Luku 22

Seuraavan luvun analysointi on ollut "viittä vaille valmiina" jo ainakin kolme viikkoa, vaan aina on tullut jotain "vähän lisää" ja juttu alkoi paisumaan kuin pullataikina. Mutta nyt vihdoin taas asiaan!

Luku 22 käsittelee yhtä ehkä pelottavimmista tapahtumista mitä vauvaperhettä voi kohdata: terveen vauvan äkillistä selittämätöntä kuolemaa eli kätkytkuolemaa, ja on otsikoitu ”Vaccine myth number thirteen: scientific research has proven that vaccination does not increase the risk of SIDS” eli tieteellinen tutkimus on osoittanut, ettei rokottaminen lisää kätkytkuoleman riskiä.

Johdannossa Lydall myöntää että kätkytkuolemia on esiintynyt paljon ennen rokotteiden käyttöönottoa eli jokainen ei sentään johdu rokotuksista. Hän mainitsee muutaman ympäristötekijän, kuten tupakoinnin, jonka on havaittu lisäävän kätkytkuoleman riskiä, mutta toteaa lääkäreiden välttävän tutkimasta lääketieteellisten toimenpiteiden, kuten reseptilääkkeiden, päästä vetämisen synnytyksen yhteydessä (joka aiheuttaa kaulan alueen subluksaatiota) sekä rokotteiden yhteyttä kätkytkuolemaan. Rokottamattomien ja rokotettujen vauvojen kätkytkuoleman esiintyvyyksiä ei ole verrattu. Kaiken kukkuraksi alun perin juuri lääkärit ohjasivat vanhempia nukuttamaan vauvansa mahallaan, mikä myöhemmin todettiin vaaralliseksi (ja josta kiropraktikot varoittivat heti alkuunsa). Lydallin mukaan rokotteiden aiheuttamia vaurioita peitellään kirjaamalla rokotereaktioon kuolleen vauvan kuolinsyyksi SIDS (viite NVIC News vuodelta 1994). Lisäksi ”vaccine establishment” on tuottanut lukuisia valetutkimuksia uskotellakseen vanhemmille että rokotteet eivät lisää kätkytkuolemariskiä. Esimerkkinä tällaisesta Lydall nostaa tämän jutun. En pääse lukemaan koko juttua, ja kirjastoretki edellyttäisi pitkähköä bussireissua. Ensimmäistä kertaa harkitsen tosissaan visan vinguttamista, mutta kipuraja ylittyy, varsinkaan kun en taida tarvita juttua missään muussa kuin tässä pikkuprojektissa. Vertaan siis Lydallin tulkintaa jutusta vain abstraktiin, eli hieman varauksellisesti.

Lydallin mukaan tutkimuksessa oli mukana vain rokotettuja lapsia (eli rokottamattomat oli rajattu pois, samoin hieman poikkeavilla ohjelmilla rokotetut, esim. hyvin aikaisin tai normaalia tiheämmin rokotettuja ei ollut mukana). Tutkimuspopulaatiossa oli tapahtunut 109 kätkytkuolematapausta, ja näiden kuolemien ajankohtaa oli verrattu viimeiseen rokotukseen (kauanko aikaa oli välissä), tarkoituksena oli selvittää lisääkö hiljattain annettu rokote kätkytkuoleman riskiä. Nähdäkseni kaikki tämä sopii yhteen abstraktin kanssa (joskaan ekskluusiokriteereitä ei abstraktissa kerrota). Mutta sitten Lydall väittää että ”hiljattain” (recent) oli määritelty seitsemäksi vuorokaudeksi rokotuksen jälkeen, ja tutkimuksen siis olettaneen että jos rokote lisää riskiä, se tekee sen 7 vuorokauden kuluessa rokotuksesta. Sen jälkeen Lydall luettelee abstraktissakin mainitut aikarajat (0-3 vrk, 4-7 vrk, 8-14 vrk, 15-30 vrk ja 31- vrk) mutta ei selvästikään ymmärrä miksi tämä aikajaksotus on tehty, vaan väittää niiden olevan täysin satunnaisesti ja ”epätieteellisesti” valittuja. Abstraktista voi päätellä, että mitään seitsemän vuorokauden aikarajaa tuskin on oletettu, koska jokaiselle mainitulle aikajaksolle on laskettu riskisude (tai suhteellinen riski, RR, lisätietoa mm. täällä) verrattuna aikajaksoon 31 vuorokautta tai enemmän, eli toisin kuin Lydall väittää, on aikarajaksi valittu 30 vuorokautta. On biologisesti perusteltua olettaa että mahdolliset sivuvaikutukset esiintyvät todennäköisemmin lähellä rokotusta kuin kaukana siitä, vaikka onkin ihan selvää että niitä voi ilmetä myös pitkän ajan kuluttua (esim. autoimmuunisairaudet). Joka tapauksessa tässä tutkimuksessa on nyt katsottu onko kätkytkuoleman riski mainittuina aikajaksoina eri (suurempi tai pienempi) kuin yli kuukauden kuluttua rokotuksesta.  Riskisuhteista voi päätellä että ei ole, itse asiassa ensimmäisen viikon aikana rokotuksen jälkeen tilanne on päinvastoin; kätkytkuoleman riski näyttää olevan pienempi kuin kuukausi rokotuksen jälkeen. Lydall mainitsee tästä havainnosta ”The study found that the number of deaths in the first seven days after vaccination was not higher than the mathematically expected number of deaths” eli tutkimuksen mukaan kuolemantapausten määrä ensimmäisen seitsemän päivän aikana ei ollut korkeampi kuin matemaattisesti odotettu määrä, mutta en pysty ymmärtämään mitä tämä "matemaattisesti odotettu määrä" tarkoittaa, varsinkaan kun Lydall sen jälkeen väittää että ”in the 8-30 day period after vaccination, the number of deaths was found to be higher than what they considered to be mathematically expected” eli 8-30 päivää rokotuksesta kuolemantapauksia esiintyi enemmän kuin matemaattisesti oli odotettavissa. Näiden ajanjaksojen riskisuhteet olivat yksi (ts. luottamusväli sisältää ykkösen) – siis SIDS-riski oli samansuuruinen kuin yli kuukausi rokotuksesta (eli verrokkiajankohtana), jolloin tapausmäärä ei nähdäkseni voi olla suurempi kuin ”matemaattisesti olisi odotettavissa”. Voi tietenkin olla että itse artikkelissa on jotain lisädataa joka nämä lauseet selittäisi, ja jos joku kyseisen jutun saa luettua, voi kommentoida. Lydall kritisoi että tämä ”matemaattisesti odotettu määrä” on arvioitu rokotetusta populaatiosta ja siksi virheellinen. Tavallaan totta – tässä jutussahan EI katsottu rokotettuja versus rokottamattomia, ainoastaan sitä miten kätkytkuolemantapauksen riski vaihtelee pian rokotteen (ja vain DTP-rokotteen) jälkeen. Joka tapauksessa Lydall yhdistää tämän omituisen tulkintansa (SIDS-tapauksia enemmän kuin odotettavissa ensimmäisen viikon jälkeen) mm. jo aiemmin käsittelemääni ”polio-rokotedataan” (polion puhkeaminen rokottamisen jälkeen) ja väittää että näistä voidaan päätellä rokotesivuvaikutuksien ilmaantuvuuden olevan huipussaan vasta ensimmäisen viikon jälkeen. Mahtavaa päättelyä! Perusteet vain mätivät. 

Toinen tutkimus, jonka Lydall nostaa esiin, on tämä, jonka ilokseni löydän kokonaan netistä. Kyseessä on tapaus-verrokkitutkimus, ja Lydall kritisoi tätä tapaa tutkia aihetta koska verrattaessa SIDS-lapsia eläviin verrokkeihin, verrataan ”ympäristötekijöille herkkiä” lapsia lapsiin jotka ovat ”vahvoja”. Ilmeisesti Lydall ei ole täysin käsittänyt tapaus-verrokki tutkimuksen asetelmaa. Vaikka olisikin joku ”herkkien lasten joukko” joka rokotuksen seurauksena kuolisi, näkyisi se suurempana rokotettujen SIDS-lasten määränä, ainakin jos joukko on merkittävän kokoinen (koskaanhan ei voida millään asetelmalla todistaa ettei maailmassa ole tapahtunut yhtäkään rokotuksesta (tai jäätelönsyönnistä) johtunutta SIDS-tapausta), ja sekä ”herkkien” että ”vahvojen” lasten todennäköisyys saada rokotukset on sama.  Lydall väittää, että tapaus-verrokkitutkimuksessa yhden rokotteen jälkeen kuollut lapsi (=herkkä lapsi) vertaantuu kolmen rokotteen jälkeen elävään lapseen (=vahva lapsi). No ei vertaannu, ainakaan tässä tutkimuksessa, koska yksikin rokotus on rokotus, eikä rokotusten määrää katsottu, eli yhdenkin rokotuksen saanut lapsi on rokotettu lapsi. Lydall summaa tulokset: "39,8% of the remaining babies (viitaa tutkimuksen SIDS-ryhmään jonka koko oli 716 lasta) had been injected with DTP, while 53,2% of the babies who were used as controls had been injected with DTP” eli kätkytkuolleista lapsista vajaa 40% oli saanut DTP-rokotteen, kun kontrolleista sen oli saanut reilu 50%. Mainittakoot että kontrolliryhmiä oli oikeasti kaksi, toinen vain ikäkontrolloitu (757 lasta), toinen iän lisäksi syntymäpaino & etninen tausta (”black / non-black”) kontolloitu (myös 757 lasta), molempien rokotus-% oli suunnilleen sama.  Lydall toteaa että nämä %-luvut eivät merkitse etteikö DTP olisi merkittävä tekijä kätkytkuolemissa, kuten kirjoittavat niistä päättelevät. Niin, Lydall ei sano sitä suoraan mutta kätkytkuolleet vauvat olivat siis harvemmin rokotettuja kuin kontrollit, riskisuhde oli 0,54 / 0,58 (molempiin kontrolliryhmiin verrattuna) ja molemmat arvot tilastollisesti merkitseviä (luottamusvälejä ei anneta). Lydall ei myöskään mainitse että oraalisen poliorokotuksenkin status oli katsottu; eri ryhmien %-luvut käytännössä ihan samat kuin DTP:n kohdalla. Lisäksi Lydall jättää mainitsematta että tutkimuksessa oli katsottu myös muita tekijöitä, mm. syntymäpainoa, ennenaikaisuutta, keisarinleikkausta, apgar-pisteitä, sukupuolta, etnistä taustaa, sekä lukuisia ”maternaalisia tekijöitä” kuten synnytysten määrää, ikää, ikää ensisynnytyksen aikaan, koulutustasoa, tupakointia, alkoholin käyttöä ja osallistumista äitiyshuoltoon. Aika moni tekijä nousee kätkytkuoleman riskiä nostavaksi tekijäksi tässä tutkimuksessa, ja kun tarkistan vielä mitä Lydall itse mainitsee tunnetuiksi riskeiksi, on siellä mm. tupakointi raskauden aikana, rintaruokinnan puute, vauvan kietominen vaatteisiin liian lämpimästi ja vatsallaan nukuttaminen. Olen lähes varma että jokainen näistä tekijöistä on noussut esiin nimenomaan tapaus-verrokkitutkimuksissa (sillä on mahdotonta muodostaa mm. kohortteja ”te ette sitten rintaruoki” ja ”te taas rintaruokitte”). Jännittävää; näihin Lydall kyllä uskoo (huolimatta siitä että ”herkkiä lapsia verrataan vahvoihin lapsiin”) mutta kun tulokset ovat vääriä, usko loppuu.  How typical.

Lydall viittaa myös tähän ja tähän, todeten molempien olevan kelvottomia ja epätieteellisiä. Kumpaakaan en saa käsiini. Lisäksi kourallinen muita tutkimuksia on kuulemma tarkastellut asiaa, mutta yhdenkään näistä lähestymistapa ei kuulemma ole ”tieteellinen”.  Suomennos: yhdenkään tulos ei miellytä Lydallia.

Mutta katsotaan hieman näitä muita tutkimuksia.

Kätkytkuoleman ja rokotteiden potentiaalista yhteyttä on mietitty jo ilmeisen pitkään, mikä ei ole ihme, ottaen huomioon rokotusten aloitusiän ja kätkytkuolemien tyypillisen esiintymisiän. Tässä jutussa on havaittu potentiaalinen aikayhteys; kätkytkuolemia näytti esiintyvän oletettua enemmän rokotuksen jälkeen, mutta toisaalta niitä esiintyi oletettua enemmän myös pelkän lääkärikäynnin jälkeen, ilman rokotustakin, mikä pistää hieman ihmettelemään. Lydallin esiin nostamassa tapaus-verrokkitutkimuksessa mainitaan kyseinen tutkimus, ja todetaan tässä jutussa kritisoitavan metodologiaa, ja mainitaan että tämä Englantilainen tutkimus ei yhteyttä löytänyt. En pääse tarkistamaan näistä kumpaakaan. Myös tässä havaittiin suurentunut SIDS-riski nollasta kolmeen päivään rokotuksen jälkeen (verrattuna aikajaksoon alkaen 30 päivää rokotuksesta), ja toisaalta havaittiin rokottamattomien lasten SIDS-riski suuremmaksi kuin rokotettujen lasten. Tulokset kylläkin perustuvat vain 29 SIDS-tapaukseen joista 4 sattui 3 päivän sisällä rokotuksesta, eli voi miettiä miten luotettavia laskelmia näin pienellä otoksella voi tehdä. Uudessa Seelannissa havaittiin rokotetuilla lapsilla pienempi kätkytkuolemariski, ja rokotusta seuraavien 4 päivän aikana pienentynyt riski. Ranskalainen kohtuullisen pieni tutkimus ei havainnut DTP-rokotteen suurentavan kätkytkuolemariskiä ainakaan yli 3 kk ikäisillä; alle sen ikäisiä pitäisi tutkia tarkemmin (mahdollinen lisääntynyt riski mutta määrä liian pieni arviointiin). Tässä ranskalaiset ovat tutkineet alle 3 kk ikäisiä (30-90 vrk vanhoja): DTPP+Hib rokotteella ei havaittu vaikutusta vauvojen SIDS-riskiin (suuntaan tai toiseen), mutta seuraavien tekijöiden havaittiin nostavan riskiä: alhainen syntymäpaino, monisikiöinen raskaus, ei rintaruokintaa, mahallaan nukuttaminen, pehmeä patja, äskettäinen sairaus ja vanhemman tupakointi.

Rokotteen vaikutusta hengitykseen on myös tutkittu joskin seuranta-aika oli ilmeisesti vain rokotusta edeltävä ja sitä seuraava yö (tämä oli yksi syy miksi Lydall piti tutkimusta kelvottomana); muutosta ei havaittu, sama juttu vauvan öisen ”havahtumis-ajan” (arousal time) kanssa. Tässä jutussa on monen muun asian lisäksi katsottu Englannissa vuonna 1990 tapahtuneen rokoteohjelmamuutoksen seurauksia; ensimmäinen DTP rokote muutettiin annettavaksi jo 2 kk iässä, aiemman 3 kk iän sijaan. Tulosten arviointia vaikeuttaa vuotta myöhemmin alkanut ”back to sleep” –kampanja, jossa ohjeistettiin nukuttamaan vauvoja selällään, sillä mahallaan nukuttamisen oli todettu olevan selvä riskitekijä. SIDS-tapausmäärät laskivat huimasti 90-luvun alussa, ja tämän mukaan laskua tapahtui jo ennen nukuttamis-ohje kampanjaa, joskaan en itse pääse tarkistamaan juttua vaan joudun luottamaan referointiin. Tämä englantilainen tutkimus havaitsi rokotuksilla suojaavan vaikutuksen, joka tosin hävisi kontrolloitaessa lapsen nukkumaympäristön tekijöiden suhteen.  Unkarissa todettiin rokoteohjelman muutoksen seurauksena (Hib-lisättiin ohjelmaan) laskua yli 2 kk ikäisten SIDS-tapauksissa, joskin jutun luettuani on pakko todeta että tapausmäärä oli kohtuullisen pieni, mikä voi vaikuttaa tulosten luotettavuuteen. Saksassa havaittiin SIDS-tapausten olevan harvemmin rokotettuja kuin kontrollitapausten (joskin OR-arvojen luottamusvälit usein sisälsivät ykkösen – eli kaikissa ikäryhmissä ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Australiassakaan ei löydetty assosiaatiota rokotteiden ja SIDS:in välillä, joskin tämän joutuu päättelemään pelkästään otsikosta. Jenkkilän VAERS-systeemiin raportoitujen kuolemien määriä on myös katsottu ja SIDS-määrien laskiessa (”back to sleep” kampanjan myötä) myös sinne raportoitujen (mahdollisesti rokotteiden aiheuttamien) kuolemien määrä laski samaa vauhtia, mikä viittaa ”sattumayhteyteen”. Tällaisen sattuman todennäköisyyttä (kuinka todennäköisesti kätkytkuolemaa edelsi äskettäinen rokotus) on yritetty arvioida ainakin mm. Englannissa (arviolta 9 SIDS-vauvaa vuodessa on rokotettu hiljattain, tämä ennen selällään nukutus kampanjoita eli SIDS-esiintyvyys oli paljon korkeampi kuin nykyisin), ja Australiassa (arviolta 2-4 SIDS lasta vuodessa on rokotettu 2 vuorokauden sisällä kuolemasta). Nämä laskelmat perustuvat tokikin (pääosin) rokotettuun populaatioon.

Tässä vielä aiheesta tehty meta-analyysi, jossa on mukana yhteensä 9 tapaus-verrokki tutkimusta. Erittäin mielenkiintoinen on taulukko 1 josta näkee kunkin tutkimuksen populaatiot yhdellä silmäyksellä: montako SIDS-tapausta ja montako niistä rokotettu, montako kontrollia ja montako niistä rokotettu. SIDS-tapausten rokotekattavuus näyttää olevan yleensä alhaisempi kuin kontrollien ja ”yhteis” OR eli ns. vetosuhde oli noin 0,5 tienoilla, luottamusväli jäi alle ykkösen eli rokotus vaikuttaa olevan suojaava tekijä SIDS:in suhteen. Vetosuhteesta löysin muuten ihan mahdottoman hyvin selvityksen täältä, saatoin ehkä ensimmäistä kertaa jopa ymmärtää mistä on kyse, joskin ero riskisuhteeseen pitäisi vielä miettiä oikein ajan kanssa (ja siinä saattaa auttaa tämä). Ihmettelin hieman sitä että ainakin osassa alkuperäisjutuista on laskettu nimenomaan RR, mutta tässä jutussa OR, enkä osaa selittää miksi näin on tehty (jos joku tilastotieteitä ymmärtävä osaa niin iso kiitos), mutta joka tapauksessa alkuperäisjutuista oli nimenomaan etsitty tuo rokotetut tapauksista ja rokotetut kontrolleista –”primaaridata” jonka avulla OR laskettu jokaiselle tutkimukselle, vaikka alun perin itse tutkimuksessa olisi laskettu RR. Ilmeisesti harvinaisilla tapahtumilla (kuten kätkytkuolema on) RR ja OR ovat suuruudeltaan aika samoja, ainakin näytti olevan niissä jutuissa joissa vertasin lukuja.

Lydall osaa myös selittää sen miksi rokotteet, ainakin DTP-rokote, aiheuttavat kätkytkuolemaa. DTP-rokote stimuloi insuliinin eritystä, mikä aiheuttaa alhaista verensokeria (mikä puolestaan aiheuttaa kätkytkuolemia) viitteenä tämä ja tämä. Verensokerin lasku alkaa noin 8 päivää rokotuksesta, huippu saavutetaan 12 päivän kuluttua rokotuksesta ja lasku palautuu 24 päivän kuluttua rokotuksesta, viitteenä tämä. Viitteitä etsiessäni kiristelen hampaitani, sillä ensin näyttää hieman toivottomalta niiden saaminen käsiinsä, mutta lopulta laitan vienon tiedustelun kirjastoomme, ja viikon kuluttua tiedustelusta kädessäni on kaikki kolme, vieläpä ihan ilmaiseksi (mahtavaa palvelua! Tätä olisi kannattanut kokeilla jo aiemmin).

Ensimmäinen jutuista on yhteenveto vuosien 1970-1977 aikana raportoiduista rokotesivuvaikutuksista 149 rokotetulla henkilöllä (artikkelissa mainitaan ”reported to the manufacturer” eli rokotevalmistajille ilmoitettuja,  mutta maata / aluetta ei mainita, kirjoittajat ovat Saksasta ja Itävallasta). Nämä jaettiin kolmeen ryhmään (vakavat, fataalit ja muut) ja tarkasteltiin näiden ryhmien ominaisuuksia (mm. ikä, sukupuoli, aiemmat rokotukset jne.) ja tarkempia oireita. Jutun diskussiosta löydän vihdoin mielenkiintoni kohteen: B. pertussis –bakteerin on havaittu koe-eläimiin ruiskutettuna aiheuttavan insuliinin eritystä, ja että sama on havaittu myös rokotetuilla ihmisillä, niinpä näitä sivuvaikutuksia on mielenkiintoista verrata hypoglykemia-syndromaan. Viitteenä insuliini-havainnosta ihmisillä on annettu ”Hannik & Cohen 1978 Changes in plasma insulin concentration and temperature of infants after Pertussis vaccination. 4^th Internat.Symposium on Pertussis Bethesda, Md. USA. IABS Special publication, 1979”. Blääh, lisää saavuttamattomia viitteitä. Google tuo kuitenkin mielenkiintoisia löytöjä. Kuten tämän josta selviää mm. että pertussis toksiini on kulkenut mm. nimellä IAP eli ”Islets-Activating Protein” mikä tulee siitä että sen on havaittu stimuloivan hyperinsulinemian koe-eläimillä. Siis hinkuyskä-pöpön tuottama toksiini aiheuttaa insuliinin eritystä koe-eläimillä (eli jälleen Lydallilla jää mainitsematta luontaisen infektion potentiaaliset haittavaikutukset). Hieman myöhemmin introssa selviää vielä jotain mielenkiintoisempaa: “A slight, statistically significant, elevation in plasma insulin, without hypoglycaemia, was detected by Hannik and Cohen (1979) in healthy children given pertussis vaccine” eli terveillä pertussis-rokotetuilla lapsilla havaittiin Hannikin ja Cohenin toimesta pieni mutta tilastollisesti merkitsevä nousu plasman insuliinitasossa, ilman hypoglykemiaa (alleviivaus minun). Mainittakoot että itse kyseisen (pienen) tutkimuksen löydös oli hinkuyskän osalta sama; hyperinsulinemia, mutta ei hypoglykemiaa. Tässä jutussa mainitaan kylläkin että aiemmin olisi hinkuyskäpotilailla havaittu hypoglykemiaa, mutta en jaksanut lukea koko juttua kovin tarkasti. Tämän jutun diskussiossa mainitaan myös Hannik & Cohen tutkimus ja tulkinta on sama: rokotetuilla lapsilla havaittiin hyperinsulinemia ilman hypoglykemiaa. Mielenkiintoinen pohdinta summaa myös muita tutkimustuloksia, ja spekuloi voisiko joku muu samanaikainen akuutti stressi pahentaa hyperinsulinemiaa ja johtaa siten hypoglykemiaan.

Toinen jutuista on jo aiemmin mainitun Gordon Stewartin (se HIV-denialisti) kirjoittama, kyseinen herrahan oli (/on?) ilmeisesti varsin ahkera hinkuyskärokotteen kyseenalaistaja. Jutussa käydään läpi hinkuyskän kuolleisuusdataa ja todetaan että koska kuolleisuus on laskenut jo niin alhaiseksi, ei rokotteen (laajamittaiselle ja rutiininomaiselle) käytölle ole perusteita, varsinkin kun vakavia sivuvaikutuksia esiintyy varmasti oletettua enemmän. Tästä jutusta löydän lauseen jossa todetaan rokotteen aiheuttavan mm. hypoglykemiaa insuliinin lisääntyneen erityksen kautta, mutta Lancetin viittauskäytäntö on tuohon aikaan ollut silmittömän huono, enkä saa millään käsitystä siitä, mikä kyseinen viite on (miten kukaan voi löytää esimerkiksi seuraavan viitteen:  Br.med.Bull. 1963, 19. ???). Tämä jää siis hieman ilmaan roikkumaan.

Lydallin kolmas viite hieman hymyilyttää. Jutussa on tutkittu tapahtuuko marsuilla, kaneilla ja koirilla samanlainen muutos verensokerissa (hypoglykemia) hinkuyskärokotteen jälkeen kuin mitä hiirillä ja rotilla on havaittu ja pahentaako hypoglykemia anafylaktisen sokin oireita ja kuolleisuutta rokotteen suonen sisäisen altistuksen (=anafylaksian indusointi) jälkeen. Rokote on herkistysvaiheessa annosteltu eläinten vatsaonteloon, joko yksin tai hevosen seerumin kanssa. Siis täysin keinotekoinen, koe-eläimillä toteutettu koejärjestely! Uskallan väittää että relevanssi lasten rokotusten suhteen on lähellä nollaa, jollei alle sen, mutta voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa vasteessa on lajieroja, koira näyttää olevan vähiten herkkä (vain yhdellä mittauskerralla alhaisempi arvo), kanikaan ei ole kovin herkkä, mutta ilmeisesti Lydall on verrannut lasta marsuun, hiireen ja rottaan. Keskimäärin rokote indusoi 25-35% hypoglykemian, mutta jutussa ei mainita ryhmien vaihteluväliä saati keskihajontaa (ei tainnut olla tapana tuolloin?). Herkistys rokotteella (hevosen seerumin lisäksi) lisäsi kuolleisuutta anafylaksia kokeessa, ja tästä pääteltiin että hypoglykemia vaikuttaa anafylaktisen sokin oireistoon ja vakavuuteen. Lydallin tulkinta jutusta ansaitsee arvosanan EPIC FAIL!

Katselin vielä hieman lisää tätä insuliini & hypoglykemia –juttua, sillä sinänsä se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pubmedissä löytyy useita koe-eläimillä tehtyjä kokeita, esim. tämä, tämä ja tämä. Abstrakteista päätellen potentiaalista hypoglykemiaa on spekuloitu epäiltyjen (rokotteen tai toisaalta taudin aiheuttamien) neurologisten vaikutusten taustasyyksi. Tässä jutussa on katsottu rokotettuja lapsia; niitä jotka ovat saaneet reaktion 48 tunnin sisällä rokotuksesta, ja heillä ei havaittu muutosta insuliini- tai glukoositasoissa (mikä ei tietenkään sulje pois sitä että muutoksia myöhemmin esiintyisi). Jutusta selviää jonkinlainen yhteenveto aiheesta ja sen mukaan koe-eläimillä tehtyjä hypoglykemia löydöksiä ei ole (/oltu tuolloin) toistaiseksi vahvistettu lapsilla, joskaan rokote-reaktioista kärsiviä lapsia ei ole aiemmin tutkittu, siksi tämä tutkimus tehtiin. Vaikuttaa siis siltä että pian rokotuksen jälkeen havaitut oireet eivät johdu ainakaan hypoglykemiasta.

Yritin myös etsiä lisätietoa koskien hypoglykemian roolia kätkytkuolemissa; Lydall väittää että hypoglygemialla on suuri rooli SIDS-tapauksissa, viitteenä mm. tämä. Jutussa on katsottu tarkemmin 629 SIDS-tapauksen ruumiinavausraporttia ja summattu löydökset. Näistä 84:ssä oli katsottu glukoosipitoisuus, ja suurimmalla osalla (81 kpl) se tosiaan oli alle normaaliarvon. Lydall vain jättää huomiotta muut epänormaalit löydökset, kuten hyperkalemian, ja sen että kirjoittaja spekuloi sitä, kuvaavatko nämä määritetyt arvot kuolemaa edeltävää tilannetta vai ei (en tiedä mitä asiasta nykyisin tiedetään – tietääkö joku muu?). Tyypillisiä löydöksiä olivat keuhkojen verentungos ja turvotus sekä petekiat rintaontelossa, ja näiden lisäksi esiintyi lukuisia muita epänormaaleja löydöksiä. Kirjoittaja päättelee löydösten perusteella että silloinen johtava teoria tukehtumisesta SIDS-tapausten pääsyynä ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Yritin löytää Pubmedista lisätietoa akuutista hypoglykemiasta kätkytkuoleman syynä, mutta mitään ei tartu haaviin. Jos joku osaa kommentoida tätä, niin kuulen mielelläni mikä on nykykäsitys aiheesta. Lydallin viitteet kun ovat jälleen mielenkiintoisen vanhoja.

Mutta palataan tämän jonkinasteisen harharetken jälkeen asiaan.

Useissa tutkimuksissa on siis havaittu rokotteiden pikemminkin suojaavan kätkytkuolemalta, kuin altistavan sille. Onko löydös ns. totta vai harhaa? Vaikea sanoa varmuudella (varsinkaan tällä asiantuntemattomuudella). Artikkeleissa spekuloitiin mahdollisia syitä löydöksille. Se voi olla harhaa; jokin sekoittava tekijä vaikuttaa asiaan. Esim. tämä Lydallinkin mainitsema juttu, jossa löydettiin useita riskitekijöitä, havaitsi että lapsilla joiden äidillä oli yli 12 vuoden koulutus, oli korkeampi rokotekattavuus. Kirjoittajat mainitsevat kontrolloineensa tämän asian (kuten myös muut havaitut riskitekijät), ja silti rokotuksen suojaava vaikutus säilyi. Toinen mahdollinen syy havaittuihin tuloksiin voisi olla ns. ”healthy vaccinee” vaikutus, eli jollain tavalla vähänkään epäilyttävän vointinen (eli mahdollisesti sairas) lapsi jäisi helpommin rokottamatta, jolloin rokotetut olisivat terveempiä kuin rokottamattomat. Tätä on pyritty kontrolloimaan ottamalla huomioon ennen lapsen kuolemaa tehdyt lääkärikäynnit ja sairaudet (mm. haastattelemalla vanhempia ja hoitaneita lääkäreitä / terveydenhoitajia). Jos rokotteiden havaittu suojaava vaikutus on todellinen, voi tämä selittyä rokotteen stimuloimalla tautisuojalla, sillä hinkuyskän ja myös Hib:in on spekuloitu olevan potentiaalisia kätkytkuoleman aiheuttajia (molempien viljely vaatii tarkkuutta ja tietoista etsimistä eli ne voivat mennä rutiiniseulan läpi). Toisaalta suoja voi olla myös epäspesifisempi tai välittyä ristireaktion kautta, esim. Staphylococcus aureus –bakteerin enterotoksiinien on epäilty aiheuttavan kätkytkuolemia ja rokotus mahdollisesti stimuloi ristireagoivia vasta-aineita (tätä spekuloitiin tuon meta-analyysin diskussiossa, enkä nyt jaksa tarkistaa lähteitä eli en tiedä miten vakavasti otettava teoria on). Epäspesifisiä vaikutuksia on tutkittu mm. tässä, joskin seuranta-aika tokikin vain kuukauden (eli ”rokottamattomat” saivat rokotteensa kuukauden myöhemmin), ja  tässä hieman lisää niistä yleisen kuolleisuuden kannalta.

Mutta mitä kätkytkuoleman syistä tällä hetkellä tiedetään? Käytin jonkun tovin seilaillen aiheeseen liittyviä artikkeleita, vajoten aiheeseen yhä syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta on pakko vetää raja johonkin, ja heitän tähän nyt muutaman mielestäni parhaanoloisen linkin juttuihin jotka tiivistävät viimeisten vuosikymmenten tutkimuksen sillä saralla. Aiheen varsinainen asiantuntija voisi esittää hyvinkin erilaisen linkkilistan. Ilmeisesti kätkytkuoleman taustalla arvellaan olevan ns. ”kolmoisriski-mallin” (triple-risk model) mukaisesti kolme riskitekijää: altis yksilö (mahdollisesti geneettinen alttius), tietty kriittinen kehitysvaihe (ilmeisesti erityisesti 2-4 kk ikä) sekä ulkoinen ”stressitekijä”, ja kätkytkuolema voi tapahtua vain jos kaikki kolme tekijää sattuvat kohdille samanaikaisesti. Tässä jutussa vedetään hieman yhteen erilaisia geneettisiä tekijöitä joita on laajemmin tutkittu, ja joista osan on todettu mahdollisesti altistavan kätkytkuolemalle. Tutkittu on mm. keskushermoston toimintaan (erityisesti autonomisen hermoston) liittyviä reittejä (mainittakoot mm. serotoniini-signalointi reitit), sydämen toimintaan liittyviä ”kanavapatioita” (channelopathies), immuunijärjestelmän toimintahäiriöitä (mm. tiettyjen sytokiinien geenit) sekä metabolia / energia-aineenvaihdunnan reittejä. Tässäkin on hyvänoloinen ja laaja yhteenveto samasta aihepiiristä, josta löysin myös jotain Lydallin mainostamasta hypoglykemiasta. Tämä linkki selittyy jutun mukaan sillä että kätkytkuoleman on havaittu korreloivan kohdunsisäiseen kasvun hidastumaan ja alhaiseen syntymäpainoon, joiden taas tiedetään assosioituvan hypoglykemiaan. Niinpä verensokerin tasapainoon liittyviä geenejä on katsottu (mutta mitään varsinaista selvää tulosta ei ole sillä tutkimuksia on vielä liian vähän). Mitään mainintaa siitä, että akuutin hypoglykemian olisi havaittu olevan merkittävä syy kätkytkuolemissa (kuten Lydall väittää) en löydä. Tässä jutussa on keskitytty verenkiertoelimistöön ja sen kypsymiseen ja mahdollisiin häiriötekijöihin sillä saralla. Kätkytkuolleilla lapsilla on havaittu muutoksia autonomisen hermoston sekä verenkiertoelimistön kontrolloinnissa (kokeissa joissa monitoroitiin joukkoa vauvoja, ja myöhemmin verrattiin niiden vauvojen tuloksia, jotka kuolivat, muiden vauvojen tuloksiin –selitinkö riittävän epäselvästi, heh). Tässä jutussa taas katsotaan laajemmin mahdollista infektioyhteyttä, ja siitä löytyy mielenkiintoinen tieto: suurella osalla (jopa 50%:lla) SIDS-vauvoista on taustatiedoissaan  jokin lievä virustyyppinen sairaus, jonka ei kuitenkaan ole ajateltu olevan kuoleman varsinainen syy. SIDS-esiintyvyydessä on vuodenaikaisvaihtelua, enimmillään tapauksia on talvikuukausina, hengitystieinfektioiden huippuesiintyvyysaikana. Lisäksi kätkytkuolleilta lapsilta eristetään hengitysteistä mikrobeja useammin kuin muista (ei-mikrobielleista) syistä kuolleilta tai terveiltä lapsilta. Infektio on siis mahdollisesti yksi kätkytkuolemia laukaiseva / lisäävä syy.

Mutta Lydall olisi siis kiinnostunut siitä, mikä osuus kätkytkuolemista johtuu rokotteista, ja hänen mukaansa ainoa tapa selvittää rokotuksen ja SIDSin yhteys on tehdä tutkimus jossa verrattaisiin rokotettujen ja rokottamattomien vauvojen SIDS-esiintyvyyttä. Lydall mainitsee että tutkimuksessa vauvoja tulisi olla paljon. Muistellaan, että aiemmin Lydall mainitsi ”parituhatta rokottamatonta ja parituhatta rokotettua” hyväksi keinoksi selvittää tautien esiintyvyyseroja. Esimerkkitapauksen autismi-tutkimuksessa olisi pitänyt olla 360 000 kummassakin ryhmässä (joskin beta-virheraja oli säädetty poikkeuksellisen ylös). Autismin esiintyvyys oli tuossa arvioita 1/150. SIDS:in esiintyvyys näyttää teollisuusmaissa olevan noin 0,1-0,8/1000 (viittet alla). Siitä voi sitten laskea että montako lasta per ryhmä tarvitaan ja arvuutella mitkä seuraukset on toisen puolikkaan rokottamattomuudella kuolleisuuteen (ai niin mutta hinkkarikaan ei tapa kun vanhemmat vaan ovat päättäväisiä!).

Luvun lopussa Lydall vielä esittelee Uuden Seelannin, Englannin ja Ruotsin rokote-ohjelmaeroja (vuonna 1988) ja selittää näillä eroilla sen että Uudessa Seelannissa kätkytkuolemien esiintyvyys oli maailman korkein (10 kertaa korkeampi kuin Ruotsissa, 4 kertaa korkeampi kuin Englannissa, mitään viitteitä ei ole). Tästä erittäin mielenkiintoisesta yleiskatsauksesta lötyy hieman uudempia esiintyvyyslukuja. Teollisuusmaista Japanissa esiintyvyys on alhaisin (0,09/1000), Uudessa Seelannissa korkein (0,8/1000), jenkkilässä siltä väliltä (0,57/1000). Etninen tausta vaikuttaa riskiin: mustilla, intiaaneilla, maoreilla sekä aboriginaaleilla on jopa 10 kertaa korkeammat esiintyvyydet kuin muulla väestöllä (niistä etnisistä ryhmistä, joita ylipäänsä on tutkittu, kaikkia ei varmasti ole). Tässä vielä tarkempaa esiintyvyysdataa eri maista: alhaisen esiintyvyyden maa (vuonna 2005) on myös Hollanti (0,1/1000), Ruotsissa esiintyvyys 0,23/1000 (Suomea ei listalla ole). Jutussa pohditaan syitä eroille, ja mm. maiden erilaiset tilastointi-, diagnoosin teko- ja ruumiinavauskäytännöt voivat selittää ainakin osan eroista. Myös väestöpohjat (etniset ryhmät) vaihtelevat. Wikipediasta löytyy yhteenveto rokote-ohjelmista, joskin huomasin että Suomen kohdalla on virhe; rotavirus on nykyisin ohjelmassa ja onko pneumokokkikin jo sinne lisätty, eli pientä perässä laahaavuutta. Tuossa on linkki WHO:n sivuille, sivun alareunassa ”Immunization summary: The 2010 edition (data through 2008)” linkki avaa erittäin mielenkiintoisen PDF-tiedoston josta voi vertailla eri maiden rokoteohjelmia, kattavuus-arvioita ja muuta dataa. Jos vertaa Hollannin ja Uuden Seelannin ohjelmien eroja, voi huomata että ”perusrokotteet” (DTaP IPV Hib) aloitetaan Uudessa Seelannissa 2 viikkoa aikaisemmin (6 viikon iässä, Hollannissa 2 kk iässä) mutta toisaalta annetaan väljemmällä aikataululla ja antokertoja vuoden ikään mennessä on yksi vähemmän kuin Hollannissa. Lisäksi perussettiin kuuluu Uudessa Seelannissa myös HepB, ja toisaalta Hollannissa pneumokokkirokote. Johtuuko noin 8-kertainen ero kätkytkuoleman esiintyvyydestä näistä eroista? Mitä muita jäätelökorrelaatioita tuosta tiedostosta halutessaan saisikaan aikaan?

Yritin etsiä esiintyvyysdataa Suomesta, Pubmedista en onnistunut kalastuksessani. Tämä juttu esittelee dataa vuosilta 1969-1980, jolloin insidenssi oli korkeimmillaan 0,51/1000. Vastaan tulee myös mainita että kätkytkuolemia tapahtuu Suomessa alle 20 vuodessa ja tässä esiintyvyydeksi mainitaan 0,25 promillea.

Mutta eiköhän tämä ole taas tässä. Alun perin oli tarkoitus tehdä lyhyestä luvusta lyhyt analyysi mutta pitkäksi meni jälleen. Toisaalta, olen aika varma että kätkytkuoleman vilauttelu rokotuksia pohtiville tuoreille vanhemmille on yksi pelottavimmista väitteistä mitä voi esittää, eli ehkä hieman pidempi pohdinta tästä aiheesta on ihan perusteltua.

Jatketaan taas huhtikuussa. Jaa sitä saa alkaa kesäkukkiakin jo esikasvattelemaan, ohhoh.

Luku 21

Helmikuun hanget vain kasvavat, ja vaikka lumityöt häiritsevät pahasti nettisurffaamista, ehdin jo lukaista seuraavan luvun läpi. Luvun 21 otsikko on ”Vaccine myth number twelve: The effectiveness and side effects of vaccines are monitored after they are introduced” eli rokotteiden tehoa ja sivuvaikutuksia seurataan niiden käyttöönoton jälkeen.  

Tämän myytin tarkemmassa kuvauksessa on lause joka saa minut rehellisesti repeämään: “They (viittaa “medical authorities” -tyyppeihin ) also keep a record of the vaccination status of people who catch the disease, so that they can assess how effective the vaccine is” eli sairastuneiden rokotestatuksesta pidetään kirjaa jotta voidaan arvioida miten tehokas rokote on. Buaaahhahhahhaaaa. Kuka näin väittää? Ehkä jossain maassa (esimerkiksi Pohjois-Koreassa) onkin niin tehokas rekisteröintijärjestelmä että joka ikisen ihmisen joka ikinen rokotus on siellä ylhäällä, ja tietenkin siihen samaan rekisteriin kirjataan joka ikisen ihmisen joka ikinen nuhakuume ja ripulipaskaoksennustauti, vai mitä? Epäilen että tämä myytti on repäisty jälleen omasta taskusta, joskin mainittakoot että olen kuullut viranomaistaholta haikailuja kansallisen rokotusrekisterin perustamisesta – erittäin kannatettava idea IMHO. Mutta sitä odotellessa rokotteiden tehoa lisensoinnin jälkeen seurataan ihan tavallisilla epidemiologisilla tutkimuksilla, kuten tässä, tässä, tässä (Huom! Suomi), tässä, tässä, tässä, tässä, tässä tai tässä, lisää löytyy lukematon määrä enkä valikoinut näitä yhtään, kunhan klikkailin.

Luku sinänsä on jossain määrin erikoista luettavaa, koska se ei mielestäni käsittele lainkaan otsikossa mainittua asiaa; siis rokotteiden vaikutusten seuraamista käyttöönoton jälkeen. Sen sijaan Lydall kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti miten ”medical establishment” on ”patologisen denialismin” tilassa kieltäen järjestelmällisesti kaikki rokotevauriot. Silmiinpistävä piirre: vähän viitteitä ja niitäkin vähiä mahdoton tarkastaa. How convinient. Tämän patologisen denialismin kourissa kaikki rokotereaktiot pistetään Lydallin mukaan sattuman piikkiin. Lydallin maailmassa taas sattumia ei ole. Mikä tahansa sairaus joka rokotetulle henkilölle puhkeaa rokotuksen jälkeen (aikajanana loppu elämä) johtuu rokotuksesta. Muutaman kerran hän kyllä anteliaasti toteaa jotain tyyliin ”eihän sitä tietenkään voi olla varma että se johtuu rokotteesta” mutta jatkaa kuitenkin mainitsemalla todisteita sen puolesta että kyllä se kuitenkin johtuu. 

Esimerkkinä tästä massadenialismista Lydall esittelee Uuden Seelannin koulujen meningiitti-rokotekampanjan vuodelta 1987. Saan Lydallin tekstistä käsityksen että kyseessä oli pienehkö koe jossa joitakin kouluja (ts. niiden oppilaita) rokotettiin, ja suurin osa rokotetuista lapsista sai vakavia oireita. Silminnäkijähavaintojen mukaan rokotetilanteet muistuttivat Florence Nightingalen leffoja; vaurioituneita lapsia makasi siellä täällä kuin sotahaavoittuneita. Lapset saivat vakavaa päänsärkyä, huimausta, kuumetta, niskan kipeytymistä, lasittuneita silmiä, jotkut pyörtyivät, joillain puutuivat kädet tai jalat, osa oksensi, joillain meni jalat alta, jotkut menettivät keskittymiskykynsä tai koordinaatiokykynsä, osa meni veltoksi ja saattoipa joku tippua tuoliltakin kesken läksyjen teon. Oireilun alkamisajankohta vaihteli; ne saattoivat alkaa heti, toisilla vasta kotimatkalla (heidät piti kantaa pois bussista) ja joillain vasta kotona (he nukkuivat epänormaalisti koko iltapäivän). Lydallin ainoa viite jonka abstraktin saan käsiini paljastaa lisätietoja; rokotettujen määrän (jota Lydall ei jostain syystä mainitse) ja raportoitujen sivuvaikutusten määrän (joka Lydallin mukaan oli todella paljon aliarvioitu, salaliiton toiminnan vuoksi). 

Lydall harmittelee, että koska rokotevaurioiden tilastoinnissa nojataan passiivisiin raportointisysteemeihin, ei niistä koskaan saada totuudenmukaista tietoa. Totta, passiiviset raportointisysteemit ovat kyllä tunnustetusti heikkoja, ja erittäin todennäköisesti aliarvioivat esiintyvyyksiä, kuten tässä on havaittu (huomattakoot että raportointitehokkuus näytti olevan kuitenkin selvästi korkeampi kuin lääkkeiden kohdalla oli aiemmissa tutkimuksissa havaittu). Olisi kiva tietää, mitä Lydall ehdottaisi tällaisten järjestelmien sijaan? Jos vaikka rokotteen antanut lääkäri / hoitaja soittaisi rokotetulle potilaalle joka päivä seuraavat X vuotta ja kysyisi ”joko olet saanut sivuvaikutuksia?”  Lydallin mukaan näihin järjestelmiin on lähes mahdotonta saada reaktioita raportoitua, kun lääkärit eivät usko niihin eivätkä suostu niitä kirjaamaan. Ehkä joskus aiemmin raportoinnin on voinutkin tehdä vain lääkäri ja ehkä jossain vieläkin on näin (huono tilanne!) mutta Suomessa sen voi tehdä kuka tahansa täällä (raportoikaa!), ja ainakin jenkkilän VAERS-järjestelmään sen voi tehdä kuka tahansa (tosin tätä tietoa Lydallin mukaan muokataan jälkeenpäin poistamalla tapauksia – oi kiero salaliitto). Tämän perusteella myös Ausseissa on näin (Aussien vuosiraportteja näytti olevan hyvin julkaistu). Tässä Sveitsin raporteista yhteenvetoa, tässä Tanskasta ja tässä vielä jenkkidataa joka tosin laahaa hieman perässä – en löytänyt uudempaa (salaliittopeittelyä?).

 

Mutta passiivisista raportointisysteemeistä ei saa luotettavaa dataa siitä, mikä on erilaisten sivuvaikutusten esiintyvyys. Onneksi on muitakin keinoja selvittää tätä: tarkemmat epidemiologiset tutkimukset. Kuten tämä jossa on tarkasteltu kouristuskohtausriskiä M(M)R –rokotteen jälkeen. Tai tämä jossa on katsottu kahden peräkkäisen influenssakauden rokotteen yhteyttä GB-synrdomaan. Tai tämä jossa on arvioitu elävän poliorokotteen aiheuttamien poliotapausten määrää jenkkilässä, ja rokotevaihdoksen vaikutusta. Tai ne lukuisat hinkuyskärokotteen ja neurologisten ongelmien välistä yhteyttä katsoneet tutkimukset, joita mainitsin viimeksi. Tai ne, joihin palaan vielä myöhemmin.

Ilmeisesti Lydall ei tunne epidemiologisia tutkimuksia ja niiden metodologiaa.

Epidemiologisten tutkimusten ongelmana on tokikin se että pitää osata kysyä oikeita kysymyksiä, jotta ne jotain havaitsisivat. Passiivisten seurantajärjestelmien kautta pyritään havaitsemaan signaaleja, joita tulee tutkia tarkemmin, esim. epänormaali oireryvästymä jonkun rokotteen jälkeen. Tästä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa rotavirusrokotteen, jonka tarinasta löydän selkeän tiivistelmän rokotekirjasta. Jenkkilässä lisensoitiin vuonna 1998 ensimmäinen rotavirusrokote, Rotashield. Pre-lisensointivaiheen tutkimuksissa oli havaittu joillakin rokotetuista lapsista nk. intussuseptio (yhteensä 5 kpl), mutta ero kontrolliryhmään ei ollut tilastollisesti merkittävä (eli myös kontrolliryhmissä oli sitä esiintynyt) eikä ilmaantuvuus ollut taustailmaantuvuutta suurempi (aiheesta tarkemmin mm. täällä kohdassa ”ADVERSE EVENTS AFTER ROTAVIRUS VACCINATION”). Lisensoinnin jälkeen, kesään 1999 mennessä VAERS –järjestelmään oli raportoitu 15 intussusseptiota rokotuksen potentiaalisena haittavaikutuksena, mikä oli enemmän kuin olisi odotettavissa ”normaaliesiintyvyydellä”, joten rokote päätettiin ottaa pois käytöstä ja asiaa tutkittiin tarkemmin, aiheesta mm. täällä ja täällä. Tarkemmat tutkimukset vahvistivat yhteyttä (ainakin tämä ja tämä), joskin kaikki tutkimukset eivät kohonnutta riskiä havainneet (mm. tämä tai tämä), aiheesta on lukuisia juttuja PubMedissä. Joka tapauksessa rokote otettiin pois käytöstä. 

Jännittävää että Lydall ei ainakaan toistaiseksi ole maininnut tästä episodista mitään, miksiköhän?

Mainittakoot vielä yksi passiivisten seurantajärjestelmien haittapuoli, joka on havaittu jenkkilän ihmemaassa: datan manipulointi lakimiesten toimesta. Katsokaa huvikseen taulukkoa 2 jossa esitellään tiettyjen tapahtumien raportointimääriä, jotka liittyvät nimenomaan oikeudenkäynteihin. Suomessa ei liene vastaavaa ilmiötä. ”personal injury lawyers” onkin ilmeisesti yksi ryhmä (ainoa ryhmä?) joka on hyötynyt valtavasti rokoteoikeudenkäynneistä rapakon takana. 

Rokotteiden haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia esitellessään Lydall paljastaa kuinka eräs tohtori Classen havaitsi, että Hepatiitti B –rokotteen käyttöönoton jälkeen vuonna 1988 Uudessa-Seelannissa diabetes-tapausten määrä nousi 60%, viitteenä herran kaksi julkaisua. Kyseisen lehden saan netistä vasta vuodesta 2002, joten harmillisesti joudun luottamaan Lydallin tukintaan niistä, mutta katsotaan asiaa tältä pohjalta. Okei, on siis löydetty kyseisen kaltainen korrelaatio: otetaan käyttöön asia X, jonka jälkeen asiassa Y tapahtuu muutos. Johtuuko Y:ssä tapahtunut muutos X:n käyttöönotosta? Lydall on varma että johtuu (tosin ainoastaan silloin kun se hänelle sopii). Ne joilla on aivot, tietävät, että eivät tiedä. Voi johtua. Voi olla johtumatta. Asiaa tulee tutkia tarkemmin. 

Surffatessa tuli vastaan Uuden Seelannin Canterburyn alueen diabetes-tilanteesta käppyrää (pubmed), joka onkin varsin mielenkiintoinen. Käppyrä lähtee vuonna 1970 noin 3 / 100 000 tienoilta, ja nousee vuoteen 2004 noin 25 / 100 000 tienoille, siis noin 8-kertainen nousu. Tästä ei tokikaan voi päätellä mikä on koko maan tilanne, mutta tekstissä mainitaan että nouseva trendi ei ole alueellinen ilmiö. Diabeteksen ilmaantuvuus on siis todennäköisesti ollut nousussa jo paljon ennen hepatiiti B-rokotetta. Kyseisestä käppyrästä päätellen nousu ei nopeutunut vuoden 1988 jälkeen.

Hepatiitti B –rokotteen lisäksi herra Classen havaitsi myös Hib-rokotteen aiheuttavan diabetesta, Lydallin mainitsema viite on tämä kirje editorille. Mistäköhän syystä Lydall viittaa tällaiseen, eikä herran varsinaisiin tutkimuksiin, kun sellaisiakin on? Kyseessä on kommentti tähän Suomessa (!) tehtyyn tutkimukseen, jossa ei havaittu Hib-rokotteen käyttöönoton lisänneen diabeteksen riskiä. Classen on tyytymätön tutkimuksessa käytettyihin tilastollisiin metodeihin, ja laskee omia arvojaan datasta. Jutusta oli laajempaakin keskustelua lehden sivuilla täällä, suosittelen lukemaan (vaatii rekisteröitymisen, mutta on ilmaista ja sillä pääsee lukemaan lehteä, joskin 5 viimeistä vuotta on varattu maksaville asiakkaille), siellä oli useampiakin laskelmia riskiluvuille – itse en nyt jaksa käyttää tuntikausia siihen että edes yrittäisin kaivaa tilastollisista ”tiedoistani” parhaimmat laskutavat, tietäväisemmät voivat mielellään kommentoida. Katsotaanpa sen sijaan mistö Classenin omia juttuja.   PubMed haku kirjoittajalla ”Classen JB” paljastaa reilu parikymmentä julkaisua (useampi ”letter to the editor”), joista monet käsittelevät rokotteiden ja diabeteksen potentiaalista yhteyttä. Muutamaa silmäilemällä saan kulmakarvani kohoamaan, jännittävää. Miksi Lydall ei mainitse että herran hypoteesien mukaan riittävän aikaisin annettu rokotus suojaa diabetekselta? Tässä yksi eläinkoe aiheesta ja tässä yksi ”ekologinen” tutkimus aiheesta. Jälkimmäisen abstraktista: “We have shown that immunization with several different vaccines starting in the first month of life prevents diabetes in NOD mice and BB rats (Autoimmunity 1996: 24: 137-145) while immunization at birth with the BCG vaccine is associated with an decreased risk of IDDM in humans (Infectious Diseases in Clinical Practice 1997: 6: 449-454). An even bigger decline in diabetes is seen in rodents and associated in humans when one compares immunization starting in the first month of life to immunization starting after 2 months, since the later has been associated with an increased risk of IDDM.” Eli tutkimustemme mukaan useat eri rokotteet ensimmäisen elinkuukauden aikana annosteltuna estävät diabeteksen kehittymisen NOD hiirillä ja BB rotilla, ja ihmisillä heti syntymän jälkeen annettu BCG –rokote assosioituu pienentyneeseen diabetesriskiin. Molemmissa tapauksissa vertailu tilanteeseen jossa rokotukset aloitetaan vasta 2 kk iän jälkeen (jonka on osoitettu lisäävän diabetesriskiä) tuottaa vielä suuremman pudotuksen diabetesmääriin. Pahoittelen julmetun huonoa käännöstä, mutta ehkä saitte ideasta selvää. 

Tästä ”tilannekatsauksesta” löydän mielenkiintoisen lauseen: ”Classen and Classen have postulated a protective effect of exposure to immunogens if babies are vaccinated within 42 days from birth.”, eli herra Classen (ja toinen herra Classen) on ehdottanut immunogeeni-altistuksen suojaavan (diabetekselta), jos vauvat rokotetaan 42 päivän sisällä syntymästä, viitteeksi on annettu tämä juttu jota en valitettavasti pääse itse lukemaan. How about that, Lydall?

Pubmed-listauksesta puuttui ainakin yksi Classenin juttu jonka löysin täältä ja jossa käydään läpi lähinnä tiettyjen maiden diabetes-tilannetta ja peilataan sitä rokoteohjelmaan, johtopäätöksenä esitetään diabetes-tilanteen seuraavan rokoteohjelmaa (=lisää rokotteita > nousua diabeteksessa). Siis muutos Y:ssä > muutos X:ssä. Tässä vielä pari muuta samaisen tutkijan juttua, sekä jälkimmäiseen juttuun liittyvä kritiikki, jonka mukaan jutun tutkimusdata on selektiivisesti valikoitu jo aiemmin mainitusta Suomalaisesta tutkimuksesta. Mielenkiintoinen keskustelu sattui myös tielle; parivaljakko Classen&Classen paljasti kirjeessä editorille omien data-analyysiensä suomalaistutkimuksesta osoittavan Hib-rokotteen yhteyden diabetekseen. Tässä tutkimuksen varsinaisten tekijöiden (jotka eivät yhteyttä löytäneet) vastine jossa mainitaan “Given the disparity of conclusions, it was suggested that Classen and Classen’s analysis be sent to an independent statistician. We are not aware that this has been done.” eli koska johtopäätelmät menivät niin ristiin, on Classen&Classen dataa ehdotettu analysoitavan uudelleen riippumattoman tilastotieteilijän toimesta, mutta tiedossa ei ole että näin olisi tehty. Lisäksi “Dr J B Classen has filed a European and American patent on his schedule that may have widespread implications should his views be implemented. He applies for a patent on immunisation schedules to be administered from birth, both to reduce the likelihood of type 1 diabetes developing and to protect individuals from communicable diseases.” eli toinen herra Classen on hakenut patenttia Euroopassa ja Amerikassa omalle rokoteohjelmalleen, millä voi olla laajamittaista merkitystä jos hänen näkemyksensä vahvistetaan. Hänen rokote-ohjelmapatenttinsa koskevat ohjelmaa jossa rokotukset aloitetaan heti syntymästä, sekä tyyppi1 diabeteksen että tarttuvien tautien ehkäisemiseksi (äidinkielenopettajani kääntyisi haudassaan näistä käännöksistä). (Viite: Classen JB. Method and composition for an early vaccine to protect against both common infectious disease and chronic immune mediated disorders or their sequelae. International publication No WO 95/05193. World Intellectual Property Organization, 23 February 1995).

Lydall siis tukeutuu hemmoon, jonka agendana näyttää olevan rokotusten mahdollisimman varhainen aloitus. *kuolee nauruun*

Sivumennen sanoen, en tajua miten rokoteohjelmia voi patentoida???

Mutta miten sitten selvitetään, johtuuko Y:ssä tapahtunut muutos X:n käyttöönotosta, ts. tässä tapauksessa altistaako (vai suojaako) hepatiitti B /Hib (tai joku muu) rokote diabetekselle, vai ei? Epidemiologiset tutkimukset ovat yksi keino tutkia hypoteesia, ja pikaista perustietoa niistä kiinnostuneille on tarjolla esim. täällä. Ja niitä onkin tehty, ihan kiitettävä määrä.

Ruotsalainen jo vähän vanhempi tutkimus, jossa tuhkarokkorokotteella havaittiin suojaava vaikutus diabetekselle, muilla rokotteilla ei vaikutusta. Tässä ruotsalaiset eivät löytäneet BCG-rokotteella vaikutusta ja tässä ei hinkuyskärokotteella havaittu olevan vaikutusta. Kanadassakaan ei ole havaittu BCG-rokotteen suojaavaa vaikutusta. Tässä yksi Hib-rokotetutkimuksen seurantatutkimus; rokotetuilla ei ollut enemmän diabetesta kuin rokottamattomilla lapsilla. Jenkkiläinen tapaus-verrokki tutkimus aiheesta; mikään rokotus ei näytä lisäävän diabetes-riskiä. Tanskalainen varsin laaja tutkimus aiheesta: mikään rokote ei lisännyt diabeteksen riskiä, ei edes ”geneettisesti alttiilla” eli niillä joiden sisaruksella oli diabetes. Saksalaiset eivät havainneet yhteyttä rokotteiden tai rintaruokinnan keston ja tiettyjen diabetes-markereiden ilmaantumisen välillä 2 ensimmäisen ikävuoden aikana. Myöskään tässä ei havaittu rokotusten lisäävän diabetes-markkereiden ilmaantumista lapsilla. Ranskantaitoisillekin löytyy luettavaa, oma yli 15 vuotta vanha C-ranska ei riitä. Tässä yksi (vanhahko) yhteenveto aiheesta, josta oli suurta apua itselleni surffatessani tässä artikkeliviidakossa, ja jossa muuten mainitaan mielenkiintoisesti: ” No association between HBV and diabetes in children was noted in a study in New Zealand.” eli hepatiitti B rokotteen ja diabeteksen välillä ei havaittu yhteyttä Uudessa Seelannissa, viite on Willis J, Scott R, Darlow B, Lunt H, Moore P. Hepatitis B immunisation and incidence of IDDM in children and adolescents in Canterbury NZ [Abstract 0541]. Meeting of the American Diabetes Association, Boston, 1997. Diabetes 1997;46(Suppl 2):140A, pääsen lukemaan lehden mutta siellä ei ole supplementteja, MUR (ja aiheesta ei hakujeni perusteella löydy ”oikeaa” julkaistua tutkimusta)!  Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja varsin laajalta katsaukselta aihetta liipaten, ja tässä vielä uunituore katsaus rokotusten ja autoimmuunisairausten yhteydestä, josta löytyi perin informatiivinen pätkä diabeteksesta.

Valtaosa (kaikki?) näistä varsinaisista tutkimuksista on julkaistu ennen Lydallin kirjan ilmestymistä. Tällainen määrä kirsikanpoimintaa yksissä kansissa ansaitsee jo tieteenraiskauksen arvonimen.

Miksiköhän muuten salaliitto ei ole tajunnut tarttua tuohon ”varhainen rokotus estää diabetesta” –väitteeseen? Ajatella, miten mahtava tilaisuus markkinoida myrkkypiikkejä heti syntymän jälkeen – tautisuojan lisäksi suoja diabetesta vastaan! Saanko provikat jos vihjaan tästä ”oikeille tahoille”? Huhuu Illut! *lyö itseään sormille*

Diabeteksen patogeneesin yhdestä teoriasta tuli vastaan ihan mielenkiintoisen oloinen juttu, kiinnostuneille.

Lydall myös paljastaa kuinka autoimmuniteetti syntyy: “Two scientists in Seattle found an explanation for how viruses and vaccines cause autoimmune disease by a process of demyelination. *** The scientists in Seattle found that a number of viruses have protein chains which are similar to the protein chains in the myelin sheet. Some people make a massive amount of antibodies after vaccination, and these antibodies can “recognize” the similar protein chains in the myelin sheat, and they set about breaking up the myelin sheat” Eli kaksi Seattlelaista tutkijaa löysivät selityksen sille kuinka virukset ja rokotteet aiheuttavat autoimmuunitauteja demyelinaatiolla. (välistä poistettu pitkä pätkä myeliinistä ja sen merkityksestä joka ei ollut relevantti tähän) He havaitsivat että useilla viruksilla on myeliinitupen kanssa samanlaisia proteiiniketjuja. Joillain ihmisillä syntyy valtava määrä vasta-aineita rokotuksen jälkeen, ja nämä vasta-aineet voivat tunnistaa myeliinitupen, jolloin ne alkavat hajottamaan sitä. Jutun lukaistuani en voi kuin todeta: FAIL FAIL FAIL. Siis Lydallin tulkinnalle. Mutta en ihmettele, miksipä hän ymmärtäisi autoimmuniteettia, kun ei perusimmunologiakaan ”oikein” suju. 

Autoimmuniteetin syntymekanismeista on varsin runsaasti erilaisia teorioita, ja tässä kyseisessä jutussa spekuloidaan ns. molekyylien matkimisen (molecular mimicry - todettakoot että tuossa Wikipedian jutussa minua häiritsee maininta että ilmiö on tilastollisesti todella epätodennäköinen, sillä ymmärtääkseni rakenteiden samankaltaisuus on enemmänkin oletusarvo ottaen huomioon biologian peruspalikat joista me kaikki - mikrobit mukaan lukien - kuitenkin koostumme) potentiaalista roolia tiettyjen mikrobien osalta nimenomaan demyelinisaation suhteen. Kyseiset tutkijat eivät todellakaan ole löytäneet selitystä sille miten virukset ja rokotteet aiheuttavat (kaikkia mahdollisia!) autoimmuunitauteja (mietin että saiskohan siitä Nobellin), he ainoastaan kartoittivat löytyykö valituilta mikrobeilta samankaltaisia proteiinisekvenssejä mitä tietyssä myeliinitupen rakenneproteiinissa on. Molekyylien matkiminen, ts. ristireaktio, on ollut yksi autoimmuniteetin potentiaalinen teoria jo paljon ennen kyseistä tutkimusta. Vuonna -85 (josta kauan on aikaa siis) sekvenssien tutkiminen oli varmasti hottia (ja itse tutkimus on varmasti mitä pätevin!), mutta jos Lydall haluaisi oikeasti tietää jotain autoimmuniteetista ja tämänhetkisestä käsityksestä autoimmuunitautien synnystä, suosittelisin a) jotain uudempaa ja b) laajempaa katsausta aiheeseen. Vaikkapa tätä, tätä tai tätä. Itse molekyylien matkimisen teoriasta löysin jo hieman vanhemman mutta varsin näppärän oloisen katsauksen joka valitettavasti ei ole ilmaiseksi saatavilla, mutta suosittelen niille jotka saavat näppeihinsä! Tästä jutusta mm. selviää, että lineaarinen sekvenssitieto (se mitä Lydallin esiin nostamassa tutkimuksessa on katsottu) ei välttämättä ole oleellista molekyyli-matkimisen kannalta, sillä molekyylin 3-ulotteinen rakenne on tärkeämpi seikka sen kannalta, kykenevätkö immuunijärjestelmän reseptorit sitomaan sitä vai ei. Seikka joka mainittiin myös artikkelissa johon Lydall viittasi, eli kyseiset tutkijat itse eivät vetäneet lähellekään yhtä pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin Lydall. Molekyylien matkimisesta tuli vastaan myös ihan kirja joka tosin jäänee itseltäni lukaisematta. Teoria on mielenkiintoinen ja yksinkertaisena varsin houkuttava, mutta toistaiseksi varsinaiset ”kovat todisteet” sen puolesta, että kyseinen mekanismi on oleellinen autoimmuniteetin laukaisussa, ovat valitettavan vähäisiä. Tässä vielä yksi kyseistä teoriaa lähemmin tarkasteleva katsaus ja tässä yksi juttu jossa käsitellään pandemia-rokotteenkin yhteydessä esille nousseen Guillain-Barré syndroman mahdollisesti laukaisevista molekyyli-matkijoista.

Mutta mites on, voiko rokottaminen aiheuttaa autoimmuniteettia? Koska tämän hetkisen käsityksen mukaan infektiot ovat yksi mahdollinen autoimmuniteetin laukaiseva tekijä, on vastaus itsestään selväsi ”kyllä”. Rokotteiden tarkoitus on matkia mikrobeja immuunivasteen käynnistämisessä, ja jos tässä prosessissa on ”sisäänrakennettuna” mahdollisuus autoimmuniteettiin, on sitä vaikeaa tai jopa mahdotonta välttää täysin myöskään rokotteiden kanssa. Mutta katsotaanpa tätä hieman tarkemmin.

Tästä, tästä, tästä sekä tästä jo aiemmin mainitusta katsauksesta saanen jonkinlaisen käsityksen siitä, paljonko eri rokotteiden ja autoimmuunitautien välisestä yhteydestä tiedetään. Erilaisia tapausselostuksia löytyy kirjallisuudesta paljonkin, mutta kuten tuossa ensimmäisessä jutussa todetaan: ”case reports alone are inadequate in answering questions of causation with AID, population-based epidemiological studies are needes” eli tapausselostukset yksinään eivät riitä vastaamaan kausaliteetin kysymykseen, vaan populaatioihin pohjautuvia epidemiologisia tutkimuksia tarvitaan. Autiommuunitauteja esiintyy joka tapauksessa ilman rokotuksiakin, eli taustaesiintyvyys on tunnettava jotta voitaisiin arvioida, lisääkö rokotus taudin riskiä. Ja koska (ysittäisten) autoimmuunitautien esiintyvyys on yleensä varsin pieni, on hyvien tutkimusten tekeminen vaativaa ja kallista. Käytännössä tällaisia tutkimuksia on toistaiseksi vähän. Ajanpuutteen vuoksi en käy kaikkia tunnettuja anekdootteja tai tehtyjä tutkimuksia läpi, mutta muutaman pointin nostan esiin. Tuo uusin katsaus vetää yhteen:

"Among the several reports of autoimmune diseases whose onset has been attributed to vaccinations in predisposed individuals, those reliably vaccine-associated may be considered GBS after 1976 swine influenza vaccine, ITP after MMR vaccination [3, 114 (epäilen tässä viitenumerossa virhettä, esim. numero 121 sopisi paremmin ), 173], and myopericarditis after smallpox vaccination [114 tässäkin on mielestäni pakko olla virhe, oikea viite lienee numero 125], whereas the suspected association between HB vaccine and MS [12, 13] has not been subsequently confirmed [30 , 31 , 32], even though it has been recently reconsidered [32 ,34 , 35], and the one between childhood immunization and IDDM seems, by now, to be definitively reduced [17, 105 , 106]. However, the need to perform larger and well-constructed epidemiological studies on vaccine-related autoimmunity onset, in order to obtain more reliable data, should be underlined." Eli luotettavimmat todisteet rokotteen ja taudin välisestä yhteydestä löytyy vuoden 1976 sikainfluenssarokotteen ja GB-synrdoman väliltä, MPR-rokotteen ja ITP:n väliltä, sekä isorokkorokotteen ja myoperikardiitin väliltä, mutta hepatiitti B-rokotteen ja MS-taudin välinen epäilty yhteys ei varmistunut myöhemmissä tutkimuksissa, joskin se on otettu uudelleen esille viime aikoina, ja epäilykset lasten rokotusten ja diabeteksen välisestä yhteydestä ovat hälvenemässä. Olisi kuitenkin tarpeen tehdä suuria hyvin suunniteltuja epidemiologisia tutkimuksia autoimmuunitautien ja rokotteiden välisistä yhteyksistä luotettavamman datan saamiseksi.

Tuossa keskimmäisessä jutussa on taulukoitu virusrokotteiden ja autoimmuunitautien välisistä yhteyksistä tehtyjä kontrolloituja tutkimuksia, listaan tähän ne jotka eivät sisälly aiempiin viitteisiin: MS-taudin relapsi, artriitti ja artriitti, tietyt neurologiset sairaudet (huom! Suomalainen), tietyt keskushermoston demyelinisoivat sairaudet ja IBD (eli inflammatory bowel disease). 

Autoimmuniteetista yleisesti voi lukea vaikkapa täältä, täältä ja täältä. 
Lienee myös hyvä muistaa myös se seikka että meissä jokaisessa on autoimmuniteettia; immuunijärjestelmän kehittyessä ja toleranssin muodostuessa läpi pääsee myös potentiaalisesti autoreaktiivisia soluja. Veikkaan ettei Lydall tiedä tätä.

Luvun loppupuolella Lydall käy vielä läpi sokeeraavia esimerkkejä siitä kuinka ahneet lääkefirmat ja lääkärit jättävät kontraindikaatiot huomiotta vaaniessaan viattomia lapsia piikkiensä kanssa. Jokainen rokottamatta jäänyt lapsi merkitsee järisyttävää tulonmenetystä, niinpä kaikki pitää saada piikille, huolimatta lapsen mahdollisista tiedossa olevista ongelmista jotka nostavat sivuvaikutusten riskiä. Lydall viittaa mm. 1950-1970 luvuilla tehtyihin tutkimuksiin hinkuyskärokotteen epäillyistä neurologisista ongelmista (joita en saa käsiini, mutta aihetta käsittelin viimeksi). Niinpä niin, kuinkas muutenkaan, tietohan EI Lydallin homeopatia-maailmassa koskaan muutu.

Yhden kysymyksen haluaisin esittää Lydallille, tai kenelle tahansa vapaaehtoiselle. Mikä on geneettinen proteiini? Tämä mainitaan lauseessa:  "Fever suppressing drugs make the baby’s brain more vulnerable to attack by the germs, as well as to the genetic proteins and the toxins that are in the vaccine.” eli kuumetta alentavat lääkkeet altistavat vauvan aivot pöpöhyökkäykselle, ja myös geneettisille proteiineille sekä myrkyille joita on rokotteessa. En millään keksi mikä hel*etti on geneettinen proteiini, ja toivoisinkin että joku (ihan kuka tahansa) voisi selittää sen minulle. Viisastuisinpa edes hieman.

Mainittakoot vielä että Lydall tietää hampaiden puhkeamisen lisäävän rokotevaurion riskiä (ei viitettä), samoin tekee rokotteiden erottelun toisistaan 7, 14 tai 21 vuorokauden välein annosteltavaksi (ei viitettä), eli niille jotka haluavat erottaa MPR-rokotteen komponentit ja antaa ne yksitellen Lydallilla on sanottavaa: teette hirveän virheen! Mistäköhän Lydall on saanut käsityksen että erillisten rokotteiden aikataulutus olisi viikon välein. Todennäköisesti ihan omasta päästään, vaikka asia olisi ollut helppo tarkistaa. Toisaalta valehtelu voi olla kivempaa.

Mutta josko tämä taas tällä kertaa riittäisi, ensi kuussa sitten taas viimeistään yritän palailla aiheeseen.

Luku 20

Ja niin on uusi vuosi mutta vanhat kujeet jatkuvat. Ehdin lomalla lueskella normaalia enemmän, joten pääsin seuraavassa luvussa hyvään vauhtiin, eli voinen väittää olevani jopa etuajassa.

Luku 20 käsittelee rokotteiden turvallisuus ja tehokkuustutkimuksia ja on otsikoitu ”Vaccine myth number eleven: ”Vaccines are scientifically tested for safety and effectiveness”. Lyvun johdannossa Lydall esittelee rokotteiden testaamiseen liittyviä harhaluuloja, jotka suomennan tähän.

"Ennen lisensointia rokotteet testataan turvallisuuden ja tehon osalta. Testaus tehdään ensin eläimillä, ja jos rokote todetaan turvalliseksi ja tehokkaaksi, se testataan pienellä ryhmällä ihmisiä, ja sen jälkeen isommalla ryhmällä. Jos rokote ei estä tautia joka sen pitäisi estää, se hylätään. Rokotteen tarkka annos, joka tarvitaan immuniteetin tuottamiseen, määritetään henkilön painon mukaan. Jos rokote aiheuttaa sivuvaikutuksia kokeiden aikana, sitä ei käytetä massaimmunisoinneissa. Jos kaikista varotoimista huolimatta rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia yleisessä käytössä, se vedetään heti pois käytöstä."

Joukosta bongaantuu heti yksi, joka osoittaa että Lydall ei edelleenkään ole vaivautunut avaamaan yhtäkään immunologian perusoppikirjaa. Haluaisin totisesti nähdä missä väitetään rokotteen tarkan annoksen määritettävän painon mukaan. Uskallan olla 100% varma ettei missään. Rokotteita ei annostella tarkasti painon mukaan. Joillain rokotteilla on erikokoisia annoksia lapsille ja aikuisille (esim. influenssa), mutta esim. aikuisten rokotteissa paino ei ole relevantti annoksen koon kannalta. Antigeenille herkkien solujen määrä (mm. dendriittisolut) ei riipu ihmisen painosta, niiden määrä siis ei lisäänny läskin lisääntyessä, kuten Lydall ilmeisesti kuvittelee tapahtuvan. Tämä ”myytti” on Lydallin itsensä (tai jonkun muun samoissa sfääreissä liikkuvan) kehittämä, ja osoittaa että ymmärrys immuunijärjestelmän toiminnasta on pakkasen puolella.

Lydallin mukaan rokotteita ei testata oikeastaan mitenkään ennen lisensointia, eikä niiden tehosta ja turvallisuudesta ole mitään takeita. Jenkkilässä rokotevalmistajan tarvitsee kuulemma vain heittää FDA:lle vähän itse kehittelemäänsä dataa rokotteen ”turvallisuudesta”, mutta sen puhtaudesta (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan Lydallin mielestä), tai tehosta ei tarvitse olla mitään todistetta. FDA:ta ei esim. vaadita tarkistamaan miten mätiä ja pilaantuneita rokotteissa olevat apinan munuaissolut ovat. Lydall ilmeisesti kuvittelee että rokotelabroissa makailee pöydillä mädäntyneitä munuaisia joissa rokotemikrobeja viljellään. Uutispommi Lydallille: mädäntyneet soluviljelmäsolut ovat käyttökelvottomia. Tässä yksi sivusto jossa on joitain kuvia soluviljelmäpulloista, ja soluviljelmätekniikoista löytyy varmasti infoa pilvin pimein, jos Lydallia oikeasti kiinnostaisi.

Valittaessaan rokotteiden puutteellista tutkimusta ennen lisensointia, Lydall viittaa lähinnä yhteen kirjaan, tähän. Ihanko tosissaan tämä on ainoa lähde mistä rokotteiden lisensointiprosessi kerrotaan (”luotettavasti”)?

Käännytään taas rokotekirjan puoleen. En jaksa lukea sanasta sanaan koko rokotteiden kehittämistä & tutkimusprotokollaa käsittelevää kappaletta, sen verran pitkä se on, mutta silmäilen sitä ylimalkaisesti ja bongaan hyvän kuvaajan eri vaiheista. Lyhykäisyydessään, kun ensin on hyvä peruskäsitys taudin perusteista, organismin immunogeenisista osista (=osat jotka stimuloivat immuunijärjestelmää), valmistusmenetelmien soveltuvuudesta ja prekliinisistä kokeista (=mm. ne eläinkokeet), alkaa varsinainen testaus joka jakaantuu kolmeen faasiin. 1. faasissa testataan turvallisuutta, immunogeenisuutta ja annostasoja, 2. faasissa turvallisuutta, immunogeenisuutta ja tehoa, 3. faasissa turvallisuutta ja tehoa. Sen jälkeen päästään lisensointiin, ja ns. post-marketing faasiin, kun rokote otetaan varsinaisesti käyttöön. Lydallin väite siitä ettei tehosta tarvitse olla mitään todisteita on siis hevon kuuta. Sama näyttää pätevän puhtauden osoittamiseen, sillä kirjassa on pari taulukkoa (taulukot 73-6, 73-7) esimerkkinä siitä, mitä hepatiitti B ja vesirokko-rokotteista tulee testata ennen vapauttamista, ja lista on aika pitkä. Varsinaiset FDA:n vaatimukset biologisille valmisteille löytyvät ilmeisesti täältä, joskin myönnän että itse jätän ne lukaisematta. FDA:n sivuiltakin löytyy lyhyt selostus. WHO:n sivuilla on myös mielenkiintoista infoa aiheesta. Tämä on tokikin nykytilanne, joskus viime vuosisadan alussa tilanne on ollut toinen ja silloiset vaatimukset eivät taatusti täyttäisi nykyistä tasoa (kuten ei lääkkeidenkään kohdalla). Ehkä Lydall tarkoittaakin parin sadan vuoden takaista tilannetta, niin usein hän viittaa varsin vanhaan dataan?

Normaalin salaliitto-löpinän lisäksi Lydall käsittelee lähinnä DTP-rokotetta ja sen testausta (tai testaamattomuutta) sekä kyseisen rokotteen aiheuttamia ongelmia. Lydallin mukaan rokotteen hinkkuyskä-osuuden on ”sadoissa artikkeleissa” raportoitu aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia, kuten neurologisia ongelmia. Lydall viittaa mm. tähän ja tähän (joka ei käsittele ainoastaan DTP-rokotetta) ja ilmeisesti vastaavanlaisia juttuja löytyy Pubmedistä lisääkin, mm. tämä, nämä kaksi naapurimaastamme, sekä tämä. Nämä kaikki käsittelevät ns. kokosolurokotetta, joka oli aiemmin käytössä (ja on yhä edelleenkin monissa maissa); hinkuyskästä ja rokotteista sitä vastaan voi lukea mm. täältä. Kokosolurokote on ilmeisesti aika ”jyty”, ja sen tiedetään aiheuttavan aika paljon erilaisia sivuvaikutuksia (joista mm. tässä). Mutta onko se aiheuttanut pysyviä neurologisia ongelmia, jotka johtaisivat mm. epilepsiaan, lapsen kehityksen viivästymiseen tai jopa pysähtymiseen – tämä on ollut varsin kiistelty aihe joitakin kymmeniä vuosia sitten. Huomattavaa on, että nämä ym. raportit, ainakin ne jotka pääsin lukemaan, ovat lähinnä tapausselostus-sarjoja tai esiintyvyystutkimuksia, eivät epidemiologisia tutkimuksia. Muistanette että Lydall kritisoi Jennerin tapausselostus-sarjaa kontrolliryhmän puutteesta! Miksi sama asia ei häiritse häntä nyt, vaan nämä tapausselostukset kelpaavat todistamaan yhteyden?

Anekdoottiset tapausselostukset ovat toki tärkeitä, niiden avulla voidaan muodostaa hypoteeseja ja ne saattavat johtaa uusiin löytöihin, mutta ne eivät riitä todisteeksi (paitsi Lydallille, joskin vain silloin kun se hänelle sopii). Epilepsiaa, kehitysviivästymiä ja erilaisia aivoperäisiä ongelmia esiintyy lapsilla ”normaalistikin” juuri rokotusiässä. Avainkysymys onkin, mikä on niiden taustaesiintyvyys, ja vain isoilla epidemiologisilla tutkimuksilla voidaan selvittää, lisääkö rokote niiden esiintyvyyttä.
Rokotekirja tiivistää ongelman: "The relationships between whole-cell pertussis vaccine and fatal or disabling events were difficult to evaluate because of the rarity of such events; because vaccine was administered to infants at an age when disorders such as encephalopathy, infantile spasms, neurologic conditions, and SIDS were most likely to occur; because these disorders can arise from other causes; and because an absolute negative can never be proved." Eli kokosolu-rokotteen ja fataalien tai vammauttavien tapahtumien yhteyttä oli vaikea arvioida, koska kyseiset tapahtumat ovat harvinaisia, rokote annettiin lapsille iässä jolloin näitä tapahtumia, kuten enkefalopatiaa, infantiilispasmeja, neurologisia tiloja ja kätkytkuolemaa esiintyy todennäköisimmin ja niitä voi aiheuttaa muut syyt, ja koska negatiivista (eli yhteyden puutetta) ei voida koskaan todistaa absoluuttisen varmasti.

Rokotekirjan mukaan Englannissa vuosina 1976-1979 suoritettu ” The National Childhood Encephalopathy Study”, josta jonkinlainen lyhennelmä-juttu tässä, havaitsi kokosolurokotteella ja enkefalopatialla tilastollisesti merkitsevän yhteyden; Based on 11 subjects who appeared to have residua 18 months after vaccination, it was estimated that acute encephalopathy with permanent brain damage occurred at the widely quoted rate of 1 per 310,000 doses, with a 95% CI of 1 in 54,000–5,310,000 doses. (Perustuen 11 tapaukseen, jolla vaikutti jääneen jotain pysyvää ongelmaa 18 kk rokotuksen jälkeen, arvioitiin että pysyvään aivovammaan johtava akuutti enkefalopatia esiintyi noin 1 tapaus per 310 000 annosta, luottamusväli aika laaja). Jatkoseuranta samaan juttuun löytyy myös.

Kyseistä tutkimusta on mitä ilmeisimmin kritisoitu runsaasti puolin ja toisin (esim. tämän mukaan tapauksilla oli kaikilla identifioitavissa muu syy) ja sen koko oli kyllä kohtuullisen pieni, ottaen huomioon enkefalopatian arvioidun harvinaisuuden. Tässä isommassa tutkimuksessa ei havaittu enkefalopatioita pian rokotuksen jälkeen, ja tässä ei havaittu suurentunutta riskiä tietyille tapahtumille (mm. enkefalopatia) rokotuksen jälkeen, kuten ei tässäkään. Tässä yksi pitkähkö seuranta aiheesta, jonka abstrakti on tosin harmillisen tynkä eikä koko juttua saa (kuten ei suurinta osaa näistä eli joudun tyytymään abstrakteihin).

Tanskassa tehdyn rokoteohjelman muutoksen jälkeen voitiin katsoa muuttuuko neurologisten ongelmien esiintymisajankohta; jos rokote aiheuttaa ongelmia, luulisi ongelmien seuraavan rokoteohjelmaa. Tulos: "No relationship between pertussis immunization and the occurrence of central nervous system infections was noted" (eli ongelmien alkuajankohta ei muuttunut). Huomattavaa on että kuumekouristusten alkuajankohta muuttui rokoteohjelmien mukana, mikä on loogista; kuume on yleinen rokotereaktio joten kuumekouristuksia voi odottaa yleisemmin rokotuksen jälkeen. Saman ryhmän toinen tutkimus suunnilleen samasta aiheesta, sama tulos. Tapausten, joiden kuolema on yhdistetty kokosolurokotteeseen, patologiaa on myös tutkittu, eikä niistä ole löytynyt selviä yhteisiä piirteitä tai viitteitä rokotteen kausaliteetista.

Kätkytkuoleman yhteyttä kokosolurokotteeseen on myös spekuloitu ja viitteitä siitä on saatu mm. tässä ja tässä sekä ilmeisesti myös useassa muussa jutussa joihin rokotekirjassa viitataan mutta joita ei Pubmedistä löydy. Toisaalta yhteyttä ei ole löytynyt mm. tässä, tässä tai tässä. Joissain tutkimuksissa on tämän mukaan havaittu rokotteen jopa suojaavan kätkytkuolemalta, ja ilmeisesti ainakin tässä ehdotetaan näin.     

Tässä vielä yhteenvetorevari kokosolurokotteen epäillyistä vakavista sivuvaikutuksista, ja tässä yksi juttu joka ilmeisesti kokoaisi tarinan yhteen, harmi vaan ettei sitäkään saa ilmaiseksi. Myös SBM blokkasi aiheesta hiljattain. Riskiä vakaviin neurologisiin ongelmiin lasten perusrokotuksen jälkeen on arvioitu tässä aika tuoreessa tutkimuksessa Briteissä ja Irlannissa (ja ymmärtääkseni ainakin Briteissä on vielä käytössä hinkuyskän kokosolurokote, kuten tuosta abstraktistakin saa käsityksen).

Jostain syystä Lydallin viitteistä saa ”aika erilaisen” kuvan aiheesta.

Nyttemmin, geeniteknologisten metodien tultua saataville, on tutkittu tarkemmin tapauksia, jotka on luokiteltu ”mahdollinen rokotevamma” –kategoriaan (ja joista osa on tämän kirjan mukaan aikoinaan saanut kompensaatiota ns. rokoteoikeudenkäynneissä). Tutkimuksessa katsottiin tarkemmin 14 potilasta, jotka olivat saaneet "epileptinen enkefalopatia rokotteen vuoksi" diagnoosin. Kaikilla oireiden alku ajoittui 72 tunnin sisään rokotteen saannista (kaikki olivat saaneet yhdistelmärokotteen jossa oli joko hinkuyskä, tetanus ja kurkkumätä, tai sellaisen jossa oli näiden kolmen lisäksi Hib ja polio). Tutkimushetkellä nämä potilaat vaihtelivat iältään välillä 2,5-47 vuotta, ja oireet olivat alkaneet 2-11 kk ikäisinä. Potilaiden tapauskuvausten ja EEG:n perusteella tehtiin kullekin tarkempi diagnoosi epilepsia-tautiluokituskriteerien avulla ja näiden perusteella 8:lla tapauksista oli ns. SMEI-syndroma, neljällä ns. rajatapaus-SMEI, ja kahdella ns. Lennox-Gastaut syndroma. Tämän jälkeen kaikilta katsottiin geeniteknologisin menetelmin nk. SCN1A -geeni, jonka mutaatioiden tiedetään johtavan ongelmiin hermosolujen natrium-kanavan toiminnassa, ja sitä kautta SMEI-syndromaan, johon liittyy mm. epileptiset kohtaukset ja mahdolliset kehitykselliset ongelmat. 11 potilaista löytyi tämä mutaatio, eli SMEI-diagnoosi varmistui (kaikilla SMEI-potilailla ei ole tätä mutaatiota, mutta ilmeisesti pidetään todennäköisenä että heillä on joku muu mutaatio). Rokotevamma-diagnoosi oli siis virheellinen.Yhdelläkään näiden potilaiden vanhemmista, jotka saatiin tutkittua (9/11 molemmat vanhemmat, 1/11 vain toinen, 1/11 ei kumpaakaan) ei löytynyt kyseistä mutaatiota - eli se oli syntynyt spontaanisti raskausaikana. Samaisen tutkijan jatkojuttu jonka mukaan saattaa olla että rokote aikaistaa syndroman oireiden alkamista (mutta geenivirheen kantajilla ne alkavat aina jossain vaiheessa). Ja vielä aiheeseen liittyvä revari.

Vaikka kokosolurokote ei ilmeisesti aiheutakaan väitettyjä vakavia sivuvaikutuksia (tai jos aiheutti, niin sen verran vähäisellä ilmaantuvuudella että sitä on about mahdoton määrittää), on tarve vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavalle rokotteelle ollut ilmeinen. Erilaisia asellulaarisia komponenttirokotteita on testailtu vuosien varrella, ja Lydallkin mainitsee ne lyhyesti. Viitaten tähän juttuun, hän toteaa että ne aiheuttavat vähemmän ei-vakavia sivuvaikutuksia (jotka ”medical establishment” suostuu myöntämään), mutta vakavien sivuvaikutusten määrä on kuitenkin sama kuin kokosolurokotteella. Juttu on ”commentary”, jossa vedetään yhteen asellulaaristen rokotteiden testaustuloksia ja siinä viitataan tähän ja tähän juttuun. Toden totta: ”…showed that the rate of serious adverse effects (SIDS, near-SIDS, afebrile seizures, developmental delay, hospitalization and encephalopathy) did not differ between whole-cell and acellular vaccines.” eli noiden tutkimusten mukaan vakavien sivuvaikutusten (kätkytkuolema, lähes-kätkytkuolema, kuumeeton kouristuskohtaus, kehitysviivästymä, sairaalaan joutuminen ja enkefalopatia) esiintyvyys ei eronnut kokosolurokotteen ja asellulaarisen rokotteen välillä. Tärkeää onkin se mitä tästä voidaan päätellä; “This finding accords with the evidence that these events occur by coincidence and are not vaccine related”. eli tämä havainto sopii siihen käsitykseen (tai aiempaan "todistusaineistoon" - miten tuon nyt suomentaisikaan) että nämä tapahtumat ovat satunnaisia, eivätkä liity rokotteeseen. Kun katsoo vakavien tapahtumien esiintymismäärää näissä tutkimuksissa, voi havaita että niitä oli mahdottoman vähän: 1 SIDS (35 päivää toisesta rokotuksesta), 1 ”near-SIDS” (42 päivää ensimmäisestä rokotuksesta), ja 2 ”kohtausta” (seizure, toinen 21 päivää kolmannesta rokotuksesta, toinen 3 tunnin kuluttua rokotteesta – tämä jälkimmäinen laskettiin rokotesivuvaikutukseksi). Ja kaikki nämä esiintyivät jonkun asellulaarisen rokotteen saaneissa ryhmissä! Virnuillen voisi todeta että aivan, asellulaarinen rokote tosiaan aiheuttaa saman verran vakavia sivuvaikutuksia kuin kokosolurokote –  pyöreät nolla, mutta tyydyn sen sijaan kritisoimaan commentary-jutun johtopäätöslausetta (johon Lydall ilmeisesti perustaa väitteensä), sillä tutkimus oli aivan liian pieni määrittämään harvinaisten vakavien sivuvaikutuksien esiintyvyyttä (eikä näistä väitettykään tutkimuksessa oikeastaan mitään, kunhan referoitiin kokosolurokotteen väitetyt ongelmat).

Lydall nostaa esiin myös sen että sivuvaikutus-tutkimuksissa havaittuja vakavia neurologisia oireita ei seurata, jotta voitaisiin nähdä jääkö lapsille pysyviä ongelmia. Hänen mukaansa tässä jo aiemmin mainitussa jutussa raportoidut vakavat tapaukset jätettiin seuraamatta, vaikka ”aktivistit” ja ”äänet” yrittivät painostaa tekijöitä seuraamaan, jääkö näille potilaille pysyviä ongelmia. Salaliitto vaimensi vaatimukset, eikä seurantaa tehty. Ai ei vai? Seurantajuttu on julkaistu 7 vuotta ennen Lydallin kirjan julkaisemista. Jäikö se huomaamatta häneltä, vai eivätkö tulokset vaan sopineet kuvaan? Tuosta kyseisestä sivuvaikutus-tutkimuksesta Lydall kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka sitä väärenneltiin jotta sivuvaikutukset saatiin vähäisiksi. Viite kaikkiin kuvattuihin yksityiskohtiin on sama. Need I say more?

Kokosolurokotteen epäiltyjen ongelmien vuoksi rokotekattavuus laski monessa maassa valtavasti, ja joissain maissa se jopa otettiin pois ohjelmasta. Tämä juttu kuvaa tapahtumien kulkua Englannissa ja tässä juttu joka vertailee maita joiden rokotekattavuus laski huomattavasti maihin joissa kattavuus pysyi pääosin hyvänä. Englannissa rokotekattavuus laski noin 80%:sta alhaisimmillaan noin 10-30% tienoille (alueellista vaihtelua), ja 1970-luvun loppupuoliskolla iskenyt hinkuyskäepidemia oli suurin sitten rokotteen käyttöönoton jälkeen. Japanissa rokotteen käyttö ensin lopetettiin (1975), mutta myöhemmin jatkettiin myöhennetyllä aikataulutuksella. Seurauksena epidemia, jossa kuoli vuoden 1979 aikana 40 lasta. Ruotsissa rokotekattavuus laski noin 90%:sta 12%:iin, kunnes rokotteen käyttö lopetettiin kokonaan. Seurauksena hinkuyskän esiintyvyyden nousu joidenkin kehitysmaiden tasolle (yli 100 / 100 000 asukasta). Naapurimaiden vertaileminen on myös mielenkiintoista: Itä-Saksan korkea rokotekattavuus (insidenssi noin 1-2 / 100 000) versus Länsi-Saksan alhainen kattavuus (insidenssi arvioitu 180 / 100 000; tarkkaa dataa ei saatavilla koska hinkuyskä ei ollut ilmoitettava tauti siellä). Ruotsi versus Norja (jossa korkea kattavuus): yli 100 / 100 000 versus 10-30 / 100 000.

Myös Lydall mainitsee rokotekattavuuden laskua seuranneen hinkuyskäepidemian (ilmeisesti viitaten Englannin epidemiaan), mutta korostaa että kuolleisuus siinä oli alhaisempaa kuin aiemmissa epidemioissa, viite on tämä juttu. (Mielenkiintoisena OoTeenä mainittakoot että kyseisen jutun kirjoittaja on ns. HIV-denialisti) Tapauskuolleisuus Englannissa oli kyllä alhainen; ”vain” 54 lasta kuoli 1977-1983 välillä, mutta jälkeenpäin on esitetty epäilyjä että hinkuyskä-kuolemantapauksista osa olisi tilastoitu virheellisesti, ja niitä olisi oikeasti ollut jopa 460-600; mm. kätkytkuolemien määrä nousi epidemian aikana. Ruotsissakin on havaintoja siitä että kätkytkuolemat voivat liittyä hinkuyskäepidemioihin ja tässä yksi tarkempi tutkimus Saksasta aiheeseen liittyen.

DTP-rokotteen jälkeen Lydall käsittelee vielä Uudessa Seelannissa 1990 tehtyä Haemophilus influenza tyypi b (eli Hib) -konjugaattirokotteen testausta ja siihen liittyvää salailua, peittelyä ja vääristelyä. Viitettä ei ole, enkä onnistunut löytämään Pubmedistä mitään joka kuvaisi tähän sopivaa tutkimusta, mutta ehkä kaikkia rokotetutkimuksia ei julkaista sellaisenaan. Rokotteen luonnetta (ja sivuvaikutusten peittelyä) kuvatessaan Lydall toteaa ”As the germ itself is capable of causing permanent brain damage, it is absurd to suggest that the surface antigen of the germ that has been attached to a foreign protein cannot do the same.” eli koska pöpö itse voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion, on absurdia väittää etteikö vieraaseen proteiiniin liitetty pinta-antigeeni kykenisi tekemään samaa.

Ilmeisesti Lydallilla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten Hib-infektion aivovaurio syntyy.

Selailen rokotekirjaa. Hib leviää hengitysteitse, ja kolonisoi joidenkin lasten nenänielun / kurkun alueen, aiheuttamatta välttämättä oireita (esim. tässä ja tässä lisätietoa). Nämä terveet kantajat levittävät bakteeria toisiin lapsiin. Varsinainen tauti (invasiivinen Hib) voi olla seurausta joko hengitysteitse saadusta tartunnasta, tai omasta nielukolonisaatiosta lähtöisin olevasta bakteerien tunkeutumisesta syvemmälle. Verenkierron mukana bakteeri leviää elimistössä aiheuttaen mm. hengitystieinfektioita, meningiittiä, kurkunkannen tulehdusta, septistä niveltulehdusta, sydänpussintulehdusta, osteomyeliittiä ja pehmyskudospaiseita. Lydallin mainitseman aivovaurion kannalta meningiitti on oleellisin, ja bakteriellin tulehdusreaktion seurauksena mm. aivokalvot turpoavat. Meningiitin tapauskuolleisuus on suuri ja selvinneistä jopa 15-30% esiintyy komplikaatioita kuten kehitysvammaisuus, CP-vamma,  kuulovaurio ja kouristuskohtauksia. Pysyvät vauriot ovat siis seurausta Hib-bakteerin aiheuttamasta aivokalvojen vakavasta tulehduksesta. Lydallin mielestä pelkkä bakteerin pinta-antigeeni voisi tehdä saman. Voisiko hän (tai joku muu vapaaehtoinen) selittää, millä mekanismilla tämä tapahtuu? Miten tämän pinta-antigeenin invaasio pistopaikasta verenkierron kautta (tai ihan mitä tahansa kautta) veri-aivoesteen läpi aivokalvoihin tapahtuu? Miten kyseinen polysakkaridi-antigeeni lisääntyy aivokalvoilla? Miten se aiheuttaa bakteerin aiheuttamaan tulehdusreaktioon verrattavissa olevan tulehduksen siellä?

Epäilen että vain homeopaatti kykenee antamaan vastaukset kysymyksiini. Mutta myönnän kyllä että nyt liikutaan oman osaamisalueeni rajamailla, oikeastaan jo sen ulkopuolella, eli ehkä puutteellisten tietojen vuoksi en vaan kykene ymmärtämään miten polysakkaridirakenteinen pinta-antigeeni aiheuttaa aivovaurioita (vieraaseen proteiiniin liitettynä tai ei). Olen avoin selityksille, mieluiten viitteiden kera.

Lydall myös mainitsee, että kyseisen rokotekokeen varsinainen intressi oli selvittää, reagoisivatko tietyt etniset ryhmät, polynesialaiset ja maorit, rokotteeseen, sillä aikuisilla oli havaittu että ainoastaan eurooppalaiset reagoivat rokotteeseen. Lydall ei tarjoa tälle mitään viitettä, enkä millään onnistu löytämään tiedolle mitään tukea tai ylipäänsä dataa aiheesta, joskin uskon kyllä että eri etnisillä ryhmillä voi hyvin olla erilaisia reagointitapoja erityyppisiin antigeeneihin. Ainoa, mitä löysin, oli tämä juttu, jossa nähdäkseni on nimenomaan todettu, ettei etnisellä taustalla ole vasteen kannalta merkitystä – joskin koehenkilöiden määrä on aika pieni. Tässä juttu nimenomaan Uudesta Seelannista, jossa mainitaan rokotteen vähentäneen tautitaakkaa kaikissa etnisissä ryhmissä, mutta maoreilla sen vaikutus on ollut suhteessa vähäisin. Artikkelissa pohditaan johtuisiko tämä alhaisemmasta rokotekattavuudesta, joka on aiemmissa tutkimuksissa todettu kyseisessä etnisessä ryhmässä. Tässä WHO:n dokumentissa ei myöskään mainita vasteen vaihtelua etnisten ryhmien välillä – mutt hei, miksipä salaliitto sitä mainitsisikaan.

Siitä huolimatta, että tässä ym. rokotekokeessa kuulemma todettiin, ettei se ollut tehokas maoreilla ja polynesialaisilla, sai salaliitto ujutettua jonkun toisen merkkisen, mutta Lydallin mukaan kuitenkin tismalleen samalla lailla valmistetun rokotteen (konjugoidun polysakkaridin) Uuden Seelannin ohjelmaan. Tätä ei pysty tarkistamaan, koska jälleen viitteet puuttuvat, mutta jos Lydall ymmärtäisi jotain immunologiasta ja rokotteista, hän tietäisi, ettei kaksi ”konjugoitua polysakkaridirokotetta” välttämättä ole tismalleen samanlaisia.

Hib rokottetta kehitettäessä kokeiltiin ensin puhdasta kapselipolysakkaridia, mutta valitettavasi puhtaat polysakkaridi-antigeenit ovat usein heikommin immuunijärjestelmää stimuloivia (ns. T-riippumaton antigeeni) ja nämä rokotteet toimivat huonosti alle 1,5-vuotiailla lapsilla. Jos polysakkaridi liitetään proteiinirakenteiseen antigeeniin, ns. kantajaan, tunnistaa immuunijärjestelmä sen paremmin, jolloin polysakkaridia vastaan saada aikaiseksi (parempi) vaste, ja (enemmän) vasta-aineiden tuotantoa. Hib-rokotteissa on käytetty neljää eri kantajaproteiinia (mm. tetanus- ja difteriatoksoideja), ja ne voivat erota muiltakin osiltaan (rokotekirjasta): The protein carrier, PRP component size, and chemical linkages are different for all four conjugate vaccines, and there are some differences in the elicited immune response; eli proteiinikantaja, PRP komponentti (eli polysakkaridikapselin osanen) ja kemialliset sidokset ovat erilaisia kaikissa neljässä konjugaattirokotteessa, ja myös stimuloidussa immuunivasteessa on joitakin eroja. Eli vaikka Uuden Seelannin rokotekoe olisi osoittanut että se ei toimi riittävän hyvin mainituilla etnisillä ryhmillä (josta en löydä mitään dataa), olisi toinen konjugoitu polysakkaridirokote voinut varsin hyvin toimia, toisin kuin Lydall luulee. Lisää Hib-rokotteista voi lukea tästä ihan suomalaisesta jutusta.

Lydall mainitsee kahdessa eri kohdassa Hib-rokotteen aiheuttaneen noin parisataa kuolemaa ekan vuoden – kahden aikana sen tultua käyttöön Jenkkilässä vuonna 1990, mutta kummassakaan kohdassa ei ollut viitettä, enkä onnistu millään hakusanoilla löytämään Googlesta tai PubMedistä mitään mikä liittyisi aiheeseen. Ilmeisesti tällaisia väitteitä voi kuka tahansa keksiä omasta päästään, ja esittää niitä faktoina? Niin joo, se salaliitto.

Mutta taas olen jaaritellut yli sallitun rajan, eli jäänee tällä kertaa jälleen yhteen lukuun. Helmikuun hangilla toivottavasti tavataan!