NanoNano

Ja se on sitten loppukesä kun ilmatkin viilenivät (vihdoin siedettäviksi). Sen kunniaksi sain viimeinkin viimeisteltyä tämän jo aika pitkään työn alla viipyilleen postauksen.

Viimeisen vuoden parin aikana ei ole voinut olla törmäämättä sanaan nano. Nano näyttää vaanivan kaikkialla; nano sitä, nano tätä, nano tulee, nano tekee ja nano ihan varmasti tappaa tai vähintääkin on erinomaisen vaarallinen. Nano on viime vuosina invasoitunut ainakin rokotteisiin, mutta toki myös mm. aurinkorasvoihin, ja muuhun kosmetiikkaan, ja minne lie. Nanoon rokotteissa törmäsin ensimmäisen kerran muistaakseni puolisentoistavuotta sitten, pandemiaan (a.k.a. sikalenssu) liittyvän kohun yhteydessä, kun äänternetin ihmemaassa alkoi kiertää isot otsikot: Pandemrix on tappava nanorokote. Muistan nauraneeni vedet silmissä kun ymmärsin mistä moinen väite on peräisin: joku valopää oli katsonut rokotteen adjuvantin (ASO3) tarkempia tietoja ja bongannut sieltä kohdan ”with a particle size of ~150-155 nm” eli väite perustui partikkelikokoon joka liikkuu noin sadassa viidessäkymmenessä nanometrissä. No, toki periaatteessa voidaan sanoa että kaikki partikkelit joiden koko on 1-999 nm ovat nanopartikkeleita. Wikipedian mukaan nanopartikkeli tarkoittaa nanometriluokan hiukkasta (miten on mahdollista että Wikipediassa kyseinen aihe on tuollainen tynkä?). Varsinaista määritelmää etsiessäni löysin tällaisen jutun josta:

Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaisen (FDA) mukaan nanoteknologian alaan kuuluvat atomi- ja molekyylitason tutkimus ja teknologinen kehitystyö kokoluokassa 1 - 100 nm, tämän kokoluokan sovellusten kehittäminen ja käyttö rakenteissa, laitteissa ja järjestelmissä sekä atomitason järjestysten manipulointi. Euroopan lääkeviraston (EMEA 2006) määritelmän mukaan nanoteknologia on rakenteiden, laitteiden ja järjestelmien tuottamista ja soveltamista siten, että materiaalien kokoa ja muotoa kontrolloidaan kokoluokassa 0,2 - 100 nm. Yleisesti ajatellen nanopartikkeleiksi voidaan luokitella kaikki alle 1 000 nm:n partikkelit.

Tiukasti ottaen ASO3 EI siis sisällä nanopartikkeleita, mutta laajasti määritellen näin voidaan  kuitenkin luokitella. Mutta koolla saivartelu sikseen, katsotaan hieman tuota tappavuutta, josta saa lukea jopa ihan lääkärin (sic!) blokkaamana esim. täältä tai täältä sekä täältä. 

Isoahon kirjoituksia lukiessa joudun rypistelemään otsaani niin paljon että pelkään joutuvani ostamaan tehokkaampia ryppyvoiteita. Yritän kuitenkin saada edes jonkun punaisen langanpään käteeni, ja pilkon Isoahon asiaa hieman pienemmiksi paloiksi.

Ensinnäkin, Isoaho on siis ”saanut selville” valtaisan salaisuuden: Pandemrix –rokotteen adjuvantissa olevaa skvaleenia voidaan käyttää myös ns. lipidi-pohjaisissa emulsiosysteemeissä, joiden tarkoitus taasen on toimia geenikantajina transfektioissa (=viedään siirrettäviä geenejä solun sisälle). Aika mahtavaa salapoliisityötä, ottaen huomioon että aiheesta on julkaistu artikkeleita jo vuosia sitten (mm. tämä johon Isoahokin viittaa, ja tämä), ja tässä vielä pari vuotta sitten tehty in vivo –koe. Tosi pahaa salailua.

OK, eli skvaleenia on testattu niin kutsutuissa kationisissa lipidiemulsioissa (CLE), joita tutkitaan potentiaalisina geenikantajina. Tuossa ensimmäisessä jutussa (joka on Isoahonkin viite) on katsottu myös usean muun eri öljyn (mm. auringonkukkaöljyn, mineraaliöljyn, soijaöljyn, oliiviöljyn, kookosöljyn, kalaöljyn ja pellavaöljyn) ominaisuuksia CLE-rakenteissa, ja näistä öljyistä skvaleenia sisältävät CLE-partikkelit olivat stabiileimpia, ja toimivat (tuossa toisessa linkkaamassani jutussa) tehokkaimmin transfektiossa. Isoahon viitteistä tämä oli varsin mielenkiintoinen ja kertoo tarkemmin CLE:n rakenteista ja toiminnasta. En ala käymään kaikkea yksityiskohtaisesti läpi (en edes sitä vähää minkä kuvittelen ymmärtäneeni), mutta kerrottakoot että CLE-rakenteessa on siis jokin hydrofobinen öljy sisällä (esim. skvaleeni), ja ulko”kuorena” kationinen lipidi, kuten DOTAP. Tällainen positiivisen pintavarauksen omaava pallura muodostaa spontaanisti komplekseja negatiivisesti varautuneen DNA:n (=siirrettävän geenin) kanssa, ja suojaa tätä elimistössä hajoamiselta sekä mahdollistaa sen pääsyn solun sisään, sillä solukalvon ulkopinta on myös negatiivisesti varautunut (eli DNA ei helposti pääse sisälle spontaanisti paljaana). Jos ymmärrän Isoahon sekavan teorian oikein, on hän sitä mieltä että Pandemrix-rokotteen adjuvantissa oleva skvaleeni merkitsee sitä että rokotetta saaneella alkaa oikea transfektio-vilske elimistössään, kuljettaahan skvaleeni ”mitä vaan minne vaan”. Mutta hetkinen, kun näissä geenitransfektio-palluroissahan oli se kationinen lipidi ulkokuorena! Löytyykö sellainen myös Pandemrixin adjuvantista, AS03:sta?

Tästä jutusta saan AS03:n sisällön: AS03 is one of GlaxoSmithKline Biological’s proprietary adjuvant systems, that consist of a 10% (by volume) oil-in-water based emulsions. The oil phase contains 5% DL-α-tocopherol and 95% squalene, and the aqueous phase contains 2% of the non-ionic detergent polysorbate 80 (Tween 80). Eli AS03 on yksi GSK:n patentoiduista adjuvanttisysteemeistä, joka koostuu 10% (volyymi) öljy-vedessä emulsiosta. Öljy-faasi sisältää 5% DL-α-tokoferolia ja 95% skvaleenia, ja vesi-faasi sisältää 2% ei-ionista detergenttiä polysorbaatti 80:ä (Tween 80). Tween 80 ei ole kationinen lipidi. DL-alfa-tokoferoli ei ole kationinen lipidi. Tarkistin vielä valmisteyhteenvedon eikä muita aineita rokotteesta löydy.

Isoaholta jäi varmaankin tarkistamatta tämä asia.

Jään vielä pohtimaan Isoahon käsitystä geenitransfektioista. Jos ymmärrän oikein, hän siis kuvittelee että geeni”kantajina” (eli vektoreina) käytetyt aineet / yhdisteet / pallurat (miksi niitä nyt nimittäisikään) ovat hyvin epästabiileja, ja vaihtavat sisältämänsä DNA:n tuon tuosta ihan mihin vaan vastaantulevaan DNA:han. En ole geeninsiirtojen asiantuntija missään määrin, mutta kuulostaa aika kummalliselta. Oletetaan, että ollaan hoitamassa vaikkapa sydämen pettämistä (heart failure) geeniterapialla (potentiaalisia kohdevaihtoehtoja näyttää olevan useita), ja transfektiovektoriin on huolella valittu haluttu geeni (ja ”lisäosat” eli promoottori sun muut ekspressiokasettiin tarvittavat vermeet joita en tarkasti tunne mutta niistä voi lukea mm. tuosta jutusta). Annostelun jälkeen vektori kulkeutuu verenkierrossa, ja kohtaa siellä vaikkapa jonkun anelloviruksen (suurin osa ihmisistä on infektoitunut, tautiassosiaatiota ei toistaiseksi tunneta), jolloin se päättää heittää sisältämänsä DNA:n pois ja kaappaa (jollain merkillisellä mekanismilla) viattomalta anellovirukselta sen DNA:n. Myöhemmin vektori kohtaa apoptoottisesta solusta peräisin olevaa DNA:ta ja vaihtaakin anellovirus-DNA:n siihen. Ja niin edelleen. Tosi kätevää geeniterapiaa? Mutta CLE-DNA –partikkelien stabiilisuudesta muodostumisen jälkeen (ja elimistössä) olisi toki kiva kuulla lisää, jos joku sattumoisin tietää.

Isoaho viittaa myös tähän, jossa on tutkittu toisen skvaleeni-pohjaisen adjuvantin, MF59:n, solutason vaikutuksia. MF59 on Novartiksen adjuvanttisysteemi, joka on ollut käytössä Euroopan alueella jo reilu 10 vuotta influenssarokotteessa nimeltä Fluad. Kaikki ne eurooppalaiset, jotka on viimeisen 10 vuoden aikana rokotettu Fluadilla, ovat ilmeisesti käyneet läpi melkomoisen transfektio-myrskyn? MF59 sisältää tämän mukaan skvaleenin lisäksi kahta ei-ionista detergenttiä: Tween 80 sekä sorbitaani trioleaattia (Span 85). Rakenteesta mainitaan ”MF59™ adjuvant (MF59™C.1) is an oil-in-water emulsion (o/w) consisting of small (160 nm in diameter), uniform, and stable microvesicles, consisting of a drop of oil surrounded by a monolayer of non-ionic detergents.” eli tämä öljy-vedessä emulsio koostuu pienistä 160 nm kokoisista stabiileista mikrovesikkeleistä, joissa öljypisaraa ympäröi ei-ioninen detergenttikerros. Partikkelikoko on siis käytännössä sama kuin AS03:lla (mainittakoot että rokotekirja kertoo partikkelikoon olevan 250 nm – kumpikohan on oikein, en tiedä), ja öljyn ympärillä on varaukseton detergentti, ei kationinen lipidi. Veikkaan että negatiivisesti varautunut DNA ei paljon ole kiinnostunut ei-ionisesta detergentistä mutta voin olla väärässäkin.

Kyseinen juttu sinänsä on erittäin mielenkiintoinen. Siinä on erityyppisille soluviljelmille (immuunijärjestelmän soluja kuten monosyytti, makrofagi ja dendriittisolu, sekä fibroblasti ja lihassolu) ”annettu” (=pipetoitu niiden päälle) leimattua MF59 adjuvanttia, ja erilaisin leimaamis- & kuvantamismetodein katsottu sen internalisointia solujen sisälle. Solujen aineenvaihduntaa on tutkittu käyttämällä ns. metabolisia leimoja (14C-lipidit), ja erottamalla (extract) lipidit sekä analysoimalla ne ohutkerroskromatografialla. En ole itse käyttänyt moisia menetelmiä, eli en tunne niitä tarkemmin. Tutkimuksessa todettiin (kuten Isoaho kertoo) että kaikki solutyypit ottivat MF59:n sisältämiä palluroita sisäänsä, mutta lihassoluilla sisäänotto oli suhteellisen tehotonta (”relatively inefficient”). Sisääntto oli aktiivista, energia-riippuvaista endosytoosia eli pallurat eivät suinkaan livahdelleet solukalvon läpi sinne sun tänne ihan ”omin päin” vaan solu itse otti ne sisäänsä omilla mekanismeillaan (ilmeisesti osin ainakin klatriini-riippuvaisella endosytoosilla, osin mahdollisesti LDL-reseptorin avulla, todettiin lisätutkimuksin). Mikä ei ole ihmeellistä; endosytoosia tekevät about kaikki eukaryoottisolut. Eli pipetoitaisiin niiden päälle soluviljelmissä suunnilleen mitä tahansa sopivan kokoista, todennäköisesti ainakin osa kamasta menisi soluihin sisälle endosytoosilla.

Aineenvaihdunnallisia vaikutuksia käsittelevä osa saa – myönnettäkööt - silmäni vuotamaan leveistä haukotuksista, ja yksityiskohtaiset selostukset (mm. kolesterolisynteesistä; skvaleenihan on kolesterolin esiaste) eivät täysin uppoa tajuntaan. Mutta yhteenvetona todetaan että skvaleenin sisäänoton seurauksena havaittiin tiettyjen neutraalien lipidien (mm. skvaleeni itse, triglyseridit, kolestelyylit sekä diasyyliglyserolit eli DAG) kertymistä solujen sisällä, ja näillä lipideillä on tulehdusta edistäviä vaikutuksia sillä ne toimivat mm. signaalimolekyyleinä (erityisesti DAG). Jutussa mainitaan että aktivoitaessa makrofageja lipopolysakkaridilla (LPS) on havaittu samankaltainen reaktio. On siis mahdollista (mutta ei suinkaan varmaa), että tämä toimintamekanismi selittää ainakin osan MF59:n adjuvanttisuudesta (eli rokotevastetta lisäävästä kyvystä). Rokotevasteenhan on matkittava luontaista infektiota eli tulehdusreaktion voimistaminen on vasteen muodostumisen kannalta oleellista.

Mutta Isoaho ei ehkä lukenut juttua tai sitten hän on unohtanut endosytoosin, sillä hänen mukaansa kaikki nanopartikkelit siis ilmeisesti kulkevat elimistössä solukalvojen ja solujen läpi sinne sun tänne tuosta noin vaan (Isoaho: ”Koska nanoadjuvanttivirus osineen kulkeutuu huomaamattomasti solukalvon läpi”). Varpaasta aivoihin (nanosekunnissa?), sieltä keuhkoihin, maksan kautta mahalaukkuun ja munuaisiin, polvilumpioon ja kas jo ollaankin keuhkoissa ja siitä sitten vaikka korvannipukkaan. Toisaalta ne voivat myös sinkoilla ihmisestä poispäin ja siten päätyä (parin tunnin sisällä rokotuksesta!) seikkailemaan kanssaihmisten kehoihin. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaista liikerataa ne noudattavat vai päättävätkö ne vain hetken mielijohteesta mihin suuntaan seuraavaksi sinkoavat. Jos pelkkä nano-luokan koko aiheuttaa tällaista käyttäytymistä, niin mahtaa diabeetikoillakin olla hauskaa kun pistelevät (bioteknisesti tuotettua!) insuliinia (molekyylin läpimitta 5 nm) itseensä ja sitten se sinkoilee ympäriinsä ja vielä naapuriinkin (mikäköhän olisi turvaetäisyys jos joku alkaa lähistöllä piikittämään?).

Hakusanoilla pharmacokinetics nanoparticles löytyy PubMedista reilu 3000 julkaisua (joista varmasti kaikki eivät kuitenkaan varsinaisesti käsittele aihetta) ja muutaman niistä silmäily paljastaa että nanopartikkelien sinkoilu elimistössä saattaa sittenkin noudattaa ihan niitä samoja lakeja mitä muutkin elimistöön annostellut aineet / yhdisteet / wateva joutuvat noudattamaan. Annostelureitistä riippuva imeytyminen. Kulkeutuminen verenkierrossa, leviäminen elimistöön partikkelin ominaisuuksista riippuen. Tämän jutun johdannossa mainitaan ” Capture of NPs by the phagocytic cells of the reticuloendothelial system poses a major limitation on their usefulness.” eli nanopartikkeleiden käyttöä rajoittaa suuresti se että retikuloendoteliaalijärjestelmän fagosyyttiset solut (eli syöjäsolut) nappaavat ne sisäänsä. Toisin sanoen, immuunijärjestelmä tekee tehtäväänsä ja siivoaa ennen kuin nanopartikkelit ehtivät sinne minne on tarkoitus (esim. kasvaimeen). Puoliintumisaikaa verenkierrossa voidaan pidentää tietyillä pintakäsittelyillä, ja toisaalta näillä voidaan vaikuttaa myös kudoskohdentuvuuteen. Ainakin kohdennettu syöpähoito vaikuttaa olevan yhtenä lopputulos-toiveena. Biojakaantuvuuskokeita on tehty lähinnä hiirillä (ymmärrettävästi), ja eri elimiin päätyvät osuudet vaihtelevat siis partikkelin rakenteen & ominaisuuksien mukaan. Kuulostaa kummallisen samanlaiselta kuin millä tahansa (lääke)aineella. Ei siis sittenkään mitään hauskaa sinkoilua sinne tänne? Tässä jo aiemmin mainitussa jutussa on pieni yhteenveto nanopartikkeleiden farmakokinetiikasta, suosittelen.

Isoahon kirjoituksista bongaan myös väittämän ”Lähes kaikki nanohiukkaset ovat keinotekoisesti tuotettuja ja aiheuttavat ympäristöllemme yhä suuremman ongelmajätekuorman.” Ai ettei luonnossa ole luonnostaan juuri mitään nanokokoista? Kas kun tästä löytyy maininta nano-määritysongelmasta: ” Haasteellista on erottaa synteettiset, teollisesti valmistetut nanomateriaalit luonnon taustasta. Nanohiukkasia on esimerkiksi maaperässä luonnostaan, kuvaa Sillanpää.” ja tässäkin jutussa mainitaan luonnossa esiintyvät nanohiukkaset. Ilmeisesti aiheeseen liittyvä väikkärikin on tehty hiljattain - itseltäni tosin menee aihe kirkkaasti yli.

Isoaho jatkaa ” Keinotekoiset nanohiukkaset eivät katoa, vaan kertyvät yhä laajemmissa mittakaavoissa luonnonkiertokulkuun, jonka seuraukset voimme nähdä ainoastaan pahimmissa painajaisissamme.” Jaa jännittävää. Tässä solutason vaikutuksia tutkivassa jutussa kun tuli vastaani lause ” Upon injection, the droplets will be attacked by extracellular enzymatic activities and eventually degraded [18]” eli injisoinnin jälkeen pallurat joutuvat esktrasellulaaristen entsyymien hyökkäyksen kohteeksi ja ne hajotetaan, ja kyseisessä tutkimuksessakin havaittiin että seerumin läsnäolo soluviljelmissä aiheutti palluroiden hajoamisen (eli öljyn vapautumisen mikä näkyi sen kellumisena soluviljelmän pinnalla). Viite on tämä juttu, jonka yhtenä osana on katsottu polysorbaatti 80:n hajoamista, ja todettu sen olevan nopeaa esteraasien toimesta. Toisin sanoen, nano-öljypallura-rakenne häviää kudosnesteiden entsymaattisten toimintojen ansiosta kun detergentti hajotetaan. Herää kylläkin kysymys, mitä Isoaho tässä tarkoittaa ”nanohiukkasella”? Tämän mukaan sillä tarkoitetaan kaikkein pienimpiä aerosolihiukkasia, jotka ovat kooltaan vain muutaman nanometrin. Toisaalta googlaillessa voi todeta että kyseistä termiä käytetään varsin vapaasti kuvaamaan kaikkia nanopartikkeleita. Kierroksella tarttui haaviin muutama hyvä juttu, mm. tämä jossa käydään läpi nano-puolen todellisia ongelmia, tämä jossa aihetta käsitellään myös tästä näkökulmasta, sekä tämä jossa näyttää olevan ympäristöasiaa. Näitä silmäillessä käy mielessä miten hyvin rokotepuolen miehet mustissa ovatkaan hoitaneet asiansa kun ”nanorokotteita” ei näytetä mainittavan missään! Sen sijaan ollaan huolissaan mm. teollisuuden käyttämistä nanomateriaaleista ja niiden tuntemattomista vaikutuksista. Ilmeisesti turvallisuustutkimus laahaa pahasti jäljessä, mikä on luonnollisesti huono juttu!

Mutta palataan varsinaiseen asiaan. Isoahon tekstissä kohta ”Pandemrix-nanoadjuvanttitehoste sai aikaiseksi rokotetussa mahdollisesti verenkierrossa olevien virusten kulkeutumisen solujen sisään ja lisääntymään.” saa itseni raapimaan päätä – WTF? Ensinnäkin, virusten normitoimintaan kuuluu ”kulkeutuminen solujen sisään ja lisääntyminen”. Eivät ne siihen mitään ”nanoadjunvanttitehosteita” (mikä ihme se onkaan) tarvitse. Tässä uunituore ja erinomaisen mielenkiintoisen oloinen juttu virusten käyttämistä mekanismeista luontaisen immuunipuolustuksen väistämisessä. Toisekseen, tämä ”nanoadjuvanttitehoste” pistetään lihakseen, ei verenkiertoon. Toki se sieltä hiljalleen leviää ympäröivään kudokseen kuten imusolmukkeisiin, kudosnesteen esteraasit hajottavat detergenttiä, osa menee lähisoluihin sisälle (joissa metabolia sen hajottaa) ja varmaan sitä jonkin verran päätyy verenkiertoonkin, mutta sinne päätyvä määrää voinee pitää häviävän pienenä. Imeytymiskinetiikkaa on tutkittu ainakin tässä ja tässä. Mutta jos ajatusleikitään ja oletetaankin että pistopaikalle eksyy ”ohikulkijaviruksia” ja ne vilahtavat sitten soluun sisälle nimenomaan ”nanoadjuvanttitehosteen” seurauksena, niin so what? ”Nanoadjuvanttitehoste” tehostaa tulehdusreaktiota ja sitä kautta myös elimistön vastetta tätä ”ohikulkijavirusta” vastaan. A vot, ja turpaan ”ohikulkijavirukselle” (ansaitsi se sitä sitten tai ei). Verenkiertoon eksyneet adjuvantti-partikkelit ns. makrofagijärjestelmä siivoa pois joten se niistäkin. Tässä jutussa todettiin että adjuvantti on injisoitava antigeenin kanssa samaan paikkaan ja yhtä aikaa (tai korkeintaan 24h aikaisemmin) jotta vastetta tehostava vaikutus saavutetaan. Ei siis näytä siltä että vaikkapa käsivarteen injisoitu adjuvantti aiheuttaisi injektiohetkellä varpaan kynsivallissa olevassa tulehduksessa kovasti paljon suurempaa immuunivastetta.

Isoaho myös määrittelee termejä uudelleen toteamalla (äskeisen jatkona) ”Tuohon kuluva aika on nimeltään itämisaika, joka on tavallisesti 1-5-7 vuorokautta.”. Pöh. Itämisaika ei tarkoita sitä aikaa joka kuluu verenkierrossa olevilta viruksilta kulkeutumiseen solujen sisälle ja lisääntymiseen. Itämisaika tarkoittaa aikaa tartunnan saamisen ja oireiden puhkeamisen välillä. Ja mitä ihmettä tarkoittaa 1-5-7 vuorokautta (keskiarvoa ja ääripäitä vai)? Isoaholta on ilmeisesti myös anatomian ja immuunijärjestelmän perusteet jo vähän päässeet unohtumaan: ” koska kun sama adjuvanttivirus kulkeutuu suoraan keuhkokudokseen, edessä ei ole imusolmukepatteria reagoimassa kuten on taas rokotettaessa käsivarteen.” Höpönpöpö. Hengitysteissä on runsaasti limakalvoon assosioitunutta imukudosta (ns. mucosal-associated lymphoid tissue eli MALT-järjestelmän nenän NALT, nielun LALT ja keuhkoputken BALT) sekä keuhkojen yhteydessä paljon imusolmukkeita, kuten mm. tästä voi päätellä.

Ja mikä hemmetti muuten on (nano)adjuvanttivirus, tämä termi jota Isoaho viljelee??? Viruksethan ovat luonnon omia nanopartikkeleita (vaihdellen kooltaan pienen pienistä circoviruksista (vajaat parikymmentä nanometriä) virusmaailman jättiläisiin mimiviruksiin - kooltaan huikeat 400-800nm) mikä voi selittää termin nanovirus, mutta adjuvanttivirus?

Mutta ennen kuin kukaan ehtii karjua ”no mutku narkolepsia” niin ei, en ole unohtanut tätä erittäin ikävää, potentiaalisesti / mitä ilmeisimmin todennäköisesti Pandemrix-rokotteeseen liittyvää sivuvaikutushavaintoa. Mikä laukaisi tämän autoimmuunisairauden osalla rokotetuista – en tiedä, kuten aiheen oikeat asiantuntijatkaan eivät tiedä. Mutta Isoahon teoria, siten kun sen sekavista blokiteksteistä ymmärrän (adjuvantin skvaleeni noin 150 nm kokoisina palluroina vei elimistön soluihin sinne sun tänne kaiken maailman viruksia ja ties mitä geneettistä materiaalia ja vielä sinkoili kaikkiin lähettyvillä oleileviin ihmisiin ja siten aiheutti sairastumisia narkolepsiaan ja ilmeisesti kaikkiin muihinkin sairauksiin mitä kuvitella voi), näyttää olevan "kohtuullisen todennäköisesti" hevonkuuta. Adjuvantti kun ei  ilmeisesti suoraan vie edes rokoteantigeenia solujen sisälle (tässä jutussahan todettiin ” The presence of MF59 did not significantly modify the distribution of gD2. The results indicate that MF59 and gD2 distribute and are cleared independently after i.m. injection.” eli MF59 ei muuttanut antigeenin jakaantumista lihaksessa, ja nämä näyttävät siis jakaantuvan ja poistuvan itsenäisesti, toisistaan riippumatta – missä määrin tätä voi soveltaa AS03:n en ole varma mutta aika lähellä toisiaan on näiden adjuvanttien rakenne), vaikkakin todennäköisesti lisää sen sisäänottoa mm. antigeenia esitteleviin soluihin (tässä jutussa AS03 stimuloi nimenomaan monosyyttien antigeenin sisäänottoa sekä niiden erilaistumista esitteleviksi soluiksi). Aiempi käsitys siitä että öljy-vedessä adjuvantit toimisivat antigeenin kuljettajina (delivery systems) ei vaikuta pitävän paikkaansa, sillä adjuvanttisuus ei vaadi antigeenin ja adjuvantin injisoimista samassa ruiskussa yhtä aikaisesti (eli niiden ei tarvitse olla toisiinsa fyysisessä kontaktissa) vaan ne voidaan injisoida jopa hieman eri aikaan (se aiemmin mainittu 24 h). Vaikutus perustuneekin siis lähinnä luontaisen (ja sitä kautta myös adaptiivisen) immuunivasteen aktivointiin ja mahdollisesti modifiointiin. Voiko adjuvantti olla syyllinen narkolepsian laukaisussa?  Toki voi. Tai sitten syy on kyseinen antigeeni + kyseinen adjuvantti –kombinaatiossa. Tai jossain muussa. Toivottavasti mekanismit taustalla joskus selviävät, joskin pelkään vanhenevani aika paljon sitä odotellessa.

Mutta se nanosta tältä erää. Katsellaan jos syys-lokakuun tienoilla ehtisin miettiä jotain aiheeseen liittyvää. Menkäähän mustikkaa keräämään - soon superruokaa!

Väliaika

Mietin jo tuossa keväällä, kun tajusin että tämäkin projekti tulee joskus loppumaan, jotta mitäs sitten? Blogi syntyi vähän yllättäen, loppuuko se nyt kun kirja loppuu? Huomasin kuitenkin että taisin jossain määrin jäädä koukkuun, ja veikkaan että tätä tulee kyllä jatkettua. Mielessäni onjo  kutkuttanut muutama hyvä aihe, eli kirjoiteltavaa kyllä löytyy. Edelleenkin aikapula estää kovin tiheät päivitykset, ja tiedän että harvaan päivittyvä blogi on "kuoleman oma", mutta toisaalta tämän ei olekaan tarkoitus olla mitään päivänpolttavaa pohdintaa, eli ehkä harva kirjoittelutiheys ei niin haittaa. Ja ne lukee joita kiinnostaa, muut lukekoot muuta.

Eli palaan kesän aikana asiaan, en lupaa kuukautta jotten joudu syömään sanojani.

Luvut 25-29 sekä Conclusions

Kevät ja heräävä puutarha vievät yhä enemmän ja enemmän aikaa, enkä meinaa malttaa istua tietokoneella, en edes tämän loistavan kirjan tiimoilta, heh. Mutta onneksi tämä loppu alkaa olla jo aika kevyttä kamaa, eli sukelletaan taas asiaan. Yhtiömme on muuten siirtynyt mäkki-ajanjaksoon, katsotaan miten eukolta onnistuu tekstin muokkaus tällä pelillä.

Luku 25 paljastaa meille mistä AIDS sai alkunsa; ”the origin of AIDS”. Lydallin mukaan siitä kuinka HI-virus ”yht’äkkiä” infektoi miljoona ihmistä Keski-Afrikassa on useita teorioita, kuten:

• ”Virus lensi ulkoavaruudesta”
• ”Keski-Afrikkalainen ihmisverenhimoinen apina kierteli puremassa miljoonaa ihmistä vuoden sisällä”
• ”Amerikkalainen homo harrasti seksiä apinan kanssa Afrikassa, meni sitten Kaliforniaan ja harrasti siellä seksiä miljoonan ihmisen kanssa”
• ”Virus on tiedemiesten / CIA:n kehittämä ja sillä on tarkoitus pyyhkäistä maapallon populaatio-ongelma pois päiväjärjestyksestä”
• ”Jotkut afrikkalaiset saivat infektion syömällä apinoita”

Hyvät hoksottimet omaava lukija osannee jo arvata minkälaiseen teoriaan Lydall uskoo.

Lydall esittelee kolme herraa, nimeltään Elswood, Curtis (journalisti) ja Hooper, jotka ovat paljastaneet mistä HI-virus todella ilmestyi, ja herra Hooper on jopa kirjoittanut kirjan löydöksistään sekä pitää aiheesta nettisivuja.

Lyhyesti ja ytimekkäästi (Lydallin kirjasta yhteen vetäen): HIV siirtyi ihmiseen elävää heikennettyä suun kautta annosteltavaa polio-rokotetta (OPV) kehitettäessä. Rokotekehittelyssä käytettiin simpanssin munuaisia, ja näin rokotteet kontaminoituivat vahingossa. Rokotekokeita tehtiin aluksi Afrikassa, ja juuri näillä samoilla alueilla AIDSin esiintyvyys oli aluksi suurinta. Myöhemmin isorokko-rokotukset levittivät virusta vauhdilla eteenpäin, sillä rokoteneuloja ei steriloitu rokotettavien välillä.

Sinänsä teoria on ihan mahdollinen. Eläviä viruksia kasvatettaessa soluviljelmissä voi piileskellä muitakin kavereita ja niitä voi joutua rokotteeseen vahingossa, erityisesti jos niiden olemassa oloa ei edes osata epäillä. Epästeriilit injektiot voivat levittää tauteja piikiteltävien välillä. WOW, Lydallillahan on hypoteesi joka on ns. plausible!

Mutta katsotaan hieman muitakin lähteitä, sillä Lydallin viitteet johtavat lähinnä yllämainittujen herrojen ”julkaisuihin”. Löydänkin Pubmedista monen monta artikkelia aiheesta, ja onpa siitä ilmeisesti pidetty joku konferenssinkin tapainen. Löysin myös kätevän sivuston (jonka pitäjä mitä ilmeisimmin on teorian kannattaja) jonne on kerätty mm. kyseisen tapaamisen dokumentaatiota ja muuta (oman arvioni mukaan kyseenalaistakin) materiaalia aiheeseen liittyen. Ensin ajattelin sukeltaa teoriaan tarkemmin, mutta aika pian tajusin että kuolen vanhuuteen ennen kuin siitä tulisi valmista, sen verran polveileva ja monimutkainen koko tarina taitaa olla. Pidän jutun siis lyhyenä ja pintapuolisena, kiinnostuneet sukeltakoot syvemmälle.

Ensinnäkin, yksi kiistan aihe näyttää olevan käytetyt solut ja niiden alkuperä, millä onkin aika merkittävä vaikutus koko teoriaan. HI-viruksen sukulaisia pyörii paljon eri apinoissa sekä ihmisapinoissa; niitä pidetään HIV:in ”alkuperänä” ja kutsutaan nimellä SIV (simian immunodeficiency virus). HI-viruksen alatyypeistä maailmalla laajemmalle levinneen HIV-1:n tällä hetkellä lähin tunnettu ”apinasukulainen” on simpanssien (Pan troglodytes) SIV(CPZ), eli HIV-1 viruksen alkuperänä pidetään siis joskus aikoinaan tapahtunutta tartuntaa simpanssin ja ihmisen välillä. Polio-rokotteita kehitettäessä käytettiin kyllä apinoiden (enkuksi monkey) munuaissoluja, mutta ei simpanssien (joka on ihmisapina eli enkuksi ape), vaan makakien (joko jaavan makakin eli Macaca fascicularis tai reesusmakakin eli Macaca mulatta) munuaisia. Nämä eivät puolestaan infektoidu (luonnossa) SI-viruksilla, eli niiden mukana poliorokotteet eivät ole HIV:n edeltäjäviruksella voineet kontaminoitua. Mutta Hooper ilmeisesti esittää kirjassaan pitävät todisteet sille että ainakin osa polio-rokote-eristä tehtiin nimenomaan simpanssin munuaissoluissa. Rokotteen pääkehittäjän, Koprowskin, artikkelissa todetaan toisin, samoin kehitystyössä mukana olleen Plotkinin yksityiskohtaisessa selvityksessä, jossa käydään läpi myös maantieteellisiä ”yhteensattumia” aiheesta.

Mutta näin iso äs toki toimisikin, eli ei tarvitse kuin sihistä sana SALALIITTO, ja nämä ”todistukset” voi heittää takkaan. Ja kun lukee tämän jutun voi päätellä että aikamoista ”he said she said” vääntöä asiasta on käyty. Pienimuotoinen yhteenveto aiheesta löytyy myös täältä.

No entäpä nykyaikaisten molekyyligeneettisten metodien käyttö, saisiko asiaan lisävalaistusta niillä? Vanhoja rokoteampulleja on tutkittu mm. tässä, tässä ja tässä: PCR-metodilla on etsitty ampulleista HIV-1:n nukleiinihappopätkiä ja/tai simpanssin mitokondriaalista DNA:ta – ei löytynyt. Myös tässä on katsottu rokotteista löytyvää mitokondriaalista DNA:ta; näyttää olevan makaki-peräistä, ja tässä on lisäksi etsitty rokotteista retrovirusten (joihin SIV ja HIV kuuluvat) RNA:ta; ei löytynyt. Tuosta jälkimmäisestä löydän mielenkiintoisen maininnan; samoja rokotteita oli käytetty myös kokeissa Ruotsissa, Sveitsissä ja lisäksi USA:ssa.  Jostain syystä Lydallin tekstistä (ja muista vastaavista lähteistä) saa käsityksen että rokotekokeita tehtiin ainoastaan Afrikan alueella (toki ne siellä olivat varmaankin massiivisimmat kooltaan). Tässä on vielä katsottu simpansseissa esiintyviä SI-viruksia nimenomaan siltä alueelta jolta munuaisia rokotekokeisiin väitetysti on kerätty ja niiden sukulaisuus-suhdetta HIV-1:een; eivät ole kovin läheistä sukua eli ei näytä siltä että HIV-1 olisi suoraan peräisin tämän alueen simpanssi-viruksista.

Mielenkiinnosta lukaisin tämän ja mainittakoot siitä ehkä yksi aiheen kannalta oleellisin seikka; HIV-1 jaetaan vielä useampaan fylogeneettiseen alaryhmään (O, N ja M) joista jokaisen ajatellaan siirtyneen ihmiseen itsenäisesti, eri aikaan. Alaryhmistä M on pandeminen, maailmalla laajimmalle levinnyt ryhmä, ja tällä hetkellä sitä geneettisesti lähimmät SIV(CPZ) –virukset on löydetty Kamerunin kaakkoiskulmasta, Kongon läheltä mutta siis ei kuitenkaan siltä alueelta joilla väitetty poliorokotteen simpanssinmunuais-keräys (Lindissä sijainnut simpansseja tutkimukseen käyttänyt laboratorio) olisi tapahtunut. Jutussa on kartta eri simpanssi-alalajien elinalueista, ja Kongon alueen simpansseista (P. t. schweinfurthii) löytyvä SIV on fylogeneettisesti kauempana HIV-1 M –viruksista kuin Kamerunin alueen simanssien (P. t. troglodytes) SIV-virukset. No, toki Lindin simpassilaboratorioon on voitu rahdata eläimiä kaukaakin.

Surffatessa tuli vastaan myös tämä mielenkiintoinen juttu aihetta liipaten. Jutussa esitetään teoria (jota on ilmeisesti tuettu laskelmin jotka kiipeävät hilseeni yli), jonka mukaan alkuperäiset SIV-tartunnat ihmisissä ovat todennäköisesti levinneet erittäin huonosti, ja jolla siis pyritään selittämään epideemisten alatyyppien mahdollisesti nopeaa syntymää sillä että virusta on levitetty vahingossa epästeriilien injektioiden avulla. Eli jossain määrin Lydallin teorian toista osuutta peesaillen. Jutussa on hauskaa tietoa injektiotekniikoiden kehityksestä, ja joskus toisen maailmansodan jälkeen kertakäyttöisiksi tarkoitetut injektioneulat yleistyvät nopeasti. Valitettavasti alkeellisissa oloissa kertakäyttöisyys ”unohtui” ja samoja neuloja & ruiskuja käytettiin (/käytetään edelleen!) useita kertoja (ihan WHO:n ohjeistamana (1998) jopa 200 kertaa, tosin ohjeisiin ilmeisesti kuuluu jonkinlainen ”puhdistus” mutta sitä tuskin aina suoritetaan). Tiedetään että näin on levitetty Afrikan alueella ainakin hepatiittia, malariaa ja kuppaa sekä mahdollisesti poliota. Massainjisointikampanjoita toteutettiin mm. malariaa ja vaapukkasyylätautia (Treponema pallidum pertenue) vastaan ja ilmeisesti myös antibioottien käyttö oli suorastaan holtitonta tuolloin (arvaan että on edelleen, harmi kyllä). Kirjoittajat siis spekuloivat että SI-viruksia levitettiin nopealla tahdilla ihmisestä toiseen, jolloin virukset saivat ”evolutiivista etua” ja nopealla mutaatiovauhdilla kehittyivät helpommin ihmisestä toiseen tarttuviksi ja ihmiselle patogeenisemmiksi HI-viruksiksi. En osaa arvioida teoriaa, mutta luulisin sen olevan ihan mahdollinen, ja injektiot mainitaan myös tuossa ylemmässä revarissa yhtenä potentiaalisena syynä HI-viruksen leviämiseen Afrikan alueella. Huomionarvoista on että tämän jutun kirjoittajat eivät mainitse käytännössä lainkaan rokotuksia, paitsi lyhyesti OPV-teorian HIV:in alkuna, ja toteavat sen paikkansa pitämättömäksi, mm. siksi että rokotteessa käytetyt munuaissolut eivät olleet simpanssista. Lisäksi he mainitsevat hyvän pointin: jos oraalinen rokote olisikin ollut kontaminoitunut SI-viruksella, miksi vastaavaa lajisiirtymää ei olisi tapahtunut jo aiemmin, vaikka samankaltaisia limakalvoaltistuksia SIV-infektoidulle verelle on varmasti tapahtunut metsästyksen yhteydessä runsaastikin.

Mutta viis muista injektioista, Lydall mainitsee toki vain rokotukset. It’s always the vaccine!

Itse asiassa isorokkorokotus tehtiin aikoinaan ihon pintaa raaputtamalla; tämä tekniikka tuskin levittää tauteja niin helposti kuin lihaksen sisäinen injektio, eli isorokkorokotekampanjan rooli HI-viruksen leviämisessä lienee pieni. Mutta toki on ihan selvä että epästeriileistä injektioista (ollaan piikittämässä sitten rokotetta, lääkettä tai ihan mitä vaan) tulisi pyrkiä eroon kaikin keinoin.

Myös viruksen ikä (=milloin lajisiirtymä ja alku-adaptaatio uuteen isäntään eli ihmiseen on tapahtunut) on relevantti asia OPV-teorian kannalta. Jos HI-virus olisi siirtynyt ihmiseen rokotetestauksen sivutuotteena, se olisi tapahtunut siis joskus 1950-luvun loppupuolella. Lydall muistaa mainita tällä hetkellä vanhimman verinäytteen josta HI-virus on löydetty, joka on otettu vuonna 1959 Kongon alueella. Tämä on yksi ”todiste” siitä että pari vuotta aiemmin alueella aloitettu rokotekoe on syyllinen viruksen ilmaantumiseen. Jännittävää. Tiedän kyllä että HI-virus on poikkeuksellisen nopea muuntumaan, mutta adaptoituminen uuteen lajiin ja massiivinen diversifikaatio parissa vuodessa ei kuulosta ihan uskottavalta (vaikka ottaisi huomioon injektio-levityksen). Vaikuttaa nimittäin siltä että jo 1960 M-ryhmän sisällä on ollut suurta vaihtelua, ja ilmeisesti M-ryhmän ”yhteinen esi-isä” on pyörinyt ihmisissä jo joskus 1900-luvun alussa - kauan ennen OPV-kokeita.

Mutta veikkaan että minkään valtakunnan tutkimustulokset eivät ”tosiuskovaista” hetkauta eli OPV-teoria jäänee elämään tietyissä piireissä ainoana mahdollisena totuutena. Wikipediassa näyttää myös olevan jonkinlainen yhteenveto HIV:in alkuperä-teorioista (ilmeisesti kaikkein villeimmät on jätetty pois, sillä siellä ei mainittu ”ulkoavaruudesta lentämistä”).

Lydall mainitsee myös SV40 –viruksen, jonka havaittiin olevan Amerikkalaisten polio-rokotteiden (sekä piikin että suun kautta annettavan) kontaminantti 50-luvulla, ja joka kuulemma aiheuttaa ihmisille syöpää.  Kuriositeettina mainttakoot Lydallin luokittelevan sen SI-viruksiin, mikä jälleen osoittaa Lydallin virologisten tietojen käsittämättömän heikon tason. SV40 kuuluu polyomaviruksiin, ollen DNA-virus. SI-virukset ovat retroviruksia, siis RNA-viruksia. Ei siis edes lähisukuisia, saati saman ryhmän viruksia. Tämä kontaminantti on kuitenkin toki ihan todellinen ”löydös”, eli kyseinen virus ihan oikeasti kontaminoi aikoinaan Polio-rokotteita, ja sille todennäköisesti altistui suuri joukko ihmisiä. Iso kysymys on ollut, aiheutuiko altistuksesta ongelmia. En tunne asiaa kovin syvällisesti, enkä nyt aio siihen perehtyäkään, mutta oma käsitykseni on että suurin osa datasta viittaa siihen ettei altistuminen kyseiselle virukselle (rokotteessa) lisännyt syöpäriskiä. Tässä tanskalainen juttu, lisää vastaavia löytynee helpostikin. Hiljattain kuulemallani syöpä + virukset –aiheisella luennolla mainittiin että SV40 –viruksella ei ole nykytiedon mukaan roolia ihmisten syövissä.

Lydall nostaa myös abortoidut vauvat jälleen esille kertomalla: ”Polio vaccine made on aborted babies was already being used in 1962. Some people have religious objections to eating aborted human babies.”

Onneksi olen uskonnoton – voin siis syödä abortoituja vauvoja hyvällä omalla tunnolla. Rokotteiden vauva-pitoisuudesta olikin puhetta jo aikaisemmin.

Mutta siirrytään seuraavaan lukuun, jonka otsikko on ”intimidation by the law” eli pelottelua lailla (vai miten hitsissä tuon nyt suomentaisi). Lydall aloittaa luvun kertomalla, kuinka USA on ainoa englantia puhuva maa, jossa rokotukset ovat pakollisia tietyissä olosuhteissa. Mietin heti että miksi Lydall puhuu vain englantia puhuvista maista – eikö muilla ole mitään väliä? Itseäni kiinnostaisi tilanne hieman laajemmin, mutta se johtuu varmaan vain siitä että Suomi on ainoa maa jossa suomea puhutaan.

Luku on lähinnä kertomuksia siitä kuinka ”vaccine mongering bureaucrats” jahtaavat viattomia lapsia ja pelottelevat rokotuksiin haluttomia vanhempia eri tavoin, mm. viemällä kotisyntyneitä vauvoja väkisin vanhemmiltaan sairaalaan myrkkypiikitettäväksi sekä valehtelemalla ettei lapsi voi koskaan mennä kouluun jos häntä ei rokoteta heti syntymän jälkeen. Lisäksi joissain maissa on käytössä lahjontasysteemi lääkäreille: eniten rokotuksia antaneet saavat hyvät voitelurahat. Jätän luvun tarkan analyysin sikseen, en tunne muiden maiden käytäntöjä, enkä osaa ottaa niihin kantaa, mutta Suomeen en toivoisi pakkorokotuksia, vaan nykykäytäntö on hyvä. Tiedän  myös että neuvolasta (kunnollisen) rokote-tietouden saaminen on vaikeaa (tosin olisi se ehkä hieman liikaakin vaadittu että terkat osaisivat keskustella immuunijärjestelmän yksityiskohdista ja rokotteista kovin tarkkaan). Hiljattain pinnalla olleeseen ”pakkorokotukset tulevat” väitteeseen tosin todettakoot että kannatan laissa olevaa mahdollisuutta pakkorokotuksille – vakavampien tautien varalle (juu sika ei täytä määritelmää). Onneksi sellainen on ollut voimassa ainakin vuodesta 1986 – ”pienesti” oltiin myöhässä iskuryhmässä.

Seuraavassa luvussa annetaan neuvoja vanhemmille jotka ovat päättäneet skipata rokotukset ja mahdollisesti kohtaavat paheksuntaa: ”coping with disapproval” . Luvun ohjeet ovat oikein hyviä, ja niitä voisi noudattaa missä tahansa lastenhoitoon liittyvässä kysymyksessä, joka varmasti aiheuttaa paheksuntaa aina jossain tahossa. Teet niin tai näin, on jollain aina naama väärin päin.

Yksi kohta näissä neuvoissa, johon tartun ihan pikkiriikkisen on seuraava pätkä, sillä siihen olen törmännyt myös muissa yhteyksissä: ”Some people get angry with you for ”engandering” their children. They believe that vaccines prevent disease, and they have had vacines injected into their children, so they should believe that their children are ”safe” from the germs allegedly brewing in your children. Althought you know that they are being illogical, their attacks on you can still cause you a lot of stress.” eli "Jotkut ihmiset ovat vihaisia sinulle koska kuvittelevat omien lastensa olevan vaarassa. He uskovat että rokotteet estävät tauteja, ja heidän omat lapsensa on rokotettu, joten heidän pitäisi uskoa lastensa olevan turvassa niiltä pöpöiltä jotka mukamas leviäisivät sinun lapsestasi. Tiedät heidän olevan epäloogisia, mutta silti hyökkäykset voivat aiheuttaa runsaasti stressiä."

En kannata mitään ”hyökkäilyjä” ketään vastaan. Mutta selvennetään nyt hieman tuota ”epäloogisuutta” sillä minä olen varmasti sellainen ”some people” joka potentiaalisesti ärsyyntyy muiden (lasten) vaarantamisesta. Ensinnäkin, vaikka omat lapseni ovat rokotettuja, en voi koskaan olla varma saivatko he rokotteesta riittävän suojan. Rokotteet eivät anna kaikille (kunnollista) suojaa. Itse asiassa aika harvalle varmaankaan tulee mitään 100% ehdotonta, absoluuttista suojaa, jota ei voisi ylittää vaikkapa injektoimalla suurta määrän virulenttia taudinaiheuttajaa suoraan suoneen / kudokseen. Suoja on aina suhteessa tautipaineeseen. Jos tautipaine on pieni, riittää vähäisempikin suoja. Mitä suurempi tautipaine, sitä suurempi riski sairastua (on sitten rokotettu tai rokottamaton). Tätä eivät Lydallin kaltaiset ihmiset ilmeisesti koskaan tule tajuamaan. Toisekseen, en ole niinkään huolissani omista lapsistani. Jos he saavat vaikkapa tuhkarokon, on se todennäköisimmin sellainen ”normikeissi” – ikävä mutta ohimenevä, komplikaatioriski on olemassa oleva mutta aika pieni. Vaan entäpä kroonisesti sairaat lapset ja aikuisetkin? He joiden immuunivaste on sairauden ja / tai siihen liittyvien hoitojen vuoksi pahasti heikentynyt? He joita ei ole voitu rokottaa? Ja niin edelleen – heitä on nykyisin aika paljon ja he ovat muiden luoman tautipaineen armoilla. Mutta heistä ei ilmeisesti ole niin väliksi Lydallin kaltaisten maailmassa. Itseäni harmittaa ennen kaikkea heidän puolestaan. Vastaani tuli jokunen vuosi sitten lehtijuttu joissa kerrottiin muutamasta tuhkarokon jälkeen SSPE:hen sairastuneesta lapsesta – toinen taisi olla liian nuori rokotettavaksi, toinen kroonisesti sairas, jos oikein muistan. He ovat ”rokotekriittisyyden” todellisia uhreja. En millään onnistu löytämään juttua enää, mutta tässä yksi aihetta liipaten, ja tätä kautta (voivat toki olla keksittyjä juttuja kaikki) löysin kyllä saksankieliset jutut aiheesta mutta koska en osaa saksaa, eivät nuo voi olla niitä mihin törmäsin joskus. Tässä myös yksi bloggaus aiheesta.

Luku 28 on otsikoltaan ”Treating vaccine damage” eli kertoo miten rokotevauriota tulee hoitaa. Ei varmasti tarvitse paljon arvailla, millä Lydallin mukaan rokotevauriota voi hoitaa *virn* . ”Homeopaths have been treating vaccine damage ever since Edward Jenner started creating vaccine damage” eli ei ku taikavettä tai sokeripillereitä nassukkaan niin kaikki rokotevauriot lievenee / jopa katoaa (pahoittelen lievää sarkasmia). Rokotevautioita voidaan kuulemma hoitaa ”potentisoidulla rokotteella” (*repeää naurusta*), mutta silloin tämä potentisoitu rokote tulee toki valmistaa ihan samasta erästä mistä alkuperäinen rokote on peräisin. Tai sitten voidaan käyttää ”perinteikkäämpiä homeopaattisia valmisteita”. Luku sisältää tapauskertomuksia, ja kokonaista yhden viitteen, joka johtaa vuonna 1880 kirjoitettuun kirjaan jossa joku sen ajan lääkäri kertoo parantaneensa isorokkorokotuksen sivuvaikutuksia ”thuja” –valmisteella, aiheesta voi lukea ainakin täältä. Lydallin mukaan thuja-myytti siis ei pidä paikkaansa eli tällä ”lääkkeellä” ei voi hoitaa kaikkia rokotevaurioita. Yhdyn mielipiteeseen.

Viimeinen varsinainen luku kruunaa kirjan, ja käsittelee rokotemyyttiä numero 14: ”Homoeopathic vaccination can be used as a substitute for biological vaccination” eli homeopaattista rokotusta voi käyttää biologisen rokotuksen sijaan. Olin väärässä aiemmin. Tämä luku on ehdottomasti koko kirjan hupaisinta luettavaa, en muista koska olisin hihitellyt näin antaumuksella.

Lydallin mielipide homeopaattisista rokotteista: ”I believe that homoeopathic remedies should not be given to a person who has no symptoms, both because the procedure does not stimulate immunity to germs, and because it causes insidious long term side effects”. Eli "mielestäni homeopaattisia valmisteita ei tulisi antaa oireettomalle ihmiselle, sillä se ei stimuloisi immuniteettia, mutta aiheuttaisi salakavalia pitkäaikaisia sivuvaikutuksia". Indeed.

Lydall valittaa ettei kunnollisia kontrolloituja tutkimuksia ole tehty homeopaattisista rokotteista. Homeopaattisten rokotteiden tehon hehkutus perustuu kuulemma anekdootteihin, joissa kerrotaan yksittäistapauksista tyyliin ”Minna Meitsi sai morbillium kolmekymppistä vauvana ja nyt se on viistoista eikä ole vielä sairastanut tuhkarokkoa, minkä täytyy johtua niistä sokeripillereistä”. Aaaaapuvaaaaa, en kestä tätä ironiaa.

Lydall kysyy oleellisen kysymyksen: ”Can a medicine which contains nothing more than a vibration alter the state of a person’s vital energy in a way that would make the person unable to contract a specific disease for the rest of his or her life?” eli "voiko lääke, jossa ei ole muuta kuin vibraatiota muuttaa ihmisen vitaalienergian tilaa niin ettei hän loppuelämänsä aikana enää voi saada tietyn infektiotaudin tartuntaa?” Enpä tiedä mutta oma vitaalienergiani koki kyllä pysyvän muutoksen tätä kirjaa lukiessa. Lydall jatkaa myöhemmin samasta aiheesta: ”Is it possible that introducing the vibration of potentised viruses and bacteria can disrupt a baby’s electromagnetic field, without the effects of the disruption being immediately obvious?” eli "onko mahdollista että potensoidun viruksen tai bakteerin vibraatio häiritsisi vauvan elektromagneettista kenttää ilman että tämä häiriö olisi heti ilmeistä?" On se varmaankin mahdollista, mutta jospa vaikka tämä laite auttaisi tasapainottamaan sitä kenttää. OMG, olen vaarassa kokea karmean naurukuoleman!

Lydall kertoo kuinka kaikilla elävillä soluilla on vibraatio, viitaten yhteen lukuun tässä kirjassa. Ilmeisesti kyseinen kirja käsittelee solusyklin kontrollointia ja biologisia rytmejä (tuonaikaista tietoa siitä), ja Lydallin viittenä olevan luvun kirjoittaja on myös tämän jutun kirjoittaja. Veikkaan että tuossa esiintyvä sana ”oscillatory” on aiheuttanut tämän viittauksen, ja Lydall ilmeisesti kuvittelee tämän tarkoittavan kirjaimeillista värähtelyä /vibraatiota. Wikipedian kautta voi lukea tarkemmin ”biologisista oskillaatioista” kuten vuorokausirytmistä ja siihen liittyvistä oskilloivista geeneistä (ajatella, geeneilläkin on vibat!). Lydall pohtii tätä solujen vibraation merkitystä: ”Germs are living cells, and if a species of germ vibrates at a frequency which is incompatible with the natural frequency of human cells, then potentising the germ and giving it to a person with no symptoms makes no sense, unless you are trying to make the person sick for research purposes.” (eli pöpöt ovat eläviä soluja, ja jos pöpölaji vibroi taajuudella joka ei sovi yhteen ihmissolun luonnollisen taajuuden kanssa, ei ole järkevää antaa potentisoitua pöpöä oireettomalle ihmiselle, ellet sitten tutkimustarkoituksessa halua että ihminen sairastuu) Avainsanat: MAKES NO SENSE. Kiitos ja kuulemiin.

Eli nyt on sitten luvut luettu ja jäljellä on enää loppupäätelmät eli Conclusions. Tarinan yhteenvetona Lydall selittää kuinka hän asui ensimmäisen lapsensa saamisen aikoihin poliisivaltiossa joissa rokotukset olivat pakollisia, ja koska hän ei sivuvaikutusten vuoksi halunnut niitä kaikkia lapselleen annettavan, hän päätti ottaa hieman selvää ”tilastoista”. Tämän tutkimusmatkan löydösten perusteella hän tajusi että rokotteisiin liittyykin paljon isompia ongelmia: rokotteet aiheuttavat runsaasti erilaisia kroonisia sairauksia, eivätkä taudit suinkaan ole kadonneet rokotteiden vuoksi. Lisäksi hän tajusi ettei aina olekaan fiksua yrittää estää tarttuvaa tautia, että paljon luotettavampiakin menetelmiä tautien estämiseen on, ja että kuumeen alentaminen lääkkein on erittäin vaarallista. Rokotukset perustuvat julmuuteen, vääristelyyn ja luuloihin, ja niiden seuraukset on nähtävissä kroonisten tautien epidemioina, jotka ovat kaiken kukkuraksi paljon vakavampia kuin taudit joita rokotteet yrittävät estää. Rokottajat pyrkivät tavoitteisiinsa uskonnollisessa hurmoksessa ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen tavoitteensa. Byrokraatit ovat alkaneet tehdä elämän vaikeaksi rokotuksiin haluttomille vanhemmille, ja siksi Lydall haluaa jakaa tietonsa vanhemmille; jokaisen vanhemman tulee tehdä vastuullinen päätös siitä, mitä heidän lapsiin pistetään ja mitä ei pistetä. Näin lyhentäen ja vapaasti (ja erittäin huonosti) kääntäen.

Ja entäs oma yhteenvetoni. Siitä taitaa nyt olla kohta tarkalleen kaksi vuotta kun minua kehotettiin ”tutustumaan myös toiseen näkökulmaan” ja kehotuksen mukana annettiin (pyynnöstäni) lista sopivista kirjoista. Tätä kirjaa kehuttiin parhaimmaksi, siksi nimenomaan sen tilasin (money well spent). Hetki siinä meni ennen kuin pääsin lukuvauhtiin, ja kirjan parissa on vierähtänyt reilu vuosi – enpä olisi uskonut. Tutustuminen on ollut perin mielenkiintoista ja opettavaistakin. Olen oppinut paljon paitsi immunologiasta, taudeista ja rokotteista, myös siitä kirsikanpoiminnan ja datavääristelyn tekniikasta mille ”rokotekriittiset” argumentit yleensä perustuvat. Kirja on ollut (käsi sydämellä ja aikuisten oikeasti) aivan varmasti pahinta paskaa mitä olen rokotteiden tiimoilta ikinä lukenut, joskin monet nettisivustot kipuavat kyllä samalle tasolle. Kirjoittajalla ei ole pienintäkään käsitystä mikrobiologiasta, virologiasta, immunologiasta, infektiotaudeista, epidemiologiasta, rokotteista tai ylipäänsä mistään aiheeseen liittyvästä perustieteestä. Tieteellisillä viitteillä on tätä totaalista tietopuutosta pyritty peittämään, mutta viitteiden tarkempi raapiminen paljastaa totuuden aika nopeasti. Siihen päälle kaikki salaliittoteorioilla mässäilyt ja homeopatia-hömpötykset antavat pikantin sivumaun shaisselle. Viitteitä on numeroitu 471, mutta huomioni mukaan siellä on samoja viitteitä useita kertoja eli todellinen määrä on paljon paljon alhaisempi (eipä sillä tosin ole mitään merkitystä). Eli paska kirja, mut tulipahan luettua :-D.

Luvut 23-24

Meinasi tämän kuun postaukselle käydä jo köpelösti kun töissä on hieman hektistä ja puutarha heräilee liiankin nopeasti, mutta pääsiäinen pelasti aikataulun ja ehdin kuin ehdinkin vielä huhtikuun puolelle.

Luvun 23 otsikko on “Crime, autism and learning disabilities” eli rikos, autismi ja oppimisvaikeudet, ja luku saattaapi olla ainakin tähän mennessä koko kirjan hilpeintä luettavaa. Lydall aloittaa kertomalla tarkkaavaisuushäiriöistä ja lievistä aivojen toimintahäiriöistä, jotka ovat pojilla paljon yleisempiä kuin tytöillä. Monet käytöshäiriöt johtuvat lievästä aivovauriosta. Poikavauvat ovat paljon alttiimpia DTP:n aiheuttamalle vakavalle aivovauriolle (aihetta käsiteltiin aiemmin). Niinpä poikavauvat ovat ihan varmasti alttiimpia myös lieville aivovaurioille. Ymmärtänette mihin tämä johtaa: rokote > lievä aivovaurio > ADHD ja muut sen sellaiset käytöshäiriöt.

Lydall viittaa Gordon Serfontein -nimiseen australialaiseen lastenlääkäriin, joka on kirjoittanut kirjan The Hidden Handicap: Dyslexia, Hyperactivity and Behavioral disorders in children (1989). Oletan että tämä kirja on uudempi versio tuosta. Lydall on lainannut useamman pätkän kirjasta, ja niistä yhdessä todetaan tarkkaavaisuushäiriöiden (attention deficit disorders) olevan erittäin yleinen vaiva jonka insidenssin on pojilla arvioitu olevan 5-20%, ja noin 90% ADD-lapsista on poikia. Hmmm, mikähän on hieman uudempi käsitys aiheesta? Selailen hieman uusimpia revareita aiheesta (joka on siis ennestään erittäin vieras itselleni), ja vaikuttaa siltä että ”pelkkiä” ADD juttuja ei tartu haaviin vaan puhutaan ennemminkin ADHD –yhdistelmästä, jossa pääoireena voi olla joko tarkkaavaisuushäiriö, hyperaktiivisuus, tai yhdistelmä näistä. Mm. tämän ja tämän jutun johdannossa tehdään yleiskatsaus ADHD:n esiintyvyyteen ja sukupuolijakaumaan. Jutuissa puhutaan prevalenssista, joka on eri asia kuin insidenssi, ja ihmettelen miksi Serfontein puhuu tässä yhteydessä insidenssistä, sillä prevalenssi on ADHD:n kaltaisten pääosin pysyvien diagnoosien kanssa mielenkiintoisempi luku. Molemmissa jutuissa mainitaan esiintyvyyden arvioinnin olevan varsin vaikeaa, koska kyseessä on ns. ”käyttäytymisongelma” (behavioural disorder) ja määritelmät sekä diagnosointi-kriteerit vaihtelevat. Diagnoosille on ilmeisesti on olemassa jotkut ”viralliset” kriteerit (”DSM-IV criteria”), ja tämän mukaan 8-15 vuotiaista USA:laisista lapsista vajaa 9% kärsii ADHD:stä. Ylipäänsä eriintyvyys-arviot näyttävät vaihtelevan 3-10% välillä, ja vaiva tosiaan on pojilla yleisempi, mutta Serfonteinin väittämä sukupuolijakauma 1 : 9 (tytöt : pojat) ei näiden juttujen perusteella ole niin vinoutunut, vaan pikemminkin 1 : 2-3, ja tuossa jenkkiaineistossa (8-15 vuotiailla) pojilla esiintyvyys oli vajaa 12%, tytöillä reilu 5%.

Lydall myös kertoo (viitaten Serfonteinin kirjaan) että jos epäidenttisellä kaksosella on ADHD, on toisen kaksosen AHDH-riski vain pieni, mutta jos identtisistä kaksosista toisella on ADHD, on toisellakin se varmasti. Kulmakarvani nousevat kattoon; ihanko totta? Jos näin olisi, olisi kyseinen ”tauti” lähes yksinomaan geneettinen. Pikainen etsintä tuo lisäinfoa. Tässä todetaan toisen identtisen kaksosen riskin olevan 72-83%, mikä on toki korkea, mutta ei 100%. Tässä varsin mielenkiintoisen oloinen kaksos-tutkimus jossa on pyritty selvittämään geenien ja ympäristötekijöiden suhdetta, ja josta löydän myös maininnan asiasta; geenien vaikutuksen ADHD:n arvioidaan olevan 80-90%. Lydall pohtii perinnöllisyyden osuutta ja toteaa ”There would not have been a huge upsurge of behavioural problems in children in recent decades if it were solely an inherited condition” eli jos käyttäytymisongelmat olisivat yksinomaan perinnöllisiä, ei niiden esiintyvyys olisi räjähtänyt viime vuosikymmenien aikana. Niin, onko käyttäytymisongelmien esiintyvyys todella räjähtänyt viimeisten vuosikymmenien aikana? Jos kysyy vaikkapa mummoiltani, on vastaus varmaankin: kyllä! Mutta katsotaan nyt vaikkapa tätä puheilla olevaa ADHD:tä, josta löydän varsin mielenkiintoisen jutun aihetta liipaten. Kyseisessä meta-analyysissä saatiin aikuisten ADHD:n ”yhteisprevalenssin” arvioksi 2,5%, mutta aineistossa oli runsaasti ns. heterogeenisyyttä, eli eri tutkimusten tulokset vaihtelivat paljon. Discussiossa mainitaan että DSM-IV kriteereitä noudattaneet tutkimukset ovat havainneet aikuisten ADHD-prevalenssin olevan 1-7,3%, riippuen aineistosta (yleensä kohdepopulaatio on ollut hyvin rajattu, kuten yliopisto-opiskelijat, vangit, tms. eli tulos ei välttämättä ole suoraan sovellettavissa koko populaatioon). Tässä useammassa maassa toteutettu prevalenssitutkimus, jossa ikähaarukka oli 18-44 vuotta ja keskimääräinen esiintyvyys oli 3,4% (vaihteluväli 1,2-7,3%). Nämä luvut sopivat hyvin yhteen sen tiedon kanssa, että ADHD-diagnoosi on kohtuullisen pysyvä, mutta osa lapsista ns. menettää diagnoosin iän karttuessa; pysyvyyden on seurantatutkimusten mukaan arvioitu olevan 4-66% (tuo aikuisten prevalenssia koskenut meta-analyysi mainitsi tällaisen haarukan), joskin tässä jutussa sen mainittiin olevan 60-80%, eli kohtuullisen suurta vaihtelua on arviossa. Meta-analyysin diskussiossa oli varsin mielenkiintoista pohdintaa mm. sukupuolijakaumasta; siinä mm. mainittiin että tyttöjen oireita ei ehkä koeta kovin häiritseviksi lapsena, jolloin diagnoosi jää tekemättä, mutta myöhemmin aikuisina naiset hakeutuvat itse selvittämään oireitaan, mikä saattaa selittää sitä että naisten osuus näyttää nousevan vanhemmissa ikäryhmissä. Lisäksi on havaittu selvä ero siinä, kysytäänkö oireista vanhemmilta, vai ”potilailta” itseltään: vanhempien raportointiin perustuen  ADHD:n pysyvyys oli 5-9 kertaa suurempi kuin itse-raportointiin perustuen, ja vanhempien raportoinnit myös yleensä ilmoittivat suurempia ”toiminnallisia vajavuuksia” kuin itse-raportoinnit. Mielenkiintoista – onko osa ongelmasta vanhempien korvien välissä, mietin kieli poskessa.

Mutta vaikuttaa siis siltä että ainakaan ADHD:n esiintyvyys ei ehkä olekaan ”räjähtänyt” viime vuosikymmeninä kuten Lydall väittää, sillä aikuisistakin löytyy paljon diagnoosi-kriteerit täyttäviä henkilöitä jos vain etsitään.

Yhdessä Serfonteinin kirjasta lainatussa kohdassa sivutaan myös potentiaalisia syitä tarkkaavaisuusongelmille, ja mainitaan että raskausaika ja synnytyksen aikaiset tapahtumat tulevat ensimmäisenä mieleen tämänkaltaisissa ongelmissa. Synnytysvaikeuksia kokeneet lapset eivät kuitenkaan ole suuremmassa riskissä saada myöhemmin ADD diagnoosia, joten ne eivät (Serfonteinin mukaan) näytä olevan ongelman syynä. Lainaus loppuu tähän, ja Lydall vetää yhteen: syy on siis synnytyksen jälkeisissä tapahtumissa – rokotuksessa. Ihmettelen minne se tiineysaika jäi? Aiheesta löytyy mm. tässä, tässä ja tässä, eli äidin raskaudenaikainen tupakointi näyttää lisäävän ADHD-riskiä, mahdollisesti myös alkoholin (tai kannabiksen) käyttö. Lisäksi ennenaikaisuus (erityisesti jos syntymäpaino on pieni) vaikuttaa olevan riskitekijä. Vastoin Lydallin väitettä kyse ei siis olekaan pelkästään synnytyksen jälkeisistä tapahtumista. ADHD:n potentiaalisista ympäristöriskitekijöistä lisää laajemmin mm. tässä.

Kiinnitän huomiota siihen, että yhdessäkään Serfonteinin kirjasta lainatussa pätkässä ei mainita sanaakaan rokotuksista. Google tai Pubmed ei tuo lisävalaistusta, eli en löydä mitään, joka paljastaisi myös Serfonteinin olleen sitä mieltä että rokotukset ovat yksi ADHD:n pääsyy. Mietityttää, mainitaanko hänen kirjassaan rokotuksia lainkaan. Mutta Lydallin mukaan olisi parasta jos vain hylättäisiin ADHD:n perimmäinen aiheuttaja; rokotukset. Jep jep.

Lydall puhuu myös autismista, ja tietää – toisin kuin aiheen tutkijat – mistä se aiheutuu: “Autism can be caused by an inherited faulty gene, a bang in the head, or encephalitis, which in turn can be caused by a natural infection or by a vaccine.” eli autismin aiheuttajana voi olla peritty geenivirhe, isku päähän tai infektion / rokotteen aiheuttama enkefaliitti. Wow! Kai Lydall on julkaissut mullistavien tutkimustensa havainnot (*lievää sarkasmia*)? Lydall mainitsee että aiemmin autismi oli hyvin koulutettujen ”intellektuellien” perheiden (ts. heidän lapsiensa) sairaus (mikä johti alkuperäiseen ”jääkaappiäiti”-teoriaan). Tällöin DTP-rokote oli tarjolla vain tämänkaltaisien perheiden lapsille. Myöhemmin, kun DTP-rokote tuli kaikkien saataville, autismista tuli koko kansan tauti. Missään nimessähän ei voi olla kyse siitä että hyvin koulutetut vanhemmat pääsivät aikoinaan helpommin tutkimuksiin, jolloin heidän lastensa autismi-oireilu sai nimen, kun taas heikomman koulutustason (ja sitä myöten todennäköisesti heikomman tulotason) perheet saivat selvitä oireilevan lapsensa kanssa ilman diagnoosia.

Tämä autismin genetiikkaa käsittelevä revari vetää johdannossa hieman yhteen autsimin ”taustalöydöksiä” ja mainitsee että sosioekonomisella statuksella tai etnisellä taustalla ei ole havaittu olevan vaikutusta autismin esiintyvyyteen. Infektioista sikiöaikaisen vihurirokko-tartunnan tiedetään olevan potentiaalinen autismin aiheuttaja (jossain määrin ironista, ottaen huomioon että MPR-rokote, jonka väitetään aiheuttavan autismia, ehkäisee siis tunnettua autismin aiheuttajaa). Tiettyjen tunnettujen geenivirhe-syndromien (kuten tuberoosiskleroosi ja Fragile X –syndroma) yhteydessä esiintyy usein autistisia käyttäysymisoireita. Mutta valtaosalla autisteista ei ole mitään tunnettua syytä taustallaan, eli syy on vielä pitkälti yksi iso kysymysmerkki. Geneettiset tekijät ovat kuitenkin vahvasti listalla mukana, ja ainakin 10 eri geenin arvellaan yhteisvaikuttavan autismi-kirjon taustalla. Sisarus-tutkimusten perusteella autsistisen lapsen sisaruksilla esiintyvyys on 2-8%, mikä on paljon suurempi kuin ”yleisesiintyvyys”. Kaksostutkimuksissa on havaittu yli 60%:n ”yhtäpitävyys” (concordance) eli jos toisella kaksosista on autismi, on toisellakin se hyvin usein (mutta ei kuitenkaan läheskään aina).

Ja koska autismista on puhe, nostaa Lydall luonnollisesti esiin rohkean ja uskaliaan herra Wakefieldin. Oi voi. Wakefield-saga on täyttänyt internetin bittiavaruutta jo niin paljon että päätin jättää paukut sen osalta muualle. Lyhyt yhteenveto: kyseinen gastroenterologi julkaisi vuonna 1998 Lancetissa tapauskertomus-sarjan jossa esiteltiin 12 lasta, joista usealla autismi oli puhjennut about MPR-rokotuksen jälkeen ja joista osan suolistosta oli tutkimuksessa löydetty tuhkarokko-rokotevirus. Teorian mukaan rokotevirus aiheuttaisi suolistoinfektion, joka puolestaan päästäisi jotain myrkkyjä suolistosta läpi, mikä aiheuttaisi aivovaurion ja autismin.  Jutun Pubmed-linkki tässä. Juttu aiheutti melkomoisen media-myrskyn (”MPR-rokote aiheuttaa autismia”), ja poiki useita epidemiologisia tutkimuksia. Lisäksi juttuun liittyy paljon epäselvyyksiä, mm. metodologiaa on epäilty (mikään toinen riippumaton ryhmä ei ole onnistunut toistamaan löydöksiä suolistosta löytyvän tuhkarokkoviruksen osalta), näytteidenkeruumenetelmän ja valittujen tutkimusten eettisyyttä ja lääketieteellisiä perusteita kyseenalaistettu sekä mielenkiintoisia taloudellisia kytkyjä havaittu (Wakefield sai rahoitusta lakimieheltä jonka tavoitteena oli nostaa ryhmäkannet rokotefirmaa vastaan). Kaiken kukkuraksi potilasdataa ilmeisesti väärennettiin mm. sen osalta koska ensimmäiset autismin oireet havaittiin (suhteessa rokotukseen). Wakefieldin toimet joutuivat lopulta GMC:n tutkittavaksi, ja lääkärinlupahan siitä meni. Lopulta Lancet veti alkuperäisen tutkimuksen takaisin; kirjoittajista 10 oli jo aiemmin vetäytynyt jutusta ja sen johtopäätelmistä. Aiheesta voi lukea tarkemmin mm. suomeksi täältä (useampi osa), enkuksi täältä (useampi osa), täältä, täältä, täältä, täältä, ja BMJ:n sivuilta täältä, täältä, täältä, täältä ja lukemattomista muista lähteistä ympäri äänternettiä.

Mutta Lydallille Wakefield on urhea sankari.

Lydall nostaa esiin myös tämän tanskalaisen tutkimuksen joka Lydallin mukaan melkein vertaa rokottamattomia ja MPR-rokotettuja lapsia toisiinsa. Tutkimuksessa katsottiin ns. henkilövuosia, eli verrattiin rokottamattomia henkilövuosia rokotettuihin henkilövuosiin. Lasten 1-vuotis syntymäpäivän ja rokotuksen välinen aika oli mukana rokottamattomien henkilövuosissa, ja Lydallin mukaan tämän kikkailun avulla tulokset vääristettiin siihen suuntaan, ettei MPR aiheuttaisi autismia. Mikä Lydalli mukaan on omituinen tulkinta koska autismia esiintyi 1 / 6264 rokotettu henkilövuosi ja 1 / 9101 rokottamaton henkilövuosi, jolloin autismia oli siis 50% enemmän rokotetuilla, mutta silti ”rokoteteollisuus” käyttää tätä tutkimusta todisteena siitä ettei MPR aiheuta autismia. Lydallin mukaan tämä tutkimus tukee hypoteesia, että suurin osa autismista ei aiheutu MPR-rokotteesta, mutta osa aiheutuu. Jostain syystä epäilen Lydallin laskuoppia.

Katsotaanpa siis alkuperäistä juttua. Siinä oli mukana (lähes) kaikki Tanskassa syntyneet lapset vuosilta 1991-1998, ja mitä ilmeisimmin Tanskassa on aika massiiviset rekisterit, joiden avulla lasten rokotestatus sekä erilaiset sairaus-diagnoosit (kuten autismi-kirjon diagnoosit) voitiin selvittää (*jossain määrin kade*). Mukana oli kaikkiaan reilu 500 000 lasta, joita seurattiin 1-vuotis syntymäpäivästä alkaen, siihen asti kunnes he mahdollisesti saivat autismi-kirjon diagnoosin (738 lasta) tai jonkun ”kehitysvamma”-diagnoosin, kuten tuberoosiskeloosi yms. tai raskauden aikaisen vihurirokko-diagnoosin (nämä yht. 45 lasta), tai muuttivat / kuolivat (yht. 5028 lasta). Kaikki lapset olivat aluksi rokottamattomien ryhmässä, ja siirtyivät rokotettujen ryhmään siinä vaiheessa kun he saivat rokotteen; näinpä siis jokaisen lapsen seurannan alkuaika laskettiin rokottamattomiin henkilövuosiin, kuten Lydall mainitsi. Mutta oliko rokotetuilla tosiaan 50% enemmän autismia? Ilmeisesti Lydallilta on jäänyt katsomatta taulukko numero 1, joka antaa ns. raakadataa. Rokotettuja lapsia oli kaikkiaan 440655, ja rokottamattomia 96648 (rokotekattavuus siis noin 82%, ei eroa sukupuolijakaumissa). Rokotetuista lapsista 269 (0,061%) sai autismi-diagnoosin seurannan aikana, joku muu autismi-kirjon diagnoosi napsahti 352 (0,0799%) lapselle (kaikkiaan siis 621=0,14%). Vastaavat luvut rokottamattomien kohdalla: 47 (0,0486%) ja 70 (0,0724%) (yht. 117= 0,12%). Ei nyt iiiiiiihan näytä siltä että rokotetuilla olisi ollut 50% enemmän autismia, vaikka %-luku inansa isompi onkin (ei tilastollista merkitsevyyttä). Varsin huvittavasti Lydall petaili hieman ennen tutkimuksen esiin vetämistä tulosten tulkintaa toteamalla: "A comparative study is likely to find that there is a slightly higher number of cases of autism in the vaccinated group, and the vaccinationists would be able to say that this higher number is ”not statistically significant” eli (rokottamattomia ja rokotettuja) vertaava tutkimus löytäisi todennäköisesti hieman enemmän autsimia rokotettujen ryhmässä, jolloin ”rokottajat” voivat vedota siihen ettei ero ole tilastollisesti merkitsevä. Voi kehveli, etten paremmin sanoisi. Lydall siis haluaa käyttää niin kutsutta silmämunametodia tulosten tulkinnassa. Jos rokottamattomilla autismia esiintyy 4,9 tapausta per 10 000 lasta, ja rokotetuilla 6,1 tapausta per 10 000 lasta niin näkeehän sen jo silmällä että jälkimmäisillä on autismia 50% enemmän (*ROFL*). Tämänkaltainen älyllinen epärehellisyys saa pääni savuamaan. 

Tämä on ainoa tutkimus MPR:n ja autismin yhteydestä, johon Lydall viittaa (lukuun ottamatta Wakefieldin alkuperäistä juttua). Eikö niitä tosiaan ole enempää? Noh, ”muutama” muukin tutkimus aiheesta löytyy. Aihetta on tutkittu mm. Japanissa, Puolassa, Kanadassa, Englannissa (toinen ja kolmas), USAssa, ja jopa Suomessa ihan kahdestikin. MPR-rokotekattavuuden ja autismin esiintyvyyden ei ole havaittu korreloivan Kaliforniassa, eikä Englannissa, eikä Englannissa havaittu myöskään MPR-rokotteen käytön aloittamisen jälkeen selvää kynnystä autsimin esiintyvyydessä tai diagnosointi-iässä  (toinen). Japanissa MPR-rokotekattavuus laski huomattavasti 1988-1992 ja 1993 rokotteen käyttö loppui kokonaan. Autismin esiintyvyys ei vähentynyt, päinvastoin. Tuhkarokkovirusta on myös yritetty etsiä autististen lasten suolistosta tai valkosoluista, kovin huonolla menestyksellä. Myös MPR-rokotevastetta on katsottu autistisilla lapsilla ja normaaleilla kontrolleilla; ei eroja. Revareita aiheesta mm. tässä, tässä ja tässä. MPR-gatesta on myös useita juttuja eri tieteellisissä lehdissä, esim. täällä. Kattava lista aiheeseen liittyvistä tutkimuksista löytyy mm. täältä, mukana myös tiomersaali-juttuja, Lydall mainitsee toki myös sen potentiaalisena rokotteisiin liittyvänä autismin aiheuttajana. Lydall kertoo, kuinka hallitukset ovat ylpeinä ilmoittaneet lopettaneensa tiomersaalin käytön lasten rokotteissa, mutta kun amerikkalainen ”health advocacy group” (HAPI) keräsi rahaa ja pisti muutaman rokotemerkin analysoitavaksi, niistä löytyikin elohopeaa. En onnistu löytämään Lydallin viitettä, mutta ilmeisesti tämä on alkuperäinen tiedote. Joku soittaa kelloani tässä kohtaa: "The vials were sent to Doctor's Data, an independent lab which specializes in heavy metal testing." eli ampullit lähetettiin testattavaksi raskasmetallitestaukseen erikoistuneeseen laboratorioon nimeltä Doctor’s Data. Pikainen Googlaus virkistää muistiani, Quack watch-sivustolta kyseinen labra löytyy listalta ”Laboratories Doing Nonstandard Laboratory Tests” eli laboratoriot jotka tekevät standardoimattomia testejä. Kyseisestä laboratoriosta löytyy myös ihan oma sivunsa ja labran käyttämästä pissatestistä myös oma selvityksensä. Ou jeah. Veikkaan että Lydallin mielestä standardoidut laboratoriotutkimusmenetelmät ovat ihan turhia. Doctor’s Data ei tietenkään tykkää Quackwatch-sivuston toiminnasta joten ratkaisua haetaan lakituvasta.

Luvun otsikossa mainitusta kolmannesta ongelmasta, siis rikollisuudesta (tai sen syystä), Lydallilla on myös selkeä käsitys. Taustatueksi Lydall kertoo tapauksesta, jossa hyvässä ja välittävässä kodissa kasvanut nuori mies raiskasi ja murhasi nuoren tytön Uudessa Seelannissa vuonna 1990. Tämä nuori mies oli puolustuksen mukaan ollut normaali siihen asti kunnes hän sai tuhkarokkorokotteen, joka oli muuttanut persoonallisuutta ja laukaissut rikollisen käyttäytymisen (ja tämän tuomari oli hyväksynyt selitykseksi, mutta antoi silti elinkautisen). Lydall vetää yhteen: ”How many violent crimes are committed because of vaccination? Once again it needs a large-scale study, which can only be done by criminologists and sociologists who have access to information about confounding factors like poverty and parental neglect or abuse. A more practical solution is to acknowledge that vaccination causes criminal behaviour, and seeing as it is not responsible for the lack of dangerous infectious diseases, to abolish vaccination” eli montako väkivaltarikosta tapahtuu rokotusten takia – sen selvittäminen vaatisi kriminologien ja sosiologien tekemän laajan tutkimuksen joka ottaisi huomioon sekoittavat tekijät kuten köyhyyden, vanhempien tekemät laiminlyönnit ja pahoinpitelyn. Käytännöllisempi ratkaisu olisi myöntää rokotuksen aiheuttavan rikollista käyttäytymistä, ja koska rokotteet eivät estä vaarallisia infektiotauteja, ne tulisi hylätä.

Teksti puhukoot puolestaan.

Seuraava erittäin lyhyt luku on otsikoitu ”Medical malice” eli lääketieteen pahansuopuus. Luvussa Lydall paljastaa, miten lääkärit kostavat vanhemmille, jotka uskaltavat paljastaa lapsensa saaneen rokotevaurion. Tämä tapahtuu esim. syyttämällä välillisestä Munchausenin syndromasta tai muunlaisesta huonosta vanhemmuudesta, jonka johdosta joissain maissa lapset voidaan jopa ottaa pois vanhemmilta. Lydall lainaa Viera Scheibneria, jonka mukaan kehittyneissä maissa jyllää vanhempien ja lastenhoitajien syyttelyepidemia – ns. ravistellun vauvan oireyhtymästä (Shaken baby syndrome) syytetään virheellisesti lasten huoltajia, vaikka todellinen syy on rokotteissa! Mikropaleontologi Scheibner kirjoittaa: Brain (mainly subdural, less often subarachnoid) and retinal haemorrhages, retinal detachments, and rib and other bone ”fractures” are considered pathognomic. However, the reality of these injuries is very different and well documented: the vast majority occur after the administration of childhood vaccines and a minority of cases are due to documented birth injuries and pre-eclamptic states of the mother, eli aivoverenvuotoa (lähinnä kovakalvon alainen, harvemmin lukinkalvon alainen), verkkokalvon verenvuotoa ja irtaantumista sekä kylkiluu- ja muiden luiden ”murtumia” pidetään patognomisina (=tyypillisinä) oireina. Todellisuudessa näiden oireiden alkuperä on dokumentoidusti ihan muualla: suurin osa sattuu lasten rokotusten jälkeen ja pieni osa dokumentoitujen synnytysvaurioiden sekä äidin raskausmyrkytyksen seurauksena. Et silleen. Viitteitä mainittuihin dokumentteihin ei turhaan esitetä.

Lydall lainaa myös erään isän internettiin postaamaa kirjettä, jonka jokainen voi lukea täältä. Taas kilisevät kellot kallossani – tähänkin olen törmännyt aiemmin. Rational Wikissä on mielenkiintoinen yhteenveto tapauksesta (kyseessä oli siis isäpuoli, jolla oli väkivaltainen historia ja joka on jälleen vankilassa vaikka vapautuikin tästä jutusta jokunen vuosi sitten). Myös täällä aiheeseen liittyvää, mm. tarkempaa analyysiä ruumiinavauslöydöksistä (esim. vanhoja parantumassa olevia kylkiluumurtumia). Kaikelle luonnollisesti löytyy ns. vaihtoehtoinen selitys.

On tietenkin mahdotonta tarkastaa keissiin liittyviä faktoja joten en edes yritä.

SBS-aiheeseen liittyviä tieteellisiä artikkeleitä silmäilin muutaman, mm. tämän, mutta en löytänyt mitään mainintoja rokoteyhteydestä. Tämä ei tietenkään ole yllättävää, kun ottaa huomioon että Panadolin valmistajat kontrolloivat lääkisten opinto-ohjelmia.

Mutta se siitä tällä kertaa, nyt vapun viettoon! Juhlikaahan hillitysti mutta tunteella.

Luku 22

Seuraavan luvun analysointi on ollut "viittä vaille valmiina" jo ainakin kolme viikkoa, vaan aina on tullut jotain "vähän lisää" ja juttu alkoi paisumaan kuin pullataikina. Mutta nyt vihdoin taas asiaan!

Luku 22 käsittelee yhtä ehkä pelottavimmista tapahtumista mitä vauvaperhettä voi kohdata: terveen vauvan äkillistä selittämätöntä kuolemaa eli kätkytkuolemaa, ja on otsikoitu ”Vaccine myth number thirteen: scientific research has proven that vaccination does not increase the risk of SIDS” eli tieteellinen tutkimus on osoittanut, ettei rokottaminen lisää kätkytkuoleman riskiä.

Johdannossa Lydall myöntää että kätkytkuolemia on esiintynyt paljon ennen rokotteiden käyttöönottoa eli jokainen ei sentään johdu rokotuksista. Hän mainitsee muutaman ympäristötekijän, kuten tupakoinnin, jonka on havaittu lisäävän kätkytkuoleman riskiä, mutta toteaa lääkäreiden välttävän tutkimasta lääketieteellisten toimenpiteiden, kuten reseptilääkkeiden, päästä vetämisen synnytyksen yhteydessä (joka aiheuttaa kaulan alueen subluksaatiota) sekä rokotteiden yhteyttä kätkytkuolemaan. Rokottamattomien ja rokotettujen vauvojen kätkytkuoleman esiintyvyyksiä ei ole verrattu. Kaiken kukkuraksi alun perin juuri lääkärit ohjasivat vanhempia nukuttamaan vauvansa mahallaan, mikä myöhemmin todettiin vaaralliseksi (ja josta kiropraktikot varoittivat heti alkuunsa). Lydallin mukaan rokotteiden aiheuttamia vaurioita peitellään kirjaamalla rokotereaktioon kuolleen vauvan kuolinsyyksi SIDS (viite NVIC News vuodelta 1994). Lisäksi ”vaccine establishment” on tuottanut lukuisia valetutkimuksia uskotellakseen vanhemmille että rokotteet eivät lisää kätkytkuolemariskiä. Esimerkkinä tällaisesta Lydall nostaa tämän jutun. En pääse lukemaan koko juttua, ja kirjastoretki edellyttäisi pitkähköä bussireissua. Ensimmäistä kertaa harkitsen tosissaan visan vinguttamista, mutta kipuraja ylittyy, varsinkaan kun en taida tarvita juttua missään muussa kuin tässä pikkuprojektissa. Vertaan siis Lydallin tulkintaa jutusta vain abstraktiin, eli hieman varauksellisesti.

Lydallin mukaan tutkimuksessa oli mukana vain rokotettuja lapsia (eli rokottamattomat oli rajattu pois, samoin hieman poikkeavilla ohjelmilla rokotetut, esim. hyvin aikaisin tai normaalia tiheämmin rokotettuja ei ollut mukana). Tutkimuspopulaatiossa oli tapahtunut 109 kätkytkuolematapausta, ja näiden kuolemien ajankohtaa oli verrattu viimeiseen rokotukseen (kauanko aikaa oli välissä), tarkoituksena oli selvittää lisääkö hiljattain annettu rokote kätkytkuoleman riskiä. Nähdäkseni kaikki tämä sopii yhteen abstraktin kanssa (joskaan ekskluusiokriteereitä ei abstraktissa kerrota). Mutta sitten Lydall väittää että ”hiljattain” (recent) oli määritelty seitsemäksi vuorokaudeksi rokotuksen jälkeen, ja tutkimuksen siis olettaneen että jos rokote lisää riskiä, se tekee sen 7 vuorokauden kuluessa rokotuksesta. Sen jälkeen Lydall luettelee abstraktissakin mainitut aikarajat (0-3 vrk, 4-7 vrk, 8-14 vrk, 15-30 vrk ja 31- vrk) mutta ei selvästikään ymmärrä miksi tämä aikajaksotus on tehty, vaan väittää niiden olevan täysin satunnaisesti ja ”epätieteellisesti” valittuja. Abstraktista voi päätellä, että mitään seitsemän vuorokauden aikarajaa tuskin on oletettu, koska jokaiselle mainitulle aikajaksolle on laskettu riskisude (tai suhteellinen riski, RR, lisätietoa mm. täällä) verrattuna aikajaksoon 31 vuorokautta tai enemmän, eli toisin kuin Lydall väittää, on aikarajaksi valittu 30 vuorokautta. On biologisesti perusteltua olettaa että mahdolliset sivuvaikutukset esiintyvät todennäköisemmin lähellä rokotusta kuin kaukana siitä, vaikka onkin ihan selvää että niitä voi ilmetä myös pitkän ajan kuluttua (esim. autoimmuunisairaudet). Joka tapauksessa tässä tutkimuksessa on nyt katsottu onko kätkytkuoleman riski mainittuina aikajaksoina eri (suurempi tai pienempi) kuin yli kuukauden kuluttua rokotuksesta.  Riskisuhteista voi päätellä että ei ole, itse asiassa ensimmäisen viikon aikana rokotuksen jälkeen tilanne on päinvastoin; kätkytkuoleman riski näyttää olevan pienempi kuin kuukausi rokotuksen jälkeen. Lydall mainitsee tästä havainnosta ”The study found that the number of deaths in the first seven days after vaccination was not higher than the mathematically expected number of deaths” eli tutkimuksen mukaan kuolemantapausten määrä ensimmäisen seitsemän päivän aikana ei ollut korkeampi kuin matemaattisesti odotettu määrä, mutta en pysty ymmärtämään mitä tämä "matemaattisesti odotettu määrä" tarkoittaa, varsinkaan kun Lydall sen jälkeen väittää että ”in the 8-30 day period after vaccination, the number of deaths was found to be higher than what they considered to be mathematically expected” eli 8-30 päivää rokotuksesta kuolemantapauksia esiintyi enemmän kuin matemaattisesti oli odotettavissa. Näiden ajanjaksojen riskisuhteet olivat yksi (ts. luottamusväli sisältää ykkösen) – siis SIDS-riski oli samansuuruinen kuin yli kuukausi rokotuksesta (eli verrokkiajankohtana), jolloin tapausmäärä ei nähdäkseni voi olla suurempi kuin ”matemaattisesti olisi odotettavissa”. Voi tietenkin olla että itse artikkelissa on jotain lisädataa joka nämä lauseet selittäisi, ja jos joku kyseisen jutun saa luettua, voi kommentoida. Lydall kritisoi että tämä ”matemaattisesti odotettu määrä” on arvioitu rokotetusta populaatiosta ja siksi virheellinen. Tavallaan totta – tässä jutussahan EI katsottu rokotettuja versus rokottamattomia, ainoastaan sitä miten kätkytkuolemantapauksen riski vaihtelee pian rokotteen (ja vain DTP-rokotteen) jälkeen. Joka tapauksessa Lydall yhdistää tämän omituisen tulkintansa (SIDS-tapauksia enemmän kuin odotettavissa ensimmäisen viikon jälkeen) mm. jo aiemmin käsittelemääni ”polio-rokotedataan” (polion puhkeaminen rokottamisen jälkeen) ja väittää että näistä voidaan päätellä rokotesivuvaikutuksien ilmaantuvuuden olevan huipussaan vasta ensimmäisen viikon jälkeen. Mahtavaa päättelyä! Perusteet vain mätivät. 

Toinen tutkimus, jonka Lydall nostaa esiin, on tämä, jonka ilokseni löydän kokonaan netistä. Kyseessä on tapaus-verrokkitutkimus, ja Lydall kritisoi tätä tapaa tutkia aihetta koska verrattaessa SIDS-lapsia eläviin verrokkeihin, verrataan ”ympäristötekijöille herkkiä” lapsia lapsiin jotka ovat ”vahvoja”. Ilmeisesti Lydall ei ole täysin käsittänyt tapaus-verrokki tutkimuksen asetelmaa. Vaikka olisikin joku ”herkkien lasten joukko” joka rokotuksen seurauksena kuolisi, näkyisi se suurempana rokotettujen SIDS-lasten määränä, ainakin jos joukko on merkittävän kokoinen (koskaanhan ei voida millään asetelmalla todistaa ettei maailmassa ole tapahtunut yhtäkään rokotuksesta (tai jäätelönsyönnistä) johtunutta SIDS-tapausta), ja sekä ”herkkien” että ”vahvojen” lasten todennäköisyys saada rokotukset on sama.  Lydall väittää, että tapaus-verrokkitutkimuksessa yhden rokotteen jälkeen kuollut lapsi (=herkkä lapsi) vertaantuu kolmen rokotteen jälkeen elävään lapseen (=vahva lapsi). No ei vertaannu, ainakaan tässä tutkimuksessa, koska yksikin rokotus on rokotus, eikä rokotusten määrää katsottu, eli yhdenkin rokotuksen saanut lapsi on rokotettu lapsi. Lydall summaa tulokset: "39,8% of the remaining babies (viitaa tutkimuksen SIDS-ryhmään jonka koko oli 716 lasta) had been injected with DTP, while 53,2% of the babies who were used as controls had been injected with DTP” eli kätkytkuolleista lapsista vajaa 40% oli saanut DTP-rokotteen, kun kontrolleista sen oli saanut reilu 50%. Mainittakoot että kontrolliryhmiä oli oikeasti kaksi, toinen vain ikäkontrolloitu (757 lasta), toinen iän lisäksi syntymäpaino & etninen tausta (”black / non-black”) kontolloitu (myös 757 lasta), molempien rokotus-% oli suunnilleen sama.  Lydall toteaa että nämä %-luvut eivät merkitse etteikö DTP olisi merkittävä tekijä kätkytkuolemissa, kuten kirjoittavat niistä päättelevät. Niin, Lydall ei sano sitä suoraan mutta kätkytkuolleet vauvat olivat siis harvemmin rokotettuja kuin kontrollit, riskisuhde oli 0,54 / 0,58 (molempiin kontrolliryhmiin verrattuna) ja molemmat arvot tilastollisesti merkitseviä (luottamusvälejä ei anneta). Lydall ei myöskään mainitse että oraalisen poliorokotuksenkin status oli katsottu; eri ryhmien %-luvut käytännössä ihan samat kuin DTP:n kohdalla. Lisäksi Lydall jättää mainitsematta että tutkimuksessa oli katsottu myös muita tekijöitä, mm. syntymäpainoa, ennenaikaisuutta, keisarinleikkausta, apgar-pisteitä, sukupuolta, etnistä taustaa, sekä lukuisia ”maternaalisia tekijöitä” kuten synnytysten määrää, ikää, ikää ensisynnytyksen aikaan, koulutustasoa, tupakointia, alkoholin käyttöä ja osallistumista äitiyshuoltoon. Aika moni tekijä nousee kätkytkuoleman riskiä nostavaksi tekijäksi tässä tutkimuksessa, ja kun tarkistan vielä mitä Lydall itse mainitsee tunnetuiksi riskeiksi, on siellä mm. tupakointi raskauden aikana, rintaruokinnan puute, vauvan kietominen vaatteisiin liian lämpimästi ja vatsallaan nukuttaminen. Olen lähes varma että jokainen näistä tekijöistä on noussut esiin nimenomaan tapaus-verrokkitutkimuksissa (sillä on mahdotonta muodostaa mm. kohortteja ”te ette sitten rintaruoki” ja ”te taas rintaruokitte”). Jännittävää; näihin Lydall kyllä uskoo (huolimatta siitä että ”herkkiä lapsia verrataan vahvoihin lapsiin”) mutta kun tulokset ovat vääriä, usko loppuu.  How typical.

Lydall viittaa myös tähän ja tähän, todeten molempien olevan kelvottomia ja epätieteellisiä. Kumpaakaan en saa käsiini. Lisäksi kourallinen muita tutkimuksia on kuulemma tarkastellut asiaa, mutta yhdenkään näistä lähestymistapa ei kuulemma ole ”tieteellinen”.  Suomennos: yhdenkään tulos ei miellytä Lydallia.

Mutta katsotaan hieman näitä muita tutkimuksia.

Kätkytkuoleman ja rokotteiden potentiaalista yhteyttä on mietitty jo ilmeisen pitkään, mikä ei ole ihme, ottaen huomioon rokotusten aloitusiän ja kätkytkuolemien tyypillisen esiintymisiän. Tässä jutussa on havaittu potentiaalinen aikayhteys; kätkytkuolemia näytti esiintyvän oletettua enemmän rokotuksen jälkeen, mutta toisaalta niitä esiintyi oletettua enemmän myös pelkän lääkärikäynnin jälkeen, ilman rokotustakin, mikä pistää hieman ihmettelemään. Lydallin esiin nostamassa tapaus-verrokkitutkimuksessa mainitaan kyseinen tutkimus, ja todetaan tässä jutussa kritisoitavan metodologiaa, ja mainitaan että tämä Englantilainen tutkimus ei yhteyttä löytänyt. En pääse tarkistamaan näistä kumpaakaan. Myös tässä havaittiin suurentunut SIDS-riski nollasta kolmeen päivään rokotuksen jälkeen (verrattuna aikajaksoon alkaen 30 päivää rokotuksesta), ja toisaalta havaittiin rokottamattomien lasten SIDS-riski suuremmaksi kuin rokotettujen lasten. Tulokset kylläkin perustuvat vain 29 SIDS-tapaukseen joista 4 sattui 3 päivän sisällä rokotuksesta, eli voi miettiä miten luotettavia laskelmia näin pienellä otoksella voi tehdä. Uudessa Seelannissa havaittiin rokotetuilla lapsilla pienempi kätkytkuolemariski, ja rokotusta seuraavien 4 päivän aikana pienentynyt riski. Ranskalainen kohtuullisen pieni tutkimus ei havainnut DTP-rokotteen suurentavan kätkytkuolemariskiä ainakaan yli 3 kk ikäisillä; alle sen ikäisiä pitäisi tutkia tarkemmin (mahdollinen lisääntynyt riski mutta määrä liian pieni arviointiin). Tässä ranskalaiset ovat tutkineet alle 3 kk ikäisiä (30-90 vrk vanhoja): DTPP+Hib rokotteella ei havaittu vaikutusta vauvojen SIDS-riskiin (suuntaan tai toiseen), mutta seuraavien tekijöiden havaittiin nostavan riskiä: alhainen syntymäpaino, monisikiöinen raskaus, ei rintaruokintaa, mahallaan nukuttaminen, pehmeä patja, äskettäinen sairaus ja vanhemman tupakointi.

Rokotteen vaikutusta hengitykseen on myös tutkittu joskin seuranta-aika oli ilmeisesti vain rokotusta edeltävä ja sitä seuraava yö (tämä oli yksi syy miksi Lydall piti tutkimusta kelvottomana); muutosta ei havaittu, sama juttu vauvan öisen ”havahtumis-ajan” (arousal time) kanssa. Tässä jutussa on monen muun asian lisäksi katsottu Englannissa vuonna 1990 tapahtuneen rokoteohjelmamuutoksen seurauksia; ensimmäinen DTP rokote muutettiin annettavaksi jo 2 kk iässä, aiemman 3 kk iän sijaan. Tulosten arviointia vaikeuttaa vuotta myöhemmin alkanut ”back to sleep” –kampanja, jossa ohjeistettiin nukuttamaan vauvoja selällään, sillä mahallaan nukuttamisen oli todettu olevan selvä riskitekijä. SIDS-tapausmäärät laskivat huimasti 90-luvun alussa, ja tämän mukaan laskua tapahtui jo ennen nukuttamis-ohje kampanjaa, joskaan en itse pääse tarkistamaan juttua vaan joudun luottamaan referointiin. Tämä englantilainen tutkimus havaitsi rokotuksilla suojaavan vaikutuksen, joka tosin hävisi kontrolloitaessa lapsen nukkumaympäristön tekijöiden suhteen.  Unkarissa todettiin rokoteohjelman muutoksen seurauksena (Hib-lisättiin ohjelmaan) laskua yli 2 kk ikäisten SIDS-tapauksissa, joskin jutun luettuani on pakko todeta että tapausmäärä oli kohtuullisen pieni, mikä voi vaikuttaa tulosten luotettavuuteen. Saksassa havaittiin SIDS-tapausten olevan harvemmin rokotettuja kuin kontrollitapausten (joskin OR-arvojen luottamusvälit usein sisälsivät ykkösen – eli kaikissa ikäryhmissä ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Australiassakaan ei löydetty assosiaatiota rokotteiden ja SIDS:in välillä, joskin tämän joutuu päättelemään pelkästään otsikosta. Jenkkilän VAERS-systeemiin raportoitujen kuolemien määriä on myös katsottu ja SIDS-määrien laskiessa (”back to sleep” kampanjan myötä) myös sinne raportoitujen (mahdollisesti rokotteiden aiheuttamien) kuolemien määrä laski samaa vauhtia, mikä viittaa ”sattumayhteyteen”. Tällaisen sattuman todennäköisyyttä (kuinka todennäköisesti kätkytkuolemaa edelsi äskettäinen rokotus) on yritetty arvioida ainakin mm. Englannissa (arviolta 9 SIDS-vauvaa vuodessa on rokotettu hiljattain, tämä ennen selällään nukutus kampanjoita eli SIDS-esiintyvyys oli paljon korkeampi kuin nykyisin), ja Australiassa (arviolta 2-4 SIDS lasta vuodessa on rokotettu 2 vuorokauden sisällä kuolemasta). Nämä laskelmat perustuvat tokikin (pääosin) rokotettuun populaatioon.

Tässä vielä aiheesta tehty meta-analyysi, jossa on mukana yhteensä 9 tapaus-verrokki tutkimusta. Erittäin mielenkiintoinen on taulukko 1 josta näkee kunkin tutkimuksen populaatiot yhdellä silmäyksellä: montako SIDS-tapausta ja montako niistä rokotettu, montako kontrollia ja montako niistä rokotettu. SIDS-tapausten rokotekattavuus näyttää olevan yleensä alhaisempi kuin kontrollien ja ”yhteis” OR eli ns. vetosuhde oli noin 0,5 tienoilla, luottamusväli jäi alle ykkösen eli rokotus vaikuttaa olevan suojaava tekijä SIDS:in suhteen. Vetosuhteesta löysin muuten ihan mahdottoman hyvin selvityksen täältä, saatoin ehkä ensimmäistä kertaa jopa ymmärtää mistä on kyse, joskin ero riskisuhteeseen pitäisi vielä miettiä oikein ajan kanssa (ja siinä saattaa auttaa tämä). Ihmettelin hieman sitä että ainakin osassa alkuperäisjutuista on laskettu nimenomaan RR, mutta tässä jutussa OR, enkä osaa selittää miksi näin on tehty (jos joku tilastotieteitä ymmärtävä osaa niin iso kiitos), mutta joka tapauksessa alkuperäisjutuista oli nimenomaan etsitty tuo rokotetut tapauksista ja rokotetut kontrolleista –”primaaridata” jonka avulla OR laskettu jokaiselle tutkimukselle, vaikka alun perin itse tutkimuksessa olisi laskettu RR. Ilmeisesti harvinaisilla tapahtumilla (kuten kätkytkuolema on) RR ja OR ovat suuruudeltaan aika samoja, ainakin näytti olevan niissä jutuissa joissa vertasin lukuja.

Lydall osaa myös selittää sen miksi rokotteet, ainakin DTP-rokote, aiheuttavat kätkytkuolemaa. DTP-rokote stimuloi insuliinin eritystä, mikä aiheuttaa alhaista verensokeria (mikä puolestaan aiheuttaa kätkytkuolemia) viitteenä tämä ja tämä. Verensokerin lasku alkaa noin 8 päivää rokotuksesta, huippu saavutetaan 12 päivän kuluttua rokotuksesta ja lasku palautuu 24 päivän kuluttua rokotuksesta, viitteenä tämä. Viitteitä etsiessäni kiristelen hampaitani, sillä ensin näyttää hieman toivottomalta niiden saaminen käsiinsä, mutta lopulta laitan vienon tiedustelun kirjastoomme, ja viikon kuluttua tiedustelusta kädessäni on kaikki kolme, vieläpä ihan ilmaiseksi (mahtavaa palvelua! Tätä olisi kannattanut kokeilla jo aiemmin).

Ensimmäinen jutuista on yhteenveto vuosien 1970-1977 aikana raportoiduista rokotesivuvaikutuksista 149 rokotetulla henkilöllä (artikkelissa mainitaan ”reported to the manufacturer” eli rokotevalmistajille ilmoitettuja,  mutta maata / aluetta ei mainita, kirjoittajat ovat Saksasta ja Itävallasta). Nämä jaettiin kolmeen ryhmään (vakavat, fataalit ja muut) ja tarkasteltiin näiden ryhmien ominaisuuksia (mm. ikä, sukupuoli, aiemmat rokotukset jne.) ja tarkempia oireita. Jutun diskussiosta löydän vihdoin mielenkiintoni kohteen: B. pertussis –bakteerin on havaittu koe-eläimiin ruiskutettuna aiheuttavan insuliinin eritystä, ja että sama on havaittu myös rokotetuilla ihmisillä, niinpä näitä sivuvaikutuksia on mielenkiintoista verrata hypoglykemia-syndromaan. Viitteenä insuliini-havainnosta ihmisillä on annettu ”Hannik & Cohen 1978 Changes in plasma insulin concentration and temperature of infants after Pertussis vaccination. 4^th Internat.Symposium on Pertussis Bethesda, Md. USA. IABS Special publication, 1979”. Blääh, lisää saavuttamattomia viitteitä. Google tuo kuitenkin mielenkiintoisia löytöjä. Kuten tämän josta selviää mm. että pertussis toksiini on kulkenut mm. nimellä IAP eli ”Islets-Activating Protein” mikä tulee siitä että sen on havaittu stimuloivan hyperinsulinemian koe-eläimillä. Siis hinkuyskä-pöpön tuottama toksiini aiheuttaa insuliinin eritystä koe-eläimillä (eli jälleen Lydallilla jää mainitsematta luontaisen infektion potentiaaliset haittavaikutukset). Hieman myöhemmin introssa selviää vielä jotain mielenkiintoisempaa: “A slight, statistically significant, elevation in plasma insulin, without hypoglycaemia, was detected by Hannik and Cohen (1979) in healthy children given pertussis vaccine” eli terveillä pertussis-rokotetuilla lapsilla havaittiin Hannikin ja Cohenin toimesta pieni mutta tilastollisesti merkitsevä nousu plasman insuliinitasossa, ilman hypoglykemiaa (alleviivaus minun). Mainittakoot että itse kyseisen (pienen) tutkimuksen löydös oli hinkuyskän osalta sama; hyperinsulinemia, mutta ei hypoglykemiaa. Tässä jutussa mainitaan kylläkin että aiemmin olisi hinkuyskäpotilailla havaittu hypoglykemiaa, mutta en jaksanut lukea koko juttua kovin tarkasti. Tämän jutun diskussiossa mainitaan myös Hannik & Cohen tutkimus ja tulkinta on sama: rokotetuilla lapsilla havaittiin hyperinsulinemia ilman hypoglykemiaa. Mielenkiintoinen pohdinta summaa myös muita tutkimustuloksia, ja spekuloi voisiko joku muu samanaikainen akuutti stressi pahentaa hyperinsulinemiaa ja johtaa siten hypoglykemiaan.

Toinen jutuista on jo aiemmin mainitun Gordon Stewartin (se HIV-denialisti) kirjoittama, kyseinen herrahan oli (/on?) ilmeisesti varsin ahkera hinkuyskärokotteen kyseenalaistaja. Jutussa käydään läpi hinkuyskän kuolleisuusdataa ja todetaan että koska kuolleisuus on laskenut jo niin alhaiseksi, ei rokotteen (laajamittaiselle ja rutiininomaiselle) käytölle ole perusteita, varsinkin kun vakavia sivuvaikutuksia esiintyy varmasti oletettua enemmän. Tästä jutusta löydän lauseen jossa todetaan rokotteen aiheuttavan mm. hypoglykemiaa insuliinin lisääntyneen erityksen kautta, mutta Lancetin viittauskäytäntö on tuohon aikaan ollut silmittömän huono, enkä saa millään käsitystä siitä, mikä kyseinen viite on (miten kukaan voi löytää esimerkiksi seuraavan viitteen:  Br.med.Bull. 1963, 19. ???). Tämä jää siis hieman ilmaan roikkumaan.

Lydallin kolmas viite hieman hymyilyttää. Jutussa on tutkittu tapahtuuko marsuilla, kaneilla ja koirilla samanlainen muutos verensokerissa (hypoglykemia) hinkuyskärokotteen jälkeen kuin mitä hiirillä ja rotilla on havaittu ja pahentaako hypoglykemia anafylaktisen sokin oireita ja kuolleisuutta rokotteen suonen sisäisen altistuksen (=anafylaksian indusointi) jälkeen. Rokote on herkistysvaiheessa annosteltu eläinten vatsaonteloon, joko yksin tai hevosen seerumin kanssa. Siis täysin keinotekoinen, koe-eläimillä toteutettu koejärjestely! Uskallan väittää että relevanssi lasten rokotusten suhteen on lähellä nollaa, jollei alle sen, mutta voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa vasteessa on lajieroja, koira näyttää olevan vähiten herkkä (vain yhdellä mittauskerralla alhaisempi arvo), kanikaan ei ole kovin herkkä, mutta ilmeisesti Lydall on verrannut lasta marsuun, hiireen ja rottaan. Keskimäärin rokote indusoi 25-35% hypoglykemian, mutta jutussa ei mainita ryhmien vaihteluväliä saati keskihajontaa (ei tainnut olla tapana tuolloin?). Herkistys rokotteella (hevosen seerumin lisäksi) lisäsi kuolleisuutta anafylaksia kokeessa, ja tästä pääteltiin että hypoglykemia vaikuttaa anafylaktisen sokin oireistoon ja vakavuuteen. Lydallin tulkinta jutusta ansaitsee arvosanan EPIC FAIL!

Katselin vielä hieman lisää tätä insuliini & hypoglykemia –juttua, sillä sinänsä se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pubmedissä löytyy useita koe-eläimillä tehtyjä kokeita, esim. tämä, tämä ja tämä. Abstrakteista päätellen potentiaalista hypoglykemiaa on spekuloitu epäiltyjen (rokotteen tai toisaalta taudin aiheuttamien) neurologisten vaikutusten taustasyyksi. Tässä jutussa on katsottu rokotettuja lapsia; niitä jotka ovat saaneet reaktion 48 tunnin sisällä rokotuksesta, ja heillä ei havaittu muutosta insuliini- tai glukoositasoissa (mikä ei tietenkään sulje pois sitä että muutoksia myöhemmin esiintyisi). Jutusta selviää jonkinlainen yhteenveto aiheesta ja sen mukaan koe-eläimillä tehtyjä hypoglykemia löydöksiä ei ole (/oltu tuolloin) toistaiseksi vahvistettu lapsilla, joskaan rokote-reaktioista kärsiviä lapsia ei ole aiemmin tutkittu, siksi tämä tutkimus tehtiin. Vaikuttaa siis siltä että pian rokotuksen jälkeen havaitut oireet eivät johdu ainakaan hypoglykemiasta.

Yritin myös etsiä lisätietoa koskien hypoglykemian roolia kätkytkuolemissa; Lydall väittää että hypoglygemialla on suuri rooli SIDS-tapauksissa, viitteenä mm. tämä. Jutussa on katsottu tarkemmin 629 SIDS-tapauksen ruumiinavausraporttia ja summattu löydökset. Näistä 84:ssä oli katsottu glukoosipitoisuus, ja suurimmalla osalla (81 kpl) se tosiaan oli alle normaaliarvon. Lydall vain jättää huomiotta muut epänormaalit löydökset, kuten hyperkalemian, ja sen että kirjoittaja spekuloi sitä, kuvaavatko nämä määritetyt arvot kuolemaa edeltävää tilannetta vai ei (en tiedä mitä asiasta nykyisin tiedetään – tietääkö joku muu?). Tyypillisiä löydöksiä olivat keuhkojen verentungos ja turvotus sekä petekiat rintaontelossa, ja näiden lisäksi esiintyi lukuisia muita epänormaaleja löydöksiä. Kirjoittaja päättelee löydösten perusteella että silloinen johtava teoria tukehtumisesta SIDS-tapausten pääsyynä ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Yritin löytää Pubmedista lisätietoa akuutista hypoglykemiasta kätkytkuoleman syynä, mutta mitään ei tartu haaviin. Jos joku osaa kommentoida tätä, niin kuulen mielelläni mikä on nykykäsitys aiheesta. Lydallin viitteet kun ovat jälleen mielenkiintoisen vanhoja.

Mutta palataan tämän jonkinasteisen harharetken jälkeen asiaan.

Useissa tutkimuksissa on siis havaittu rokotteiden pikemminkin suojaavan kätkytkuolemalta, kuin altistavan sille. Onko löydös ns. totta vai harhaa? Vaikea sanoa varmuudella (varsinkaan tällä asiantuntemattomuudella). Artikkeleissa spekuloitiin mahdollisia syitä löydöksille. Se voi olla harhaa; jokin sekoittava tekijä vaikuttaa asiaan. Esim. tämä Lydallinkin mainitsema juttu, jossa löydettiin useita riskitekijöitä, havaitsi että lapsilla joiden äidillä oli yli 12 vuoden koulutus, oli korkeampi rokotekattavuus. Kirjoittajat mainitsevat kontrolloineensa tämän asian (kuten myös muut havaitut riskitekijät), ja silti rokotuksen suojaava vaikutus säilyi. Toinen mahdollinen syy havaittuihin tuloksiin voisi olla ns. ”healthy vaccinee” vaikutus, eli jollain tavalla vähänkään epäilyttävän vointinen (eli mahdollisesti sairas) lapsi jäisi helpommin rokottamatta, jolloin rokotetut olisivat terveempiä kuin rokottamattomat. Tätä on pyritty kontrolloimaan ottamalla huomioon ennen lapsen kuolemaa tehdyt lääkärikäynnit ja sairaudet (mm. haastattelemalla vanhempia ja hoitaneita lääkäreitä / terveydenhoitajia). Jos rokotteiden havaittu suojaava vaikutus on todellinen, voi tämä selittyä rokotteen stimuloimalla tautisuojalla, sillä hinkuyskän ja myös Hib:in on spekuloitu olevan potentiaalisia kätkytkuoleman aiheuttajia (molempien viljely vaatii tarkkuutta ja tietoista etsimistä eli ne voivat mennä rutiiniseulan läpi). Toisaalta suoja voi olla myös epäspesifisempi tai välittyä ristireaktion kautta, esim. Staphylococcus aureus –bakteerin enterotoksiinien on epäilty aiheuttavan kätkytkuolemia ja rokotus mahdollisesti stimuloi ristireagoivia vasta-aineita (tätä spekuloitiin tuon meta-analyysin diskussiossa, enkä nyt jaksa tarkistaa lähteitä eli en tiedä miten vakavasti otettava teoria on). Epäspesifisiä vaikutuksia on tutkittu mm. tässä, joskin seuranta-aika tokikin vain kuukauden (eli ”rokottamattomat” saivat rokotteensa kuukauden myöhemmin), ja  tässä hieman lisää niistä yleisen kuolleisuuden kannalta.

Mutta mitä kätkytkuoleman syistä tällä hetkellä tiedetään? Käytin jonkun tovin seilaillen aiheeseen liittyviä artikkeleita, vajoten aiheeseen yhä syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta on pakko vetää raja johonkin, ja heitän tähän nyt muutaman mielestäni parhaanoloisen linkin juttuihin jotka tiivistävät viimeisten vuosikymmenten tutkimuksen sillä saralla. Aiheen varsinainen asiantuntija voisi esittää hyvinkin erilaisen linkkilistan. Ilmeisesti kätkytkuoleman taustalla arvellaan olevan ns. ”kolmoisriski-mallin” (triple-risk model) mukaisesti kolme riskitekijää: altis yksilö (mahdollisesti geneettinen alttius), tietty kriittinen kehitysvaihe (ilmeisesti erityisesti 2-4 kk ikä) sekä ulkoinen ”stressitekijä”, ja kätkytkuolema voi tapahtua vain jos kaikki kolme tekijää sattuvat kohdille samanaikaisesti. Tässä jutussa vedetään hieman yhteen erilaisia geneettisiä tekijöitä joita on laajemmin tutkittu, ja joista osan on todettu mahdollisesti altistavan kätkytkuolemalle. Tutkittu on mm. keskushermoston toimintaan (erityisesti autonomisen hermoston) liittyviä reittejä (mainittakoot mm. serotoniini-signalointi reitit), sydämen toimintaan liittyviä ”kanavapatioita” (channelopathies), immuunijärjestelmän toimintahäiriöitä (mm. tiettyjen sytokiinien geenit) sekä metabolia / energia-aineenvaihdunnan reittejä. Tässäkin on hyvänoloinen ja laaja yhteenveto samasta aihepiiristä, josta löysin myös jotain Lydallin mainostamasta hypoglykemiasta. Tämä linkki selittyy jutun mukaan sillä että kätkytkuoleman on havaittu korreloivan kohdunsisäiseen kasvun hidastumaan ja alhaiseen syntymäpainoon, joiden taas tiedetään assosioituvan hypoglykemiaan. Niinpä verensokerin tasapainoon liittyviä geenejä on katsottu (mutta mitään varsinaista selvää tulosta ei ole sillä tutkimuksia on vielä liian vähän). Mitään mainintaa siitä, että akuutin hypoglykemian olisi havaittu olevan merkittävä syy kätkytkuolemissa (kuten Lydall väittää) en löydä. Tässä jutussa on keskitytty verenkiertoelimistöön ja sen kypsymiseen ja mahdollisiin häiriötekijöihin sillä saralla. Kätkytkuolleilla lapsilla on havaittu muutoksia autonomisen hermoston sekä verenkiertoelimistön kontrolloinnissa (kokeissa joissa monitoroitiin joukkoa vauvoja, ja myöhemmin verrattiin niiden vauvojen tuloksia, jotka kuolivat, muiden vauvojen tuloksiin –selitinkö riittävän epäselvästi, heh). Tässä jutussa taas katsotaan laajemmin mahdollista infektioyhteyttä, ja siitä löytyy mielenkiintoinen tieto: suurella osalla (jopa 50%:lla) SIDS-vauvoista on taustatiedoissaan  jokin lievä virustyyppinen sairaus, jonka ei kuitenkaan ole ajateltu olevan kuoleman varsinainen syy. SIDS-esiintyvyydessä on vuodenaikaisvaihtelua, enimmillään tapauksia on talvikuukausina, hengitystieinfektioiden huippuesiintyvyysaikana. Lisäksi kätkytkuolleilta lapsilta eristetään hengitysteistä mikrobeja useammin kuin muista (ei-mikrobielleista) syistä kuolleilta tai terveiltä lapsilta. Infektio on siis mahdollisesti yksi kätkytkuolemia laukaiseva / lisäävä syy.

Mutta Lydall olisi siis kiinnostunut siitä, mikä osuus kätkytkuolemista johtuu rokotteista, ja hänen mukaansa ainoa tapa selvittää rokotuksen ja SIDSin yhteys on tehdä tutkimus jossa verrattaisiin rokotettujen ja rokottamattomien vauvojen SIDS-esiintyvyyttä. Lydall mainitsee että tutkimuksessa vauvoja tulisi olla paljon. Muistellaan, että aiemmin Lydall mainitsi ”parituhatta rokottamatonta ja parituhatta rokotettua” hyväksi keinoksi selvittää tautien esiintyvyyseroja. Esimerkkitapauksen autismi-tutkimuksessa olisi pitänyt olla 360 000 kummassakin ryhmässä (joskin beta-virheraja oli säädetty poikkeuksellisen ylös). Autismin esiintyvyys oli tuossa arvioita 1/150. SIDS:in esiintyvyys näyttää teollisuusmaissa olevan noin 0,1-0,8/1000 (viittet alla). Siitä voi sitten laskea että montako lasta per ryhmä tarvitaan ja arvuutella mitkä seuraukset on toisen puolikkaan rokottamattomuudella kuolleisuuteen (ai niin mutta hinkkarikaan ei tapa kun vanhemmat vaan ovat päättäväisiä!).

Luvun lopussa Lydall vielä esittelee Uuden Seelannin, Englannin ja Ruotsin rokote-ohjelmaeroja (vuonna 1988) ja selittää näillä eroilla sen että Uudessa Seelannissa kätkytkuolemien esiintyvyys oli maailman korkein (10 kertaa korkeampi kuin Ruotsissa, 4 kertaa korkeampi kuin Englannissa, mitään viitteitä ei ole). Tästä erittäin mielenkiintoisesta yleiskatsauksesta lötyy hieman uudempia esiintyvyyslukuja. Teollisuusmaista Japanissa esiintyvyys on alhaisin (0,09/1000), Uudessa Seelannissa korkein (0,8/1000), jenkkilässä siltä väliltä (0,57/1000). Etninen tausta vaikuttaa riskiin: mustilla, intiaaneilla, maoreilla sekä aboriginaaleilla on jopa 10 kertaa korkeammat esiintyvyydet kuin muulla väestöllä (niistä etnisistä ryhmistä, joita ylipäänsä on tutkittu, kaikkia ei varmasti ole). Tässä vielä tarkempaa esiintyvyysdataa eri maista: alhaisen esiintyvyyden maa (vuonna 2005) on myös Hollanti (0,1/1000), Ruotsissa esiintyvyys 0,23/1000 (Suomea ei listalla ole). Jutussa pohditaan syitä eroille, ja mm. maiden erilaiset tilastointi-, diagnoosin teko- ja ruumiinavauskäytännöt voivat selittää ainakin osan eroista. Myös väestöpohjat (etniset ryhmät) vaihtelevat. Wikipediasta löytyy yhteenveto rokote-ohjelmista, joskin huomasin että Suomen kohdalla on virhe; rotavirus on nykyisin ohjelmassa ja onko pneumokokkikin jo sinne lisätty, eli pientä perässä laahaavuutta. Tuossa on linkki WHO:n sivuille, sivun alareunassa ”Immunization summary: The 2010 edition (data through 2008)” linkki avaa erittäin mielenkiintoisen PDF-tiedoston josta voi vertailla eri maiden rokoteohjelmia, kattavuus-arvioita ja muuta dataa. Jos vertaa Hollannin ja Uuden Seelannin ohjelmien eroja, voi huomata että ”perusrokotteet” (DTaP IPV Hib) aloitetaan Uudessa Seelannissa 2 viikkoa aikaisemmin (6 viikon iässä, Hollannissa 2 kk iässä) mutta toisaalta annetaan väljemmällä aikataululla ja antokertoja vuoden ikään mennessä on yksi vähemmän kuin Hollannissa. Lisäksi perussettiin kuuluu Uudessa Seelannissa myös HepB, ja toisaalta Hollannissa pneumokokkirokote. Johtuuko noin 8-kertainen ero kätkytkuoleman esiintyvyydestä näistä eroista? Mitä muita jäätelökorrelaatioita tuosta tiedostosta halutessaan saisikaan aikaan?

Yritin etsiä esiintyvyysdataa Suomesta, Pubmedista en onnistunut kalastuksessani. Tämä juttu esittelee dataa vuosilta 1969-1980, jolloin insidenssi oli korkeimmillaan 0,51/1000. Vastaan tulee myös mainita että kätkytkuolemia tapahtuu Suomessa alle 20 vuodessa ja tässä esiintyvyydeksi mainitaan 0,25 promillea.

Mutta eiköhän tämä ole taas tässä. Alun perin oli tarkoitus tehdä lyhyestä luvusta lyhyt analyysi mutta pitkäksi meni jälleen. Toisaalta, olen aika varma että kätkytkuoleman vilauttelu rokotuksia pohtiville tuoreille vanhemmille on yksi pelottavimmista väitteistä mitä voi esittää, eli ehkä hieman pidempi pohdinta tästä aiheesta on ihan perusteltua.

Jatketaan taas huhtikuussa. Jaa sitä saa alkaa kesäkukkiakin jo esikasvattelemaan, ohhoh.