torstai 4. maaliskuuta 2010

Johdantona

Enpä olisi vielä jokin aika sitten uskonut ryhtyväni tähän, mutta näin tässä nyt näköjään kävi.

Blokin aiheena on ainakin toistaiseksi yksi tietty kirja, joka minut tavallaan haastettiin lukemaan vajaa vuosi sitten. Keskustelunaiheena eräällä suljetulla forumilla olivat rokotteet, ja minun käskettiin ”perehtyä myös toiseen näkökulmaan” kun selvästi en ollut sitä tehnyt. No, nyt perehdyn siihen toiseen näkökulmaan, ja samalla kirjaan mietteitäni, havaintojani ja tarkempia tutkimuksiani aiheen tiimoilta ylös. Tuolla samaisella suljetulla forumilla sain ehdotuksen aloittaa blokin aiheesta, ja hetken asiaa mietittyäni päätin jotta miksipäs ei, joten tässä se nyt sitten on.

Taustatietona mainittakoot, että peruskoulutukseeni on kuulunut mikrobiologiaa ja immunologiaa, ja myös jatko-opintoihini kuuluu molempia. Lähtökohtaisesti voi minua kuitenkin pitää maallikkona asian suhteen, eli minkään valtakunnan asiantuntijaa ei minusta saa – ainakaan toistaiseksi.

Niin, ja se kirja sitten: Wendy Lydall, ”Raising a vaccine free child”, ja kirjan tarkempia tietoja voi käydä katsomassa vaikkapa täältä.

Vierailijoiden kommentit ovat tervetulleita, ja kysymyksiä saa puolestani esittää (vastaan jos osaan). Teskteissäni esiintyviä virheitä pyydän korjattavan auliisti, mieluiten viitteiden kera.

Aikataulullisista syistä päivityksiä ei tule kovin tiheään, pyrin noin kerran kuussa postaus-tiheyteen. Samasta syystä en lupaa mitään kovin aktiivista keskusteluun osallistumista, jos tänne sellaista syntyy. Tämä on kuitenkin vain harrastus – perheen ja työn pyörittämisen lomassa aikaa jää harrastuksille väkisinkin aika vähän.

Lukunautintoa!

1 kommentti:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan, jään mielenkiinnolla seuraamaan pohdintojasi.

    VastaaPoista