuudella joukossa myös huonosti suunniteltuja tutkimuksia. Itse asiassa, olisikin varsin mielenkiintoista selailla jokunen numero tuosta lehdestä läpi, ja taidankin tehdä niin heti kun aikaa löytyy. Tässä yksi ”revareiden revari” eli juttu joka on katsonut nimenomaan Cochrane revareita läpi.

CONCLUSIONS: The findings of currently available Cochrane reviews of studies of homeopathy do not show that homeopathic medicines have effects beyond placebo.

Eli tällä hetkellä saatavilla olevien Cochrane -katsauksien mukaa hopeopatiatutkimuksiet eivät osoita että homeopatialla olisi placebo-vaikutusta kummempaa tehoa.

Tässä yksi fibromyalgiaan liittyvä juttu, jossa todettiin ”None of the trials was without serious flaws.”  Niinpä niin. Tässä lasten ja nuorten sairauksiin liittyvä juttu (erikoinen lehti, en tunne yhtään, enkä ole aiemmin törmännyt). Tässä ADHD -tyyppisiin oireisiin liittyvä juttu – ei vaikutusta. Tässä syöpähoitojen sivuvaikutuksiin liittyvä juttu – mahdollista vaikutusta 2 valmisteella, mutta tulosten replikaatio tarvitaan. Astma, synnytyksen käynnistys, dementia - ei vaikutusta tai ei riittävästi tasokkaita tutkimuksia. Sama virsi uudestaan ja uudestaan.

Sana uskomuslääketiede saa aivan uuden merkityksen.

Science based medicine –sivustolta löysin valtaisan hyvän sarjan aiheeseen liittyen alkaen ihan homeopatian historian alkuhetkistä (ja on muuten paljon tarkempi kuin Lydallin lyhyt selitys). Suosittelen! Silmäillessäni juttusarjaa törmään ”pruuvaukseen” ja kappas, löytyyhän sitä ainakin 1 tutkimus jossa pruuvaus on tehty ihan tieteen mukaisesti; koeryhmä + kontrolliryhmä, sokkoutus, oirelomake, tilastolliset testit yms. hyvin kuvattu. Tulos: “No significant group differences in proving rates were observed” eli ryhmien välillä ei havaittu eroja. Ilmeisesti homeopaattien pyhästä kirjasta, Materia Medica:sta voi pyyhkiä yli kohdan Belladonna 30C .

Törmään myös homeopaattiseen rokotteeseen. Juujuu, luit ihan oikein. Rokote joka on valmistettu ihan oikeasta bakteerista silmittömästi laimentamalla. Muistan lukeneeni Lydallin kirjasta että hän ei missään nimessä suosittele homeopaattisia rokotteita. Rokote on rokote on rokote, aina myrkyllinen. No, mielenkiinnosta silmäilen tuon jutun läpi ja pyörittelen silmiäni. Ei vaikuta pätevältä, esim. ”kontrolliryhmä” ei ole oikea kontrolliryhmä. Aiheesta tarkemmin mm. täällä.

Surffauksen tuoksinnassa törmään sivustolle joka lopulta tyydyttää tiedonjanoni ja vastaa tyhjentävästi kysymykseen ”how does homeopathy work” . Siinäpä se.

Seuraava luku antaa ohjeita siihen, miten ”pahanlaatuisia” infektiotauteja voi välttää ja hoitaa; ”some pointers regarding the prevention and treatment of malevolent infectious diseases”

Luku on pitkä ku nälkävuosi ja kaiken kaikkiaan varsin sekava.

Aluksi annetaan joitain yleisohjeita: syö kunnolla, terveellistä ruokaa (ei roskaruokaa!) ja nuku riittävästi. Uskon että nämä yksinkertaiset yleisohjeet ovat varsin järkeviä ja muodostavat terveyden perustan. Ihan kuin olisin joskus kuullut nämä ihan länsimaisen lääkärin suusta, hmmm...

Seuraavaksi Lydall neuvoo huolehtimaan riittävästi C-vitamiinin saannista, ja käskee sairauden iskiessä ottamaan parin tunnin välein extra-annoksia, sillä se käytetään nopeasti loppuun ”pöpösodissa”. Ah niin, C-vitsku, tuo ihmeaine (luonnollisesti vain luontaisena, syntetisoitu C-vitamiini on tappavaa myrkkyä. Voisiko joku esittää minulle erot syntetisoidun ja luontaisen C-vitamiinin molekyylikaavassa / polaarisuudessa / ihan missä vaan, mikä selittää tämän eron?). Lydall viittaa varsin ansioituneen herran, Linus Pauling:in kirjaan, jota en aio lukea, ja jonka luvussa 12 kuulemma paljastetaan, miten pitkälle ”medical establishment” on valmis menemään salatakseen C-vitamiinia koskevat hämmästyttävät tiedot. Uskomatonta, lisää salaliittoja! Mutta oho, tässäpä yksi ilmeisesti salaliiton läpi päässyt revari joka abstraktissaan tuntuu lupaavan lähes kuun taivaalta. Tekstin silmäiltyäni en tosin ole ihan niin vakuuttunut, esim. malaria-tutkimuksia referoitiin ainoastaan sinkin osalta, ei lainkaan C-vitamiinin, kuten abstraktista saa käsityksen ja toisaalta hengitystieinfektioiden osaltakin abstraktista saa aivan liian valoisan kuvan. Hmmm... Juttu tulee lääkefirmalta (suoraan salaliiton sydämestä?)... Cochrane-revareita näyttää olevan myös saatavilla useita, tässäpä juttu flunssasta, tulokset salaliiton mukaisia. 
Vaikka sinänsä uskon että C-vitamiinilla on tärkeitä tehtäviä elimistössä ja myös immuunipuolustuksessa, pikakatsauksella vaikuttaa aika pahasti liioitellulta väittää että yliannoksia nappailemalla olisi kovastipaljon suojassa infektiotaudeilta, ja lisätietoa koko C-vitamiini-hömpötyksestä voi lukea vaikkapa täältä (kuvaava kohta: Thanks largely to Pauling's prestige, annual vitamin C sales in the United States have been in the hundreds of millions of dollars for many years. Eli pitkälti Paulingin ansioista C-vitamiinin myyntituotot Yhdysvalloissa ovat jo vuosia olleet satoja miljoonia dollareita vuodessa – ja siis lääketeollisuuhan ei halunnut paljastaa C-vitamiinin ”salaisuutta”??? Todellinen BigPlacebo...). C-vitamiinin lisäksi Lydall suosittelee luonnollisesti homeopatiaa (joka voi ainakin teoriassa parantaa ihan minkä sairauden tahansa), joskin matkustajan kannalta huono puoli on jo aiemmin mainittu inaktivoituminen lentokentän metallinpaljastimissa.

Yleisohjeiden jälkeen Lydall käy yksityiskohtaisemmin läpi valikoituja ”pahanlaatuisia” tauteja, ja antaa juuri niille sopivia ohjeita. Kaava on aika sama, ja luku on kyllästymiseen asti samojen asioiden toistoa: kunnollinen ruoka (ei missään nimessä sokeria tai valkaistuja jauhoja!), lepo, kylmettymisten välttäminen (erityisesti polion välttämisessä, sillä vilustuminen kuulemma lisää riskiä sairastua polioon), mega-annokset C-vitamiinia (muuan tohtori Klenner mm. pelasti jo elintoiminnottoman polio-sairaan tytön suonensisäisellä C-vitamiiniannoksella – sykkeetön ja pulssiton tyttö oli reilun 4 tunnin kuluttua iloinen ja reipas ja jopa kaikki halvaulsoireet olivat kadonneet – ei tietenkään viitettä), ja homeopatia. Jos tarina eksyy rokotteeseen, kerrotaan mitä kaikkia sairauksia rokote itse aiheuttaa, ja kuinka tehoton se on.

Luku on yksinkertaisesti kuin 7 veljeksen pikku Eero – liukas ja luikku, enkä tunnu saavan siitä otetta, saatikka jotain kunnollista kokonaiskäsitystä. Tarkistelen joitain viitteitä, ja huomaan sen lähes mahdottomaksi; niitä ei vaan löydy, osa on ikivanhoja (joitain saisi maksamalla), osa joitain epämääräisiä ”kansankirjoja” , kuten tämä kirja, jota en tod. aio lukea. Joukossa tosin on joitakin ihan mielenkiintoisen oloisiakin teoksia, esim. tämä kirja joka ilmeisesti käy läpi laajan aineiston rokotteiden havaituista sivuvaikutuksista ja toisaalta vahingoista sekä virheistä valmistusprosesseissa, ja josta en oikein käsitä miten sen on sallittu ilmestyä; salaliitto oli varmaan kesälomalla? Saatanpa joskus pistää tilaukseen. Lopulta kuitenkin kyllästyn koko lukuun, ja päätän kommentoida vain lyhyesti muutamaa valikoitua pointtia.

Tuberkuloosia käsittelevässä kohdassa kulmakarvani nousevat kattoon, sillä Lydall mainitsee sen hoitajaksi homeopaattisen valmisteen Koch Tuberculinum 30 joka on valmistettu potentisoimalla (=laimentamalla olemattomiin) aiemmin käytössä olleesta tuberkuloosirokotteesta. Mitä vit., siis homeopaattinen "rokote" – jota tosin käytetään taudin hoitoon, ei ennaltaehkäisyyn?!?

Tetanus, eli jäykkäkouristus voi Lydallin mukaan aiheutua silloin, jos tetanus-pöpö pääsee verenkiertoon. Tetanus-pöpö menestyy hyvin vain jos veri on happi-köyhää, tämän vuoksi tetanusta harvoin esiintyy hyväkuntoisella, terveellä aikuisella. Vanhat ja nuoret ovat riskiryhmää, ja koska vaurioitunut lihas on happiköyhää, sotahaavaiset miehet ovat myös hyvin herkkiä tetanukselle.

Hihityttää. Tämä on ilmeisesti joku alkeellinen yritys ymmärtää anaerobisten bakteerien mirkrobiologiaa.

Tetanus ei aiheudu siitä että sen aiheuttaja, Clostridium tetani, pääsisi verenkiertoon. Tarkalleen ottaen kyseinen bakteeri ei itse aiheuta tetanusta, vaan sairaudesta on vastuussa bakteerin tuottama toksiini, tetanospasmiini. C. tetani on itiöllinen bakteeri, ja sen tuottamia itiöitä on laajalti maaperässä. Jos itiö pääsee maaperän mukana kontaminoimaan haavan, se voi ns. germinoitua eli muuttua metabolisesti aktiiviseen, ”tavalliseen” bakteerimuotoon. Koska kyseinen bakteeri on anaerobinen, se germinoituu lähinnä hapettomissa oloissa, eli parhaat olosuhteet tarjoaa esim. syvä pistohaava, tai kuolioitunut kudos jonka verenkierto (ja sitä myöden happiosapaine) on heikentynyt. Verenkierron happimäärällä ei siis ole mitään tekemistä asian kanssa. Haluaisin lisäksi tietää, miten paljon verenkierron happimäärä vaihtelee ihmisen iän mukaan, vai vaihteleeko se, kuten Lydall väittää (uskallan epäillä)? Kun itiö on germinoitunut, alkaa vegetatiivinen bakteeri kasvaa, ja tuottaa toksiinia, joka leviää lähinnä hermoja pitkin, jossain määrin myös verenkierron ja imusuoniston välityksellä. Toksiini estää inhibitoristen hermovälittäjäaineiden vapautumisen, mistä seuraa ylistimulaatio, eli lihaskouristukset ja jäykkyys.

Lydallin antama ensineuvo tetanuksen varalle on varsin järkevä; haavojen hyvä pesu (joskin pesuaineena ylivoimaisena mainitun hypericum + calendula ylivertaisuudesta en menisi takuuseen) ja ylipäänsä hygienia. Sen jälkeen pitäisi nappailla taas sokeripillereitä. Lydall kertoo, että haavan ympärille muodostuva punaisuus on merkki siitä että pöpöt aiheuttavat ongelmia, joskaan sen puuttuminen ei ole tae ongelmien puutteesta. Koululääketiede haluaa hoitaa tätä punaisuutta anti-inflammatorisilla lääkkeillä, mutta Lydall tietää kertoa, että näillä lääkkeillä vain estetään makrofagien, erittäin tärkeiden syöjäsolujen, pääsy tulehduspaikalle. Punaisuus näet johtuu kapillaarien laajenemisesta, ja makrofagit ovat niin isoja että ne eivät mahdu laajenemattomasta kapillaarista läpi. Näinpä siis ”tavallinen lääketiede” jälleen kerran ainoastaan haittaa elimistön toimintaa ja estää paranemisprosessin.

Kapillaarit tosiaan ovat pieniä. Onneksi valkosolut kykenevät muovautumaan, jotta ne mahtuisivat niistä läpi. Toisaalta makrofagit ovat kyllä ihan pirun isoja, tämän mukaan noin 21 mikrometriä. Onneksi niiden ei tarvitsekaan ahtautua kapillaareista läpi! Makrofagit eivät kierrä verenkierrossa, vaan ne asustelevat kudoksissa, valmiina napsimaan sinne eksyneitä pöpöjä ja mitä nyt vastaan sattuu. Makrofagin esiaste, monosyytti sen sijaan kiertelee verenkierrossa. Sen kooksi löydän pikaisesti tämän perusteella vajaa 10 mikrometriä. Ja se siis kykenee muuttamaan muotoaan, ahtautuakseen pienestä kapillaarista läpi. Lydall voi siis huokaista helpotuksesta – koululääketieteen tyrkyttämät anti-inflammatorit eivät sittenkään estä makrofagien pääsyä tulehduspaikalle, koska ne ovat siellä jo, eivätkä todennäköisesti estä monosyyttienkään trafiikkia. Olisiko Lydall kannattanut avata se immunologian perusoppikirja, vai tekikö vaan vaihteeksi mieli vähän valehdella, ihan muuten vaan?

Lydall paljastaa että C-vitamiinilla on ihmeellinen tehon myös tetanusta vastaan; sekä itse bakteeri, että toksoidi (toxoid) inaktivoituu C-vitamiinin vaikutuksesta, viitteenä Paulingin kirja.

Ensinnäkin sana toksoidi viittaa inaktivoituun, toimimattomaan toksiiniin. Tarkoittaako Lydall siis että inaktivoitu tetanus-toksiini inaktivoituu vielä lisää C-vitamiinin vaikutuksesta? Oi kuinka vaikuttavaa! Toiseksi, kummallista kyllä en löydä aiheesta yhtään mitään esim. Pubmedistä – miksi näitä eittämättä laboratoriossa tehtyjä toksiinin (oletan Lydallin kuitenkin tarkoittavan aktiivista toksiinia vaikka hän käyttää koko luvun sanaa ”toxoid”) tai bakteerin inaktivaatiokokeita ei ole raportoitu??? 
Lydall myös esittelee vaikuttavan kliinisen kokeen tetanuksen hoidosta C-vitamiinilla (ainoa mitä Lydall kritisoi on ettei koe sisältänyt ryhmää jolle olisi annettu AINOASTAAN C-vitamiinia, ei lainkaan ”standardihoitoa" ilkeine immuuniseerumeineen!). Tosiaan, aika vaikuttavaa, ja aiheesta on tehty Cochrane revarikin, päätelmänä:

A single, non randomised, poorly reported trial of vitamin C as a treatment for tetanus suggests a considerable reduction in mortality. However, concerns about trial quality mean that this result must be interpreted with caution and vitamin C cannot be recommended as a treatment for tetanus on the basis of this evidence. New trials should be carried out to examine the effect of vitamin C on tetanus treatment.

Eli yksi ei-satunnaistettu, heikosti raportoitu koe tetanuksen C-vitamiinihoidosta havaitsi selvän kuolleisuuden laskun. Kokeen heikon laadun vuoksi tuloksia tulee kuitenkin tulkita varoen, eikä C-vitamiinia voi tämän perusteella suositella hoidoksi tetanukseen, vaan aihetta tulisi tutkia lisää.

Sinänsä tokikin mielenkiintoista, ja asiaa olisi varmaan hyvä tutkia enemmän, kuten ehdotettu esim. tässä  (josta ”Although vitamin C has effects on the immune system [2], there is no evident mechanism explaining the effect against tetanus” eli vaikka C-vitamiinilla on tehtäviä immuunijärjestelmässä, ei ole tiedossa mekanismia joka selittäisi C-vitamiinin potentiaalisen vaikutuksen tetanusta vastaan – oletan siis että ei ole tiedossa myöskään mitään toksiinin inaktivointikokeita, vaan Lydall tai joku muu mainitussa lähteessä on keksinyt ne).

Jostain kummallisesta syystä Lydall jättää mainitsematta erittäin tärkeän ja mielenkiintoisen seikan tetanuksesta. Sen sairastaminen ei takaa sitä että siihen ei sairastu uudelleen – oireita aiheuttava toksiinimäärä on niin pieni ettei se välttämättä stimuloi suojaavan immuniteetin muodostumista. Siksi rokote annetaan myös sairastuneille.

Lydall onnistuu siis jälleen hämmästyttämään aivan olemattomilla mikrobiologian tiedoilla, vai pitäisiköhän tässä enää edes hämmästyä. Ihan jo pelkästään sellainen yksinkertainen perusasia, että mikä on bakteeri ja mikä virus ei näytä menneen jakeluun; pilkkukuumeen (typhus) aiheuttajakaverit eli riketsiat eivät Lydallin mukaan ole kumpiakaan. No kyllä ne ovat bakteereita. Asia olisi selvinnyt helposti avaamalla joku bakteriologian perusoppikirja. Ja tämä tyyppi kuvittelee kykenevänsä vetämään laaja-alaisia johtopäätöksiä infektiotautien epidemiologiasta ja rokotteiden tehosta.

Luvun lopussa käsitellään lyhyesti myös rabiesta, ja kritisoidaan ”tavallista lääketiedettä” näkemyksestä, jonka mukaan raivotaudin oireiden alettua ei ole mahdollista enää parantaa potilasta. Tottahan nyt homeopatiassa yks raivotauti parannetaan – homskuilla kun voi jopa estää viruksen aiheuttamat vauriot aivoissa (tarvitseeko edes mainita että ei viitettä *virn*)! Näitä uskomattomia tuloksia voidaan saavuttaa surukuku nimisen käärmeen myrkystä tehdyllä valmisteella, tai vaihtoehtoisesti lyssiinillä, joka valmistetaan raivotautisen koiran syljestä.

WHOn mukaan arviolta 55 000 ihmistä kuolee rabiekseen vuosittain, heistä 30-50% alle 15-vuotiaita lapsia (viitaten edellisen postauksen triple face palm linkkiin, mietin että aika vahvasti tämä ”psyykkinen sairaus” iskee lapsiin). Tässä artikkelissa (vaatinee rekisteröitymisen) todetaan rabieksen kuuluvan infektiotautien top-10 listalle (ja toisin kuin monessa muussa taudissa, kuolleiden määrä vastaa infektoituneiden määrää, sillä infektio johtaa käytännössä aina kuolemaan). WHOn aiemmin mainitsemastani kuolinsyytaulukosta (joka löytyy täältä) en kuitenkaan tautia löydä – saattanee johtua rabieksen tilastointiongelmista joista mainitaan mm. WHOn sivuilla. Muistelen kuulleeni luennoilla viitteitä raportoiduista selviytymistarinoista, ja Pubmedistä kaivelemalla löydänkin tämän 15-vuotiaan tytön lepakko-raivotautitapauksen ja keissin seurantaraportin. Tämä on ilmeisesti ainoa tunnettu tapaus joka on selvinnyt ilman ns. estohoitoa. Sellaisia tapauksia, joissa hoito on aloitettu mutta oireet ovat silti alkaneet (- tilanne joka pääsääntöisesti johtaa kuolemaan) ja potilas on siitä huolimatta selvinnyt, tunnetaan ilmeisesti 5 ja heistä suurimmalle osalle on jäänyt vakavia seuraamuksia (tuon seurantaraportin mukaan). Tässä vielä aiheeseen liittyvä kokoava ”editorial” joka spelukoitsee erikoista tapausta ja sen hoitotapaa (jota on käytetty muuallakin – ilman vastaavaa menestystä).

Mutta onneksi homeopatia parantaa tämänkin taudin.

Ehkä hieman erikoista vaan että näistä parannetuista tapauksista ei ole koskaan mitään lääketieteellistä raporttia. Ai niin, unohdin jo salaliiton, jonka tavoitteena on maksimoida kuolleiden määrä.

Loppukaneetiksi paljastettakoot Lydallin olevan selvillä myös siitä, kuka kontrolloi lääketieteen opinahjojen opinto-ohjelmaa: no tietenkin parasetamolin valmistaja! Melkein lorahti housuun.

PeeÄs. Marraskuun puolivälin tienoilla oleva valtaisan kokoinen tentti imaisee luultavasti seuraavien viikkojen vapaa-aikani totaalisesti, eli saattaapi olla että vasta joulukuussa ehdin seuraavan kerran tämän sorvin ääreen.

Luku 15

Ah, jo lokakuu. Myöhästyin parilla päivällä - töitä on ollut jopa ylitöiksi asti, joten syyskuun postaus tulee hieman myöhässä. Tämä tosin venyi pituudeltaan vähintäänkin puolentoista kuukauden mittaiseksi, heh.

Luku 15 käsittelee niitä tekosyitä, joita annetaan kun rokote pettää ja joilla pyritään peittämään se tosiasia että rokotteet eivät oikeasti toimi lainkaan: ”vaccine myth number eight: the vaccine failed because...”

Luvussa käydään lyhyesti läpi tietyt ”standarditekosyyt” joita käytetään yleisesti, ja sen jälkeen perehdytään tarkemmin tiettyihin yksittäisiin rokotteisiin (tuhkarokko, hinkuyskä, polio, raivotauti sekä BCG) – mitä spesifejä tekosyitä näiden pettämiselle tyypillisesti annetaan.

Luvun johdannossa törmään mielenkiintoiseen väittämään: "Very few people ever experience an infectious disease other than flu and the childhood illnesses." Eli “hyvin harva ihminen ikinä sairastuu muuhun tarttuvaan tautiin kuin flunssaan tai lastentauteihin”.

Really???

Mietin, millä planeetalla Lydall mahtaakaan elää. Mielelläni muuttaisin perheineni sinne.

Pikaisen google-yliopiston kurssin (noin 10 minuuttia) tuloksia:
Wikipediasta löytyy kohdasta ”epidemiology” WHOn dataan pohjautuva taulukko, tarttuvien tautien ”top” lista yli 100 000 kuolemaa aiheuttaneista kavereista. Kaikki infektiotaudit yhteensä (Tilastoidut? Vai arvio ihan kaikista infektiivisista taudeista mitä maa päällään kantaa? En tiedä, mutta samapa tuo) aiheuttivat vuonna 2002 14,7 miljoonaa kuolemaa (joka on tietenkin paljon paljon pienempi numero kuin tautitapausten kokonaismäärä). Listalla ei ole flunssaa, ja vain kaksi ”lastentautia” (tuhkarokko ja hinkuyskä, josta voidaan tosin olla montaa mieltä onko se ns. ”lastentauti”). Yksittäisistä tautiagensseista pahimman kolmen koplan muodostaa HIV, tubi ja malaria (joista muuten vain yhteen on rokote, ja senkin toimivuus voisi olla paljon paljon parempi).
WHOn sivuilla surffaaminen tuotti tuloksena lisää mielenkiintoista dataa (-vaikkakin vanhaa, vuodelta 2002 sekin), katso kohta ”causes of death”, niin saat excel-sivun jossa esitellään kaikkien jäsenmaiden kuolinsyytilastoja aika tarkasti ryhmiteltynä. Omiin silmiini tartuntatautien osuus ei näytä pieneltä, ja luonnollisesti maakohtaisia eroja on paljon.
THL:n sivuilta löytyy tartuntatautirekisteri, silmäilen vuoden 2009 taulukkoa. Grr... siinä ei ole tapausmäärää yhteensä (siis kaikki seuratut taudit yhteensä) enkä jaksa alkaa räknäämään koneella, katsokaa itse ja arvioikaa onko määrä ”few”, ja ovatko taudit vain ”flunssa ja lastentaudit”.

Lydallin luettelemat standarditekosyyt rokotteiden pettämiselle ovat:

1. Kylmäketju on varmaankin katkennut – Lydallin mukaan erinomainen tekosyy, sillä tätä ei voi jälkeen päin tutkia. Ei voikaan. Kuten ei oikeastaan mitään syytä. Yksilötasolla ei voi kuin arvailla, mikä on mennyt vikaan, jos rokotettu yksilö sairastuukin kyseiseen tautiin.
2. Liikkeellä on varmaankin eri kanta (kuin rokotteessa oli)
3. Rokotetta ei annettu riittävän monta annosta
4. Sairastuneet eivät tuottaneet riittävästi vasta-aineita rokotuksen jälkeen (tämä tekosyy kumottiin edellisessä luvussa; vasta-aineiden määrällähän ei ole mitään merkitystä)
5. Rokote annettiin väärässä iässä
6. Rokotetta käsiteltiin väärin - Lydallin mukaan tämä ei tarkoita mitään, ja hän on oikeassa, tämä ei tosiaan kerro yhtään mitään, vaan pitäisi tarkemmin eritellä, millä tavalla väärin, esim. syy numero 1.
7. Rokotetta varmaankin laimennettiin liikaa - Lydallin mukaan selitys on typerä sillä rokoteteollisuus ei ole koskaan selvittänyt mikä on oikea määrä rokotetta / painokilo. Jos Lydall olisi lukenut perusimmunologiaa, hän tietäisi että antigeenille herkkien solujen määrä ei (juurikaan) riipu painokiloista. Mutta joka tapauksessa, nykyisin ei tietääkseni loppukäyttäjä laimentele rokotteita omavaltaisesti määrittelemättömään volyymiin laimennosnestettä, vaan ne ovat valmiissa ampulleissa, eli myyntiluvan saaneissa rokotteissa tulisi olla ihan "oikea" määrä (=joka riittää vasteen stimuloimiseen enemmistöllä rokotettavista) antigeenia (ellei satu valmistusvirhettä tms.).
8. Rokotekattavuus populaatiossa oli liian alhainen (tämä on "kumottu" lauma-immuniteettikappaleessa, jota käsittelin kesäkuussa)
9. Erä oli varmaankin viallinen - Lydallin mukaan koskaan ei tutkita, oliko joku erä todella viallinen vai ei, vaikka tätä syytä käytetään usein. Se on se salaliitto!
10. Sairastuneella ei ollut aikaa kehittää immuniteettia (eli tauti oli jo iskenyt ennen rokotusta / pian sen jälkeen). Lydall antaa ymmärtää, että oikeasti toimivalla rokotteella suoja alkaisi sillä sekunnilla kun ruiskun mäntä on painettu alas. Jälleen osoitus puutteellisesta immuunijärjestelmän toiminnan ymmärryksestä.
11. Käytettiin väärän tyyppistä rokotetta – Poliorokotteen kanssa voidaan kuulemma aina väittää että rokotetyyppi oli väärä, sillä on olemassa sekä elävä heikennetty, että tapettu rokote, eli käytettiin kumpaa tahansa, voidaan aina vedota siihen että olisi pitänyt käyttää toista. Aika ovelaa.
12. Vanhemmat ovat varmaankin väärentäneet rokotustodistuksia (eli lapsia ei oikeasti oltu rokotettu) – tämän selityksen Lydall on nähnyt vain kerran, jonkun tieteellisen lehden ”letter to the editor” –jutussa (missä viite?). Miksi se sitten luetellaan ”standarditekosyissä”?
13. Rokote pistettiin väärään kohtaan – tämä selitys ei Lydallin mukaan päde, koska rokottamisen teoria sanoo että rokottaminen ”virittää” koko kropan vastustamaan infektiota. Jos Lydall olisi lukenut perusimmunologiaa, hän tietäisi että ”rokottamisen teoria” (mikä se sitten ikinä onkaan) ei sano näin, vaan eri kautta annosteltuna rokottee teho voi vaihdella, ja vaikkapa esim. hengitystiepatogeeneille voidaan saada parempi vaste jos rokote annostellaan hengitysteitse.

En mitenkään ehdi perata kaikkia kohtia yksityiskohtaisesti, joten valitsin niitä jotka saavat silmäni pyörimään kaikkein pahiten, muihin kohtiin lisäsin lyhyesti muutaman selittävän lauseen.

Kohdan 2 selityksen Lydall aloittaa toteamalla  "This one amuses me because vaccination started off with the claim that cowpox could cause immunity to smallpox, but when it suits them they do a complete turn around and say that in order to create antibodies which will be effective, the surface antigen of the germ in the vaccine has to be exactly the same as the surface antigen of the invading germ."
Eli "tämä selitys huvittaa minua, sillä rokotukset aloittaneen väitteen mukaan lehmärokko aiheuttaa immuniteetin isorokkoa vastaan. Tarpeen vaatiessa “ne” kuitenkin kääntävät kelkkansa väittäen että rokotteessa olevan pöpön pinta-antigeenien tulee olla tismalleen samanlaiset kuin taudinaiheuttajapöpön pinta-antigeenit jotta vasta-aineet suojaisivat."

Ensinnäkin: ”rokotukset aloittaneen”?
Niin, koska voidaan katsoa rokotusten alkaneen? Wikipedian enkunkielisessä rokotus-jutussa on mielenkiintoinen pätkä rokottamisen historiasta: ” Early forms of inoculation were developed in ancient China as early as 200 B.C.”, viite, joka onkin mitä mainioin juttu aiheen tarkempaan tutkimiseen, suosittelen. Siis isorokkoa on vastustettu jo muinaisessa Kiinassa ns. inokulaatiolla. En kylläkään kyseisestä jutusta löydä noin eksaktia mainintaa proseduurin iästä, ja silmäilen wikipedian jutun lähdeluetteloa – voisiko viittaukseen olla eksynyt virhe. Ja bingo, tässäpä varsin mainio juttu isorokon historiasta kiinnostuneelle! Tästä pitäisi varmaan tehdä tuonne wikipediaan korjaus, mutta olen liian laiska... No, joka tapauksessa muinaiset isorokko”rokotukset” (esim. rupimateriaalin raaputus ”rokotettavan” ihoon, jauhetun ruven hengittäminen tai syöminen) olivan varsin vaarallisia, ja sivuvaikutuksia esiintyi paljon – moni kuoli, mutta kuolleisuuden on arvioitu olleen noin 1 / 10 luontaisen tautitapauksen kuolleisuudesta. Eläinpuolella vastaavia metodeja on ”joskus ammoisina aikoina” ollut käytössä ainakin lammasrokossa, karjaruttossa (huonolla menestyksellä, tuotti liikaa tautitapauksia), sekä naudan tarttuvassa pleuropneumoniassa, josta on pakko mainita eräs varsin hauska anekdootti. Afrikan alueella oli tapana inokuloida pleuropneumonia-materiaalia hieman eri paikkoihin ”rokotettavaa” nautaa, ja Senegalin alueella se tehtiin nimenomaan päähän, nenän varteen. Tämän seurauksena saattoi alueelle muodostua isokin sarvea muistuttava uloke. Eurooppalaisten löydettyä tällaisia ”kolmisarvisia nautoja” sai tämä uusi laji nimekseen ”Bos triceros senegalensis”. Tästä voi lukea lisää täältä ja täältä.

No, joka tapauksessa rokottamisen idea ei alkanut isorokon vastustamisesta lehmärokon avulla, ja nähdäkseni rokotusta voitaisiin markkinoida ”muinaisena Kiinalaisena hoitomuotona”. Mutta ehkä voin antaa Lydallille anteeksi tämän erheen, sillä monissa immunologian kirjoissa rokottamisen historia aloitetaan Jennerin lehmärokko-kokeista. Mainittakoot että Jenner ei ollut ensimmäinen kyseisen metodin käyttäjä, ainakin eräs onneton Peter Plett pyrki jopa hyödyntämään keksintöä ennen Jennerin läpimurtoa.

Toiseksi, Lydall osoittaa jälleen että hän ei oikeastaan ymmärrä miten immunitetti taudinaiheuttajille syntyy. Taudinaiheuttajien pintaproteiinien ei tarvitse olla tismalleen samanlaisia, jotta yhdelle organismille muodostunut suoja suojaisi myös toista vastaan. Riittää että ne ovat immunologisesti samanlaisia, ristireagoivia, eli ne kohdat, joita vastaan immuunijärjestelmä vasteensa tuottaa ovat rakenteellisesti samankaltaisia (esim. vasta-aineen sitoutuminen kohteeseensa kuten avain sopii lukkoon). Tämä kerrotaan immunologian oppikirjoissa.
Lehmärokkovirus sattuu ristireagoimaan isorokkoviruksen kanssa riittävästi, jotta ne immuunijärjestelmän ”mielestä” näyttävät samanlaisilta. Itse asiassa useat poxvirus –suvun jäsenet ristireagoivat keskenään aika laajalti, ja lehmärokkovirus tuskin on ainoa jota olisi voitu käyttää rokotteena isorokkoa vastaan (esim. kamelirokkoa, joka on ilmeisesti variola-viruksen lähin sukulainen). Mainittakoot että loppujen lopuksi isorokko-rokoteessa (nyttemmmin) käytetty virus on nimeltään vaccinia-virus, jonka eriskummallisista vaiheista voi lukea ainakin tästä jutusta jota tosin ei ole ilmaiseksi kokonaisuudessaan saatavilla.
Influenssa on tavallaan toista ääripäätä. Eri influenssakannat eivät ristireagoi (immunologisesti) välttämättä lainkaan, eli yhden kannan sairastaminen ei suojaa toiselta kannalta. Influenssaviruksen mutaatiovauhti on nopea, eli pintaproteiinit muuttuvat koko ajan. Loistava mekanismi varmistaa, että uutta altista uhria on jatkuvasti saatavilla.
 Riippuu siis aivan aiheuttaja-organismeista, miten tismallisesti rokotteen sisältämien antigeenien täytyy olla samanlaisia kuin hyökkäävän organismin antigeenit ovat, ja joka tapauksessa suojan kannalta tärkeiden epitooppien tulee olla riittävän samanlaisia jotta suoja toimisi.

Lydall jatkaa uskomattomilla väitteillä (joita joku saattaisi valheiksikin kutsua). Hinkuyskää aiheuttaa 3 eri organismia: Bordetella pertussis, Bordetella parapertussis tai adenovirus. Luontainen hinkuyskä aiheuttaa elinikäisen immuniteetin KAIKKIA näitä kolmea vastaan (eli ”rokottajien” väite ”joku toinen kanta aiheutti hinkuyskän rokotetulle” ei voi olla validi jos rokote toimisi).
Kaksi ensimmäistä bakteeria kuuluvat samaan sukuun, kuten nimestä voi päätellä, ja kumpi tahansa voi olla hinkuyskän aiheuttaja, joskin jälkimmäiseltä puuttuu yksi merkittävä virulenssitekijä, nimittäin pertussis-toksiini, ja näin sen aiheuttama tauti on lievempi. Kolmas on virus (kuten nimestä voi päätellä). Uskallan olla varma siitä että adenovirus ei anna suojaa kummallekaan Bordetella –bakteerille, tai päinvastoin.
Entäs Bordetella –suvun bakteerit: tuottavatko ne luontaisesti toinen toisilleen suojan? Ei näytä siltä:  "Immunity induced by B. parapertussis infection protected against subsequent infections by either species. However, immunity induced by B. pertussis infection prevented subsequent B. pertussis infections but did not protect against B. parapertussis infections.” Eli B. parapertussis suojasi kummalta tahansa, B. pertussis vain itseltään. Kiinnostavaa, pitäisiköhän alkaa kehittelemään rokotetta jossa lähtökohtana olisi nimenomaan B. parapertussis? Tässä vielä mielenkiintoista tietoa B. parapertussis bakteerin hinkuyskärokote-immuniteetin pakenemismekanismeista ja tässä myös näppärän oloinen juttu liittyen B.pertussis –bakteerin evoluutioon ja säilymiseen populaatiossa rokotteiden aikakaudella.
Hinkuyskämäisiä oireita voi aivan varmasti aiheuttaa moni muukin bakteeri kuin Bordetella -suvun kaverit (joista B. pertussis ja B. parapertussis –lajien lisäksi myös B. holmesii –lajin on hiljattain havaittu aiheuttavan hinkuyskämäistä tautia), tässä yksi juttu aiheeseen liittyen, adenovirus on listalla, mutta se ei suinkaan ole ainoa! Nämä kaverit eivät kuitenkaan ”suojaa” toinen toisiltaan, ellei niissä ole ristireagoivia antigeeneja.

Tuhkarokosta Lydall kertoo seuraavaa: "A natural dose of measles is caused by only one strain, yet it confers life-long immunity to all the strains of measles virus." Eli luontaisen tuhkarokon aiheuttaa vain yksi kanta, joka stimuloi elinikäisen immuniteetin kaikkia tuhkarokkoviruskantoja vastaan. Käytän jälleen nuorison suosimaa sanontaa ja totean WTF??? En kertakaikkiaan ymmärrä mitä tässä halutaan sanoa. Jos luontaisen tuhkarokon aiheuttaa vain 1 kanta, mitä väliä on muita kantoja vastaan muodostuneella immuniteetilla, eiväthän ne edes aiheuttaisi tautia? Ja miten laaja tuhkarokkovirusten kantavaihtelu oikein onkaan?
Rokotekirjasta löydän hyvän yhteenvedon aiheesta, muutama tärkein lause:

Although measles virus is considered a monotypic virus, sequence analysis of the N, H, P, and M genes has shown that there are multiple, distinct lineages of wild-type viruses.
…
The WHO currently recognizes 23 genotypes of measles virus based on phylogenetic analysis of the N gene.
…
The biologic significance of differences in the genetic sequence of wild-type strains is not known; the immune response generated through vaccination protects against all strains.

Eli eli, luontaisen tuhkarokon voi aiheuttaa usea eri kanta (tai pitäisikö puhua linjoista?), ei vain yksi, kuten Lydall väittää. Mikä tahansa kanta tuottaa kaikkia kantoja vastaan suojaavan immuunivasteen. Mutta niin tekee rokotekin.

Kohdassa 2 esiintyvä ”kritiikki” paljastaa kyllä valtaisan hyvin miten surullisen vähän Lydall tietää immunologiasta ja perusmikrobiologiasta.

Kohtien 3 ja 5 kritisointi koostuu muuttuvien suosituksien selostamisesta, ja Lydall antaa ymmärtää, että kaikilla muutoksilla mitä rokoteohjelmiin ikinä tehdäänkään, on tarkoitus vain peittää rokotusten toimimattomuus. Kun aiemmilla suosituksilla rokotetut lapset sitten kuitenkin sairastuvat, voidaan vedota siihen että heitä ei rokotettu oikein. Sitä se salaliitto teettää. Pidän tämän mielessä seuraavan kerran kun törmään johonkin uuteen suositukseen / havaintoon homeopatian saralla, mikä tosin ei liene kovin todennäköistä, ottaen huomioon miten vähän homeopatia ilmeisesti on muuttunut ”keksimisensä” jälkeen.

Kohdan 5 selostuksen lopussa Lydall kertoo, kuinka nykyisin harva uuden vauvan äiti on ”ehtinyt” sairastaa tuhkarokkoa, rokotusten vuoksi. Tämän vuoksi vauvat sairastuvat tuhkarokkoon hyvin aikaisin (jolloin se on vaarallisempi tauti kuin myöhemmin sairastettuna), ja saavat paljon erilaisia komplikaatioita. Lähteinä on mainittu Washington Post vuodelta 1992 (heh), IAS ”newsletter” vuodelta 1991 (hehhehheeee), sekä sentään yksi tieteellinen artikkeli. Harmillisesti lukuoikeus kyseiseen lehteen alkaa vasta seuraavasta vuodesta, mutta abstraktin perusteella kyseinen juttu on juurikin sellainen ”syy” miksi suosituksia ajoittain muutetaan – kun huomataan että nykymeininki ei toimi! Mutta varsinaisesta puheilla olevasta vauvojen ongelmasta joudun kuitenkin etsimään muuta dataa, muistelen jopa törmänneeni tähän joskus. Tässä katsaus-artikkeli aiheeseen, ja tässä yksi uusi tutkimus. Eli näyttää todella siltä, että tuhkarokon sairastaneiden äitien vauvoille siirtyy enemmän maternaalisia vasta-aineita (ja täten todennäköisesti pidempään kestävä suoja) kuin rokotettujen äitien vauvoille.  Lydall itsehän ei usko vasta-aineiden määrällä olevan mitään väliä, eli tämä havainto on mitä ilmeisimmin merkityksetön (vai onkohan tässä nyt joku ”pieni” sisäinen ristiriita havaittavissa perusteluissa?). Havainto sinänsä ei ole yllättävä, ottaen huomioon että rokote antaa heikomman suojan kuin tauti (!), ja tätä on osattu odottaa: "Wilkins et al. [6] predicted in 1972 that vaccination schedules would have to be adapted when a generation of children appeared from previously vaccinated mothers." Eli Wilkins ennusti vuonna 1972 että rokotusohjelmia täytynee “rukata” siinä vaiheessa kun rokotetuille naisille alkaa syntyä joukoittain lapsia. (Tuo kutonen on tämä mutta siitä ei tule hullua hurskaammaksi, kun ei ole edes abstraktia saatavilla).
Pohdin, tulemmeko siis kohta taas näkemään salaliitto-tasoista peittelyitä, kun MPR-rokotteen ikäsuosituksia aletaan harkita uudelleen – nythän se on asetettu siten että mahdollisimman monella rokotettavalla lapsella ei enää olisi jäljellä näitä maternaalisia vasta-aineita, sillä ne valitettavasti häiritsevät rokotteen stimuloiman immuunivasteen muodostumista. Ja jos nämä vasta-aineet rokotettujen äitien lapsilta häviävät aikaisemmin, voidaan rokottaminenkin aloittaa aikaisemmin.
Hitsipilli kun en edes tiedä onko itseäni rokotettu vai olenko sairastanut tuhkarokon (*nolio*). Taidan kyllä olla niin pirkuleen vanha ettei sitä myrkkypiikkiä täällä peräpohjolassa vielä ollut tarjolla, eli ehkä pelastuin siltä ja lapseni ovat siis saaneet luonnollisen suojan (joka tokikin myöhemmin pilattiin piikillä). Tuntuu hassulta ajatukselta miettiä, että jotta voisin tarjota lapsilleni tämän mahtavan luonnollisen suojan edun, minun on itse ensin täytynyt ottaa riski taudin komplikaatioista ja jopa kuolemasta. Jos onnistun selviämään taudista, voin tarjota lapsilleni vain parasta. Luonto karsii heikot, You know. Paitsi että niin kauan kun lapsi hoidetaan ”oikein”, ei mitään vaaraakaan ole.

Oho, menikö liian sarkastiseksi?

Lydallin yksityiskohtaisemmat selostukset tiettyjen valikoitujen rokotteiden pettämis-tekosyistä aiheuttavat itsessäni kyllästynyttä haukottelua, sillä niissä toistetaan samat läpinät ties kuinka monetta kertaa. Niissä ei itse asiassa edes käydä läpi mitään uusia, spesifisiä ”tekosyitä” kyseisen rokotteen pettämiselle, vaan ainoastaan raportoituja epidemioita, jotka ”todistavat” ettei kyseinen rokote toimi lainkaan, sekä viranomaisten läpinäkyviä peittelytoimenpiteitä asian suhteen. Jätän nämä hölötykset pääosin analysoimatta, sillä siinä ei edelleenkään ole mitään uutta että epidemioiden sattuessa myös rokotettuja ihmisiä sairastuu (koska mikään rokote ei anna 100% suojaa).

Tuhkarokosta Lydall toistaa ehkä seitsemättä kertaa, kuinka rokotetut lapset sairastuvat tuhkarokkoon vanhempina, ja rokottamattomat lapset saavat sen ”silloin kun luonto tarkoittaa”. Katsotaanpa hieman sairastuneiden ikäjakaumaa Euroopan alueella vaikkapa tästä jutusta, jossa raportoidaan Euroopan alueen tapaukset vuosilta 2006-2007. Taulukosta 2 saa näppärästi hieman kokonaiskuvaa ikäjakaumasta. Vuonna 2006 tapauksia oli 7333 (jouduin laskemaan excelillä ihan itse), joista alle 1 -vuotiailla oli 1172 tapausta, 1-4 -vuotiailla 2157 tapausta, 5-9 -vuotiailla 1204 tapausta, 10-14 -vuotiailla 849 tapausta, 15-19 -vuotiailla 727 tapausta ja yli 20-vuotiailla 1152 tapausta (lisäksi 32 tapausta tuntemattoman ikäisillä, olisinpa itsekin sen ikäinen). Jokaisessa ikäryhmissä ihan selvä enemmistö tapauksista esiintyi rokottamattomilla yksilöillä (%-osuus vaihtelee 1-4 –vuotiaiden 68 %:sta alle 1 –vuotiaiden 97%:iin, ja alle 1-vuotiaitahan ei pääosin vielä rokoteta). Siis myös yli 20-vuotiaista leijonanosa tapauksista (84% eli 968 kpl) esiintyi nimenomaan rokottamattomilla yksilöillä!
Jos katsoo rokotettujen jakaumaa tarkemmin, esiintyi tapauksista ikäryhmissä 1-4 sekä 5-9 (joiden oletan Lydallin mielestä olevan suunnilleen ”silloin kun luoto tarkoitti”) 1049 tapausta (= 61% rokotettujen 1715 tapauksesta), ja ikäryhmissä 15-19 sekä yli 20 –vuotiaissa (selvästi yli-ikäisissä ”luonnon mielestä”) 386 tapausta (=22,5% rokotettujen kaikista tapauksista). Rokottamattomilla samaisten ikäryhmien tapausmäärät ovat 2352 nuoremmilla (eli 1-9 vuotiaat; 42% kokonaismäärästä 5618) ja vanhemmilla (eli 15-19 sekä yli 20 –vuotiaat) 1493 tapausta (=27% tapausten kokonaismäärästä)! Toisin sanoen, näiden lukujen valossa näyttää siltä että nimenomaan rokottamattomat sairastuvat keskimäärin myöhemmin kuin rokotetut. En kylläkään usko että erot olisivat tilastollisesti merkitseviä, eli loppujen lopuksi eroa tuskin oikeasti on.

Mutta Lydallin sitkeä väite ”rokotetut sairastuvat myöhemmin kuin rokottamattomat” ei näytä pitävän paikkansa, ainakaan näiden tilastojen valossa (kunnollisen kokonaiskuvan saamiseen tulisi toki katsoa useampia tutkimuksia!). Tämä johtuu tietenkin ilmiöstä, jonka olemassaolon Lydall kieltää. Laumaimmunitetti vaikuttaa luonnollisesti sekä rokotettujen että rokottamattomien joukossa tapahtuviin sairastumisiin, eli koska rokotettuja on niin paljon enemmän kuin rokottamattomia (rokotekattavuus tyypillisesti vähintään 80% luokkaa useassa Euroopan maassa, joskin poikkeuksia on molempiin suuntiin), eivät rokottamattomat lapset altistu tuhkarokolle ”silloin kun luoto tarkoitti”, ja heidänkin keskimääräinen sairastuvuusikä nousee. Oi minkä teette, te ”rokottajat”!

Lydall myös nostaa Suomen maailmankartalle mainitsemalla tämän jutun, josta löydänkin mielenkiintoisen tiedon: "All children bom between 1973 and 1981 should have received the monovalent live attenuated Schwarz strain (Mo) measles vaccine", eli kaikki 1973-1981 välillä syntyneet lapset on rokotettu elävällä heikennetyllä Mo-kannan tuhkarokkorokotteella. Paljastettakoot että kuulun juuri ja juuri tähän joukkoon, sinne alkupäähän. Eli olen varmaan sittenkin rokotettu! Jutussa kuvataan varsin mielenkiintoinen taudinpurkaus Honkajoella, esitetäänpä siinä jopa koulun pohjapiirros ja selostetaan kuinka rokotteiden kuljetus oli paikalle järjestetty: "Vaccines were brought to Honkajoki from a refrigerator 16 miles (25 km) away approximately once or twice per month. They were transported via automobile by the public health nurse, who carried 5-10 doses per journey in her handbag."
Taudinpurkaus oli osa isoa vuosina 1988-1989 Suomessa riehunutta epidemiaa, jossa oli 1749 serologisesti varmistettua tapausta. Lydall kuvaa epidemiaa: ”thousands of children got measles”. Noooh, pientä liioittelun makua, joskin serologisesti varmistetut tapaukset eivät varmasti sisällä kaikkia sairastuneita, eli tuhansia lapsia sairastui. Mutta miksi Lydall jättää mainitsematta Suomen myöhemmän tilanteen? Uusimman näkökulman voi lukea täältä.

Raivotautia käsittelevään osaan Lydall on tyypillisen tapaansa päättänyt raportoida ”hieman” vanhentunutta dataa: osiossa käsitellään rokotteen keksimisen alkuvaiheita ja altistuksen jälkeiseen rokotehoitoon (ns. postexposure profylaxis) liittyneitä ongelmia 1900 –luvun alun tienoilla. Rokotekirjan mukaan Pasteurin kehittämä rokote perustui infektoituneen kanin kuivattuun selkäytimeen – virus kuoli kuivauksen aikana. Pasteur havaitsi, että raivotautisen eläimen pureman saanut potilas voitiin pelastaa (=taudin kehittyminen estää) rokotesarjalla, sillä raivotaudin inkubaatioaika on sen verran pitkä, että immuunivaste on mahdollista stimuloida tänä aikana, ja ensimmäisestä hoidetusta potilaasta voi lukea täältä. Jos oireet ehtivät alkaa, se on sitten menoa se. Pasteurin käyttämän rokotesarjan rokotemateriaalin infektiviteetti nousi hiljalleen (=viimeiset injisoitavat materiaalit olivat vain osittain inaktivoituja), eli loppuvaiheessa potilaaseen injisoitiin potentiaalisti tautia aiheuttavaa elävää virusta. Jos aiemmat injisoinnit eivät olleet aiheuttaneet vastetta, saattoi potilas sairastua rokoteperäiseen raivotautiin. Lydallin mukaan rokotteen aiheuttama taudinkuva oli yleensä hieman erilainen ja sitä kutsuttaan nimellä ”paralyyttinen hydrofobia” tai nyttemmin nimellä ”neuroparalyysi”.

Siis hetkinen, paralyyttinen hydrofobia? Hydrofobia, eli vesikauhu, on raivotaudin yksi nimi. Ja paralyysi on yksi sen oireista. Ihmisellä raivotauti voi esiintyä joko ns. raivoisana, tai paralyyttisenä muotona. Paralyyttinen hydrofobia on siis ihan luonnostaan esiintyvä muoto rabieksesta! Rokotekirjan mukaan tämä muoto on tavallisempi vampyyrilepakoista saadussa tartunnassa, koiralta saatu tartunta johtaa tavallisemmin raivoisaan muotoon. Tästä löydän maininnan, jonka mukaan paralyyttinen muoto on tavallisempi myös potilailla jotka ovat ehtineet saada altistuksen jälkeisiä rokotteita, tarkkaa syytä ei tiedetä (voinee olettaa että osittain muodostunut immuunivaste muokkaa taudinkuvaa jotenkin).  Nimellä neuroparalyysi (+ rabiesrokote) löydän vain yhden jutun pubmedistä (sitä ei esiintynyt tässä tutkimuksessa), ja mietin viittaako tämä Lydallin väite siihen että paralyyttsen muodon oireet voivat muistuttaa GB-syndromaa, jota ehkä voidaan kutsua neuroparalyysiksi (vai voidaanko?). Tai ehkä tämä viittaa siihen aikaan käytetyn materiaalin (kanin keskushermosto) aiheuttamiin ongelmiin – muistelen että keskushermostomateriaalia injisoimalla on hyvät mahdollisuudet aiheuttaa autoimmuunirekatioita hermostoa kohtaan, mutta en nyt jaksa kaivella asiaa tämän enempää. Mutta ottaen huomioon että nykyisin käytetään ainoastaan inaktivoituja rokotteita, siis tapettuja viruksia (joiden taudinaiheuttamiskyky on nolla), on Lydallin väite siitä että rokote itse aiheuttaisi taudin lähinnä hihityttävä, ja viittaaminen reilun 100 vuoden takaiseen ”dataan” varsin kuvaavaa.
Lydall myös valittaa, että rokotteen tehosta ei tiedetä mitään, sillä niistä ihmisistä, joita raivotautiseksi epäilty eläin on purrut tai nuollut ja joita ei rokoteta pureman jälkeen, ei kerätä tietoja. Haluaisiko Lydall mahdollisesti kerätä koeryhmän tällaista koetta varten ja ehkä itse osallistua tähän kontrolliryhmään? Aiheesta rokotekirjassa:

Understandably, there have been no placebo-controlled studies of the efficacy of rabies vaccines. The CCVs, including PVRV, PCECV, PDEV, and PHKCV, have been accepted based on the induction of VNAs and lack of failures after postexposure vaccination.[24,129,136–139,142,143,145,147,150,151,153,154,169,177–180,183,185,187,190,191,193,194]

Eli: ymmärrettävästi, placebo-kontrolloituja tutkimuksia rabies-rokotteen tehosta ei ole tehty. Soluviljelmärokote, sisältäen noi kaikki kirjainlyhenne-rokotteet joita en jaksa katsoa mitä tarkoittavat, on hyväksytty perustuen neutralisoivien vasta-aineiden indusoitumiseen, sekä siihen että altistuksen jälkeisissä rokottamisissa ei ole esiintynyt pettämisiä (ja perässä valtava viitelista jota en perkaa). Mainittakoot, että altistuksen jälkeinen rokotesarja tokikin voi ”pettää” ts. jäädä toimimatta, kuten tästä voi todeta - jutussa käydään läpi 28 tällaista tapausta, joista 90% tapauksista immunoglobuliinihoitoa, joka tulisi antaa ensimmäiseksi, ei joko annettu tai se annettiin väärin (jutun tulkinta rokotekirjasta, en lukenut itse juttua).

Etsiskelen hieman, mitä tiedetään tartuntariskistä, jos raivotautinen koira puree, mutta varsinaisia tilastolukuja ei tartu haaviin. Virusta jokatapauksessa on runsaasti syljessä, ja tartuntariski kunnon pureman jälkeen on ilmeinen (”joskus ennen” sitä pidettiin lähes varmana kuoleman tuomiona). Tässä mielenkiintoinen juttu, jossa eri tilanteiden tartuntariskiä on pyrittu arvioimaan. Tässä myös hauska juttu, jonka metodologiaa en kykene arvioimaan, mutta jossa on esitetty myös Lydallin kaipaamaa teho-arvioita tilastojen valossa. Ihmettelen tosin hieman jutussa käytettyä ilmaisua ”elossa oireiden alkamisen jälkeen” sillä on ilmiselvää että rokotesarjalla ei pelasteta enää oireilevia ihmisiä, vaan se on aloitettava ajoissa – ja altistuksen ollessa suuri & sopivassa paikassa (lähellä aivoja, kuten kasvoissa) ei se välttämättä ehdi silti auttaa.
Mielenkiintoista tietoa raivotaudin historiasta voi lukea täältä. Triple face palm tasoista juttua rabieksesta voi puolestaan lukea vaikkapa täältä. . Välillä on kyllä vaikea uskoa sitä typeryyden määrää mihin surffatessaan voi törmätä.

Tuberkuloosirokotetta käsittelevässä osiosta kiinnitän huomiota mainintaan ”BCG causes osteitis (bone inflammation) in 1 in 3000 well nourished babies, and lots of other horrible side effects" eli BCG aiheuttaa osteiitin (luutulehdus) yhdessä kolmestatuhannesta rokotetusta, hyvin ravitusta lapsesta, sekä paljon muita kamalia sivuvaikutuksia, viitteenä tämä. Kyseisessä tutkimuksessa tosiaan on havaittu Ruotsissa 1970-luvulla poikkeuksellisen korkea insidenssi. Miksi Lydall jälleen jättää väliin koko muun saatavilla olevan datan aiheesta? Japanissa kyseisen komplikaation frekvenssi on ollut vain 0,2 / 100 000 rokotettua. Puolassa komplikaatioiden määrä näyttää vähäiseltä, ostiittia ei mainita abstraktissa. Suomestakin löytyy dataa  - tilanne on vaihdellut käytetyn rokotteen mukaan: tapauksia on ollut keskimäärin noin 6-36 / 100 000 rokotettua. Suomen tapauksista tarkempaa tietoa, ja myös revaria aiheesta on tarjolla. 

Luvun loppuun Lydall on jälleen säästänyt uutispommin, joka ei enää jaksa edes hätkäyttää: tuberkuloosikin paranee helposti ja vaivattomasti homeopatialla (ei viitettä, kuinkas muutenkaan)!!! Miten ihania uutisia noin 1/3 maapallon väestöstä – heille jotka ovat tubi-infektoituneita. Pitäisiköhän tässä hankkia sokerifirmojen osakkeita?

Mutta se tällä kertaa, jälleen analyysi jääkööt yhteen lukuun. Eihän näin pitkiä juttuja jaksa erkkikään lukea nykyisinä tekstiviestiaikoina. Mutta palaan asiaan mahdollisimman pian; seuraava luku näyttää antavan vastauksen mieltäni jo pitkään askarruttaneeseen kysymykseen...