Luvut 12-13

Viime hetkellä ennen kuun vaihdetta ehdin vielä lunastamaan epämääräisen lupauksen noin kerran kuussa postauksesta, vaikka päivämäärien mukaan tässä melkein 2 kk ehti kuluakin. Kesä ja kukkaset vievät yllättävän paljon aikaa. Mutta saman tien asiaan.

Luvun 12 otsikko on “Vaccine myth number five: without vaccination there would be epidemics” eli ilman rokotteita esiintyisi epidemioita.

Luku on varsin hämmentävää luettavaa, enkä oikein tiedä mitä ajatella.
Lydall puhuu tautiepidemioista erittelemättä sen tarkemmin mitä tarkoittaa. Tauti ku tauti. Tautiepidemiat tulevat ja menevät, omia kulkujaan, emmekä vielä ymmärrä alkuunkaan miksi niitä joskus tulee, ja miksi ne katoavat (omia aikojaan). Ihmisen toiminnalla voidaan vaikuttaa sairastuneiden ihmisten määrään, mutta ei epidemioiden tulemiseen ja menemiseen (karkeasti ottaen ainakin osittain totta – ja siihenhän rokotteilla pyritäänkin; vaikuttamaan sairastuneiden määrään). Rokotteilla ei Lydallin mukaan voida vaikuttaa epidemioihin mitenkään, vaikka ”rokottajat” väittävätkin että niiden avulla epidemiat saadaan katkaistua / pysymään poissa.

Tuberkuloosin hän nostaa poikkeukseksi tästä ”tulevat ja menevät” säännöstä; tuberkuloosipöpöt ovat aina läsnä joka paikassa, valmiina aiheuttamaan tautia jos joku yksilö sattuu olemaan herkkä sille. Tuberkuloosiepidemiat aiheutuvat sosioekonomisista seikoista, eivät muutoksista agenssin virulenssissa.

Siis hetkinen, tuberkuloosi?
On totta että osa mykobakteereista, joihin tuberkuloosin aiheuttaja kuuluu, on ns. maaperäbakteereja joita löytyy ”kaikkialta”, kuten ns. Mycobacterium avium –kompleksi, mutta nämä bakteerit eivät aiheuta ihmiselle perinteisesti tuberkuloosiksi nimitettyä sairautta vaan yleensä tuberkuloosilla viitataan nimenomaan M. tuberculosis –bakteerin (tai joskus M. bovis –bakteerin) aiheuttamaan keuhkotautiin, joita taas nimenomaan ei löydy ”joka paikasta” vaan tartunnan saa sairaasta yksilöstä yleensä aerosolina hengitysteitse.

Ja sitä paitsi miten niin vain tuberkuloosi? Minne jäivät muut maaperä- ja ympäristöbakteerit? Pernarutto, jäykkäkouristus, esimerkiksi? Klassisia maaperäbakteereita, joita (ts. itiöitä) tosin tyypillisesti esiintyy tietyillä kontaminoituneilla alueilla, ei välttämättä ”joka paikassa”.

Lydallin logiikka infektiotautien suhteen ei vain aukea, ja näyttää perustuvan johonkin muuhun kuin mikrobiologisiin / epidemiologisiin faktoihin.

”Todisteeksi” sille että rokotteet eivät vaikuta epidemioihin Lydall nostaa esiin kaksi tautia: ruton ja koleran. Näiden (lähi)historia käydään tarkemmin läpi, ja epidemioiden eteneminen; nousu ja lasku ovat Lydallin mukaan todiste siitä että ihmisen toiminta, eikä varsinkaan rokotteet vaikuta tautien kulkuun mitenkään.

Yritän hämmentyneenä miettiä, miten näiden kahden taudin historia todistaa minkään muun taudin osalta yhtään mitään? Suklaa maistuu hyvältä. Suklaa on ruskeaa. Paska on ruskeaa. Paska maistuu hyvältä. Eiku…

Lukaisin nämä historia-pätkät pikaisesti läpi, mutta teksti on jotenkin sekavaa enkä oikein saa kunnollista kokonaiskäsitystä. Onneksi hyllyssä sattuu olemaan myös tämä kirja, jonka luvuista saan hieman paremman tolkun, vaikka ei sekään selkeydessään täyttä priimaa ole.

En jaksa alkaa tarkistella faktoja, sillä koko ”todiste” on täysin hevonkuuta, mutta oikaistaan nyt muutama virhe jotka havaitsin ihan perusmikrobiologian tiedoissa.
Ensinnäkin Lydall väittää ruttoa aiheuttavan bakteerin asuvan kirpun mahassa. Tarkalleen ottaen tämä ei pidä paikkaansa vaan Yersinia pestis –bakteerin ylläpitoisäntänä pidetään mm. jyrsijöitä, ja kirppu toimii bakteerin levittäjänä: se imee infektoituneesta eläimestä verta, bakteerin toiminta aiheuttaa kirpulle suolistotukkeuman, jolloin kirppu nälkiintyy ja yrittää toistuvasti ruokailla uusissa isännissä, ja näin bakteeri pääsee siirtymään näiden vereen. Ihminen voi satunnaisesti kuulua näihin epäonnisiin joissa kirppu ruokailee ja joihin ruttobakteeri siirtyy.
Lydall myös väittää että kirpun ei tarvitse purra ihmistä, riittää että se laskeutuu iholle, ja siitä bakteeri voi porautua ihmisen verenkiertoon. Höpötihöpötihöö.
On bakteereija, jotka ilmeisesti ovat niin invasiivisia että voivat ”porautua” jopa ehjän ihon läpi mutta Y. pestis –bakteeri ei kyllä kykene porautumaan ensin sen kirpun läpi ja sitten vielä siitä ihon läpi vaan purema on välttämätön.
Kiinnostuin myös maininnasta jonka mukaan vuonna 1994 sattui ruttoepidemia Intiassa, joka aiheutti suurta hysteriaa, mutta epidemia katosi ihan itsekseen. Muutaman hakutuloksen abstraktin silmäilin läpi, ja tässä mainitaan interventiotoimenpiteistä jotain. Vaikea kuvitella että Intiassakaan ihan tumput suorana seisoskeltaisiin ja olkia kohauteltaisiin tyyliin ”kyyyyyllä se varmaan ihan itsekseen menee ohi, katotaanpa huvikseen moniko kuolee”.

Homeopatialla voi muuten parantaa rutonkin, ja Lydall manitsee myös kuinka homeopatian ”isä” Hahnemann tiesi (siis jo kauan ennen kuin ns. ”länsimainen lääketiede”) että ruttopotilaan petivaatteet kannattaa polttaa koska hän uskoi ruton aiheuttajiksi pienen pienet eläimet joita ei voi nähdä silmillä. Hahnemann oli tässä oikeassa, Homeopatian siis täytyy toimia!
Myös koleran hoidossa tehdään homeopatialla ihmeitä. 5 vuotta sen jälkeen kun Lontoon homeopaattinen sairaala avasi ovensa, saapui Lontooseen koleraepidemia. 16% tämän sairaalan kolerapotilaista kuoli, kun taas läheisessä tavallisessa sairaalassa kuoli 53% koleraan sairastuneista (viitteenä Homeopathy today –nimisen lehde juttu vuodelta 1989)! Täältä löydänkin tarkemman kuvauksen epidemiasta, ja vuosiluvuksi selviää 1854. Siis ajatelkaa, homeopatia tosiaan toimii paremmin kuin verenlasku, oksennutus, ja myrkyttäminen mm. elohopealla! Pidän tämän mielessä seuraavan kerran kun lääkärini ehdottaa jotain näistä 1800-luvun hoitomenetelmistä.

Täytyy kyllä sanoa että tässä luvussa esiintyneet ”perustelut” jäivät harvinaisen laihoiksi (=olemattomiksi), mutta ei se mitään, jatkakaamme seuraavaan lukuun jonka otsikkona on "Vaccine myth number six: if enough people are vaccinated, the disease will die out” eli jos rokotetaan riittävä määrä ihmisiä, tauti häviää.

Tuollaisenaan väite onkin pelkkä myytti, eikä noin voida missään nimessä sanoa yleisesti ottaen kaikista taudeista, sillä riippuu täysin taudin luonteesta ja sen epidemiologiasta, onko se mahdollista ”hävittää”, eli eradikoida, vai ei. Suurinta osaa taudeista ei ole (ainakaan näillä näkymin) mahdollista eradikoilla millään rokotteella, olkoot se miten hyvä ja tehokas tahansa.

Luvun alussa on sarkastissävytteinen selvitys siitä kuinka laumaimmuniteetin tason tulee olla 55%, jotta taudit häviäisivät. Ei ku ehkä sittenkin 75%. Tai jos vaikka 98%. Ei kyllä kaikki täytyy rokottaa, 10 vuoden välein. Ei kun ehkä sittenkin 5 vuoden. Tai 3 vuoden välein olisi parempi.
Ilmeisesti tarkoitus on imitoida muuttuvia suosituksia, ja antaa ymmärtää että ”virallisten näkemysten” muutokset ovat merkki siitä että oikeastaan kaikki tieto on valhetta ja virheellistä. Suunnilleen yhtä looginen päättelyketju kuin ”Siis maapallo on litteä. Ei ku kyyllä se onkin pyöreä.” ja tästä vedetty johtopäätös että maapallo ei voi olla pyöreä koska sen aiemmin luultiin olevan litteä.

Luvun pääaiheena on laumaimmuniteetti, ja se kuinka se on täyttä harhaa. Mitään laumaimmuniteettia ei ole olemassa. Laumaimmuniteetin virheellistä käsitettä käytetään hyväksi valehdeltaessa rokotusten tehosta ja hyödyistä. Sillä syyllistetään ”terveystietoisia” ihmisiä jotka eivät halua ottaa rokotteita. Taudit tulevat ja menevät, luonnollisen kiertonsa mukaisesti, huolimatta ihmisten toimista ja ns. laumaimmuniteetin tasosta, siis siitä moniko ihminen on rokotettu ja moniko ei.

Lydall aloittaa todistelunsa viïttaamalla tähän tutkimukseen, jota en harmikseni saa ilmaiseksi käsiini, mutta jossa Lydallin mukaan seurattiin tuhkarokkoa Baltimoren alueella noin 30 vuoden ajan, ja erityisesti sitä, kuinka suuri osuus alle 15 vuotiaista lapsista oli minäkin hetkenä (aikapisteet ilmeisesti kuukauden välein) sairastanut tuhkarokon. Tuhkarokon sairastaneiden alle 15-vuotiaiden lasten määrä vaihteli 32-53% välillä. Tästä tutkimuksesta vedettiin, Lydallin mukaan virheellisesti, johtopäätös että jos 55% lapsista olisi immuuneja (joko rokotuksella tai luontaisen taudin seurauksena), ei tuhkarokkoepidemioita esiintyisi. No jos nyt ihan oikeasti joku on noin päätellyt, niin väärin päätelty, aivan totta. Ensinnäkin epidemiologiaan vaikuttaa kyllä koko populaatio, ei vain tietyn ikäiset lapset (vaikka olisivatkin se ”pääsairastujaporukka”) – käytännössä kun kuitenkin lähes joka ikinen lapsi sen tuhkarokon jossain vaiheessa lapsuuttaan sai (eli siis immunisoimattomat lapset kasvavat hiljalleen aikuisiksi, jotka jäävät taudille alttiiksi jos eivät tautia sairasta / heitä ei rokoteta). Lisäksi kyseisessä tilanteessa tuhkarokko oli endeemisenä eli kotoperäisenä Baltimoren aluleella ja epidemioita esiintyi ”vähän väliä”, mikä ei oikein vastaa tilannetta jossa alue on taudista vapaa ja pyritään minimoimaan sen populaatioon iskemisen riski.

Sen jälkeen laumaimmuniteetin tason vaatimus on jatkuvasti muuttunut, mikä Lydallin mukaan on osoitus ettei sitä ole edes olemassa, koko laumaimmuniteettia.

Lydall antaa lukuisia todisteita sille, että laumaimmuniteetti ei estä epidemioita, ja niiden sattuessa sekä rokotetut että rokottamattomat sairastuvat. Tässä yksi (jossa muuten abstraktin mukaan todettiin nykysuosituksia aiempi rokottaminen ja puutteelliset tiedot yksilön rokotushistorian suhteen riskitekijöiksi sairastumiselle epidemian yhteydessä, kumpikaan ei ehkä ole luettavaksi rokotteen ”pettämisiin”), tässä toinen ja tässä kolmas, lisää löytyy varmasti. En käynyt näitä ”todisteita” juurikaan läpi, sillä ne eivät ”todista” yhtään mitään muuta kuin sen ilmiselvän tosiasian että Lydall on ymmärtänyt laumaimmuniteetin käsitteen väärin. En tiedä mistä se johtuu, ja pidän mahdollisena (ja ehkä todennäköisenäkin) että laumaimmuniteetin osalta on aikojen saatossa kirjoitettu paljon huonoja ja ”liikaa lupaavia” juttuja ns. ”virallisen” lääketieteen toimesta, aiheen ollessa vielä uusi ja siihen liittyviet teorioiden kehitysasteella (toki ne vieläkin kehittyvät koko ajan).

Lydall siis näyttää käsittäneen että riittävän korkean laumaimmuniteetin (mikä se riittävä sitten ikinä onkaan) väitetään estävän kaikki tautitapaukset ja epidemiat 100% täydellisesti, siis aivan totaalisesti. Jos joku näin väittää, on hän väärässä. Korkeakaan laumaimmuniteetin taso kun ei muodosta mitään kuplaa populaation päälle, jotain näkymätöntä estettä jonka läpi yksikään tautia aiheuttava mikrobi ei milloinkaan pääse. Ei, vaan puhutaan todennäköisyyksistä ja riskeistä. Myönnettäköön että näitä on joskus hieman vaikea hahmottaa, enkä itsekään siihen aina kykene kovin hyvin.

Mitä harvempi yksilö puheilla olevassa populaatiossa on immuuni tietylle sairaudelle, sitä suurempi riski / todennäköisyys on että tuo sairaus populaatioon iskee (jos nyt puhutaan avoimesta populaatiosta, eikä esim. tautisuojauksen takana kasvatetuista tuotantoeläimistä). Suurempi riski ei tarkoita täysin varmaa! Alhaisellakin laumaimmuniteetin tasolla voi mennä pitkään / ikuisuuksia, ettei sairautta vain satu iskemään, jos vaikkapa sen aiheuttajamikrobi ei alueelle eksy. Ja päinvastoin; mitä useampi yksilö on taudille immuuni, sitä pienempi on todennäköisyys että tauti populaatioon tulee, ainakaan suurissa määrin, eli erityisesti isojen epidemioiden riski laskee. Pienempi riski ei kuitenkaan tarkoita mahdotonta! Niin kauan kuin joka ikinen yksilö ei ole 100% immuuni (siten että torjuisi esim. neutraloivilla vasta-aineilla limakalvoille laskeutuneen mikrobin heti, jo ennen infektoitumista), voi tautitapauksia populaatiossa esiintyä. Mitä suurempi osuus on immuuni, sitä pienemmiksi nämä tautiryppät kooltaan jäävät (kun tautiorganismi ei ”löydä” uusia alttiita yksilöitä infektiivisen ajan kuluessa).

Tässä ei ole mitään ihmeellistä, enkä kertakaikkiaan voi käsittää miten joku voi kieltää ”ilmiön” olemassa olon. On myös hyvä muistaa että ei ole väliä onko immuniteetti luontaisen infektion seurausta vai rokotteella aikaansaatu (jälkimmäinen on luonteeltaan toki usein heikompi / lyhytaikaisempi). Tässä yksi aiheeseen liittyvä luento joka toivottavasti selventää sitä miten immuunien yksilöiden määrä (ja kääntäen taudille herkkien yksilöiden määrä) vaikuttaa taudin etenemiseen populaatiossa. Immuniteetin ”laatu” vaikuttaa toki myös: estyykö infektoituminen, ja siten organismin erittyminen eteenpäin, vai vaan kliininen tauti (jolloin yksilön infektoituminen ja organismin tarttuminen eteenpäin uusiin yksilöihin on mahdollista).

Se miten suuri tämä immuunien yksilöiden osuus tulee olla tartuntaketjun katkaisemiseksi, onkin sitten varsin mielenkiintoinen kysymys. Ei siis ole olemassa mitään sellaista tasoa X joka 100% täydellisesti aina ja kaikkialla estäisi jok’ikisen tautitapauksen, mutta mikä on sellainen taso, joka taudin esiintymisen riskiä (selvästi) pienentää? Vaihtoehtoisesti voidaan olla kiinnostuneita siitä tasosta, joka pitää saavuttaa taudin ”hävittämiseksi” (juuriminen), jos puhutaan endeemisestä, eli kotoperäisestä infektiosta, kuten vaikkapa tuhkarokko on ollut Suomessakin aiemmin. Tähän vaikuttaa paljon taudin ominaisuudet, kuten tarttuvuus, sekä populaation ominaisuudet, kuten tiheys ja yksilöiden väliset kontaktit sekä se miten taudille alttiit yksilöt ovat jakaantuneet populaatioon (tasaisesti / rypäsmäisesti). Yhtä joka paikassa aina ja ikuisesti pätevää tasoa ei siis voida sanoa, joskin eri tilainteita voidaan yrittää mallintaa. Asiaan liittyvä epävarmuus ja tiedon muuttuvuus on Lydallille ilmeisesti sietämätöntä, joten on helpompaa päättää, ettei koko ilmiötä ole olemassa eikä siihen voida vaikuttaa.

Tuhkarokon kohdalla merkittävä seikka on mm. se että sen tarttuvuus on suurta eli yksi sairastunut yksilö tartuttaa useita uusia yksilöitä ja tätä voidaan kuvata nk. tartuttavuusluvulla. Wikipedian määritelmässä mainitaan tuhkarokolle arvo 12-18, vertailun vuoksi: isorokossa sen on arvioitu olevan 5-7 ja arviot varmasti vaihtelevat eri lähteissä ja erilaisissa tilanteissa se voi siis olla eri suuruinen, olen nähnyt tuhkarokolle arvioiksi jopa lukua 40. Mitä suurempi tarttuvuus taudilla on, sitä vaikeampaa on sen torjunta (millään keinoilla). Itseäni hieman mietityttää olisiko tuhkarokon eradikonti maapallolta mahdollista vaikka rokotekattavuus saataisiinkin hilattua lähelle 100%:a ihan joka paikassa (mahdoton tehtävä nähdäkseni), kun sen tarttuvuus on noin valtaisan suuri. Ehkä olisi.

Tässä yksi hiljan lukemani erinomainen & suositeltava juttu laumaimmuniteetista ja seikoista jotka siihen vaikuttavat, valitettavasti sitä ei näytä saavan ilmaiseksi. Yritin löytää ilmaista ”yleis”juttua, huonolla menestyksellä. Tässä kuitenkin yksi juttu aiheesta tuhkarokkoon liittyen, ja tässäpä Suomen tilanteesta. Oikein kiinnostuneille on tarjolla mm. nämä kolme juttua joissa arvioidaan vaadittua rokotekattavuutta ja tartuttavuus-lukua raportoiduissa tuhkarokkoepidemioissa, itseltäni tuo matematiikka menee korkealta ja kovaa yli eli en pysty arvioimaan mallien ”hyvyyttä”.

Lydall myös muistuttaa jälleen kerran kuinka tuhkarokko on ns. lapsuuden infektio, ja rokotetuilla on vain väliaikainen suoja, eli he sairastuvat tuhkarokkoon aikuisena (mistä on vakavammat seuraamukset kuin taudista lapsena). Mitään dataa aikuisten kasvaneista tuhkarokkotapausten määrästä esim. Suomessa tai muuallakaan en ole onnistunut löytämään, eikä Lydallkaan sitä viitsi turhaan tarjota. Salaliitto sen varmaan siivosi maton alle? Sen sijaan vastaani käveli mm. tällainen aiheesta jossa todetaan “Although adults accounted for a steadily increasing proportion of measles cases during the study period, incidence rates in all age groups have decreased.” eli vaikkakin aikuiset muodostivat tasaisesti kasvaneen osuuden sairastuneista, ilmaantuvuus kaikissa ikäryhmissä on laskenut”. Osuudet eivät siis kerro todellisista tapausmääristä mitään.

Lydall myös korostaa että suosittu väite ”korkea laumaimmuniteetin taso suojaa myös rokottamattomia” on valhe, ja antaa tälle todisteeksi tämän tutkimuksen, jossa näytetään kuvaavan tuhkarokkoepidemia Afrikkalaisessa kylässä, ja todetaan rokotuksen suojanneen infektiolta, eli rokottamattomat sairastuivat selvästi enemmän. Hohhoijakkaa. Olisihan se tosiaan perin merkillistä jos joidenkin populaatioiden jäsenten rokottaminen sen suojaavan kuvun kehittäisi rokottamattomien (tai koko populaation) ympärille. Edelleen puhumme riskistä ja todennäköisyydestä. Mitä suurempi immuunien henkilöiden määrä populaatiossa, sitä pienempi on riski (suurille) epidemioille, ja tämä on se ”suoja” jonka myös rokottamattomat saavat. Jos epidemia populaatioon iskee, rokottamattomat ovat luonnollisesti suuremmassa vaarassa sairastua (edellyttäen tietenkin että rokote toimii), tästä voi lukea esim. täältä.
Lydall toteaa ristiriitaisesti että epidemian sattuessa rokote ei suojaa rokotettuja eikä rokottamattomia, mutta toisaalla taas mm. yllämainitun epidemiakuvauksen yhteydessä että rokote suojasi infektiolta. Siis miten se nyt oikein menee – suojaa vai ei suojaa???
No tässäpä muutama juttu aiheesta aiempien aihetta käsitelleiden lisäksi.

Sen lisäksi että Lydallin käsitykset epidemiologiasta ovat perin omituisia, on hän kehittänyt myös ihan omia ajatuksia perusmikrobiologiasta. Lainaan muutaman pätkän kirjasta, tässä Lydallin selitys sille miksi tuhkarokkoepidemiat menevät ja tulevat:

The measles virus is caught by humans in one of two ways. It is either caught from a person who has measles, or it is caught from the air. It does not need to be living in a human in order to survive. From time to time the virus becomes virulent and causes an outbreak of measles. In between these times it goes dormant, but it is still alive and well. Some outbreaks of measles are caused by an infected traveler coming into the region, while other outbreaks are caused by the virus coming out of its dormancy.
…
I suspect that germs that are not in evidence for fairly long periods of time, and then suddenly make their presence known, are able to go into some type of hibernation which is very hard for us to imagine. No-one knows what measles virus does between epidemics.
…
If research money were committed to explore the matter, it might be discovered that measles viruses use epidemics to strengthen their DNA. Perhaps the virus can replicate in the dormant state, but gains something extra when it causes measles cases in humans.

Pikainen ja epämääräinen käännös:
Tuhkarokkoviruksen voi saada joko sairaasta henkilöstä tai ilmasta, eikä viruksen tarvitse elää ihmisessä selviytyäkseen. Silloin tällöin virus tulee virulentiksi ja aiheuttaa taudinpurkauksen. Näiden välissä virus muuttuu ”nukkuvaksi”, mutta on edelleen hengissä ja voi hyvin. Osa taudinpurkauksista aiheutuu infektoituneen matkailijan saapuessa alueelle, osa taas viruksen tullessa pois ”nukkumasta”. ... Uskon että pöpöt jotka tulevat ja menevät voivat ajottain vaipua talviunen kaltaiseen tilaan, jota meidän on vaikea käsittää. ... Kukaan ei tiedä mitä tuhkarokkovirus tekee epidemioiden välillä. Jos tutkimusrahaa ohjattaisiin tälle asialle, ehkä havaittaisiin että tuhkarokkovirus käyttää epidemioita DNA:nsa vahvistamiseen. Ehkä se voi replikoitua (eli lisääntyä) ”nukkuvassa” tilassaan, mutta saavuttaa jotain hyötyä aiheuttaessaan tautia ihmisessä.

Lydall vertaa tätä uinuvaa tuhkarokkoa australialaisiin sammakoihin jotka voivat kaivautua maahan ja elää siellä ”suojakotelossa” pitkäänkin ilman vettä.

Mahtaakohan Lydallilla olla mitään käsitystä perusmikrobiologiasta?
Tästä saankin hauskan ruokapöytäkeskustelun aikaan tuttujen virologien kanssa.
Tuhkarokko on muuten RNA-virus. Että edes tämä pieni ja helposti tarkistettavissa oleva perusyksityiskohta ei osunut oikeaan.

Lydall nostaa ”todisteeksi” uinuvasta tuhkarokosta esiin tutkimuksen jossa oli tarkasteltu 93:a USAssa vuosina 1985-1986 (jolloin tuhkarokko oli vielä endeeminen eli kotoperäinen USAssa!) esiintynyttä tuhkarokkoepidemiaa, joista vain 20:ssa oli indeksipotilas (ensimmäinen tunnistettu oireileva) tullut ulkomailta, kun 73:ssa indeksipotilas oli paikallinen ihminen, jonka infektiolähdettä ei voitu tunnistaa. Sen on siis pakko olla uinuvan tuhkarokkoviruksen aktivoituminen!

Harmikseni kyseinen artikkeli ei ole nettiversiona saatavilla ilman valuuttaa, eikä lehteä tule kampuksellemme, mutta mieleeni tulee kyllä heti hyvin yksinkertainen selitys näille ”tunnistamattomille infektiolähteille”. Sellainen joka ei vaadi uusia ja mullistavia teorioita virologian saralle. Silmäilen muutamaa ”jatkojuttua” aiheesta, ja tuosta toisesta jutusta saan vahvistusta ajatuksilleni;

Unknown-source outbreaks most likely spread from undetected links to imported cases of measles [21]. Detection of the epidemiological linkage to the imported-source case is not possible for every outbreak, because patients with imported cases may transmit measles virus and leave the country before they can be detected by public health authorities in the United States.

Varsin kömpelönä käännöksenä: Tuntemattoman lähteen taudinpurkaukset todennäköisimmin ovat peräisin ”tuontitapauksista” ja leviävät huomaamatta jääneiden linkkien välityksellä. On mahdotonta havaita jokaisen tapauksen epidemiologiset linkit tuontitapauksiin, sillä tuontitapaus-potilaat ovat voineet jo lähteä maasta ennen kuin heidät tunnistetaan USAssa. (Oma huomio: silloin kun tauti on kotoperäinen, kuten tuhkarokko siis tuohon aikaan eli 80-luvun puolivälissä jenkkilässä oli, voi tämä huomaamatta jäänyt linkki johtaa tietenkin myös kotoperäiseen tautiryppääseen, mutta koska linkkiä ei tunnisteta näyttää tautiryväs ”syntyneen itsekseen tyhjästä”.)

Artikkelissa jatketaan puhumalla geenisekvenssien vertailun hyväksikäytöstä epidemiologisissa selvityksissä; tarkan sekvenssidatan avulla voidaan päätellä mistä päin maailmaa virus on peräisin, sillä eri puolilla liikkuu hitusen erilaisen genomin omaavia viruksia. Jokaisesta taudinpurkauksesta vaan ei aina saada viruseristystä kiinni, jolloin se voi jäädä mysteeriksi. Ja vaikka tuhkarokossa voi olla kovatkin oireet, erityisesti aikuisilla, voi se myös hyvin olla sen verran lievä, ettei läheskään jokainen siihen sairastunut hakeudu hoitoon, jolloin tapaus jää raportoimatta. Näiden ”piiloon” jääneiden tapausten mukana menetetään myös epidemiologista dataa. Lydall ilmeisesti kuvittelee että 100% tapauksista ”saadaan kiinni”, jolloin on ihan selvää että jokainen tartuntalähde pitäisi olla havaittavissa ja ihan selvä. Ja kun se ei ole, hän keksii sen.

Tarjolla on siis yksinkertainen ja tunnettuihin tosiasioihin perustuva selitys. Mutta EEEEEI, ei se voi olla oikea, vaan selitys joka vaatii merkittäviä muutoksia mm. tiettyihin tunnettuihin virologisiin perusasioihin, on Lydallin mukaan todennäköisempi! Mainittakoot muuten että olin noista jatkojutuista havaitsevinani että näiden ”tuntematon lähde” –taudinpurkausten osuus on jatkuvasti pienentynyt (sitä mukaan kun taudin eradikointi on edennyt), kuvaavaa että Lydall on valinnut vain yhden jutun; juuri sen josta hän ”parhaiten” voi vetää haluamansa johtopäätökset.

Itselleni ei kylläkään edes ole vaikeaa kuvitella ”talviunimaista tilaa johon mikrobit voivat vaipua”. Monillakin mikrobeilla tiedetään esiintyvän tällaisia ”nukkuvia” muotoja. Esimerkiksi osa bakteereista tuottaa itiöitä, jotka ovat pieniä (verrattuna itse bakteeriin) ja hyvin kestäviä ”lepomuotoja” joiden avulla kyseinen bakteeri voi säilyä epäedullisissa olosuhteissa, mutta ne eivät voi lisääntyä tässä muodossa. Esimerkkinä mainittakoot pernarutto. Wikipediassa muuten sanotaan itiöiden olevan eräiden aitotumallisten tuottamia lisääntymismuotoja – no kyllä siis esitumallisetkin niitä tuottavat. Itiöitä esiintyy myös mm. sienillä (jotka ovat aitotumallisia), ja joillakin parasiitteilla voi esiiintyä itiömäisiä, erittäin kestäviä muotoja.

Mutta virukset ovat ihan omanlaisiaan, ja voidaan keskustella filosofisesti siitä ovatko ne edes eläviä (keskustelu johon itse en halua osallistua, hah). Virus ei kykene lisääntymään ilman isäntäsolua ja koska se ei ole itsenäisenä metabolisesti aktiivinen, se ei voi siirtyillä virulentista muodosta ei-virulentiksi ”milloin mielii”, kuten Lydall esittää. Virukset eivät tuota itiöitä, ja niiden säilyvyys ympäristössä vaihtelee paljon.
Tuhkarokosta löydän jo tutuksi tulleesta rokotekirjasta mm. seuraavia tietoja: tuhkarokkoviruksella ei ole merkittäviä eläinreservoaareja (eli sitä ei kanna oireettomana / oireellisena mikään eläin), ja se inaktivoituu (=kuolee) nopeasti auringonvalon, lämmön ja alhaisen / korkean pH:n vaikutuksesta. Tässä kirjassa kerrotaan mm. seuraavaa: tuhkarokkoviruksen tarttuminen on tehokkainta suorassa kontaktissa infektoituneeseen yksilöön, mutta virus voi säilyä tunteja hengitysteistä peräisin olevissa pisaroissa, joten suora kontakti ei ole välttämätön. Eläinreservoaareja ei ole, eikä ole havaittu merkkejä / todisteita latentista (piilevästä) infektiosta, eikä myöskään epidemiologisesti merkittävästä persistoivasta (pitkittyneestä) infektiosta, eli tuhkarokkoviruksen säilyminen populaatiossa vaatii jatkuvan kierron alttiissa yksilöissä. Laskennallisesti on arvioitu että populaation tulee olla noin 250 000 – 500 000 yksilön kokoinen jotta tuhkarokkovirus voisi säilyä siinä endeemisenä.

Löydän myös yhden varsin vanhan jutun jonka käväisin hakemassa kampuksen kirjaston alakerrasta. Tehtiinpä muuten noin 50 vuotta sitten lyhyitä artikkeleita, koko juttu kuvineen mahtuu yhteen sivuun, turhat läpinät pois! Harmikseni siitä ei käy suoranaisesti ilmi havaittuja maksimisäilyvyysaikoja, vaan säilyvyyttä oli katsottu ilmankosteuden suhteen; alhaisessa ilmankosteudessa säilyvyys oli parempi, ja tämä korreloi havaintoon tuhkarokkotapausten määrästä eri vuodenaikoina – keväällä (alhaisen ilmankosteuden aikana) enemmän. Kuvaajasta voinee kuitenkin päätellä että säilyvyys ilmassa on tosiaankin tuntien luokkaa. Ei päiviä, ei viikkoja, ei kuukausia saatika vuosia, kuten Lydall esittää.

Lydall myös toistaa jo kurkkumädän kohdalla aiemmin esitetyt valheet, nyt hinkuyskää koskien; myös hinkuyskä on vähentynyt ”ihan luonnollisesti ja itsestään” jo viimeisen reilun 100 vuoden ajan eikä rokotteella siis ollut mitään vaikutusta tähän vähenemiseen! Hän käyttää tekstissä sanaa insidenssi, eli ilmaantuvuus, ja kuvaajassa jonka on tarkoitus tämä asia esittää, on Y-akselilla ”hinkuyskäkuolemat”. Tyypillinen (ja ilmiselvä) valhe näissä piireissä. Ilmeisesti Lydallin mielestä tautia ei ole jos siihen ei kuolla. Ystäväni lapsella ei ollutkaan hinkuyskää, koska hän ei kuollut siihen!
Tässä niille jotka haluavat verrata, miltä näyttää hinkuyskän kuolleisuuskuvaaja verrattuna insidenssikuvaajaan – kumpi kertoo todellisen tilanteen? Jälkimmäinen kuvaaja on tästä artikkelista.

Luvun lopussa Lydall mainitsee ”piristävästä rehellisyydestä” eräässä artikkelissa, jota en harmikseni onnistu löytämään lainkaan, en koko lehteä saatika juttua (ei ole kovinkaan luottamusta herättävää, joskin näyttää siltä että lehti nimeltä ”Epidemiological Comments” on ainakin joskus ollut olemassa, ilmeisesti ei vain nettiversiona, kyseinen viite on van Rensburg, JWJ., Whooping cough in Cape Town, 1992;19(4):69-75, jos joku sattuu löytämään, heh) mutta Lydall on lainannut pätkän jossa todetaan suunnilleen ”rokotus ei eliminoi kiertäviä tautiagensseja. Niin kauan kuin näin on, rokottamattomat tulevat olemaan alttiita taudeille huolimatta korkeasta rokotekattavuudesta.” No voi pyhä jysäys mitä ”rehellisyyttä”, itsestäänselvyyksien toteaminen. EI siis tosiaankaan mitään suojaavaa kuplaa kenenkään ylle???

Lydall ei myöskään lainkaan huomioi tautiagenssien erilaista luonnetta – on hieman eri asia puhua vaikkapa hinkuyskästä, tai muusta taudista joka on endeemisenä kyseisessä paikassa (en tosin tiedä onko hinkkari Kapkaupungissa endeeminen, mutta arvaan sen olevan), kuin taudista jota ei sillä hetkellä alueella esiinny, kuten vaikkapa tuhkarokko joka on Suomesta tällä hetkellä juurittu pois. Kuten jo yllä totesin – korkea rokotekattavuus suojaa koko populaatiota, ei absoluuttisesti, vaan pienentämällä erityisesti suurten epidemioiden riskiä, varsinkin ei-kotoperäisten tautien kohdalla. Korkea rokotekattavuus toki pienentää kierrossa olevan organismin määrää myös endeemisten tautien, esim. hinkuyskän kohdalla (teen nyt oletuksen että rokote vähentää myös bakteerin erittämistä jos rokotettu tautiin sairastuu, en jaksa tarkistaa tätä, saa korjata jos oletan väärin) ja siten tarjoaa hyötyä koko populaatiolle (myös rokottamattomille) mutta mitään suojaavaa kupua ei muodostu kenenkään ympärille, ja rokottamattomat tosiaan ovat selvästi suuremmassa riskissä sairastua kuin rokotetut (kuten esim. tässä on todettu).

Mutta se tästä luvusta. Tarjotut todisteet laumaimmuniteetin ”olemattomuudelle” perustuvat käytännössä väärinymmärrykseen, liekö se sitten tahallinen vai tahaton, vaikea sanoa.


Katsotaan pidänkö heinäkuun kesälomaa, vai houkuttaako seuraavan luvun ihan mielenkiintoiset pointit liikaa.


Hyviä helteitä!

Luvut 10-11

No niin, vihdoin sain parin seuraavan luvun tarkastelua valmiiksi - oli tässä hieman työkiireitä ja kesän puutarhahommatkin häiritsevät pahasti muuta harrastelua.

Luku 10 käisttelee rokotemyyttiä numero kolme, ja on otsikoitu ”Vaccine myth number three: When vaccinated children get the disease that the vaccine was supposed to prevent, they get ill less badly” (eli kun rokotettu lapsi sairastuu tautiin jonka rokotteen piti estää, tauti on lievempi) ja Lydall kertoo kuinka aina kun hän kuulee tämän väitteen, hänen tekee mielensä kysyä ”onko tuhkarokkokuolema vähemmän vakava silloin kun lapsi on rokotettu?”. Kyyyllä se varmaan on, samalla lailla kun kuoleminen hinkuyskän jälkitautiin on paljon vähemmän vakavaa kuin kuoleminen itse hinkuyskään.

Lydallin mukaan rokotetun lapsen sairastuttua tuhkarokkoon on seurauksena nk. atyyppinen tuhkarokko (atypical measles), ja tämä on epämukavampi lapselle, kuin normaali tauti rokottamattomalla lapsella (ei viitettä). Rokotetulla lapsella esiintyvän taudin ihottuma on vaaleampi (”paler”) kuin luontaisessa taudissa, mutta Lydallin mukaan tämä ei ole hyvä juttu, sillä tanskalainen tutkija on todennut että ihottuman puuttuminen ihmisillä joilla on mitattavia tuhkarokko-vasta-aineita veressään on yhteydessä syöpään ja kroonisiin sairauksiin myöhemmällä iällä, tästä on viitteenä annettu tämä. Päätin osoittaa itselleni harvinaislaatuista aktiivisuutta ja kävin hakemassa kyseisen Lancet –lehden numeron kampuksemme kirjastosta – tuntuipa muuten juhlalliselta pitää jo hieman patinoitunutta lehden numeroa kädessään kaiken tämän persoonottaman surffaamisen jälkeen. Ei ruudulta lukeminen voita oikeaa lehteä / kirjaa, ei ikinä.
Kyseisessä jutussa katsottiin yhteensä 252 aikuisen ihmisen, jolla ei ollut historiassaan tuhkarokon sairastamista, tiettyjen kroonisten tautien esiintyvyyttä, verrattuna 230 ihmiseen, joilla oli tuhkarokon sairastaminen historiassaan. Oletusarvona tutkimuksessa oli, että ne jotka eivät olleet sairastaneet tuhkarokkoa, olivat sen itse asiassa sairastaneet subkliinisenä, ilman ihottumaa (tai muita oireita, oletan), joten heiltä löytyisi vasta-aineita, ja jos nyt oikein käsitin niin vasta-aineiden esiintyminen tarkistettiin osalta näistä ”negatiivisista” ihmisistä – suurimmalta osalta ne löytyivät (mutta olen melkeinpä sitä mieltä että ne olisi pitänyt tarkistaa kaikilta ”negatiivisilta” eikä vain olettaa että heillä niitä löytyy). Kysymyksen asettelu siis oli: altistaako subkliininen tuhkarokko jollekin kroonisille sairauksille, mukana oli mm. ”immunoreaktiiviset taudit” joita ei mielestäni tarkemmin määritelty, ihottumia, kasvaimia (iho / muut / kohdunkaulansyöpä), luuston ja ruston degeneratiiviset sairadet ja muita sen sellaisia. Neljän tautiryhmän kohdalla ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä; subkliinisellä ryhmällä esiintyi mm. muita kasvaimia kuin ihokasvaimia, immunoreaktiivisia tauteja, tiettyjä ihotauteja (sebaceous skin diseases) ja luuston sekä ruston degeneratiivisia tauteja enemmän kuin toisella ryhmällä. Absoluuttiset määrät olivat kuitenkin pieniä, mikä mielestäni jättää epävarmuuden ainakin yksittäisten ryhmien todellisista eroista. Kokonaisuudessaan diagnoosimäärät (siis kaikki taudit yhteensä) olivat jo isompia, ja merkitsevyysero ehkä ”luotettavampi”. Eli subkliininen tuhkarokko ehkäpä altistaa joillekin kroonisille sairauksille. Mahdollisia syitä spekuloidaan artikkelissa.
Mutta entäpä Lydallin päätelmä. Onko subkliininen infektio naiivilla (=rokottamattomalla) yksilöllä sama asia kuin se että osittain (aktiivisesti) immuuni yksilö sairastuu kliinisesti mutta normaalia lievemmin (on se aktiivinen immuniteetti sitten rokotteen tai luontaisen infektoin luoma)? Juu ei ole. Tästä tutkimuksesta ei siis mitenkään päin voi päätellä, että (ehkä puutteellisen) rokotevasteen muodostaneet yksilöt, jotka myöhemmin sairastuvat lievään tuhkarokkoon olisivat (nimenomaan ihottuman puuttumisen vuoksi) suuremmassa riskissä kroonisten tautien suhteen. Kaiken kukkuraksi Lydall on jättänyt ilmeisesti artikkelin loppupäätelmät lukematta; niissä todetaan yksiselitteisesti että laajamittainen rokoteohjelma kontrolloi tuhkarokon esiintymistä, ja samalla myös pienentää näiden kroonisten (”non-measles associated”) sairausten esiintyvyyttä! Ei organismia kierrossa, ei subkliinistä infektiota, ei sen seuraamuksia (jos niitä on). Mainittakoot että en lukuisista yrityksistä huolimatta löytänyt yhtään toista vastaavankaltaista tutkimusta, joten suhtaudun toistaiseksi hieman epäillen tähän teoriaan (että subkliininen tuhkarokko altistaisi myöhemmin kroonisille sairauksille), yksittäinen raportti ei vielä todista mitään, joskin onhan se mahdollista että tätä asiaa ei vain ole tältä kannalta tämän enempää tutkittu ja siksi siitä ei ole useampia raportteja.

Tutkailen myös hieman tätä ”atyyppinen tuhkarokko” asiaa; atyyppinen tarkoittaa tämän mukaan tavallisesta tai normaalista poikkeavaa. Jos henkilöllä on jonkinlaista immuunivastetta (vasta-aineita, muistisoluja) taudinaiheuttajaa kohtaa jo ennen sen kohtaamista, on seurauksena yleensä lievempi tauti – tässä ei ole mitään ihmeellistä, ja tämä pätee on kyse sitten rokotteella aikaansaatu, tai aiemman infektion aiheuttama immuniteetti, (jätän nyt pois laskuista mm. niin kutsutun enhancement-ilmiön). Lievempää tautia voinee kutsua atyyppiseksi. Mutta tarkoitetaanko tuhkarokon kohdalla jotain eritystä?

Jälleen avuksi Google (tuo siunattu itseopiskelun väline, University of Google lienee yleisimmin käyty yliopisto nykyisin) ja Pubmed (jota puolestaan soisin käytettävän enemmänkin). Tässä yksi sanakirjamääritelmä atyyppiselle tuhkarokolle, ja sen mukaan ” AMS occurs in persons who were incompletely immunized against measle.” eli atyyppistä tuhkarokkoa esiintyy henkilöillä jotka on epätäydellisesti immunisoitu tuhkarokkoa vastaan, myöhemmin tekstissä syyksi tälle epätäydelliselle immuniteetille mainitaan aiemmin käytössä ollut tapettu rokote (joka siis antoi huonon suojan) tai nykyisen elävän heikennetyn rokotteen tuhoutuminen vahingossa esim. väärän säilytyksen vuoksi. Täältä löydän lisätietoa aiheesta, kokeillaanpa lainaustoimintoa ekaa kertaa:

” Inactivated Vaccine - this vaccine was intended for use in young children less than 1 year of age who are most prone to severe complications. It was thought to be advisable to avoid the use of a live vaccine. It was found that at least 3 doses were needed to elicit a protective antibody response but the antibody levels soon waned. This leave the vaccinees open to attack by the natural virus. In some cases, the nature of the partial immunity led to serious hypersensitivity reactions to infection (Atypical measles). The exact mechanism is still uncertain but it was thought that the vaccine lacked an important antigen of the virus and thus immunity was not complete. In view of the above and the fact that antibody levels decline rapidly after administration of the killed vaccine, live vaccination is now generally recommended and individuals previously immunized with the killed vaccine should be reimmunized with the live vaccine. The killed vaccine has now been withdrawn.”

Pubmedistä löydän nämä kolme juttua, ja erityisesti tätä pidä kiinnostavana, sillä abstraktissa todetaan ” Atypical measles and enhanced respiratory syncytial virus disease (ERD) were serious diseases that resulted from exposure of children immunized with inactivated vaccines against measles virus (MV) and respiratory syncytial virus (RSV) to the respective wild-type agents in the 1960s.” eli 1960-luvulla oli käytössä tapettu tuhkarokkorokote, sekä tapettu RSV-rokote, joista kumpikaan ei antanut kunnollista suojaa, ja jotka jollain mekanismilla altistivat osan rokotetuista henkilöistä (jos henkilö siis kohtasi myöhemmin villityypin viruksen) luontaista tautimuotoa vakavammalle sairaudelle (atyyppinen tuhkarokko tai “vahvistunut” RSV –tauti).
Lydall siis puhuu ongelmasta (atyyppinen tuhkarokko) jota esiintyi lähinnä käytettäessä rokotetta joka on vedetty käytöstä jo joitakin kymmeniä vuosia sitten (esim. Jenkkilästä rokotekirjan mukaan vuonna 1967)! Melkeinpä pistää vihaksi tällainen tarkoitushakuinen valehtelu.
Tosin hyvä lienee pitää mielessä, että samaa ongelma voi ehkä esiintyä nykyrokotteellakin, jos se onnistutaan inaktivoimaan ennen käyttöä (tähän joku oikea asiantuntija saa mieluusti esittää kommentteja).
Miten pitkä sitten on nykyrokotteen antama suoja? Rokotekirjasta: ”The majority of data suggest that a dose of live vaccine properly administered to an appropriate host that results in seroconversion will afford lifelong protection to nearly all vaccinees.” eli vaikuttaa siltä että oikea annostelu, joka johtaa serokonversioon (eli vasta-aineiden ilmaantumiseen), tarjoaa elinikäisen suojan lähes kaikille rokotetuille, viitteenä annettu tämä revari. Ihmettelen tosin käsitettä ”elinikäinen suoja” jossain määrin, sillä ensimmäiset rokotetut eivät voi olla vielä ihan hirveän vanhoja. Kirjassa käsitellään myös epidemiatilanteen havaintoja ja mainitaan ”During outbreaks, observed attack rates in persons vaccinated 15 years or more before infection have been on the order of 5% or less, and calculated vaccine efficacies have generally been 90% to 95% or greater.” Eli 15 vuotta (tai enemmän) sitten rokotetuilla on epidemiatilanteessa ollut noin 90-95% rokoteteho (minkä mainitaan vastaavan suunnilleen ns. primaaristen ”rokotepettämisten” (vaccine failure) määrää, joten ns. sekundaarisia, siis rokotteen tehon hiljaisesta hiipumisesta johtuvia pettämisiä on ilmeisesti vähän).
Atyyppinen tuhkarokko ei siis vaikuta olevan ongelma nykyrokotteen kanssa, joten Lydall voi huokaista helpotuksesta.

Lydall mainitsee myös sokeeraavat tulokset Zambiasta – rokotetujen lapsien kuolleisuus (death rate) tuhkarokkoon on suurempi kuin rokottamattomien lasten, viitteenä tämä josta ei harmillisesti ole ilmaista verkkoversiota mutta löydän kahden lauseen abstraktin lehden sivuilta: ”During a measles epidemic in two townships in the copperbelt region of Zambia, it was found that out of a total of 316 cases, 126 (39 .5%) had previously been immunized. The implications of this failure are discussed and recommendations made to improve the situation.” Eli epidemian tuhkarokkotapauksista noin 40% oli rokotetuilla lapsilla – ilman tarkempia epidemiatietoja ei pysty kovin paljon sanomaan, mutta ilmeisesti rokotteen teho on kyseisessä epidemiassa ollut poikkeuksellisen huono. Vaikea sanoa mitään myöskään Lydallin päätelmistä ilman artikkelia, mutta mietin montako tuhkarokko-epidemiakuvausta hänen on pitänyt lukea ennen kuin hän on löytänyt sellaisen jonka datasta sopivasti laskemalla voi vetää yllämainitun johtopäätöksen. Miksi hän viittaa yhteen ainoaan, vielä aika vanhaan tutkimukseen, kun saatavilla olisi monen monituista paljon uudempaa tutkimusta aiheesta? Katselen tätä aiemmin mainittua laajaa yhteenvetoa ”sillä silmällä” ja huomaan kyseisen puheilla olevan epidemian päätyneen tämänkin artikkelin taulukkoon, joskin lähteenä sille mainitaan tämä juttu jossa epidemia lienee ollut mukana yhtenä monista. Joka tapauksessa tuo yhteenveto-artikkeli toteaa ” The majority of studies suggest that children with a record of previous vaccination have a lower CFR and reduced complications.” eli suurimmassa osassa tutkimuksista niillä lapsilla jotka oli rokotettu oli alhaisempi tapauskuolleisuus ja vähemmän komplikaatioita (jokainen voi käydä lukemassa tuon ilmaiseksi saatavilla olevan tutkimuksen, erityisesti sivulla 200 käsitellään tuloksia lasten immunisaatiostatuksen kannalta). Jälleen Lydall on pyrkinyt tiivistämään tieteen yhteen ainoaan tutkimukseen, jonka tulokset näyttävät poikkeavan valtavirrasta (edellyttäen että hänen tulkintansa on oikein) – tätä kutsutaan kirsikanpoimimiseksi.

Mutta kyllä tuhkarokkorokote voi ”pettää”, siitä on raportteja Pubmedissä (se että näistä tehdään tapausselostuksia, kertonee jotain näiden tapausten harvinaisuudesta), tässä yksi; ” Three of the 5 patients had mild (modified) measles, while the remaining 2 patients had typical measles.” Ei siis mainintaa Lydallin pelottelemasta atyyppisestä tuhkarokosta.

Mutta se tästä luvusta, taisi käydä niin että tämä analyysini on itse lukua pidempi.

Seuraavan luvun rokotemyytti numero neljä on otsikoitu ”Vaccine myth number four: Diphteria declined because of mass vaccination” eli kurkkumätä hävisi / väheni massarokotuksen vuoksi. Tämä on Lydallin mukaan valhe, koska kurkkumätä alkoi hävitä jo kauan ennen rokotteen käyttöönottoa, ja koska rokote ei edes toimi. Minkälaisia todisteita Lydall tarjoaa?

Britanniassa ollaan oltu rekisteröinnin suhteen aktiivisia jo pitkään – ainakin kurkkumädän kanssa, ja sieltä on tarjolla tietoa tähän tautiin kuolleiden määrästä jo vuodesta 1866. Kurkkumätärokote otettiin siellä yleiseen käyttöön 1940, ja tästä seuraavien vuosien aikana kurkkumätätapausten ja kuolemien määrä laski dramaattisesti (1940: 46281 tapausta ja 2480 kuolemaa versus 1957: 37 tapausta ja 6 kuolemaa). Näistä kuolleisuus-luvuista piirrettyä kuvaajaa käytetään Lydallin mukaan rokotteen markkinoinnissa ja valehdellessa sen tehosta (kuva on myös kirjassa). Lydall itse on piirtänyt kirjaansa kuolleisuuskuvaajan vuodesta 1866 lähtien, siis pidemmältä ajalta. Yritin etsiä googlen avulla vastaavan tyyppistä kuvaa, mutta en löytänyt sellaista joka olisi alkanut noin varhaiselta vuodelta, joten kuvailen sen nyt sanallisesti: viiva lähtee 3000 kuoleman paikkeilta, nousee sahalaitana 9000 asti, jossa seikkailee noin 1900-luvun taitteessa, ja sieltä se laskee sahalaitaisena takaisin 3000 kuoleman paikkeille vuoteen 1920 mennessä, jossa se sahailee kunnes romahtaa about nollaan 1940 jälkeen. Lydallin mukaan tämä suuri vaihtelevuus, ja erityisesti se että käyrä laski voimakkaasti koko 1900-luvun alun, on selvä merkki siitä että rokotteella ei ollut mitään tekemistä taudin katoamisen kanssa. Ilmeisesti sellainen 2000-3000 kurkkumätäkuolemaa / vuosi olisi ollut Lydallin mielestä ihan käypä luku Englannin kokoisessa maassa, tai sitten hän ihan oikeasti kuvittelee että käyrä olisi romahtanut nollaan ihan itsestään, vaikka edeltävän 100 vuoden aikana käyrä ei kertaakaan käynyt nollan lähelläkään. Lydallin selitys kurkkumätäkuolemien (joka tarkalleen ottaen on täysin eri asia kuin taudin esiintyvyys, mutta jälleen Lydall keskittyy ainoastaan kuolemiin) nousulle ja laskulle & katoamiselle on yksinkertainen: kaikki johtuu luonnonvoimista joita emme vielä ymmärrä. Taudit tulevat ja menevät, eikä ihmisten teoilla, esim. rokotuksilla, ole mitään vaikutusta niihin (paitsi ehkä koleeran kaltaisiin tauteihin joiden esiintymiseen voidaan vaikuttaa mm. vesihygienialla). Myöskään ns. ”hygienistit” jotka väittävät tautien hävinneen parantuneen hygienian ansioista eivät siis ole oikeassa. Mutta hän on.

No, tarkastellaanpa hieman myös esiintyvyystietoja, mitä ne kertovat kurkkumädän epidemiologiasta. Onnistuin löytämään käppyrää Englannista, josta näkyy kurkkumätä-tapausten määrä ja sen aiheuttamien kuolemien määrä samassa kuvassa, joskin vasta vuodesta 1914 alkaen. Huomatkaa kuolleisuuskäppyrä, joka on tässä skaalassa aika mitäänsanomaton, mutta lähtee arviolta 5000-6000 paikkeilta. Lydallin kirjan kuva, jossa skaala on vain 9000 asti, on luonnollisesti paljon dramaattisemman näköinen. No, kummallista kyllä, rokotuksen käyttöönottoa seuraavina vuosina taudin esiintyvyys laski noin 40000 – 70000 tapauksesta vuodessa noin nollaan. Luonnonvoimien, joita emme ymmärrä, vaikutuksesta. Epäilemättä. Kurkkumädän (sekä rokotteiden vuoksi että muista syistä) muuttuvasta epidemiologiasta voi lukea mm. täältä ja täältä sekä täältä.

Jossain määrin mielenkiintoista on se, että samaan aikaan kun esiintyvyys pysyi vaihtelevan korkealla tasolla (seikka jota Lydall ei mainosta), laski kuolleisuus selvästi (seikka jota Lydalla mainostaa). Jo tuttua rokotekirjaa selailemalla törmää yhteen mahdolliseen selitykseen: nk. passiivinen immunisointi keksittiin 1800-luvun lopulla ja levisi aika nopeasti käyttöön. Miksi Lydall ei mainitse lainkaan tämän hoitomuodon käyttöönottoa mainostaessaan kurkkumätäkuolemien määrän suurta vähenemistä? Muutoinkin lääketiede alkoi kehittyä kunnolla juuri siinä 1800-1900 luvun vaihteessa, mikä näkyy monen muunkin taudin kuolleisuuden selvänä vähenemisenä (kuten parantunut ravitsemus ja hygieniset olotkin näkyvät – eivät nämä seikat missään nimessä merkityksettömiä ole tautien tappavuuden kannalta). Tässä yksi varsin vanha kurkkumätäkuolleisuuden kehitystä käsittelevä juttu, jossa pohditaan myös vähenemiseen johtaneita syitä (passiivinen immunisointi mainitaan yhtenä mahdollisena syynä ja myös rokotus mainitaan – rokotteita siis oli jo käytössä, mutta ilmeisesti ei vielä kovin laajalti).

Entäpä muut todisteet Lydallin väitteille?
Eräs Ethel Douglas Hume on kirjoittanut kirjan joka ilmeisesti jollain tasolla käsittelee mikrobiteoriaa ja sen vaihtoehtoja, otsikon perusteella lähinnä Pasteurin ja herran nimeltä Béchamp teorioita siitä miten taudit aiheutuvat (mitä ilmeisimmin tämä eräs Hume on sitä mieltä että jälkimmäinen herra oli oikeassa joten nykylääketiede perustuu vääriin ajatuksiin), ja josta Lydallin käyttämän lainauksen perusteella löytyy lukuisia väitteitä kurkkumädästä ja sen rokotteesta. En aio lukea kyseistä kirjaa, eli en voi tarkistaa minkälaisiin viitteisiin väitteet perustuvat (Lydall Lydall,missä ovat alkuperäiset viitteet, vai oliko niitä lainkaan?). Mielenkiinnosta katson hieman tarkemmin Béchampin teoriaa (”the cellular disease theory”) ja sen kannattajien väitteitä, ja suosittelen sitä kaikille jotka kaipaavat hyviä hihittelyhetkiä. Tässä taulukkomuodossa näiden teorioiden erot (on muuten sivusto johon kannattaa tutustua tarkemmin vain tyhjällä virstarakolla, jos ei halua kastella pöksyjään, Rational Wikissä on hyvä nyrkkisääntö sivuston varalle), pahamaineinen NaturalNews pohtii niitä ja tässä myös mielenkiintoinen vanhemmille suunnattu sivusto (huomaa sivun lopussa oleva sininen ”buy it now” nappula, vain 27,95 dollarilla nille jotka haluavat ottaa täyden vastuun lastensa kasvattamisesta oikein). Mitäpä tässä muuta voi kuin käyttää nuorison suuhun paremmin sopivaa OMG lyhennettä.
Lydall siis harrastaa pientä flirttiä mikrobiteorian kieltäjien kanssa, joskaan ei ilmeisesti itse mene niin pitkälle – ainakaan tähän mennessä kirjassa ei ole kielletty sitä että mikrobit aiheuttavat tauteja. Tuossa lainatussa pätkässä mainitaan kuinka kurkkumätä hävisi Ruotsissa ilman rokotetta, ilmeisesti joskus 1930-luvulla. En löytänyt mitään tilastoja Ruotsin kurkkumätätilanteesta noin kauan aikaa sitten, mutta löysin tämän josta käy ilmi yleisen DTP-rokoteohjelman käynnistyneen 1953. Mitä ilmeisimmin se D –komponentti oli siinä turha, kun kerran kurkkumätä oli jo hävinnyt Ruotsista? Asiaa paremmin tuntevat - kommentit ovat tervetulleita!

Lydall paljastaa myös Chigacon alueella vuonna 1969 sattuneesta epidemiasta ”järkyttäviä” lukuja: 55% tartunnan saaneista oli rokotettuja (joko täysin tai osittain, nämä on eritelty esimerkissä), lähteenä Mothering-lehti #31 keväältä 1984. Ensinnäkin uskallan kyseenalaistaa lähteen (ja mainittakoot että Pubmed –haku ei tuottanut tulosta eri kombinaatioilla sanoista ”diphteria outbreak Chicago 1969”). Toisekseen prosenttiluvuista ei voi päätellä sitten yhtään mitään rokotteen tehosta, tarvitaan aktuelleja numeroita tartunnan saaneista ja siitä moniko heistä oli rokotettu, moniko ei, sekä siitä mikä oli yleinen rokotekattavuus tuolloin. Oletettavasti rokotekattavuus oli suuri (arvataan vaikkapa 90%). Jos otetaan esimerkkiin vaikkapa tuhat sairastunutta, oli heistä siis 550 (eli 55%) oli rokotettu jollain tasolla ja 450 ei ollut. Jos rokotteella ei olisi kertakaikkiaan mitään tehoa, pitäisi näiden tuhannen rokotetun joukossa olla noin 900 rokotettu ja 100 rokottamatonta (jos suhdeluku rokotettujen ja rokottamattomien välillä on se oletettu 90 / 10). Näiden arvauksiin perustuvien lukujen perusteella rokote siis selväsi suojasi tartunnalta. Jos taas rokotekattavuus olisikin ollut vaikkapa vain 10%, kääntyisi tilanne päinvastaiseksi: rokote altistaisi tartunnalle ja olisi siis haitallinen (koska sairastuneiden joukossa olisi niin suuri osuus rokotettuja verrattuna yleiseen populaatioon)! Pelkillä prosenttiluvuilla voidaan siis suoranaisesti valehdella ja hämätä - jos niin halutaan. Haluaako Lydall tehdä niin, vai eikö hän vain ymmärrä alkeellistakaan epidemiologiaa?
Tämän suuren ”epidemiapaljastuksen” teki Lydallin mukaan alunperin urhea tohtori Mendelson (jonka nimen Lydall näyttää kirjoittaneen väärin), joka vaikuttaa olleen oikea ” Brave Maverick Doctor” (korvaa autismi melkein millä tahansa muulla sairaudella) ja jonka mietteitä voi lukea jo aiemmin mainituilta sivustoilta. Mietityttää hieman mitä tämä lääkäri EI vastustanut? Valitettavasi nimi on niin yleinen että Pubmed-haulla ei pysty katsomaan mitä hän on julkaissut tieteellisissä lehdissä.

Lydall viittaa myös entisen Neuvostoliiton alueella tapahtuneeseen isoon epidemiaan, ja syyttää lääketeollisuutta tämän epidemian käyttämisessä pelotteena, jotta ihmiset ottaisivat myrkkypiikkejä joilla lääketehtaat käärivät isot voitot. Epidemian väitettiin johtuneen liian alhaiseksi tipuuneesta rokotekattavuudesta, mikä Lydallin mukaan oli valhe sillä kattavuus ei ollut tippunut, eikä epidemia hävinnyt vaikka rokotekattavuus nousi, viittenä on annettu nämä CDC raportit. En ymmärrä miten Lydall on voinut päätyä yllämainittuihin väittämiin lukemalla nämä raportit. Mitä ilmeisimmin epidemialle oli useita syitä jotka osin ymmärretään vielä huonosti, mutta mielestäni Lydall on vetänyt johtopäätöksensä nyt ihan jostain muualta kuin mainituista raporteista. Suosittelen jokaista tsekkaamaan, mitä mieltä itse on. Pubmedistä löytyy useita juttuja liittyen tähän laajaan epidemiaan, silmäilin niistä muutamaa (nämä ovat ilmaiseksi saatavilla). Väite ettei rokotekattavuus ollut laskenut on ainakin perusteeton (esim. tuosta toisesta jutusta lause ” However, during the 1980s, changes in immunization policy, medical practice, and public acceptance of immunization led to less intensive immunization of children.” eli 80-luvulla muutokset rokotekäytännöissä, ”lääkäripraktiikka”käytännöissä sekä ihmisten ”suostuvaisuudessa” rokotuksiin johtivat siihen että lapsia rokotettiin vähemmän, pahoittelen erittäin kankeaa käännöstä), lisäksi rokotekattavuuden nousu näyttää korreloivan ajallisesti vähentyneiden tapausmäärien kanssa (esim. toisen jutun kuva 2, sivulla S13).

Kiinnitän myös huomiota siihen, että Lydalla ainakin pariin otteeseen mainitsee, kuinka (rokoteen avulla aikaansaadut) vasta-aineet eivät suojaa yksilöä kurkkumädältä, ja tämä on huomattu Englannissa tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimus kokonaisuudessaan näyttää olevan ulottumattomissani, mutta löydän pari tiivistelmää siitä; tässä (tuonne pitää näköjään kirjautua ensin) ja tässä sekä tässä myös yhden alkua, kokonaan saisi vain maksamalla. Jännittävän vanha viite muuten, jälleen kerran. Tiivistelmien mukaan tutkimuksessa katsottiin kahden eri kurkkumätä-epidemian tietoja, ja erityisesti niitä potilaita jotka sairastuivat rokotteesta huolimatta (ja joita oli näissä epidemioissa poikkeuksellisen paljon), ja ilmeisesti havaittiin että rokotetun henkilön verestä mitattu vasta-ainepitoisuus (nk. tiitteri) ei näytä olevan kovin hyvä indikaattori siitä, miten hyvässä suojassa yksilö on kliiniseltä infektiolta. Ei sinänsä yllättävää, jo pitkään on tiedetty että pelkän vasta-ainetiitterin (joko rokotteen, tai luontaisen infektion jälkeen) katsominen suojan arvioimisessa voi olla harhaanjohtavaa, riippuen hieman taudista, se vaan on sattunut olemaan se mitä osataan mitata. Toisaalta siinä havaittiin myös että rokotettujen yksilöiden kuolleisuus oli nolla ja heidän joukossaan oli myös erittäin vähän vakavia tautimuotoja, eli rokote (tai rokotteet, valmisteita oli useita joissa mahdollisesti oli eroja tehossa) sinänsä oli ilmeisesti suojaava. Miksi Lydall jättää tämän mainitsematta? Ja ennen kaikkea – miksi hän jälleen kerran ottaa yhden tutkimuksen, tekee siitä omat liian pitkälle menevät johtopäätöksensä ja jättää muun datan aiheesta huomiotta?

Rokotekirjan kohdasta ”Correlates of protection” saa yleiskuvan siitä, mitä tiedetään kurkkumädältä suojaavasta immuniteetista ja sen tasosta. Näyttää siltä että vasta-ainetaso kyllä pääsääntöisesti korreloi suojan kanssa, mutta luonnollisesti myös altistuksen taso (= difteriatoksiinin määrä, kurkkumädän oireethan aiheutuvat bakteerin tuottamasta myrkystä) vaikuttaa myös, eli jos henkilö altistuu suurelle toksiinimäärälle, ei isotkaan vasta-ainepitoisuudet välttämättä tautia estä: ”Probably no level of circulating antitoxin confers absolute protection; Ipsen[168] reported two cases of fatal diphtheria in patients with antitoxin levels above 30 IU/mL the day after onset of symptoms.” eli todennäköisesti ei ole olemassa mitään tiettyä vasta-ainetasoa joka tarjoaisi absoluuttisen suojan, ja on raportoitu jopa kuolemantapauksia erittäin isosta vasta-ainetasosta huolimatta. Tässä myös yksi juttu jossa on taulukoitu vasta-ainetasoja suojan kanssa, mutta tekstissä mainitaan ettei niitä yksin voi käyttää diagnostisina. Mutta etteikö vasta-ainetaso yhtään korreloisi suojan kanssa – kuten Lydall väittää? Hevon kukut.
Luvussa esitetään myös tavanomaiset mongerrukset salaliitoista ja annetaan esimerkkejä kuinka epidemiatapauksissa potilaiden taustoja ei kerrota (rokotettujen sairastuneiden diagnoosit muutettiin sopivasti jotta peiteltäisiin rokotteiden pettäminen). Niin ja sitäpaitsi C-vitamiini estää täysin myös kurkkumätä-tapaukset! En vaivautunut edes tarkistamaan löytyisikö tälle väitteelle jotain tukea, mitään viitettä ei turhaan annettu.

Loppuun liitän vielä pari tutustumisen arvoista juttua kurkkumätään liittyen; tässä suomalaista tutkimusta vasta-ainetasoistamme (lääketehtaiden miehet mustissa lienevät jo "hoidelleet" moiset tutkijat, jotka kehtaavat ehdottaa vahviste-rokotusten harventamista!), tässä yleiskatsaus aiheeseen, tässä Euroopan alueen seurantajärjestelmästä tietoa ja tässä ihan hauska (historiallinen) juttu Englannin kurkkumätärokote-tilanteen kehittymisestä.

Taidan kyllä edelleenkin pitää itseni ja muun perheen rokotettuina kurkkumätää vastaan, kissoja lukuunottamatta, ne saavat muita myrkkypiikkejä.

Luvut 6-9

Luvun kuusi otsikkona on ”The theory that childhood diseases are beneficial” ja otsikon mukaisesti siinä tarjotaan todisteita sille, että lastentaudit kannattaa sairastaa; tästä on kirjoittajan mukaan jonkin verran julkaistua tietoa, ja runsaasti empiiristä tietoa. Teorian mukaan lastentautien sairastaminen vähentää henkilön riskiä kroonisille sairauksille myöhemmin elämän aikana (ei viitettä, joten kysynkin: kenen teoria tämä on ja mille se perustuu? Vai onko jälleen kyseessä kirjoittajan ihan itse keksimä teoria?).

Käydään julkaistun tiedon kimppuun. Lydallin mukaan naisilla jotka ovat sairastaneet sikotaudin on vähemmän ovarisyöpää kuin sellaisilla jotka eivät ole sitä sairastaneet. Viitteinä tämä ja tämä

Ensimmäinen ajatus joka nousee mieleeni on näiden tutkimusten ikä; että ei sitten yhtään vanhempia viitteitä Lydall onnistunut löytämään?

Kirja on ilmestynyt vuonna 2005, tämän olen nyt useampaan kertaan tarkistanut, koska pääsääntöisesti Lydallin viitteet ovat väliltä 1950-1970, ja jatkuvasti ihmetyttää tämä näin vanhojen viitteiden käyttö. Sinänsä tokikaan vanha tutkimus ei automaattisesti ole huono / virheellinen tutkimus, mutta esim. immunologian tietämys on suorastaan räjähtänyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana molekyylitekniikoiden kehittymisen myötä.

Ensimmäistä tutkimusta en saanut käsiini joten sitä en ole lukenut, eikä siitä ole edes abstraktia sähköisesti, mutta toisen silmäilin läpi, ja siinä siis havaittiin, perustuen ovarisyöpäpotilaiden (eli ”keissien”) ja kontrollien omiin muistikuviin: muistivatko he sairastaneensa sikotaudin, tuhkarokon ja vihurirokon, että ne joilla oli ovarisyöpä, selvästi harvemmin muistivat sairastaneensa nämä taudit. Miksi Lydall on poiminut tähän vain sikotaudin, vaikka kaikki kolme lastentautia oli tsekattu?

Pikainen surffaus PubMedissä tuottaa myös muita viitteitä aiheeseen liittyen: Tässä havaittiin ” No protective effect was associated with mumps virus infection” eli ”sikotauti-infektiolla ei havaittu suojaavaa vaikutusta”. Tässä puolestaan todetaan ” We speculate that the mumps virus may be a determinant of reproductive span and, through its potential to cause a depletion of oocytes, increase the risk for ovarian cancer.” . Eli kirjoittajat spekuloivat sikotautiviruksen mahdollisesti vaikuttavan naisen lisääntymiskyvyn kestoon, koska se kykenee vähentämään munasolujen määrää ja siten ehkä lisää ovarisyövän riskiä. Tässä puolestaan havaittiin, että ovarisyöpäpotilaat tosiaan muistavat harvemmin sairastaneensa sikotaudin kuin terveet kontrollit, MUTTA heillä on yhtä suuri seroprevalenssi, eli todellisuudessa he sen ovat sairastaneet, mutta piilevänä, ja tämän merkitystä ovarisyövän kehittymisen kannalta spekuloidaan.

Mainittakoot vielä katsaus-artikkeli, josta en löytänyt mitään mainintaa sikotaudista, eli näyttää siltä että sitä ei loppujen lopuksi näytetä pitävän mitenkään merkittävänä etiologisena tekijänä ovarisyövässä (joko suojaavana, tai altistavana).

Vaikuttaa siltä että Lydall on jälleen sortunut kirsikanpoimintaan, mikä sinänsä ei enää jaksa yllättää.

Seuraavaksi Lydall kertoo kuinka syöpää voidaan hoitaa tuhkarokkoviruksella; potilas joko paranee pysyvästi tai ainakin väliaikaisesti, viitteenä nämä tutkimukset, jotka koskevat leukemiaa, sekä tämä, joka koskee Burkitin lymfomaa.

Mitään näistä en löydä sähköisenä, mutta ottaen huomioon että tuhkarokko aiheuttaa immunosuppressiota tuhoamalla lymfosyyttejä, ei ole yllättävää että se voi siten ”hoitaa” lymfosyyttiperäisiä syöpiä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että päällä olevan syövän ”parantuminen” tuhkarokolla ei tarkoita sitä että sairastettu tuhkarokko vähentäisi myöhemmin kehittyvän syövän riskiä (kuten Lydall ehkä toivoo lukijan ajattelevan).

Tutkailen tätä syövän paranemishommaa hieman enemmän, ja löydän paljon mielenkiintoisia juttuja, mm. tämän, tämän ja tämän sekä tämän.

Huomaatteko jotain?

Syöpähoitoihin kehitettävät tuhkarokko-virus (MV) hoidot perustuvat nimenomaan attenuoidulle rokotekannalle! Mitäköhän mieltä Lydall olisi tästä?

Mainittakoot muuten vielä että kaikki syövät eivät tosiaankaan ihmeenomaisesti parannut tuhkarokko-infektiolla, sillä suurimmalla osalla syöpäsoluista ei ole tarvittavaa reseptoria, jonka avulla MV pääsisi soluun sisälle – eli vain sellaiset syöpätyypit jotka ilmentävät sopivaa reseptoria voivat parantua (ainakin väliaikaisesti) tuhkarokkoviruksen infektoidessa potilaan.

Muut perustelut tuhkarokon hyödyllisyydestä lapsille näyttävät olevan enemmänkin henkilökohtaista todistusta ja epämääräisiä teorioita (mm. tuhkarokko on tarpeellinen eliminaatiosairaus koska sitä sairastavat haisevat kovin pahalle, ja tuhkarokon aikana lapsilla tapahtuu -lähinnä ilmeisesti henkinen- kehityspyrähdys), ilman viitteitä, joten jätän ne omaan arvoonsa. Aika laihoiksi jäävät tämän teorian perusteet, sanoisin.

Lydall myös väittää, että koska tuhkarokkorokote ruiskutetaan suoraan suoneen, se ohittaa tärkeän osan immuunijärjestelmää, minkä luonnollinen tartunta käy läpi. Mitään rokotetta ei ruiskuteta suoraan suoneen (verenkiertoon), ei mitään. Suurin osa rokotteista pistetään lihakseen tai ihon alle, josta immuunijärjestelmän solut, kuten dendriittisolut, rokotteen sisältämät antigeenit poimivat, ja matkustavat paikalliseen imusolmukkeeseen käynnistelemään immuunivastetta. Mitään vaihetta sinänsä (immuunivasteessa) ei siis ohiteta (ei se ole mahdollistakaan, jos immuunivaste halutaan saada käyntiin). Voi miettiä, valehteleeko Lydall tarkoituksella, vai onko hän tosiaan näin asiantuntematon rokotteiden suhteen. Ehkä molempia.

Luvun lopussa Lydall vertaa tyttärensä (aikoinaan) saamaa tuhkarokkoa synttärilahjaan. Toivon hartaasti että omille lapsilleni tuodaan synttärilahjaksi jotain muuta.

Luvun seitsemän otsikkona on ”But children die of measles” ja ilmeisesti sen tarkoituksena on antaa vastaus rokotteita markkinoivien tahojen väitteeseen ”mutta tuhkarokko tappaa lapsia”. Lydall toteaa että joissain maissa tuhkarokon kuolleisuus voi nousta jopa tasolle 1/2000, ja että tätä käytetään pelotteena rokotetta markkinoitaessa.

Jään miettimään tuota lukua. Siis yksi kahdestatuhannesta. Mistä? Asukkaasta? Sairastuneesta? Lydall käyttää ilmaisua ”death rate”, jolla päätyy Wikipediassa mortaliteetin sivulle. Itselleni on helpompaa hahmottaa taudin tappavuutta käsitteellä tapauskuolleisuus (CFR), joka kertoo moniko tautiin sairastuneista kuolee siihen.

Lydall ei anna mitään lähdettä tälle luvulle, kuten mielestäni tällaisessa tiedossa tulisi olla, joten en voi tarkistaa mitä tällä luvulla tarkalleen ottaen tarkoitetaan.

Mutta painellaan jälleen PubMediin, sieltä lödän tämän jossa todetaan ” measles fatality rates in stable populations are around 2%” ja oletan tässä tarkoitettavan CFR:a, eli sairastuneista noin 2% kuolee ”stabiileissa populaatioissa”. Samassa jutussa kerrotaan epästabiileissa oloissa tapauskuolleisuuden voivan nousta jopa 34%:iin. WHOn sivuilta löytyy tieto: jopa 10% tapauksista voi johtaa kuolemaan ja toisaalla puolestaan kerrotaan tapauskuolleisuuden olevan kehitysmaissa 1-5% luokkaa (ja poikkeusoloissa jopa 25%). Tässä juttu jossa CFR:a on pyritty arvioimaan eri maissa sattuneiden epidemioiden perusteella viimeisten muutaman kymmenen vuoden ajalta, näyttää olevan ilmainen eli kiinnostuneet voivat sieltä silmäillä todella monen epidemian tiedot, suosittelen! Vastaan käveli myös tällainen (kirjoittajasta lisätietoa mm. täällä, vaikuttaa mielestäni ihan luotettavalta lähteeltä) jossa todetaan tuhkarokosta ” Tuhkarokon aiheuttama pitkän aikavälin vuotuinen kuolleisuus oli noin 0,4 o/oo väestöstä” ja jos osasin oikein laskea, tarkoittaisi tämä Suomen tasolla reilua kahtatuhatta (pääosin ilmeisesti) lasta vuodessa. En valitettavasti löydä pikaluvulla tuosta lähteestä sitä, mitä ajanjaksoa tämä luku koskee, enkä osaa arvioida pätisikö tämä nykyaikaisen hoidon kanssa, ehkä joku lukija osaa arvioida tätä paremmin? Toisaalta jos laskee että suomessa syntyy lapsia noin 60000 per vuosi ja jos tapauskuolleisuus olisi se noin 2% (ja oletamme että lähes kaikki lapset tuhkarokon jossain vaiheessa lapsuuttaan sairastavat), saamme reilu tuhat tuhkarokkoon kuollutta lasta. Pienimmällä tapauskuolleisuudella joka tuli vastaan, eli 0,1%:lla, saan 60 kuollutta lasta. Tarkistan vielä tästä kirjasta, ja siellä todetaan taudin johtavan kuolemaan 1-3 / 1000 sairastunutta, mikä vastaa noin 60-180 kuollutta lasta Suomen mittakaavassa.

Ovatko nämä luvut paljon vai vähän? Montako lasta kuolee vuosittain MPR-rokotteen seurauksena Suomessa?

Mutta ei hätää, Lydall tietää miten tuhkarokkoon kuolemisen voi 100% varmuudella välttää, sillä lapset kuolevat siihen vain jos heillä on jokin vakava perussairaus (ei siis kannata saada lasta jolla olisi jokin perussairaus!), lapsi kärsii energian tai proteiinien puutoksesta, lasta vahingossa tai tahallaan viilennetään tuhkarokon aikana, tai jos hänelle annetaan kuumelääkkeitä. Mihinkään näistä väitteistä ei ole tarjolla viitteitä, paitsi nälkiintymisen kuolleisuutta lisäävästä vaikutukseen, johon uskon ilman viitteiden tarkistamista. Lydall mainitsee kuinka ”Fever suppressing drugs seriously inhibit the work of the immune system” (eli kuumetta alentavat lääkkeet vakavasti häiritsevät immuunijärjestelmän toimintaa) ja antaa tästä viitteeksi vuonna 1898 kirjoitetun jutun (tietojen perusteella tämä: J. Cantacuzene, Nouvelles recherches sur led mode de destruction des vibrions dans l'organisme. Ann. Inst. Pasteur 12 (1898), pp. 274–300) johon on viitattu tässä kirjassa (ja joka muuten pääsi heti joululahjatoivomuslistalleni, jos jouluun asti maltan odottaa). Kerrassaan mielenkiintoinen viittaus, sanoisin. Haluaisin kuitenkin hieman uudempaa tietoa aiheesta.

Loppuluku käsittelee Uuden Seelannin muutamaa tuhkarokkoepidemiaa, joissa kirjoittajan mukaan peiteltiin epidemiassa kuolleiden lasten taustoja (olivat jo valmiiksi sairaita ja sitä paitsi rokotettuja – ei viitteitä, mutta eihän salaliitosta voi ollakaan), sekä sitä kuinka sairaanhoitajat tappavat tuhkarokkopotilaat syöttämällä heille jäätelöä ja hyytelöä (prosessoitua, maito- ja sokeripitoista ruokaa, molemmat tappavaa myrkkyä sairaalle lapselle – ei viitettä).

Mietityttää, miksi Lydall keskittyy niin voimakkaasti tuhkarokon aiheuttamiin kuolemiin? Onko tosiaan niin, että siihen sairastuneet lapset joko paranevat täysin, tai kuolevat? Ei mitään muita seuraamuksia?

Tässä kirjassa on näppärästi lueteltu komplikaatioita (manittakoot että lähteitä on näihin lueteltu 25 kpl, en tarkistanut yhtäkään): välikorvantulehdus 7-9%, keuhkotulehdus 1-6%, ripuli 8%, aivotulehdus 1 tapaus / 1000-2000 sairastunutta, SSPE 1 tapaus / 100 000 sairastunutta. Vakavia komplikaatioita esiintyy enemmän alle 5 -vuotiailla sekä yli 20 -vuotiailla. Lydall on useaan otteeseen korostanut sitä, että aikuisilla tuhkarokko on vaarallisempi, johtaen useammin vakaviin komplikaatioihin, kuin lapsilla. Miksi hän ei mainitse saman riskin koskevan alle 5-vuotiaita?

Tässä vielä erittäin mielenkiintoinen artikkeli Sveitsissä käynnissä olevasta jo kolme vuotta kestäneestä epidemiasta. Kuolleisuus näyttää olleen onneksi hyvin vähäistä, komplikaatioina mainittiin mm. pneumonia, korvatulehdus ja aivotulehdus ja vajaa 8% tapauksista joutui sairaalahoitoon. Suosittelen! Laajempaa katsausta Euroopan tilanteeseen on myös tarjolla.

Luvun kahdeksan otsikkona on ”sick children need care” eli sairaat lapset tarvitsevat hoitoa, ja voinen kerrankin täysin rinnoin ja puhtain sydämin yhtyä kirjoittajan mielipiteeseen. Luvun tarkoituksena on ilmeisesti kritisoida (länsimaista) nykykäytäntöä, jossa lasten ei anneta sairastaa rauhassa, vaan heidän oletetaan popsivan lääkkeitä (lähinnä kipulääkkeitä) ja olevan heti kunnossa menemään päivähoitoon jotta vanhemmat pääsevät töihin. Oikean sairastamisen taito on kadonnut. En nyt tiedä tuosta oikean sairastamisen taidosta, mutta se on kyllä varmasti totta että lasten sairastelut voivat pahasti häiritä vanhempien kiireistä työelämää, ja tämä tuottaa ongelmia. Oman perheeni tukiverkko on sen verran vahva että emme ole pahaan pulaan joutuneet koskaan, ja lasten on mielestäni annettu sairastaa rauhassa – mieluummin vähän pidemmän aikaa kuin liian lyhyesti, mutta tiedän käytännön järjestelyjen aiheuttavan harmaita hiuksia monissa perheissä. Ilmeisesti rokottamattomuus olisi Lydallin mielestä mainio ratkaisu tähän ongelmaan. Mainittakoot Lydallin neuvovan seuraavassa luvussa, että tuhkarokon sairastamisen jälkeen lapsi tarvitsee hiljaista sisäelämää ("quiet indoor lifestyle") 2-6 viikon ajan. Miettikää sitä, te työssä käyvät uraäidit ja isät (*vinkaa silmäänsä*). Tämä seikka on mielestäni myös otettava huomioon mietittäessä rokotuksen versus rokottamattomuuden aiheuttamia kustannuksia yhteiskunnalle (joita ei monen rokotekielteisen mielestä käsittääkseni saisi yhtään pohtia) – eli jokainen tuhkarokkoon sairastunut lapsi merkitsee minimissään kolmen viikon (viikko sairaana + vähintään se kaksi toipilaana) kotonaoloa jommallekummalle vanhemmalle.

Luvun loppupuolella Lydall kertoo vielä mullistavista tutkimustuloksista, joiden avulla kaikki infektiotauteihin kuolemassa olevat ihmiset voitaisiin pelastaa! Tarvitaan vain suuria annoksia C-vitamiinia; lääkäri Archie Kalokerinos on asiaa tutkinut ja näin todennut. Lydallin viitteet aiheesta ovat saavuttamattomissa (yllä mainitun lääkärin kirjoittama kirja johon en aio tutustua, ja kaksi symposium –abstraktia, joista kumma kyllä ei näytä syntyneen ihan oikeita julkaisuja), joten katson kyseisen lääkärin julkaisuja Pubmedistä; löydän 11 julkaisua vaihtelevista aiheista, joista suurin osa on julkaistu Australaasian sairaanhoitajien lehdessä (The Australasian nurses journal), loput Australian lääkärilehdessä (The Medical journal of Australia) ja joista ainakin yksi on ”letter”. Yhdenkään jutun otsikko ei näytä sopivan laajaan (tai minkään kokoiseen) tutkimukseen C-vitamiinin annostelun vaikutuksista infektiotautikuolleisuuteen. Yhdessä jutussa saattaa olla muutama tapausselostus, mutta en voi olla varma koska en pääse lukemaan juttua. Pikaisehkolla surffaus-sessiolla löydän kyllä kaikennäköistä C-vitamiinista, ja sen mahdollisista vaikutuksista mm. sydän- ja verisuonisairauksiin, mutta infektiotautien kohdalla näytän ensin vetäväni vesiperän, kunnes vihdoin tärppää edes jotain. Tuhkarokon hoidossa on kuin onkin tutkittu C-vitamiini-lisää. Ei abstraktia saatavilla, eikä työpaikallani näköjään ole tilausta eli en pääse lukemaan juttua, mutta otsikkohan sen jo kertoo: C-vitamiinilla ei ole todettu parantavaa vaikutusta tuhkarokon kliiniseen kuvaan / kulkuun (eli ilmeisesti ei myöskään kuolleisuuteen, joskin on nyt vaikea mennä arvioimaan mikä kuolleisuus on tutkimuksessa ylipäänsä ollut). Enempää ei tartu haaviin, mutta jos jollakulla on heittää muita tutkimuksia aiheeseen liittyen, olen kiitollinen. Lydall jatkaa aiheesta salaliittoon vedoten – pienetkin annokset C-vitamiinia pelastaisivat henkiä, mutta WHO ei halua sitä käyttää koska C-vitamiinia ei voi patentoida joten lääkefirmat eivät voi tienata isoja rahoja sen avulla.

Niin kutsuttu ironiamittarini koki kohtuullisen kovia Lydallin pohtiessa sitä, onko viisasta pyrkiä lyhentämään esim. tuhkarokon luonnollista kulkua C-vitamiinilla. Koska aiheesta ei ole vielä tutkimuksia tehty, hän ei sitä suosittele (kuten ei myöskään homeopatian käyttöä tässä tarkoituksessa!). Tästä asiasta hän siis haluaisi tutkimustuloksia. Monen muun asian kohdalla hän on paljon joustavampi.

Luvun yhdeksän otsikko on ”Caring for a child with:” eli ”lapsen jolla on … hoitaminen:” , ja luvussa käydään läpi kaikki muut lastentaudit paitsi tulirokko (*raapii päätään ja miettii miksi tulirokko on jätetty pois*); miten kutakin tautia sairastavaa lasta tulee hoitaa. Päätin pääosin skipata tämän luvun muutamasta syystä.

1) En ole lääkäri, enkä siksi pätevä antamaan ohjeita sairaiden lasten hoitamiseen (seikka joka ei näytä häiritsevän Lydallia, mutta onhan hän sentään homeopaatti)

2) haluan päästä jo niiden pirun rokotteiden kimppuun

3) luku on niin täynnä viitteetöntä seebaa ettei mielenterveyteni kestäisi sen tarkkaa perkaamista.

Muutaman pointin nostan kuitenkin esille, ja ne koskevat hinkuyskää, sillä tätä koskevaa osiota lukiessani ymmärsin ehkä paremmin kuin milloinkaan mitä ”the stupid – it burns” sanonta tarkoittaa.

Lydall aloittaa hinkuyskä”tietouden” jakamisen toteamalla kuinka hinkuyskän ilmaantuvuus on laskenut viimeisen sadan vuoden aikana, ja nykyään hyvin harva lapsi saa sen. Ei viitettä. Lydallin valikoiva viittauskäytäntö antaa kyllä uuden merkityksen kirjan kannessa olevalle maininnalle ”fully referenced”. Silmäilen ”Mikrobiologia” kirjan Bordetella pertussis lukua, sekä jo aiemmin mainitun rokotekirjan lukua hinkuyskä rokotteesta. Taudin ilmaantuvuus laski niiden mukaan selvästi rokotteen käyttöön ottamisen jälkeen, mutta on sittemmin jälleen noussut selvästi, myös Suomessa. Johtuuko tämä aiemmasta alidiagnosoinnista, vai ehkä siitä että rokote antaa aiheuttaja- bakteerin muuntelun vuoksi heikomman suojan kuin ennen, vai ehkä molemmista?

Lydallin mukaan lapsen hinkuyskä on tauti josta selviää parhaiten päättäväisellä asenteella (te kaikki vanhemmat, joiden lapsi on kuollut hinkuyskään – miksi ette olleet päättäväisempiä?), ja muovikulhon avustuksella (tähän lapsi voi oksentaa yskänpuuskan päätteeksi). Ikävimmät asiat hinkuyskään liittyen ovat vanhempien uupumus pitkään kestävien yöheräilyjen vuoksi (yskänpuuskat läpi yön) ja lapsen mahdollinen aliravitsemus oksentelun seurauksena.

Jälleen – hinkuyskä ei ole vaarallinen, kunhan se hoidetaan oikein (=ei missään nimessä mitään lääkitystä, korkeintaan homeopatiaa). Avainasemassa on pystyasento: pieni vauvakaan ei kuole hinkuyskään, kunhan se pidetään pystyasennossa yskänpuuskien aikana (tämän ”vanha kansa” kuulemma tiesi – jos näin, niin miksiköhän hinkuyskään kuoli ennen rokotteen käyttöönottoa esim. USA:ssa 10 000 ihmistä, joista suurin osa pieniä lapsia (lähde) ?). Lydall kritisoi vanhempien pelottelua, johon kuulemma (vauvojen kohdalla) yleensä käytetään kuolleisuuslukua 1/200 sairastunutta (lähteenä annettu CDC:n hinkuyskäseuranta vuosilta 1986-1988, en onnistu löytämään), ja kritisoi tätä tutkimusta koska siinä ei raportoitu mm. sitä oliko kuolleita lapsia lääkitty kipulääkkeillä, tai olivatko he joutuneet kylmettymisen uhreiksi sairastumisen aikana (molemmat seikkoja jotka kuulemma lisäävät kuolleisuutta). Kaiken kukkuraksi hinkuyskä sinänsä ei yleensä koskaan ole kuoleman syy, vaan komplikaatio, kuten pneumonia. Miten lohdullinen ajatus kuolleen lapsen vanhemmille – ei se ollut se hinkuyskä vaan pneumonia! Lydall vetoaa Ruotsiin; tämän mukaan Ruotsissa on ollut vuosina 1977-1979 hinkuyskäepidemia, jossa oli 19 000 sairastunutta eikä YHTKÄÄN kuollutta. Harmillisesti en pääse lukemaan juttua, mutta tämän mukaan Ruotsi veti kokosolurokotteen vuonna 1979 pois käytöstä, joten 1977-1979 on rokote vielä ollut käytössä. Ruotsin lievä epidemia on siis jyllännyt mitä ilmeisimmin pääsääntöisesti rokotetussa populaatiossa – seikka jonka Lydall jättää sopivasti mainitsematta.

No mikä sitten on hinkuyskän kuolleisuus ja muut komplikaatiot? Jälleen tässä kirjassa on listattu, perustuen tähän laajahkoon tutkimukseen, seuraavaa: vauvoilla ja lapsilla vakavia komplikaatioita esiintyi 5,8%, joista yleisin oli keuhkotulehdus. Alle 6 kk ikäisillä vakavia komplikaatioita esiintyi useammin, 23,8%:lla, heilläkin pneumonia oli yleisin komplikaatio. Myös akuutti enkefaliitti (aivotulehdus), johon voi liittyä erilaisia kohtauksia, on mahdollinen, esiintyvyysarviot vaihtelevat 8-80 / 100 000 sairastapausta. Näistä aivotulehdus-potilaista noin kolmasosa kuolee, kolmasosalle jää pysyviä aivovaurioita, ja loppu kolmasosa paranee täysin. Myös aikuisilla voi esiintyä erilaisia komplikaatioita korvatulehduksesta pneumoniaan ja jopa kohtauksia, mutta esiintyvyys on selvästi pienempi. Varsinaiselle kuolleisuudelle ei ole suoraan annettu mitään lukuarvoa tuossa, mutta tässä katsauksessa hinkuyskän historiaan sitä on arvioitu eri aikakausina, ja 1950-luvun alkupuolella sen mainitaan olleen noin 0,2% sairastuneista (jos lasken 60 000 syntyvän lapsen mukaan, jotka käytännössä kaikki sairastuisivat jossain vaiheessa, saisin 120 kuollutta lasta vuodessa).

Itselläni on ihan omakohtainen kokemus hinkuyskän sairastamisesta (olin 27-vuotias) ja nykyisin hinkuyskä on ilmeisesti aika yleinen nuorten aikuisten pitkittyneen yskän aiheuttaja. Kolme kuukautta kestänyt erittäin raju yskä oli lähinnä kiusallinen (ei ollut kovin kiva todeta yskänsä lomassa että tämä päättyy nyt oksentamiseen ja miettiä minne olisi sivistynyttä oksentaa), ei onneksi hengenvaarallinen (joskin yöllä pahentuvana se sai minut ajoittain hieman sekavaan tilaan unen puutteen vuoksi). Olen äärettömän kiitollinen siitä että sairastuin vasta aikuisena. Lapsena olisin jaksanut yskiä vähemmän.

Ystäväpiirissä on myös yksi pienen vauvan (2kk infektiohetkellä) hinkuyskätapaus, johon liittyi mm. muutaman viikon sairaalareissu, noin kolmen kuukauden eristäytyminen (toipilasvaiheessa tulee välttää infektioita) ja luonnollisesti valtava huoli ja murhe. Ystäväni mukaan vanhempien yöheräily on pienin huoli siinä vaiheessa kun oma vauva muuttuu siniseksi ja veltoksi yskänpuuskan aikana. Tiedän ystäväni lukevan tätä blogia, ehkä hän jaksaa kirjoittaa tarkemmin kokemuksistaan pienen hinkuyskäpotilaan äitinä.

Mutta se näistä luvuista, ehkä ensi kerralla pääsen jo rokotteiden kimppuun.

Lopuksi manittakoot että blogin vaihtelevat kirjasimet ja tyylit eivät johdu siitä että ajattelisin vaihtelun virkistävän. Olen näköjään varsin onneton niiden muokkaamisen suhteen, ja käytännössä tämä blogi ihan itse päättää, minusta riippumatta, minkänäköistä tekstiä ulos tulee. En tiedä johtuuko tämä siitä että kirjoitan tekstin ensin Wordissa ja sieltä sen kopypastaan tänne, jolloin mukana seuraa ilmeisesti jotain käsittämättömiä asetuksia joita en osaa poistaa (käytännössä jokainen kappale on erinäköinen aluksi, ja sitten hikoillen ja kiroillen yritän saada edes ne samannäköisiksi). Tämänkertainen teksti oli alunperin himmeän haalean harmaa, joten maalasin sen sitten mustaksi, jolloin myös linkeistä tuli mustia. No, kait se teille kelpaa (ja saa antaa neuvoja, tällä hetkellä esim. se kirjasintyylin valinta, siis arial yms., namiska on kokonaan kadonnut tuosta yläpalkista *jupisee itsekseen*).

Muokattu jälkeen päin: näköjään esikatselu ei annakaan totuudenmukaista kuvaa siitä miltä teksti näyttää, joten maalailin nuo linkit sinisiksi jotta ne on helpompi nähdä (esikatselussa ne olivat alleviivattuja, jolloin ne näkyivät helposti vaikka väri oli sama kuin muun tekstin, mutta näköjään esikatselu ei näytä tekstiä totuudenmukaisena... ARGH).